Talven taikaa ja koronauupumusta

Tammikuun viimeistä viedään. Vuosi on käynnistynyt jotenkin todella tahmeasti ja koronauupumus on vihdoin saavuttanut minutkin. En vaan jaksaisi enää yhtään rajoitusta, huonoa uutista tai peruuntunutta suunnitelmaa. Ja silti vaan pitää jaksaa vielä ties kuinka kauan. Jottei menisi pelkäksi valittamiseksi, niin kuvituksena osa niistä kymmenistä talvikuvista, joita olen räpsinyt Lauttasaaressa tammikuun aikana. Ihanaa, että saatiin kunnon luminen talvi tänne eteläänkin <3

Nyt työharjoittelun alettua olen tajunnut, miten vähän korona oikeastaan vaikutti henkilökohtaiseen elämääni viime vuonna. Vauvan kanssa oli muutenkin paljon kotona, opiskelut olivat alun perinkin verkossa, näimme melko paljon läheisiä ihmisiä ja pystyimme reissaamaan ja retkeilemään suht normaalisti. Mutta nyt tammikuussa nämä loppuvuodesta tulleet tiukemmat rajoitukset ovat iskeytyneet jotenkin todella raskaasti päin kasvoja.

Harjoittelussani en ole päässyt ohjaamaan yhtäkään ryhmää, koska kaikki niistä on peruttu ties kuinka pitkäksi ajaksi. Kyseessä on viimeinen harjoitteluni, missä olisi todella tärkeää saada paljon kokemusta ryhmien kanssa työskentelystä, minkä takia tilanne on ollut aika stressaava. Myös opinnäytetyöni rakentuu pienryhmävalmennuksen ympärille ja tällä hetkellä on täysin epävarmaa, saadanko koko ryhmää edes kasaan. Joten opintojen suhteen kaikki on aivan levällään, enkä todellakaan tiedä, mitä pitäisi tehdä. Laittaa opinnot jäihin siksi aikaa, että tilanne normalisoituu vai yrittää väkisin saada jotain suorituksia kasaan, jotta saisin valmistuttua? Vaikkakin minulta jäisi sitten puuttumaan tärkeitä työelämäkokemuksia. En tiedä, en todellakaan tiedä.

Muutenkin elämänpiiri on supistunut todella pieneksi, kun juuri mitään muuta ei tule tehtyä kuin ulkoiltua. Sentään syntymäpäivänäni repäisimme miehen kanssa ja lähdimme keskustan Fazerille brunssille. Oli ihan mahtavat herkut, joten suosittelen lämpimästi. Kaipaan ystäviä, museoita, harrastuksia, matkustamista, tapahtumia ja kauppareissuja ilman maskia. Kaipaan vapautta ja stressittömyyttä. Sitä, että voin suunnitella tulevaisuutta ilman valtavan kokoista kysymysmerkkiä.

Eipä tässä muu auta kuin luottaa siihen, että lopulta kaikki kuitenkin järjestyy. Vaikka tekisikin mieli kaivaitua jonnekin syvään koloon 10 kilon suklaalevyn kanssa siihen asti, kunnes maailma on taas takaisin raiteillaan. Koska se ei ikävä kyllä ole mahdollista, tyydyn hengittämään raikasta pakkasilmaa, nauttimaan talven ihmemaasta, keräämään energiaa lapseni naurusta ja unelmoimaan vapaammasta elämästä. Ja tietysti syön sitä suklaata!

Miten teidän muiden tammikuu on sujunut? :)

Millä mielin uuteen vuoteen?

Uusi vuosi merkitsee itselleni aina jonkinlaista uutta alkua. Vaikka asiat eivät varsinaisesti muutukaan vuodenvaihteessa, niin se tarjoaa hyvän hetken tarkastella omaa elämäänsä. Miettiä, missä on onnistunut edellisenä vuotena, mistä haluaisi päästää irti ja mitä kohti haluaisi tavoitella. Varsinaisia uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt aikoihin, mutta jonkinlaisia tavoitteita on mukavaa asettaa uudelle vuodelle. 

Lumi saapui uuden vuoden myötä vihdoin myös tänne etelään.

Menneinä vuosina olen asettanut itselleni monenlaisia tavoitteita. On ollut uusien asioiden kokeilua, hyväntekeväisyyttä, itsensä kehittämistä, ympäristöystävällisemmän elämän tavoittelua, kulttuuriin liittyviä tavoitteita ja paljon muuta.

Kunpa lumi tulisi jäädäkseen. Se tuo niin paljon valoa ja iloa.

Pitkään mietin, mitä tavoitteita haluaisin asettaa tälle vuodelle. Ja sitten päätin, että tästä tulee minun vuoteni 2021. Viimeiset vuodet olen elänyt pitkälti vain muita, etenkin lastani varten. On ollut raskautta ja vauvavuotta, joiden keskellä oman itsensä on hukannut vähän kuin huomaamatta. Tänä vuonna haluan keskittyä enemmän itseeni ja omaan hyvinvointiini. Sen kautta uskon myös pystyväni olemaan parempi ihminen läheisilleni.

Hyvästit vuodelle 2020!

Ensinnäkin haluan voida fyysisesti paremmin. Haluan päästä takaisin normaalipainoon, nukkua enemmän, syödä terveellisemmin, kohentaa kuntoani ja löytää liikkumisen ilon. Haluan tehdä nuo muutokset niin, että niistä tulee minulle uusi normaali. Koska yhdenkään laihdutuskuurin tulokset eivät ole olleet minulle koskaan pysyviä. Siksi haluan löytää tapoja jotka pystyn ottamaan pysyvästi osaksi elämääni ja arkeani. 

Toivottavasti vuoden päästä kameraan katsoo virkeämpi ja hyvinvoivempi minä.

Toiseksi haluan vihdoin suorittaa yhteisöpedagogiopintoni valmiiksi. Monta mutkaa on mahtunut matkaan, mutta toivon niiden vihdoin saavuttavan pätöksensä tänä vuonna. Korona yrittää heittää vielä viimeisiä kapuloita rattaisiin, mutta uskon löytäväni jonkin keinon valmistua keväällä, ihan viimeistään syksyllä. 

Työharjoitteluni pitäisi alkaa ensi viikolla ja se tulee viemään suuren osan ajastani aina huhtikuun loppupuolelle asti. Sen takia blogissa on varmaankin melko hiljaista nyt alkuvuonna, koska ajankäyttöä on vain pakko priorisoida. Kaiken opinnoilta liikenevän ajan haluan nimittäin käyttää poikani ja mieheni kanssa. Olemme olleet niin pitkään todella tiivis kolmikko, että vähän kyllä pelottaa, miten uusi arki löytää uomansa. Mutta onneksi asioilla on aina tapana järjestyä ja varmasti totumme taas uuteen rytmiin.

Aarni ihmettelemässä ensilunta <3

Haluan myös löytää aikaa oman hyvinvointini edistämiseen. Haluan ehtiä tehdä niitä asioita, joista nautin. Viettää aikaa ihmisten kanssa, joiden seurassa viihdyn. Hemmotella itseäni säännöllisesti. Lomailla ja matkustaa, toivottavasti jossain vaiheessa myös ulkomaille. 

Meidän upea vihkipaikka toimii voimapaikkanani. Siellä käyn usein kasaamassa ajatuksiani luonnon rauhassa.

Alkuvuoden suunnitelmat ovat jo aika selvät, mutta se mitä loppuvuodesta tapahtuu, on vielä täysi kysymysmerkki. Vuosi 2020 aiheutti minussa sen, etten oikein uskalla suunnitella asioita samalla tavalla kuin ennen. Toivon vain, että vuosi pitäisi sisällään paljon valoa, iloa, onnea ja terveyttä. 

Millä mielin sinä lähdet vuoteen 2021? :)