Lovrijenacin linnoitus ja Dubrovnikin rantoja

Vielä on kertomatta osa Kroatian matkasta, joten on aika tehdä piipahdus kesäisen kuumaan Dubrovnikiin. Väkisin alkoi kuvia selaillessa taas matkakuume nousta pintaan. Pitkästä aikaa minulla ei ole mitään ulkomaille suuntautuvaa reissua suunnitteilla, mikä on todella harvinaista. No onneksi on vielä vanhojen reissujen muistoja takataskussa, joita voi ihastella tulevia matkoja odotellessa.

Dubrovnik on todella kaunis kaupunki meren rannalla, joka kohoaa korkealle mäenrinteille. Kaupungissa on toinen toistaan upeampia, vanhoja rakennuksia ja niistä yhteen kävimme tutustumassa myös vähän tarkemmin vanhankaupungin ulkopuolella.

Lovrijenacin linnoitus sijaitsee pienen kävelymatkan päässä kaupunginmuureista, omalla niemekkeellään. Linnaketta ja sieltä aukeavia upeita maisemia pääsee katselemaan kapuamalla ylös jyrkät kiviportaat. Perimätiedon mukaan linnoitus rakennettiin 1000-luvulla kaupungin suojaksi ja sitä on vahvistettu useita kertoja. Nykyään linnoituksessa kuvataan myös Game of Thrones-sarjaa ja kesällä siellä järjestetään näytelmiä ja konsertteja. Linnoitukseen pääsee samalla pääsylipulla kuin kaupungin muureille.

Vähän matkan päästä linnoituksesta sijaitsi pieni uimaranta, jonne pysähdimme nauttimaan auringosta ja virkistävästä merivedestä. Myös toisella puolella Gradia sijaitsi huomattavasti isompi uimaranta palveluineen, mutta siellä emme käyneet lomamme aikana. Ymmärsin myös, että vähän keskustan ulkopuolella sijaitsee useampia, parempiakin rantoja, mutta meille riitti tuo pieni oikein hyvin.

Tuon isomman rannan tuntumassa sijaitsee myös kaunis Art Gallery Dubrovnik, jonne on ilmainen pääsy Dubrovnik Cardilla. Tuo kortti kannattaa ehdottomasti hankkia, jos viipyy kaupungissa yhtään pidempään.

Majoituimme matkamme aikana kauempana keskustasta, todella korkealla mäenrinteellä, josta aukesi huikeat näkymät satamaan ja lähisaarille. Ainoa ongelma vaan oli se, ettei lähistöllä ollut yhden hotellin lisäksi mitään ruokapaikkoja. Jos halusi syötävää piti joko ottaa kyyti alemmas tai tehdä tuo sama matka jyrkkiä ja loputtoman pitkiä portaita pitkin. Alaspäin tuo oli vielä siedettävää, mutta takaisin kipuaminen täydellä vatsalla oli melkoinen urheilusuoritus.

Nyt alkaa olla tuokin matka vihdoin paketissa. Arkistojen kätköissä on kyllä toinen toistaan naurettavampia härökuvia Viivin kanssa, että ehkä koostan niistä vielä jonkun postauksen, jossa selviää tuon matkan todellinen luonne :D

Ulkona on aivan ihana ilma, joka saa jo odottamaan kesää innolla. Toivottavasti se olisi tänä vuonna täällä Suomessakin ihanan lämmin ja aurinkoinen. Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Onnea 4-vuotias Travelisa!

Niin se vaan tänään napsahtaa täyteen jo Travelisan neljäs blogivuosi. Neljä vuotta on suhteellisen lyhyt aika ihmisen elämästä, mutta nämä vuodet ovat olleet täynnä mullistavia kokemuksia ja elämäntapahtumia. Neljäs blogivuoteni on ikävä kyllä ollut koko blogihistoriani hiljaisin ja postauksia on kertynyt vuoden aikana vain 35. No, jokaisena kuukautena olen sentään jaksanut tuottaa vähintään yhden kirjoituksen, joten täyshiljaisuus täällä ei kuitenkaan ole ollut.

Tämän kuluneen vuoden aikana arkeni on ollut aikaisempaa kiireisempää, stressaavampaa ja väsyttävämpää. Sen lisäksi parisuhde on tullut mukaan kuvioihin vallaten ansaitsemaansa tilaa elämästäni. Vuosi sitten koin vahvasti, että oli aika pitää taukoa bloggaamisesta. Kirjoittaminen ei tuntunut enää mielekkäältä tai innostavalta, vaan väkinäiseltä ja pakonomaiselta.

Lauttasaaren kotimaisemia neljänä vuodenaikana. Kevään kukkaloisto...

...vaihtui kesän epävakaisiin ilmoihin...

Nyt huomaan tehneeni täysin oikein rauhoittaessani blogini tahtia. Vasta nyt opintovapaalla olen todella tajunnut, miten lähellä kävin loppuunpalamista tänä vuonna. Jos olisin siihen samaan kaaokseen yrittänyt vielä väkisin ylläpitää blogiani normaalisti, olisin todennäköisesti jossain hoidossa tällä hetkellä.

Tietysti harmittaa, ettei kuluneesta vuodesta ole tallentunut materiaalia ja ajatuksia samalla tavalla kuin muista vuosista. Toisaalta monet tunteistani ja ajatuksistani ovat olleet niin ikäviä, että on ehkä ihan hyvä, etteivät ne tänne tallentuneet. Haluan kuitenkin, että Travelisan yleisvire pysyy positiivisena, vaikka oma päänsisäinen vire ei sitä aina olisikaan.

...syksyn kirkkaaseen kuulauteen...

...ja lopulta talven pakkasiin.

Merkittävimmät tapahtumat tämän vuoden aikana ovat olleet yhteenmuutto poikaystävän kanssa heinäkuussa, toinen vuoteni luokanopettajana (kaikkine iloineen ja tuskineen), Mindin ikävät sairaudet, opiskelujen aloittaminen, monet mielenkiintoiset kokemukset, iloiset juhlat ja unohtumattomat matkat. Tämän vuoden aikana olen taas tajunnut sen, miten suuri merkitys läheisten tuella ja rakkaudella on silloin, kun on itse aivan hukkumispisteessä. Siitä iso kiitos heille kaikille <3

Vuoteen on mahtunut myös paljon mukavia juttuja :)

Vaikka blogi on elänyt hiljaisemmalla vaihteella koko vuoden, reissuja on kertynyt kuitenkin ahkerasti. Travelisan neljännen vuoden aikana matkustin kuuteen eri maahan. Blogivuosi starttasi pääsiäsimatkalla Huippuvuorien upeisiin maisemiin, jossa serkkuni opiskeli. 

Toukokuussa taas kävimme työporukan kanssa Tallinnassa virkistysreissulla. Kesään puolestaan mahtui kaksi mukavaa matkaa. Poikaystävän kanssa vietetty loma Maltalla ja Viivin kanssa häröily Kroatiassa. 

Vähän aikaa sitten muuten luin, että tuo oikean yläkulman upea The Azure Window on sortunut :(

Vuodenvaihteessa kävimme vielä avomiehen kanssa lämmittelemässä ja rentoutumassa Gambiassa, josta teimme myös päiväretken Senegalin puolelle.

Ulkomaiden lisäksi olen myös reissannut ahkerasti koti-Suomessa. Vuoteen on mahtunut  muun muassa luontoretkeilyä pääkaupunkiseudulla, mökkeilyä ja veneilyä Porvoossa, vierailu Turun seudulla, partioleiri Roihu Hämeenlinnassa, hiihtoloma Ylläksellä ja viikonloppuvierailu Oulussa. 

Tänä vuonna kotimaa tuleekin varmasti olemaan matkailuni pääkohde ja innolla otan vastaan vinkkejä kotimaan matkailuun liittyen.

Travelisan neljäs vuosi on opettanut minulle tärkeitä asioita. Ensinnäkin sen, että itselleen täytyy olla armollinen. Ja sen, että välillä on pakko pysähtyä hengähtämään, jotta jaksaa taas jatkaa matkaansa eteenpäin. Se on myös opettanut elämän arvaamattomuudesta, niin hyvässä (ja etenkin) pahassa. On vain hyväksyttävä se, etten pysty ennustamaan tulevaa. Tämän kuluneen vuoden aikana olen myös muistanut, että itselleen täytyy olla rehellinen ja joskus täytyy tehdä rohkeita päätöksiä, jotta voi olla onnellinen. Ja sen, että täytyy uskaltaa rakastaa.

Monta asiaa on tulevaisuudessa täysin avoinna. Eipä ole ensimmäinen kerta. Mutta jos jotain nämä kuluneet vuodet ovat opettaneet, niin sen, että muutos on yleensä aina lopulta hyväksi. Tuntui se sitten kuinka vaikealta tahansa. En siis oikeastaan edes odota tasaista vuotta, mutta toivon, että siitä jää käteen enemmän hyvää kuin pahaa.

Vuosi on ollut todella haastava, mutta nyt oloni on pitkästä aikaa hyvä. Minulla on vapaus tehdä asioita, joista nautin ja suhtaudun tulevaan suurella mielenkiinnolla. Minulla on rakkaita ihmisiä elämässäni. Minulla on taloudelliset asiat kunnossa ja olen suurin piirtein terve. Minulla on viihtyisä koti, rakastava mies ja ihanin koira. Tästä olotilasta on mukavaa startata taas uusi vuosi Travelisan historiassa.

Kiitos kaikille lukijoille, jotka olette pysyneet matkassani tämän astetta hiljaisemmankin vuoden aikana. Kiitos etenkin kaikista ihanista ja mielenkiintoisista kommenteista, olette parhaita <3 Saas nähdä, mitä tämä elämänmittainen matka taas tulevana vuonna pitää sisällään :)

Safarilla Senegalissa

Teimme vuodenvaihteen Gambian matkallamme vain yhden varsinaisen päiväretken. Se suuntautui naapurimaa Senegalin puolelle Fathalan luonnonreservaattiin, jossa teimme vajaa kahden tunnin safariajelun. Retki maksoi 4850 GMD eli noin 113 euroa. Vaikka itse safariajelu oli melko lyhyt, meni retkeen koko päivä, koska Afrikassa nyt asiat eivät vain suju ihan samalla vauhdilla kuin täällä Suomessa.

Lähdimme liikkeelle aikaisin aamusta ja ajoimme Gambian pääkaupunkiin Banjuliin odottamaan satamaan lauttamme lähtöä. Lautta kulkee koko Gambia-joen yli, eikä sillä ole minkäänlaista aikataulua. Odottelimme lautalle pääsyä vajaan tunnin. Satama-alue oli aivan täynnä ihmisiä ja lautta tuli todella täyteen jo siinä vaiheessa, kun pääsimme sen kyytiin. Tuon lastaamisen jälkeen kuitenkin aukesi vielä erillinen portti, josta tulvi valtavat määrät lisää ihmisiä lautalle. Siinä vaiheessa vaan toivoin, ettei lauttamme hukkuisi keskelle jokea. Odottelu paahtavassa aamuauringossa oli todella tuskallista ja kun siihen yhdistettiin vielä huonot uutiset Mindistä, niin olin lähellä luovuttaa koko retken suhteen.

Lopulta lautta lähti kuitenkin ylittämään jokea ja pääsimme turvallisesti sen toiselle puolelle. Barran satamasta matkamme jatkui minibusseilla kohti Gambian ja Senegalin rajaa. Matkan aikana asiantunteva oppaamme kertoi paljon mielenkiintoista tietoa Gambian ja Senegalin välisistä suhteista. Rajalle päästyämme meillä oli jo hirveä nälkä, koska emme olleet tilauksestamme huolimatta saaneet aikaista aamiaista hotelliltamme. Onneksi opas vei meidät pikaisesti ostoksille, ennen kuin lähti hoitamaan rajanylitystä. Odotellessamme opasta paikalliset naiset ja lapset yrittivät tyrkyttää auton ovista ja ikkunoista kaikkea mahdollista ostettavaksemme.

Rajalta ajelimme vielä puolisen tuntia Fathalan luonnonreservaattiin, joka on 6000 hehtaarin kokoinen luonnonpuisto Senegalissa. Se on yksi harvoja paikkoja enää Länsi-Afrikassa, missä on mahdollisuus nähdä alkuperäislajeja omassa ympäristössään. Metsästys on tuhonnut lähes kaikki Länsi-Afrikan eläinkannat ja osa eläimistä on jouduttu tuomaan muualta Afrikasta Fathalaan.

Puiston sisäänkäynnillä vaihdoimme menopeliksi ison safariauton, jolla lähdimme kiertämään puistoa villieläinten näkemisen toivossa. Olen ollut aikaisemmin safareilla Keniassa ja Etelä-Afrikassa, mutta Fathala yllätti minut täysin tiheällä kasvillisuudella. Opas kertoikin, että puiston kasvillisuus täytyy polttaa vuosittain, jotta edes jonkinlainen näkyvyys säilyisi alueella. Siitä huolimatta sain monta osumaa puiden ja pensaiden oksista istuessani reunapaikalla autossa. 

Meillä kävi todella hyvä tuuri jo ensimmäisellä aukeammalla paikalla. Siellä meitä odotti ylväs isosarvikuono, joka ikävä kyllä oli ilman lajitovereita. Sen seurana viihtyivät suloiset villisiat ja upea seepralauma. Seuraavalla juomapaikalla vastaan tuli lisää villisikoja ja paljon erilaisia antilooppeja.

Pitkät pätkät saimme ajella näkemättä juuri mitään muuta kuin tiheää kasvillisuutta ja valtavia termiittipesiä. Tiet olivat todella kapeita ja välillä jäimme jumiin tielle, kun pienemmät autot hajosivat haastavilla teillä aiheuttaen ruuhkaa. Aika kului ja toivoimme näkevämme vielä kirahveja ennen paluutamme. Juuri, kun aloimme jo luopua toivosta, vilahti kauempana kirhavin pää. Teimme täyskäännöksen ja lähdimme kovaa kyytiä kirahvien perään. Tavoitimme ne pienellä aukiolla. Opas kertoi kyseessä olevan emä ja kaksi poikasta.

Sitten olikin aika palata puiston taukopaikalle, jossa meitä odotti herkulliset pizzat valmiina. Hetken aikaa ihastelimme myös pihassa mönkiviä kilpikonnia, kissoja ja erilaisia lintuja. Sen jälkeen pakkauduimme takaisin minibusseihin ja käänsimme nokan kohti Gambiaa. Paluumatka oli pitkä, mutta lauttaan pääsimme onneksi suoraan ilman turhaa odottelua. Takaisin hotellilla olimme kuitenkin vasta jo pimeän laskeuduttua.

Retki Fathalaan oli mukavaa vaihtelua rennolle löhölomalle, mutta sen verran rankka, että päätimme pyhittää koko loppuloman pelkälle rentoilulle. On surullista, miten paljon Afrikan upeaa luontoa ja eläimistöä on tuhoutunut ihmisten toimesta. Onneksi on kuitenkin vielä Fathalan kaltaisia paikkoja, joissa eläimet saavat elää rauhassa omassa elinympäristössään. 

Travelisan tarina ja vinkkejä bloggaamiseen

Sain jo ajat sitten Idalta blogihaasteen, jossa muistaakseeni pyydettiin kertomaan tarina oman blogin aloittamisesta ja antamaan vinkkejä aloitteleville bloggaajille. Näin Travelisan 4-vuotissynttäreiden lähestyessä, päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tuon postauksen.

Idea omasta blogista sai alkunsa vuoden 2013 alussa. Olin eronnut pitäaikaisesta suhteestaani, muuttanut omilleni ja hain uutta suuntaa elämälleni. Opiskelukaverini Camilla oli edellisen vuoden puolella alkanut pitää omaa blogiaan, ja sitä kautta olin alkanut tutustua jonkin verran blogimaailmaan. Ajatus oman blogin perustamisesta tuntui houkuttelevalta, mutta pitkään kuitenkin ajattelin, etten uskaltaisia alkaa pitää blogia omalla naamalla ja nimellä. 

Ilman suurta rakkauttani matkustukseen tuskin olisinkaan koskaan perustanut blogiani. Olin jo useamman vuoden harmitellut sitä, etten ollut jaksanut pitää matkoistani minkäänlaista matkapäiväkirjaa ja monet reissumuistot alkoivat jo unohtua. Ajattelin, että blogi olisi mahtava keino varmistaa se, etteivät tulevat reissut pääsisi painumaan unholaan. Sinne olisi helppo koota ajatuksia ja kuvia reissuistani. 

Blogini ihka ensimmäinen kuva

Aluksi ajattelin, että perustaisin blogin pelkästään itselleni. Sitten aloin kuitenkin miettiä, että ehkä joku toinenkin voisi saada hyötyä tai innostusta matkustamiseen kirjoitusteni avulla. Camillan rohkaisemana päädyin lopulta aloittamaan Travelisan maaliskuussa 2013. Julkisesti omalla nimellä ja kuvalla kirjoittaminen oli aluksi hyvin jännittävää, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti. Heti alusta asti kirjoitin Travelisaan myös arjestani, läheisistäni ja elämästäni matkojen ulkopuolella. Siitä muodostui nopeasti matkapäiväkirjan lisäksi myös eräänlainen suodatettu henkilökohtainen päiväkirja, jonka kirjoittaminen toi minulle suurta iloa.

Ensimmäiset kolme vuotta päivitin blogiani vähintään kerran viikossa, monesti paljon useamminkin. Nyt neljännen blogivuoden aikana postaustahtini on hiipunut todella paljon, mutta toivon sen palautuvan vielä joskus entiselleen. Noista vuosista blogiin on tallentunut muun muassa matkat kahteenkymmeneen eri maahan, vähintään saman verran matkamuisteluita blogia edeltäneistä matkakohteistani, paljon merkittäviä elämäntapahtumia, ajatuksia ja tunteita. 

Vaikka avoimuus pelotti minua aluksi todella paljon, olen tyytyväinen, että uskaltauduin rohkeasti kuvaamaan sanoin ja kuvin elämäni huippuja, pohjia ja tasaista taivallusta. Rakastan selailla vanhoja tekstejäni ja palata niiden myötä erilaisiin tunnelmiin, joita olen näiden vuosien kuluessa kokenut. Olen ylpeä siitä, että blogini ei ole vain kaunista pintaa, täydellistä elämää ja upeita matkoja, vaan se on aito osa minua. 

Lähes neljään vuoteen on mahtunut matkat 20 maahan, neljälle mantereelle. Ne ovat tarjonneet kaupunkeja ja luontoa, rikkautta ja köyhyyttä sekä suuria tunteita.

Vuosien varrella Travelisasta on tullut minulle todella tärkeä keino ilmaista itseäni ja toivon sen pysyvän osana elämääni vielä pitkään. Enää en ota stressiä hitaasta postaustahdistani, vaan olen itselleni armollinen. Kirjoitan silloin, kun aikaa ja haluja on. Ja se riittää.

En ehkä ole paras ihminen antamaan vinkkejä aloitteleville bloggaajille, koska Travelisa ei ole menestynyt tai suosittu blogi. Olen kirjoittanut sitä aina omista lähtökohdistani ja täysin ilmaiseksi. Blogissani ei ole mainoksia, enkä tee blogiyhteistyötä minkään yrityksen kanssa. Se takaa ainakin sen, että kaikki blogissani olevat suositukset ovat aitoja, niin hyvässä kuin pahassa.

Olen iloinen, että Travelisalle on kuitenkin muodostunut oma lukijakuntansa, joka on viimeisimpinä vuosina rohkaistunut myös kommentoimaan. Siitä on ollut minulle paljon iloa. On ollut myös mahtavaa päästä jakamaan matkustukseen liittyviä kokemuksia ja vinkkejä teidän lukijoiden kanssa. Olen tyytyväinen blogini kävijämääriin ja lähinnä järkyttyisin, jos Travelisa pomppaisi joskus suosituksi blogiksi. Näin on oikein hyvä.

Vaikka en osaakaan kertoa, miten perustaa menestynyt blogi, tässä joitakin vinkkejä ylipäätänsä blogiharrastuksen aloittamiseksi.

1. Valitse blogillesi hyvä nimi.

Hyvästä blogin nimestä käy mielestäni selville blogin pääaihe eli se, mistä blogissa eniten kirjoitetaan. Siinä voi olla mukana myös oma nimesi, etenkin jos blogin pääpaino on sinussa itsessäsi. Itse pidän yleensä selkeistä ja melko ytimekkäistä nimistä.

Travelisa nimen keksi aikamoisen pohdinnan jälkeen. Kun se pulpahti ensimmäistä kertaa mieleeni, tiesin löytäneeni blogilleni täydellisen nimen. Se on lyhyt ja kertoo kaiken oleellisen (matkustamisen ja nimeni) yhdellä sanalla.

2. Mieti tarkasti, mistä haluat kirjoittaa.

Blogille on hyvä valita yksi selkeä pääaihe. Sen kannattaa olla sellainen, josta sinulla on paljon kerrottavaa ja johon suhtaudut intohimoisesti. Sen rinnalle voi myös nostaa muita asioita, mutta blogin pääaiheen olisi hyvä näkyä suurimmassa osassa kirjoituksia.

Matkailuhullu jo pienestä pitäen :)

Minulle aiheen valinta oli itsestäänselvä, koska en suhtaudu mihinkään asiaan yhtä suurella innostuksella ja palolla kuin matkustukseen. 

3. Julkaise vain sellaista, mitä kehtaisit näyttää vanhemmillesi tai pomollesi.

Tämä on erityisen tärkeää, etenkin silloin, jos kirjoitat blogia omalla nimelläsi tai kuvallasi. Netin ihmeellinen maailma ei unohda hetken mielenhäiriössä tai kännissä tehtyjä julkaisuja, herutuskuvia tai haukkumisia. 

Minulle tämä on ollut välillä vaikeaa, koska mitä enemmän blogia kirjoittaa, sitä helpompi on avautua siellä asioistaan. Myös joidenkin kuvien julkaisua olisin voinut miettiä kahdesti :D Onneksi blogistani ei ole kuitenkaan koskaan seurannut mitään negatiivista henkilökohtaiseen elämääni.

4. Ole aito.

Vaikka juuri sanoinkin, ettei kaikkea mieleen tulevaa kannata julkaista blogissa, on mielestäni kuitenkin erittäin tärkeää pyrkiä tiettyyn aitouteen. Jokainen meistä tietää, ettei kenenkään elämä ole täydellistä. On siis turha yrittää pyrkiä luomaan kuvaa täydellisestä elämästä blogin kautta.

Itse luen aina mieluummin niitä blogeja, joista välittyy aito ihminen ja tunteet tekstien takana. Siihen olen pyrkinyt myös omassa blogissani.

5. Käytä kuvia.

Tämä riippuu tietysti paljon myös blogin aiheesta, mutta pääsääntöisesti koen, että kuvat rikastuttavat postauksia ja tuovat niihin uusia ulottuvuuksia. Itse en vaadi kuvilta täydellisyyttä, vaan tunnelma on tärkeämpi.

Blogissani ei taida ollaa yhtään postausta ilman kuvia. Ne rytmittävät mielestäni mukavasti tekstiä ja kertovat monesti enemmän kuin tuhat sanaa.

6. Pyri kirjoittamaan hyvää kieltä.

Minulle blogeissa on tärkeää hyvä kieli ja sen sujuvuus. Jos blogi on täynnä jatkuvia kirjoitus- ja yhdyssanavirheitä, en usein jaksa lukea blogia kovin pitkälle. On myös tärkeää miettiä, millaisia sanavalintoja blogissaan käyttää.

Omakin blogini on täynnä kirjoitusvirheitä, mutta niistä suurin osa menee yleensä kiireen ja huolimattomuuden piikkiin. Pyrin kuitenkin aina kirjoittamaan hyvää kieltä blogissani.

7. Kunnioita muiden yksityisyyttä blogissasi.

Vaikka teetkin päätöksen kertoa itsestäsi ja elämästäsi julkisesti blogissa, älä oleta, että läheisesi haluavat sitä samaa. Kaikista ihmisistä saa kirjoittaa blogiin yleisellä tasolla, mutta niin, että he eivät ole tunnistettavissa. Jos haluat kirjoittaa ihmisistä elämässäsi tarkemmin, täytyy siihen aina pyytää lupa. Osa ei halua ollaa millään tavalla blogissa, osa taas ei halua kuviaan tai nimeään esille. Näitä toiveita on myös kunnioitettava ja kirjoitettava niiden rajoissa.

Viivin ja minun Kroatian matka parhaat palat odottavat vielä julkaisemistaan. Tässä hieman esimakua :D

Pyysin heti aluksi luvan perheenjäseniltäni ja läheisimmiltä ystäviltäni kirjoittaa ja julkaista kuvia heistä blogissa. Muista sukulaisistani en ole kirjoittanut koskaan nimellä tai kuvilla blogiini. Kunnioitan esimerkiksi veljieni toiveita, ettei heidän lapsistaan julkaista kuvia tai nimiä ollenkaan blogissani. Ystävistäni ainoastaan Viivi, Emily ja Camilla ovat esiintyneet blogissa etunimillä ja kuvilla. H taas halusi esiintyä blogissani nimimerkillä, mutta antoi luvan kuvien julkaisuun. Avomieheni ei halua kuvaansa tai nimeään blogiini ja kunnioitan sitä, vaikka se välillä hankaloittaakin kirjoittamistani.

8. Älä stressaa.

Blogia pitäessä muodostuu helposti tiettyjä rutiineja. Tottuu esimerkiksi julkaisemaan kirjoitukset tiettyinä päivinä yms. Kun tuo rutiini sitten jostain syystä rikkoontuu, on helppo soimata itseään laiskuudesta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että elämää ei voi suunnitella ja välillä tulee yllättäviä muutoksia. Aina ei ole aikaa. Ja vaikka sitä olisikin, ei aina tarvitse jaksaa.

Minun oli todella vaikeaa hyväksyä se fakta, että työelämään siirryttyäni blogilleni ei ollutkaan enää aikaa samalla tavalla kuin opiskellessa. Se aiheutti ylimääräsitä stressiä ja sai koko bloggaamisen tuntumaan pakkopullalta. Onneksi tajusin hellittää ja nyt bloggaaminen tuntuu taas mielekkäältä.

9. Vastaa aina kommentteihin.

Jos saat blogiisi kommentin, vastaa siihen aina. Osoitat sillä, että lukijasi ja heidän ajatuksensa ovat sinulle tärkeitä. Tämä on erityisen tärkeää silloin, jos toivot saavasi laajemmankin lukijakunnan. Vastaa kommentteihin asiallisesti ja ystävällisesti, äläkä lähde mukaan negatiiviseen vastakommentointiin.

Muistan vieläkin sen tunteen, kun sain blogiini ensimmäisen kommentin tuntemattomalta lukijalta. Se tuntui niiiiin hyvältä! Minulle jokainen kommentti on ollut tärkeä ja vastaan niihin aina mielelläni. Jaksan vieläkin ihmetellä ja ihastella sitä, että joku minulle täysin tuntematon ihminen haluaa lukea kirjoituksiani ja jakaa ajatuksiaan kanssani. Kommenttien kautta voi myös löytää uusia, mielenkiintoisia blogeja luettavakseen.

10. Ole ylpeä blogistasi

Blogin pitäminen vaatii aina aikaa ja vaivaa. Yhden postauksen tekemiseen saattaa helposti vierähtää useampikin tunti. On helppo löytää itsestään ja blogistaan virheitä ja puutteita. Aina voisi parantaa ja kehittyä. On kuitenkin myös todella tärkeää kokea puhdasta ylpeyttä tekemästään työstä.

Kippis, Travelisa!

Itse olen aina vähätellyt blogiani ja minun on edelleen hankalaa suhtautua kehuihin siihen liittyen. Vähitellen olen kuitenkin oppinut olemaan myös ylpeä siitä. Olen käyttänyt sen tekemiseen lukemattoman määrän työtunteja ja energiaa. Vaikka se ei ole täydellinen, saan silti kokea ylpeyttä siitä. Kannattaa myös muistaa, että oman blogin pitäminen voi olla hyvä valttikortti monessa työssä ja itsekin mainitsin blogiharrastukseni työhaastattelussani luokanopettajaksi.

Sellaisia ajatuksia bloggaamiseen liittyen. Toivottavasti niistä on apua jollekin, joka vielä miettii oman bloginsa aloittamista. Rohkeasti vain hommiin! Kiitos Idalle haasteesta ja mukavaa tiistaita kaikille :)

Hiihtolomailua Ylläksellä ja Oulussa

Hiihtoloma Pohjois-Suomen talvisissa maisemissa tuli enemmän kuin tarpeeseen ja olo on ollut sen jälkeen jotenkin uudestisyntynyt. Varmasti asiaan vaikuttaa myös se, ettei minun tarvitse stressata ja murehtia työasioita reiluun kuuteen viikkoon. Nyt loman jälkeen olen vasta todella tajunnut, miten lopussa olin ennen lomaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Onneksi selvisin siitä.

Nuoruudessani kävimme Ylläksellä lähes vuosittain, mutta edellisestä reissusta noihin tunturimaisemiin oli kerennyt vierähtää jo 8 vuotta. Menomatkan teimme yöjunan kyydissä, jonne lastasimme mukaan myös automme. Ford Fiesta paljastui todelliseksi tila-autoksi matkamme aikana. Parhaimmillaan se veti sisäänsä kaksi ihmistä ja koiran tavaroineen sekä sukset ja ruokakassit.

Yöjuna on yksi mielyttävimmistä tavoista matkata Suomen halki ja olinkin innoissani, kun pääsin pitkästä aikaa junan kyytiin. Mindi-raukka taas oli niin ihmeissään Pasilan hälinästä, ettei se toimittanut edes asioitaan ennen junaan nousemista. Onneksi Tampereella oli sen verran pitkä pysähdys puolenyön aikoihin, että Mindi sai tehtyä pissat ennen yöunille ryhtymistä. Heräsin vielä varmuudeksi Mindin kanssa myös ennen kuutta lenkille, jolloin juna pysähtyi Oulussa puolisen tuntia. VR:n yöjunat ovat vuosien kuluessa kokeneet muuten huiman kasvojenkohotuksen ja hyttimme oli todella viihtyisä ja yllättävän tilava.

Juna kulkee vaan!

Noin yhdentoista aikoihin saavuimme perille Kolariin, haimme auton, lounastimme ja teimme välttämättömimmät ostokset ennen Ylläsjärvelle ajamista. Pienen harhailun jälkeen löysimme vuokramökillemme. Mökki oli metsän siimeksessä, valtavien lumikinosten ympäröimänä. Ihana talviparatiisi, jonka vierestä kulkivat ladut ja rinteisiinkin oli vain lyhyt ajomatka.

Mökkitunnelmaa

Ensimmäisestä päivästä nautimme ihan kolmen hengen tiimillämme ja seuraavana päivänä myös vanhempani ja Tuomas perheineen liittyivät seuraamme. Aluksi kelit olivat ihanan aurinkoiset, mutta muuttuivat loppua kohden lumisateisiksi.

Vaihtelevasta säästä huolimatta saavutin kuitenkin matkalleni asettamani tavoitteet. Yhtenä päivänä olin hiihtämässä (noin 8 kilometriä) ja kerran pääsin myös laskettelemaan. Hiihtäminen sujui yhtä tahmeasti kuin aina ennenkin, mutta laskettelu sujui yllättävän hyvin olosuhteisiin nähden. Tuli kyllä taas sellainen olo, että laskettelemaan pitäisi päästä huomattavasti useammin ja ehkä voisin jopa harkita omien välineiden ostamista jossakin vaiheessa.

Muuten aika kului rennosti hiihdon MM-kisoja katsellen, syöden, saunoen ja jutellen. Yhtenä iltana pidimme kotaillan pihallamme nauttien makkaran ja vaahtokarkkien paistamisesta ja yhtenä iltana kävimme syömässä Tuomaksen ja Anun kanssa Pihvikeisarissa. Ruoka oli tuolla todella hyvää, mutta sitä sai odottaa tolkuttoman kauan.

Myös Mindi nautti lumesta :)

Neljä päivää Ylläksellä hurahti tosi nopeasti, jonka jälkeen jatkoimme avomieheni ja Mindin kanssa matkaa kohti Oulua. Siellä vietimme viikonlopun nauttien ihanan aurinkoisista keleistä. Tuo oli ihan ensimmäinen kertani Oulussa ja kaupunki vaikutti todella mukavalta, sympaattiselta ja mukavan pieneltä. Toivottavasti pääsisin ensi kesänä näkemään Oulun myös kesäaikaan.

Hei Oulu, olet iloinen paikka ja kaupunki! :)

Avomieheni kierrätti minua turistin lailla ympäri kaupunkia ja suurimpia nähtävyyksiä. Nähtyä tuli mm. Nallikari, Toripolliisi, kauppatori, kaupungintalo, tuomiokirkko, Rotuaari ja Ainolan puisto. Sen lisäksi tapasimme myös paljon hänen sukulaisiaan ja ystäviään.

Mukavan viikonlopun jälkeen oli aika aloittaa pitkä taival takaisin etelään, tällä kertaa auton kyydissä. Koko päivä siihen melkein kuluikin, jonka jälkeen yöjunassa matkustaminen tuntui entistä paremmalta kulkuvaihtoehdolta.

Onneksi matkaeväät olivat ajomatkalle kunnossa! :D

Palattuamme reissusta täällä Helsingissä alkoi taas vesisade. Oli todella ihanaa päästä edes hetkeksi nauttimaan kunnon talvesta, kun ne alkavat olla niin harvassa enää täällä etelässä. Muutenkin hiihtolomamme oli todella onnistunut ja rentouttava. Tuosta reissusta sain myös uutta innostusta matkavuoteeni, kun sain taas nähdä, miten mahtavia elämyksiä täällä Suomen rajojen sisäpuolellakin voi kokea. Tuskin maltan odottaa, mitä kaikkea kerkeänkään Suomessa tämän vuoden aikana kokea.