maanantai 24. heinäkuuta 2017

Unelma taivaalla

Niin kauan kuin muistan, olen haaveillut kuumailmapallolennosta. Sen takia olin enemmän kuin onnellinen, kun äiti ja isi kertoivat ostavansa lennon minulle ja avomiehelleni syntymäpäivälahjaksi. Firma, jolla teimme lentomme oli nimeltään Aerohot Balloons, joilla on käytössään Suomen suurin kuumailmapallo. 


Suomen "ihana" kesäsää aiheutti ensimmäisen lentomme peruuntumisen ja viikko sitten vsunnuntainakin jouduimme jännittämään, pääsemmekö ilmaan vai emme. Kuljetuksemme lennolle lähti Malmin lentokentältä, jonne ajoimme mökiltämme Porvoosta. Kovan ja puuskaisen tuulen takia jouduimme harmiksemme heittämään toiveet Helsingin yli lennosta romukoppaan ja suuntasimme kohti Nurmijärven Rajakylää.
Pallon kori koostui pilottimme "karsinasta", jonka lisäksi oli neljä "karsinaa" meille matkustajille. Tilaa jokaisessa "karsinassa" oli neljälle ihmiselle. Levitimme yhdessä pallon keskelle puistoa, jonka jälkeen sitä alettiin täyttää kylmällä ilmalla. 

Kun pallo oli tarpeeksi täynnä, pilotti alkoi puhaltaa pallon sisään kuumaa ilmaa, joka sai pallon nousemaan pystyyn. Tuossa vaiheessa meidän kaikkien matkustajien piti kivuta nopeasti koriin ja ottaa hyvä ote korin sisällä olevista lenkeistä. Kello oli tuolloin jo lähes kymmenen illalla, mutta onneksi Suomen kesä on niin valoisa, että pystyimme vielä lähtemään ilmaan.


Aluksi tuntui, ettei pallolle tapahtunut mitään, mutta yhtäkkiä huomasinkin meidän kohoavan hitaasti ja tasaisesti irti maanpinnasta. Siitä alkoi noin tunnin lentomme yli suomalaisen maalais- ja metsämaiseman.

Meidän kanssa samasta puistosta ilmaan nousi myös kaksi muuta palloa. Korkeutemme vaihteli koko lennon ajan ja korkeimmillaan taisimme lentää yli 800 metrissä. Tuuli oli melko kovaa, joten etenimme hyvän matkaa (noin 30 kilometriä) tuon tunnin aikana. 


Yllätyin siitä, miten tasaista kuumailmapallolla lentäminen oikein onkaan. Ylhäällä oli myös ihanan hiljaista ja rauhallista lukuunottamatta niitä hetkiä, kun pilottimme puhalsi lisää kuumaa ilmaa pallon sisään.


Itse nautin unelmani toteutumisesta ihan täysillä ja kurkistelin jatkuvasti pallosta alaspäin. Korkeanpaikankammoinen avomieskin uskaltautui lopulta korin keskiosasta reunalle katsomaan maisemia :)


Vaikka lentomme suurimmat nähtävyydet olivatkin Tuusulanjärvi kaukaisuudessa ja Jokela, niin nautin pelkästään tuosta kokemuksesta niin paljon, ettei lopulta harmittanut, vaikka maisemat eivät olleetkaan aivan toivotunlaiset.


Tietysti olisi ollut upeaa päästä lentämään Helsingin ylle, mutta kaikkea ei voi aina saada. Lentomme loppumatka kuitenkin takasi sen, että tuo kokemus jää ikuisesti minun mieleeni.

Jokela

Koko lennon ehdottomasti jännittävin osuus nimittäin alkoi, kun lähestyimme lentomme loppua. Olimme laskeneet korkeutta jo melko paljon ja yhtäkkiä suoraan edessämme sojotti korkean männyn latva. Pilotti ei saanut palloa enää nostettua tarpeeksi, mikä tarkoitti sitä, että osuisimme puuhun. 



Pilotti antoi ohjeen mennä matalaksi korin pohjalle ja pitää kiinni kovasti. Viimetingassa hän sai ohjattua pallon vähän sivummalle niin, että vain toinen sivu korista osui männyn latvustoon, eikä meille onneksi käynyt pahemmin.


Tuo oli kuitenkin vasta alkua verrattuna siihen rytinään ja pomputukseen, mikä odotti meitä laskeutuessamme pellolle Nummisiin. Kori pomppi useamman keraan ja kallistui välillä niin, että se ja me matkustajat sen sisällä olimme aivan kyljellämme. Kaikki matkustajat kuitenkin pysyivät ohjeistuksen mukaisesti matalana ja pitivät kiinni, joten pääsimme lopulta turvallisesti takaisin maanpinnalle.


Jouduimme poikkeuksellisesti tekemään laskeutumisen viljellylle pellolle, joka sai koko lähitienoon maanvijelijät ihmettelemään purkuoperaatiotamme. Onneksi pellon omistaja oli itsekin lentänyt saman firman kanssa kuumailmapallolla, niin hän ei vaatinut korvauksia tuhoutuneesta pellostaan.


Kun olimme saaneet pallon purettua ja lastattua takaisin autoon, nautimme vielä myöhäisen piknikin pellon laidassa, jonka aikana meidät kastettiin kuohuviinillä Nummisen kreivitäreksi ja prinssiksi. Piknikin jälkeen meidät palautetiin takaisin Malmin lentokentälle, josta vielä ajelimme takaisin mökillemme.


Tuo kokemus oli kyllä juuri niin mahtava kuin olin aina ajatellutkin ja tulen muistamaan sen varmasti aina. Kiitos vielä tuhannesti äiti ja isi unohtumattomasta elämyksestä! <3

Viime viikon vietin kokonaan Porvoossa mökillämme ja huomenna lähdemme ajelemaan avomiehen kanssa kohti Oulua. Voi siis olla, että en kerkeä taas viikkon päivitellä blogia. Materiaalia olisi vaikka kuinka paljon, mutta nyt asetan vielä hetkeksi lomailun etusijalle ja palaan blogin pariin taas kunnolla, kunhan kotiudun Oulusta. Mukavaa viikkoa kaikille! :)

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Kotorinlahti ja Perast

Kaikkea on taas kerennyt tapahtua viikon aikana. Minusta tuli muun muassa täti neljättä kertaa, kun Jaakko sai puolisoineen tytön <3 Elämä on aikamoinen sekamelska tällä hetkellä, enkä oikein saa ajatuksistani vielä jäsenneltyä mitään järkevää tekstiä, joten keskityn toistaiseksi matkamuisteluihin. 

Dubrovnikista jatkoimme matkaamme Montenegron puolelle, Kotorinlahden rannalle. Bussimatka maksoi vajaa 20 euroa ja kesti noin 2 tuntia ja 45 minuuttia. Otimme aamun ensimmäisen bussivuoron, koska se oli kuulemma ainoa busseista, joka lähtee aina ajoissa ja jonka ajomatka ei kestä neljää tuntia.


Olin kuullut Kotorinlahdesta paljon hyvää jo etukäteen, mutta silti se yllätti kauneudellaan. Lähes suoraan vedestä nousevat jylhät ja korkeat vuoret olivat unohtumattoman upea näky, jota saimme ihastella viikon ajan. Ainoa huono puoli lahdella on mielestäni se, että suuret risteilijäalukset saavat ajaa sinne. Niitä näkikin useampia lahdella lähes päivittäin. Väkisinkin pisti miettimään, johtuiko rantojen runsas leväisyys kenties juuri siitä.

Ylävasemmalla maisemat huoneemme ikkunasta.

Kotorinlahden rannoilla sijaitsee lukuisia pieniä asutuskeskuksia, joissa on paljon eritasoisia huoneistohotelleja. Me majoituimme viisi yötä Kamena Palata Apartmentsissa, joka sijaitsi aivan Saint Matthew'n kirkon vieressä. Kirkko oli hyvä maamerkki, joka oli helppo kertoa taksikuskeille. Emme nimittäin lopulta vuokranneet olenkaan autoa, koska lyhyet taksimatkat olivat niin edullisia (noin 3 euroa) ja bussilla pääsi näppärästi liikkumaan vähän pidemmälle halutessaan. Huoneemme oli mukavan tilava ja majapaikan oman uima-altaan lisäksi oli mahdollista käydä uimassa sen edessä sijaitsevalla pienellä rannalla.


Ainoa huono puoli majapaikkamme sijainnissa oli se, että sen lähettyvillä oli vain yksi pieni kauppa ja muutama ravintola kävelyetäisyydellä. Ravintolat olivat ihan ok-tasoisia, mutta yksi niistä oli ehdottomasti ylitse muiden. Konoba Portun oli todella tunnelmallinen ravintola aivan rannassa. Sen pöydistä oli upeat näkymät lahdelle ja jokaikinen ruoka, jonka siellä söimme oli erittäin hyvää. Vieläkin herahtaa vesi kielelle, kun muistelen sen täydellistä meriahvenannosta tai herkullista omenapiirakkaa. Ravintola oli selkeästi alueen muita ravintoloita kalliimpi, mutta siitä kyllä maksoikin ihan mielellään.


Päivämme kuluivat todella rennosti. Yleensä vietimme ainakin osan päivästä altaalla tai rannalla. Teimme myös pieniä kävelyitä ja yhtenä päivänä kävimme melomassa lahdella. Tuo reissu tosin tyssäsi aika lyhyeen, kun tajusimme lahden keskellä, että vesipullot jäivät huoneeseemme ja kajakkimme alkoi täyttyä huolestuttavasti vedestä.


Yhtenä päivänä kävimme visiitillä Perastin kylässä, jonka edustalla sijaitsee kaksi pientä saarta St. George ja Our Lady of the Rocks. Tarinan mukaan nuo saaret olisivat syntyneet vuosisatojen kuluessa, kun ihmiset heittivät kiviä ja upottivat vanhoja hylkyjä veteen. Perast on todella kaunis kylä ja mukavan rauhallinen verrattuna vaikka Kotorin vanhaankaupunkiin. Sinne pääsee helposti paikallisbussilla, joka maksaa 1,50 €. 


Suosittelen lämpimästi vierailua Perastiin, jos majoittuu Kotorinlahdella. Meillä oli tarkoitus vierailla myös hieman kauempana sijaitsevassa Budvan kaupungissa, mutta se jäi laiskuuden ja hotellin työntekijän suositusten myötä näkemättä. Myös sinne olisi päässyt helposti bussilla muutamalla eurolla, mutta jotain piti jättää vielä toiseen kertaan.

Viimeiset yöt majoituimme Kotorin vanhassakaupungissa, josta kertoilen lisää taas joku toinen kerta.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Carraran marmorilouhos, Castiglione della Pescaia ja etruskien Tarquinia

Tuli taas suunniteltua pidempi tauko kirjoituksiin, mutta nyt palaan viimeiseen osaan Italian matkastamme ja sen jälkeen siirryn Montenegron puolelle kirjoituksissani. Pistoiasta lähdimme ajelemaan kohti Carraraa ja siellä sijaitsevaa marmorilouhosta. Maisemat olivat taas niin kauniita, että niitä ihastellessa matka eteni nopeasti. Sanoisinkin, että Toscanan alueella kannattaa ehdottomasti liikkua autolla tai bussilla paikasta toiseen, koska pelkästään maisemien katselemiseen voisi kuluttaa kokonaisia päiviä.


Saavuimme louhoksen sisäänkäynnille, jossa puimme päälle kypärät ja huomioliivit. Louhos, jossa vierailimme, on yksi harvoista alueen louhoksista, joka sijaitsee kokonaan vuoren sisällä. Sen takia ajoimme perille louhokseen pitkää ja kapeaa tunnelia pitkin. Yhtäkkiä helteinen kesäpäivä muuttuikin viileäksi louhokseksi, jonka lattia, katto ja seinät olivat maailman kalleinta marmoria.


Louhoksen sisällä opas kertoi meille louhoksen historiasta ja marmorin louhimisprosessista, joka on todella hidasta puuhaa. Koska oli viikonloppu, työntekijät eivät kuitenkaan olleet töissä vierailumme aikana. Työntekijöitä on muutenkin louhoksessa vain muutamia, jotta marmorin hinta pysyy tarpeeksi kalliina.


Carrarasta jatkoimme matkaa Välimeren rannalle Viareggioon, jossa nautimme maittavan lounaan merenelävistä. Sieltä ajoimme viellä etelämpään Castiglione della Pescaiaan, jossa yövyimme viimeisen yömme Hotel Riva del Solessa. Vietimme rennon iltapäivän hotellin uima-altaalla ja rannalla kävellen. Viimeisen illan kunniaksi kävimme myös drinkeillä ja pizzalla, Italian väreissä totta kai!


Viimeisen matkapäivämme aamuna lähdimme ajelemaan kohti Roomaa. Matkalla teimme vielä mielenkiintoisen pysähdyksen Tarquiniassa, joka oli aikanaan yksi etruskien merkittävimmistä kaupungeista. Etruskien hallitsivat Keski-Italiassa noin 900-100 eKr., mutta he roomalaistuivat lähes kokonaan ajanlaskun alkuun mennessä. 


Ensimmäiseksi teimme kierroksen Monterozzin nekropolilla, joka on Unescon maailmanperintökohde. Alueella on noin kuusituhatta etruskien hautaa, joista monet ovat säilyneet hämmästyttävän hyvin. Haudoissa erityistä on se, että niissä ei juurikaan viitata kuolemaan tai suruun, vaan niihin on kuvattu monenlaisia iloisia juhlia ja tapahtumia.



Etruskien haudoilta siirryimme Tarquinian tunnelmalliseen vanhaan kaupunkiin lounalle. Lounaaksi söimme herkullista villisikaa, jota en ollut itse ennen maistanut. Syömisen jälkeen meillä oli vielä vähän aikaa kiertää omaan tahtiin kaupunkia ja vierailla etruskimuseossa.


Museossa oli esillä suuri määrä etruskien aikaista esineistöä ja koristeellisia hauta-arkkuja. Tuollakin olisi varmasti viihtynyt pidempään, mutta viimeisten gelatojen jälkeen oli aika suunnata kohti Rooman lentokenttää ja Suomea.


Matka oli kaiken kaikkiaan todella onnistunut ja antoi mielenkiintoisen kokonaiskuvan Toscanan alueesta. Ryhmämatkustus ei ole minulle ehkä kaikista ominaisin tapa matkustaa, mutta se täytyy myöntää, että omatoimimatkoilla saa kohteista vain murto-osan irti verrattuna kiertomatkoihin, jotka sisältävät asiantuntevan opastuksen kaikissa paikoissa. Oli myös ihanaa vaihtelua nauttia siitä, että kaikki oli valmiiksi suunniteltu ja järjestetty, eikä tarvinnut itse huolehtia juuri mistään. Kiitos vielä äiti ja Anu mukavasta matkaseurasta, ja Olympialle kiitos erittäin onnistuneen matkaelämyksen tuottamisesta.