Vaelluskärpäsen purema

Niinhän siinä sitten pääsi käymään, että tämä tyttö hurahti täysin Lapissa vaeltamiseen. Takana on uskomattoman rankka ja hieno reissu, jonka kaltaista en ole koskaan aikaisemmin kokenut. Matkaan mahtui erilaisiin Lapin tapahtumiin tutustumista, viiden päivän ja neljän yön vaellus Lemmenjoen kansallispuistossa, upeita maisemia, pitkiä päivämatkoja, tunturinvalloitus, uimista tunturimaisemissa, suuria tunteita, itsensä ylittämistä ja niin paljon muuta.

Tämä reissu todella todisti minulle sen, miten hienoja matkakokemuskia ihan täällä koti-Suomessakin voi saada. Aina se ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella ja Lapista tuleekin varmasti yksi vakiomatkakohteistani myös näin kesäaikaan.Teen lähipäivinä tarkemman kuvauksen reissun etenemisestä, mutta nyt ajattelin näin pikaisesti koota ajatuksia vaelluksen jälkeen ennen matkaa mieltäni kaihertaneista kysymyksistä. Taktiikkani etukäteen murehtimisesta ja stressauksesta toimi loistavasti ja vaelluksesta tuli paljon onnistuneempi kuin olisin koskaan uskaltanut kuvitella.

Mitä pitäisi pakata?

Ensimmäinen mieltäni painava kysymys koski pakkausta. Tavaraa tuli otettua melko sopivasti, vain kaikista lämpimimmät vaatteet jäivät käyttämättä, kiitos Lapin lämpöisyyden. Rinkkaa ei tullut punnittua, mutta veikkaisin sen olleen painavimmillaan noin 15 kiloa. Paino tietysti väheni päivittäin, kun ruokia syötiin pois, mutta samalla tietysti kroppakin oli jo rasittuneempi, minkä takia rinkka ei tuntunut paljoakaan kevyemmältä.

Välillä rinkka kulki kevyesti selässä upeita maisemia katsellessa...

Pakkauksessa tärkeintä on, että jokaisen tavaran kohdalla miettii, tuleeko sille todella käyttöä kyseisellä vaelluksella. Minulla esimerkiksi taskulamppu oli täysin turhaa matkassa mukana, mutta toisenlaisissa olosuhteissa se olisi ollut ehdottomuus. Sää vaikuttaa todella paljon pakkaukseen ja itse ainakin kuljin lähes koko vaelluksen niissä kamoissa, joille ajattelin olevan vähiten käyttöä eli topeissa ja legginsseissä. En usko, että täydellistä pakkausta on olemassakaan, mutta sen opin, että ihminen pärjää kyllä luonnossa, vaikka kaikki tarvittavat tavarat eivät mukana olisikaan, kunhan mukana on oikea asenne.



...ja välillä sen taas toivoi uppoavan syvimpään suohon! (kuva lavastettu, mutta kuvaa hyvin ajoittain vaivannutta tunnetta, jota aloimme kutsua ynnykäksi)

Entä jos koko viikon sataa kaatamalla vettä?

Tämä epäilys muodostui täysin turhaksi. Lapin kesä oli täydessä loistossaan koko vaelluksen ajan, vain viimeisenä päivänä saimme ajoittain päälleemme pientä tihkusadetta. Muuten lämpötila huiteli yli +20:ssa ja koska tuulikin oli hyvin vähäistä, olivat olosuhteet ajoittain melko tuskaiset vaeltamiselle. Vaikka hetkittäin olisin antanut mitä vaan pilvistä taivaalla tai tuulenvireestä, olen silti todella onnellinen, että sain kulkea ensimmäisen pitkän vaellukseni noin täydellisessä ilmassa. Matkamuistoiksi jäivätkin sitten punaiset raidat jalkoihin ja Honda-merkki selkään ;D

Aurinko paistoi täydeltä taivaalta lähes koko vaelluksen ajan aikaisesta aamusta...

...yömyöhään, minkä takia ajantajun kadotti erittäin nopeasti, mikä oli sekin todella rentouttavaa.

 

Kiitos auringon, myös iho sai uusia mielenkiintoisia värisävyjä ja kuvioita ;D

Entä jos kunto ei kestä?

Kyllä se kesti ja aika paljon paremmin kuin olin odottanut. Vaellushan markkinoitiin minulle vähän päälle 40 kilometrin lenkkinä, mutta todellisuudessa matkaa kertyikin 75 kilometriä! Itselläni on melko huono peruskunto, koska en säännöllisesti harrasta muuta liikuntaa kuin koiran kanssa kävelyä, mutta näköjään kroppa pystyy yllättäviin suorituksiin, kun on pakko. Päivämatkat vaihtelivat vähän päälle kymmenestä kilometristä jopa 23 kilometriin, joten oma kroppani kävi lähes päivittäin omilla äärirajoillaan. Oli kyllä uskomaton tunne, kun kaiken sen rääkin jälkeen pääsi perille yöpymispaikkaan ja selvityi siitäkin päivästä voittajana.

Kunto kesti myös Latnjoaivin huipulle (592,4m) ja huipulla oli tietysti helppo hymyillä.

Kuinka paljon hiertymiä ja muita vammoja tulen saamaan itseeni?

Paljon vähemmän kuin odotin. Sain ainoastaan yhden vesikellon kantapäähän ja viiltohaavan pikkuvarpaan taitoiskohtaan. Niiden lisäksi ajoittaista kipua kohdistui jalkojen etuosiin, hartioihin ja lantioon. Suurin vammautuminen tapahtui vasta vaelluksen viimeisellä viidellä kilometrillä, kun sain todella kipeän rasitusvamman kantapäähäni, joka säteili loppu matkan kipua koko jalkaan. Oli onni, ettei tuo vamma tullut vaikka vaelluksen puolivälissä, koska muuten en olisi kyllä pystynyt reissua jatkamaan. Jalkaa kun sai lähestulkoon raahata perässään viimeiset kilometrit. Urheiluteippiä seurueellamme kului kiitettävästi, mutta sen avulla ainakin itse sain hyvin ennaltaehkäistyä kipeitä hiertymiä.

Kuinka paljon niitä itikoita, mäkäräisiä ja muita ötököitä Lapissa oikein on?

Itikoidenkin suhteen kävi todella hyvä tuuri. Koko vaelluksen aikana jouduimme vain yhtenä iltana laittamaan myrkkyjä, joten pääsimme todella vähällä. Enemmän itikat ja polttiaiset kiusasivat, kun majoituimme Inarissa ja vietimme iltaa saunoen ja nuotiolla istuen. Silloin pistoja tuli sitten vaelluksenkin edestä, joten viime päivät ovat kuluneet jalkoja raapien. Polttiaiset olivat minulle täysin uusi tuttavuus, eivätkä tosiaan mieluinen. Ne ovat niin pieniä ja lentävät niin isoissa parvissa, että on lähes mahdotonta estää niitä pistämästä.

Mitä jos eksymme?

Ei eksytty, kiitos Tuomaksen varman suunnistustaidon. Itse en olisi ikimaailmassa lähtenyt omilla eksymistaidoillani merkittyjen reittien ulkopuolelle, mutta nuo osuudet tarjosivat niin huikeita tunturinäkymiä, että olisi ollut sääli, jos ne olisivat jääneet kokematta. Vapauden tunne keskellä silmänkantamattomiin jatkuvaa tunturi- ja metsämaisemaa oli niin hieno, että sen toivoo pääsevänsä kokemaan vielä monta kertaa uudestaan. Hiljaisuus on täydellinen ja ajatukset eivät poukkoile, vaan koko mieli lepää siinä mielettömässä avaruudessa. Jokaisen hektistä kaupunkilaiselämää viettävän ihmisen kannattaisi kokea tuo tunne ja se, että päivän ainoa tehtävä on kävellä rinkkaa kantaen ja pysähdellä välillä syömään.

Tällaisissa maisemissa ihminen tuntee väkisinkin olevansa aika pieni osa maailmankaikkeutta.

Ja onneksi mukana oli kokenut suunnistaja Tuomas, koska itse olisin saanut kadotettua itseni noihin lakeuksiin erittäin helposti.

Mitä jos ruuat loppuu?

Ei ne loppunut, vaikka kuinka syötiin. Vaelluksella huomasi, miten tärkeä asia on, että ruokaa on paljon ja, että se on ravitsevaa ja energiapitoista. Itselläni menee jo ihan arjessa pinna todella kireälle, jos nälkä alkaa kurnia, saati sitten vähänkään haastavammissa olosuhteissa. Onneksi kaikki seurueessamme ovat kovia syömään, joten ruokaa ja etenkin herkkuja tuli mukaan riittävästi. Aamiaiset koostuivat puurosta ja leivästä, lounaat paljolti valmiista retkiruuista, jotka pystyi syömään suoraan pussista ja illalliseksi tehtiin vaihtelevasti erilaisia pata-, pasta- ja nuudeliruokia. Ja harvoin on ruoka maistunut niin hyvältä, kuin pitkän päivätaivalluksen jälkeen.

 Herkkuosasto oli vähintään yhtä kattava, mukaan lähti sipsejä, pari levyä suklaata per nuppi, kuivahedelmiä ja vaahtokarkkeja paahdettavaksi, nam! Vaelluksen pelastajaksi muodostui RUMPS, joka koottiin suolapähkinöistä, rusinoista ja M&M's-suklaarakeista. Sitä, kun nappasi kourallisen jokaisella tauolla, niin matka jatkui taas huomattavasti mukavammissa merkeissä.

Retkigourmeta, nam!

RUMPS:in voimalla kohti ääretöntä ja sen yli!

Vaellus tarjosi minulle juuri sitä, mitä olin kaivannut. Hiljaisuutta ja rauhaa, stressittömyyttä ja pakoa kaupungin kiireestä ja hälinästä, täydellistä vapauden tunnetta ja voitonriemua itsensä ylittämisestä. Lappi lumosi minut täysin ja innolla haaveilenkin jo ruskavaelluksesta Lapin upeissa maisemissa. Sain matkalla upeita kokemuksia, opin itsestäni enemmän kuin aikoihin ja nautin henkeäsalpaavan kauniista maisemista. Voiko onnistuneelta matkalta enempää vaatia?

Jos mieli ei lepää näissä maisemissa, niin ei sitten missään.



Vaeltaja sisälläni

Olen pienestä pitäen rakastanut luontoa ja siellä vaeltelua. Metsässä olen kokenut lapsuuteni parhaimmat seikkailut ja nykyään luonnossa liikkuminen on minulle tapa päästä hetkeksi kokonaan irti arjen kuvioista. Koko perheemme on aina rakastanut luontoa ja ulkoilua, sieni-, marja- ja veneretket ovat olleet tärkeä osa perheemme perinteitä.

Kun olin alle kouluikäinen vietimme todella paljon aikaa mökillä, jossa seikkailin serkkujeni kanssa metsässä aamusta iltaan. Koulun alettua aloitin myös partion, josta tuli kaikkien aikojen pisin harrastukseni. En koskaan varsinaisesti pitänyt kokouksista ja muista, mutta leirejä odotin aina kuin kuuta nousevaa. Teltassa asuminen, luonnossa puuhailu ja vaellus (siis eksyminen ;D) kaverien kanssa olivat partion parhaita paloja.

Ensimmäiselle kesäleirille lähdössä 7-vuotiaana ja hymy on sen mukainen :)

Jatkoin partiossa ihan johtajaksi asti, mutta sen jälkeen se vain jotenkin hiipui pois, kun kaikki läheisimmät kaverini olivat jo lopettaneet sen. Siitä jäi minulle kuitenkin paljon hauskoja muistoja ja sen jälkeen luonnossa liikkuminen on ollut lähtemätön osa minua. 

Vaikka olenkin retkeillyt melko paljon, en ole partion jälkeen tehnyt yön yli kestäviä vaelluksia, joissa on kuitenkin ihan oma tunnelmansa verrattuna päivävaelluksiin. Viimeisimmät pidemmät päivävaellukseni ovat nekin vuodelta 2011, jolloin veljeni Jaakko asui Sallassa. Kun olin siellä käymässä, kävimme Kuusamossa vaeltamassa muun muassa Pienen Karhunkierroksen ja Kiutakönkään maisemissa. Silloin kesäinen Lappi lumosi minut ensimmäistä kertaa ja minulle tuli taas todellinen kaipuu vaeltamaan.

Kiutakönkään upeissa maisemissa

Pieni Karhunkierros tarjosi hienoja maisemia laidasta laitaan

Ensi viikolla olisikin tarkoitus tehdä elämäni ensimmäinen useamman yön kestävä vaellus Lemmenjoen kansallispuistossa. Lähden matkaan veljeni Tuomaksen ja hänen avovaimon Anun kanssa. Suunnitelmissa on neljän yön vaellus ja sen lisäksi käymme kullanhuuhdonnan SM-kisoissa ennen ja Inariviikoilla jälkeen vaelluksemme.

Odotan tuota uutta kokemusta jo innolla, mutta samalla päässä pyörii sata kysymystä. Mitä pitäisi pakata? Entä jos koko viikon sataa kaatamalla vettä? Entä jos kunto ei kestä? Kuinka paljon hiertymiä ja muita vammoja tulen saamaan itseeni? Kuinka paljon niitä itikoita, mäkäräisiä ja muita ötököitä Lapissa oikein on? Mitä jos eksymme? Mitä jos ruuat loppuu? Jne. Taktiikkani on siis selvästi se, että jos stressaan ja murehdin kaikki ongelmat jo etukäteen, tulee itse vaelluksesta paljon onnistuneempi kuin odotin ;D

Elämä käy tylsäksi, jos ei koskaan haasta itseään ja kokeile uusia asioita. Uutena vuotena tein kerrankin itselleni lupauksen, jonka pystyn myös pitämään. Päätin kokeilla vähintään kerran kuussa jotakin sellaista asiaa, jota en ole koskaan aikaisemmin kokeillut tai tehnyt. Tähän mennessä lupaukseni on ylittynyt jo moninkertaisesti, enkä usko että loppuvuosikaan muodostuu ongelmaksi.

Lupaukseni ansioista olen päässyt nauttimaan ja kokemaan uusia asioita, jotka ovat rikastuttaneet ja avartaneet maailmaani entisestään. Seuraavaksi lupaukseni vie minut Lappiin ja kuka tietää, minne seuraavaksi. Suosittelen tätä uudenvuodenlupausta kaikille, ette tule pettymään :)

Tämä vaeltaja lähtee huomenna kohti tuntematonta koetellakseen rajojaan. Aion olla totaalisen eristyksissä sähköisestä maailmasta, joten kuulette minusta seuraavan kerran vasta yli viikon päästä.

Lappi, lumoa minut!

Matkustaminen parhaan ystävän kanssa: Heaven or Hell?

Sanotaan, että minkä tahansa ihmissuhteen yksi suurimmista koetinkivistä on ensimmäinen yhteinen pitkä ulkomaanmatka. Matkustaessa jokainen ihminen joutuu väistämättäkin tilanteisiin, joissa joutuu selviytymään mukavuusalueensa ulkopuolella, mikä saattaa paljastaa ihmisestä täysin uusia puolia. Hyvinkin läheinen ihminen saattaa matkalla muuttua kiukuttelevaksi kakaraksi, ärsyttäväksi besserwisseriksi tai täysin vastuuntunnottomaksi ääliöksi. Onneksi nämä ongelmat eivät ole koskaan osuneet omalle kohdalleni.

Minä taas olen saanut nauttia parhaan ystäväni kanssa unohtumattomista matkoista, jotka ovat olleet valehtelematta yksiä elämäni rankimpia reissuja, mutta täysin muista syistä kuin seurasta johtuen. Yhdessä olemme Viivin kanssa jakaneet matkustamisen ilot ja riemut yhtälailla kuin ärsytykset ja ahdistuksetkin. Vaikeatkaan tilanteet eivät ole saaneet meitä käntymään toisiamme vastaan, vaan asetelma on aina ollut me vastaan muu maailma!

Ensimmäisen yhteisen matkamme kahdestaan teimme kesällä 2005 Walesin Cardiffiin ja Lontooseen. Siihen aikoihin voisin sanoa todellisen sydänystävyytemme myös alkaneen. Majoituimme Viivin perhetuttavien ja sukulaisten luona, joten täysin omillamme emme onneksi vielä tuolloin 15-vuotiaina olleet, mikä oli varmasti vain hyvä. Matka oli todella onnistunut, täynnä hulvattomia tilanteita ja jo tuolloin ajattelin, että tämän ihmisen kanssa tulen varmasti tekemään useita unohtumattomia matkoja.

Sen takia en epäröinyt kauaakaan, kun seuraavan joulun aikoihin Viivi kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan seuraavana kesänä kuukauden kielikurssille Australiaan. Olen kiitollinen tuosta päätöksestäni, koska matkasta tuli yksi kaikkien aikojen parhaistani ja lisäksi viimeistään sen aikana kävi selväksi, että mikään ei tulisi erottamaan Viiviä ja minua.

Viimeisin pidempi yhteinen reissumme on kesän 2008 interrail ympäri Eurooppaa. Kuukaudessa kävimme yhdeksässä maassa ja kymmenissä kaupungeissa ja saimme kokea matkustamisen koko tunneskaalan innostuksesta ahdistukseen, ilosta suruun, hysteerisestä naurusta pelkoon ja riemusta ärsytykseen. Tuo matka on ehdottomasti rankin, minkä olen koskaan tehnyt ja silti en vaihtaisi siitä hetkeäkään toisenlaiseksi. Se kasvatti minua matkustajana ja ihmisenä enemmän kuin koskaan ajattelin olevan mahdollista.

Muodostamme Viivin kanssa loistavan matkaparin. Yleensä minä selvitän käytännön asioita ja Viivi hoitaa kommunikoinnin sujuvalla englannillaan. Viivistä tekee loistavan matkustuskumppanin myös se, että tiedän voivani luottaa häneen jokaisessa tilanteessa. Tiedän, ettei Viivi jättäisi minua koskaan yksin pulaan, vetäisi järkyttäviä kännejä tai itkupotkuraivareita eikä tekisi mitään muutakaan vastuutonta. Se on yksi tärkeimmistä piirteistä, joita arvostan matkaseurassani.

Lisäksi meidän huumori on omanlaistaan ja kieroutunutta ja se saa yleensä reissun päällä täysin uudet mittasuhteet. Sen takia matkat ovat aina täynnä järkyttävän huonoja juttuja, hillitöntä naurua ja noloja tilanteita. Ne, jos mitkä tekevät matkasta ikimuistoisen.

En malta odottaa, että pääsemme vihdoin pitkästä aikaa pidemmälle matkalle yhdessä, kun Praha kutsuu meitä elokuun alussa. Toivon mukaan tuosta matkasta tulee tehtyä jokin virallisempi matkapäiväkirja tänne blogin puolelle, koska edellinen reilipäiväkirjamme on tätä tasoa:

19.6 Köpis-Hampuri

- ällö aamiaissetä
- onnellinen permanentti
- nuolevat teinit
- vihainen minimies
- 40 PARIA SUKKIA JA SANDAALEJA 30:SSÄ MINUUTISSA!!!!
- ein zwei Polizei!
- melkein Durchfall
- peukku-/juoppo-/punanenäkuvat Köpiksessä
- Portugal, Portugal, wif haben eine Durchfall!
- Sanotaan, et me ollaan mykkii
- 3 tunnin tietokone-Pirkko

20.6 Hampuri-Ludwigslust-Hampuri-Bremen

- huonetoverien pitkät ja hitaat aamusessiot
- vessapaperin "loppuminen"
- Peter Lustig aamiaisseurana
- sadannet sukat ja sandaalit!
- hullut jalkapallofanit
- epäilyttävät vierustoverit
- Järkky - No interrail - Tantta
- Komea, kiva, avulias mies
- LUDWIGSLUST! = ei mitään
- ahdistavat sedät
- paska valkoviini
- 200:et sukat + sandaalit!
- iso miesnainen
- ärsy kakarat
- viinaa vetävä vierustoveri
- kalapuikkoviiksi
- kokoskastike
- Järkytys! Tanttavaatteet hostellihuoneessa!
- Tanttadokumentit
- Tanttakävely
- TANTTA!!!!!!

Ihmettelen vieläkin, että meistä ei tullut uusia Madventures-likkoja omine ohjelmineen ja kirjoineen, kun juttujen taso oli jo tota ensimmäisen matkaviikon puolessa välissä ;D Joten vapise Praha, me tulemme taas ja valloitamme sinut hehkeämpinä kuin koskaan!

Kiitos Viivi upeasta matkaseurastasi ja ikimuistoisista reissuista. Please, lähdethän kanssani vielä Prahaan, vaikka laitoinkin tämän kuvan, jonka ei koskaan pitänyt päästä päivänvaloon, tänne bloginkin puolelle. Tämä vain jotenkin tiivistää kaiken meistä ja meidän matkoista niin hyvin. Pysytäänhän aina yhtä upeina ja hillittyinä ;D

Viikon saldo reilusti positiivisen puolella

Tämä viikko olikin sitten enemmän sellainen, millaiseksi olin edellisen suunnitellut. Sain erakoitua rauhassa neljän seinän sisällä tarpeeksi monta päivää, että ihmisten seura alkoi taas tuntua hyvältä idealta. Hyvän viikkoni yritti pilata vain ihmeellinen Ruissin jälkeinen kurkkukipu, mutta sekin alkaa pikku hiljaa onneksi taittua. 

Tänään koko viikkoni meinasi kruunata kunnon maksimekkoepisodi. Älkää koskaan kuvitelko, että maksimekko ja polkupyörä olisi hyvä yhdistelmä. EI OLE! Edes kahden käden sormet eivät riitä laskemaan, kuinka monta kertaa sain repiä mekkoa pinnojen, pyörän tai polkimen välistä. Ihme kyllä, mekko selvisi tuosta kaikesta runtelusta ehjänä. 

Muuten viikko onkin siis sujunut leppoisasti kodista ja lomasta nautiskellen. Muun muassa tällaista kaikkea mahtui viikkooni tällä kertaa:

Sain vihdoinkin siirrettyä graduaineiston tilastollisesti analysoitavaan muotoon, SPSS <3 (NOT!)

Ostin uusia kukkia kotiin ja pihalle (jotka ovat aivan taatusti kuolleita, kun seuraavan kerran palaan kotiin!)

Kävin ihastelemassa kaverin uusinta tulokasta, ihana, pieni poika <3

Kävin Emilyn kanssa jokilaivailemassa ensimmäistä kertaa tänä kesänä ja sen jälkeen snägärillä, nam! Samalla pääsin ulkoiluttamaan näitä New Yorkin ihanuuksia ensimmäistä kertaa.

Katsoin koko True Bloodin 3. kauden, ihana Alexander Skarsgård!

Kuva: http://andthatswhoiam.tumblr.com/

Aloitin sunnuntain katsomalla Vili Vilperiä! Vihdoinkin yle on tajunnut tehdä edes yhden oikean päätöksen, lapsuus <3

Kävin ostamassa tavaroita tulevaa vaellusta varten, mutta yllättäen myös ihanat aletuotteet alkoivat houkuttaa vähän liikaa.

Kuuntelin loputtomat määrät musiikkia. Kaija Koota, PMMP:tä ja HIM:iä vielä Ruissitunnelmissa, myös Haloo Helsinki!, Cheek, Taylor Swift ja Pink ovat olleet tällä viikolla suurkulutuksessa. Musiikki antaa vaan niin hyvän olon.

En siivonnut tai tiskannut, vaikka piti. Innokkaat siivoojat tervetuloa :)

Toivottavasti teillä muillakin on ollut onnistunut viikko, vietitte sen sitten töissä tai lomalla. 

Rentouttavaa sunnuntaita!

"Huuda, huuda ILOSTA, huuda, huuda VAPAUDESTA ja huuda, huuda ONNESTA"

Minä, valittamisen maailmanmestari, halusin vain tulla kertomaan, että elämä on MAHTAVAA! Ja ei, siihen ei ole syynä yllättävä lottovoitto, alkoholi tai huumeet, uskoon tuleminen tai mikään muukaan mielivaltainen hurahdus. Tajusin vain vihdoinkin, että ihminen on onnellinen silloin, kun se tekee asioita, jotka tekevät iloiseksi, näkee ihmisiä, jotka saavat hyvälle tuulelle ja on armollinen itselleen, eikä etsimällä etsi itsestään virheitä.

Jos minulta olisi vuosi sitten kysytty, mistä haaveilen, olisi listallani olleet ensimmäisenä häät, omakotitalo ja lapset, siihen vielä kylkeen pari lemmikkiä lisää, niin haave-elämäni olisi ollut täydellistä. Nyt tuo koko ajatus tuntuu kaukaiselta, ei sillä etteikö se edelleen kolkuttelisi jossakin takaraivon sopukoissa, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen olen tajunnut, että elämässä on aika paljon muutakin kuin tuo "ruusuinen perheidylli."

Kuluneen vuoden aikana parisuhde, jonka kuvittelin kestävän läpi elämän, tuli tiensä päähän ja olen joutunut kohtamaan sen faktan, ettei elämä lähes koskaan mene niin kuin sen on suunnitellut. Silti ajan kuluessa huomaa aina, että kaikella tapahtuneella oli merkitys ja pikkuhiljaa sitä osaa olla jopa onnellinen nykytilanteesta. Minulle tuo hetki on koittanut nyt. Olen kiitollinen kaikista niistä lähes viidestä vuodesta, jotka olin tuossa suhteessa, mutta en vaihtaisi sitä tähän nykyiseen tunteeseen mistään hinnasta. Se tunne, että on todella vapaa, hallitsee täysin omaa elämäänsä ja osaa arvostaa ja rakastaa itseään virheineen on uskomattoman hyvä.

Kenenkään ei kuuluisi joutua tekemään asioita vain miellyttääkseen muita. Elämäni suurin virhe oli se päivä, kun aloin välittää siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Sen jälkeen olen kulkenut pitkän ja henkisesti raskaan tien, jonka varrelle menetin melkein kokonaan itsekunnioitukseni ja -tuntoni. Turvakseni loin itsevarman ja kovan kuoren, jotta kukaan ei näkisi, kuinka heikko olen. Nyt vasta lähes 15 vuoden jälkeen olen vihdoin alkanut tajuta, ettei kukaan ole täydellinen, en minä, etkä sinä. Mutta jokainen meistä on silti yhtä arvokas ja ainutlaatuinen.

Tiedän olevani vasta alkumatkassa, mutta kerrankin tiedän olevani oikealla tiellä. Jos en itse rakasta itseäni tälläisenä kuin olen, miksi kukaan muukaan rakastaisi. Minulle itseni hyväksyminen on pieniä asioita, kuten sen hyväksymistä, etten ole luonteeltani himoliikkuja, -siivooja tai -ahkeroija. Se ei silti tee minusta huonompaa ihmistä.

Me, Myself & I (elämäni kolme vaikeinta rakkautta)

Liikun silloin, kun minua huvittaa ja jos ei huvita, niin voin yhtä hyvin jäädä sohvalle katsomaan telkkaria ja syömään suklaata, jos se tekee minusta sillä hetkellä onnellisen. Ne, jotka saavat onnensa siivoamisesta siivotkoon, mutta minulle onni ei ole muruton keittiötaso, vaan koti, jossa näkyy elämän jäljet.

Ahkeroin 12 vuotta koulussa pitääkseni yllä korkeaa keskiarvoa, eikä se tehnyt minua onnelliseksi. Yliopistossa sain ensimmäiset kolme vuotta todella huonoja arvosanoja, eikä se vaikuttanut onnellisuuteeni tipan vertaa. Ylisuoriutumista ja verenmaku suussa ahkerointia arvostetaan tässä yhteiskunnassa aivan liikaa, minkä takia jokainen tavallisella tasolla suoriutuva voi kokea itsensä epäonnistujaksi.

Vielä vaikeampaa, kuin edellisiä asioita, on ollut hyväksyä se kuva, joka katsoo minua joka päivä peilistä. Yhdessä vaiheessa en löytänyt koko kropastani yhden yhtä hyvää puolta. Onneksi nykyään voin jo katsoa lähes joka päivä peiliin ylpeänä siitä, mitä minulla on. Onni ja hyvä olo kun ei ole kiinni pienemmästä ja kiinteämmästä vartalosta, vaaleammista silmänalusista tai kauniimmista hiuksista, vaan siitä, millaisten lasien läpi itseään katsoo.

Ennen ajattelin olevani onnellinen sitten, kun valmistun, saan töitä, pääsen naimisiin, saan lapsia ja asun omakotitalossa. Ajattelin, ettei haitannut, vaikka olin sillä hetkellä onneton, koska nuo tapahtumat takaisivat minulle onnen. Kun katson tuota ajatusta nyt, se näyttää maailman typerimmältä ja naiveimmalta ajatukselta. Mutta silloin se oli minulle todellisuus. Nyt ymmärrän, ettei tärkeintä todellakaan ole määränpää, vaan se, että nauttii siitä kaikesta ihanasta ja yllättävästä, mitä elämä matkan varrelle heittää.

En väitä, etteikö elämä muuttuisi taas jossakin vaiheessa vaikeaksi, ärsyttäväksi ja musertavaksi. Mutta silloinkin minulla on tämä tunne tallessa täällä blogissa, johon voin palata huonoina hetkinä. Lisäksi toivon, että saisin luotua toivoa sellaiselle ihmiselle, joka on myös oman itsetuntotaistelunsa alkumetreillä. Minulle näiden asioiden käsittämiseen meni aivan liian kauan, enkä toivo samaa kohtaloa kenellekään.

Jotenkin tämä Haloo Helsinki! yhtyeen kappale, jota siteerasin otsikossakin, tiivistää tämän hetkisen tunteeni todella hyvin. (Ja video on vielä kuvattu New Yorkissa!) Kuvaavaa on, että en voinut sietää tätä kappaletta, kun kuulin sen ensi kertaa. Ehkä en vain silloin vielä tiennyt, mistä se oikeasti kertoi.

Enää onni ei ole minulle vain ajatus täydellisestä perheidyllistä. Se on tanssimista ja laulamista ympäri asuntoa, makaamista sohvalla koira toisessa ja herkut toisessa kainalossa, itsensä kipeäksi nauramista hyvien ystävien kanssa, uusien asioiden kokeilua, matkustamista maailman ympäri, hymyilemistä tuntemattomille ihmisille, saippuakuplien puhaltamista, mustikoiden ahmimista metsässä sormet ja suu sinisenä, tähtitaivaan tuijottelua ja niin montaa muuta ihanaa asiaa. Onni on Elämä. Elämä on Onni.

Rockista ja Ystävyydestä

Viime viikon oli tarkoitus olla minulle hengähdysviikko kaikista sosiaalisista kontakteista, jonka koen tarvitsevani aina, kun olen viettänyt paljon aikaa jatkuvien ihmiskontaktien ympäröimänä. Rakastan ihmisiä ja etenkin läheisiäni, mutta sisälläni asuu pieni erakko, joka kaipaa välillä hiljaisuutta ja omaa aikaa. Tarkoituksenani oli myös ottaa itseäni niskasta kiinni ja paneutua graduuni oikein kunnolla pitkän tauon jälkeen ja palkita itseni viikonloppuna Ruisrockilla. No, suunnitelmani eivät taaskaan toteutuneet lähes ollenkaan, koska välillä elämä heittää eteen sellaisia tapahtumia, joita kukaan ei voi ennustaa. Ruissista en onneksi joutunut luopumaan ja se oli iloinen huipennus muuten vähän ongelmalliselle viikolle.

Viime viikkoni tärkeimmäksi teemaksi muodostui ystävyys. Jouduin pohtimaan omalla kohdallani, mitä ystävyys oikeastaan minulle merkitsee. Jouduin myös kohtaamaan sen tosiasian, että kaikille ihmisille ystävyys ei tarkoitakaan välttämättä samoja asioita kuin itselleni. Sain kokea, mitä ystävyys on vahvimmillaan ja heikoimmillaan ja kuinka se voi tilanteiden muuttuessa myös muuttaa muotoaan.

Olen aina ollut ihminen, jolla ei ole ollut hirveän laajaa kaveripiiriä. Olen panostanut laatuun määrän sijasta, mistä olen saanut olla kiitollinen monet kerrat. Vaikka välillä tunnenkin pienen kateuden piston katsoessani ihmisiä, joilla on joka paikassa paljon kavereita, en koskaan vaihtaisi todellista ystävää edes sataan tuollaiseen kaveruuteen. Vuosien varrella olen myös useat kerrat joutunut pettymään ystävikseni luulemiin ihmisiin, minkä takia rimani ystävyydelle on vain noussut entisestään. Kun joku ihminen sitten vihdoin pääsee sen riman yli, olen valmis tekemään mitä vain toisen puolesta ja odotan samaa myös toiselta.

Minulle todellinen ystävyys on sitoumus, vähän niin kuin avioliitto. Se on selviytymistä elämän myrskyistä yhdessä, suurimpien ilojen ja surujen jakamista, luottamusta, huolenpitoa silloin kun toinen ei jaksa tai pysty siihen itse, rehellisyyttä ja arvostusta. Ystävyys on sitä, että voi soittaa koska vaan ja tietää toisen kuuntelevan, se on ymmärtämistä puolesta sanasta, vatsassa asti tuntuvaa naurua ja sitä, ettei koskaan tarvitse epäillä kelpaavansa toiselle juuri sellaisena kuin on. Minulle on siunautunut yksi tuollainen ystävyys ja olen siitä enemmän kuin kiitollinen. Sydänystävän lisäksi minulla on joitakin oikein hyviä ystäviä, jotka ovat hekin kultaakin kalliimpia.

Ystävyys on mielestäni yksi suurimmista rikkauksista tässä maailmassa. Ystävät ovat nostaneet minut jaloilleen sieltä elämän syvimmistä syövereistä ja toivon itse tehneeni myös saman heille. Kun todellinen ystävä on hädässä, en epäröi hetkeäkään jättää omia asioitani ja suunnata huomioni hänen auttamiseen. Ystävyys on mielestäni aivan liian arvokasta hukattavaksi, minkä takia siihen pitääkin panostaa molemminpuolin, jotta se kestäisi läpi elämän.

Niin kuin elämä, ei ystävyyskään ole pelkästään ruusuilla tanssimista.Tai sitä se juuri onkin piikkeineen kaikkineen. Viime viikolla jouduin pelkäämään ja kantamaan huolta tärkeästä ystävästäni, kun hänen terveytensä petti täysin yllättäen. Onnekseni hän on nyt paljon paremmassa kunnossa ja oma ihana itsensä. Jouduin myös pettymään syvästi ihmiseen, jota olen pitänyt hyvänä ystävänä. Jouduin punnitsemaan, mikä ystävyydessä todella on tärkeää. Lopulta vastoinkäymiset tämän ystävän omassa elämässä saivat minut toistaiseksi unohtamaan kiukkuni ja päätin seisoa myös hänen tukena. Ystävyys kun on myös anteeksiantoa toisen ihmisen virheitä kohtaan.

Ystävyys on parhaimmillaan silloin, kun voi viettää rentoa ja hauskaa aikaa yhdessä, juoruilla tai puhua syvällisiä, nauttia elämän yllätyksellisyydestä yhdessä ja nauraa sydämensä kyllyydestä. Tuosta kaikesta sain onneksi nauttia viime viikonloppuna Viivin kanssa, kun sydänystäväni suuntasi tänne Turkuun päin Ruisrockailemaan kanssani.

Hyvää fiilistä lisäsivät entisestään mieletön kesäilma, loistavat esiintyjät, ihanat ihmiset ja rento yleistunnelma. Menimme varsinaisesti katsomaan Kaija Koota, PMMP:tä ja HIM:iä, jotka kaikki vetivät mahtavat keikat täynnä asennetta, loistavia biisejä ja mieletöntä tunnelmaa. Muuten päivä kului kivasti festaritunnelmissa anniskelualueella, auringosta ja metrilakuista nauttien rannalla ja haahuillen festarialueella paikasta toiseen.

Kaija Koo veti mielettömällä asenteella upean keikan.

PMMP jätti räjähtävät jäähyväiset Ruissille.

Illan huipensi HIM, joka esiintyi eleettömästi, vahvasti ja komeasti.

Päivä oli unohtumaton ja todella onnistunut, eikä tunnelmaa latistanut edes yön kylmyys, huono varustautuminen, ällöttävät bajamajat, ärsyttävät ihmiset, järkyttävät bussijonot ja pitkät kävelymatkat. Hyvän ystävän seurassa kun tuppaa unohtamaan elämän pienet vastoinkäymiset. Se, jos jokin on korvaamatonta. Pidetäänhän siksi kaikki huolta ystävistämme, eikä koskaan ajatella heidän olevan itsestäänselvyyksiä.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

9 asiaa, jotka kannattaa kokea New Yorkissa

Koska New Yorkissa kirjoittamani postaukset vähän räjähtivät käsiin, halusin vielä tehdä yhden koonnin reissun parhaista paloista. Ajattelin valita vain muutaman kohokohdan, mutta valinnanvaikeus kasvoi niin suureksi, että jouduin laajentamaan listaani. Olen yrittänyt kerätä myös hyödyllisiä tietoja jokaisesta asiasta, jotta kirjoituksesta olisi mahdollisimman paljon käytännön hyötyä teille lukijoille. Asiat eivät ole mitenkään parhausjärjestyksessä, koska se olisi ollut täysin mahdoton tehtävä. Toivottavasti tästä listasta on jollekin tulevalle New Yorkin matkaajalle iloa. 

1. Empire State Building

 

Yksi New Yorkin suosituimmista nähtävyyksistä, eikä suotta. Upea sisältä ja ulkoa, mutta kaikista paras anti avautuu näköalatasanteelta yli New Yorkin. Näkymät olivat mielestäni huumaavat jo 86. kerroksesta, joten uskon ylemmän tasanteen olevan vain rahastusta, josta on turha maksaa itseään kipeäksi. Hintaa perustasolle tulee 25$ eli noin 18 euroa ja ylemmälle halvimmillaankin 42$ eli noin 30 euroa. Jos on New Yorkissa useampia päiviä ja tietää kiertävänsä useita nähtävyyksiä ja museoita, kannattaa satsata New York City Passiin, jolloin säästää rahaa ja aikaa, koska ei tarvitse jonottaa nähtävyyksien lippukassoilla erikseen. Vierailu kannattaa sijoittaa alkulomaan, jolloin jaksaa vielä aikaerosta johtuen nousta pirteänä aikaisin aamusta. Itse suuntasimme Empire State Buildingille heti aamusta hieman ennen kahdeksaa, jolloin se avautui. Silloin emme joutuneet juurikaan jonottamaan ja pääsimme ripeästi jatkamaan päivää muihin nähtävyyksiin.

2. Rockefeller Center ja Top of the Rock

Kuten Empire State Buildingistakin myös Rockefeller Centeriin kuuluvasta korkeimmasta GE Buildingin Top of the Rock näköalatasanteelta avautuvat huikeat näkymät ympäri kaupunkia. Näköalatasanteita on useampi kerroksissa 67-70, itse meinasimme vahingossa lähteä alas jo ensimmäisen tasanteen jälkeen, mutta onneksi huomasimme ylemmäs johtavat portaat. Ylin tasanteista on rakennuksen keskellä, ilman pleksejä tai muita kaiteita, josta näkymät ovat henkeäsalpaavan kauniit. Jos käyt molemmissa New Yorkin suosituimmissa pilvenpiirtäjissä, kannattaa täällä ehdottomasti käydä illalla, kun koko kaupunki on täydessä valoloistossaan. Rockefeller Center on useista rakennuksista ja aukioista koostuva kokonaisuus, jossa riittää paljon muutakin ihmeteltävää. Hintaa Top of the Rock vierailulle tulee 27$ eli noin 19 euroa. City Passiin kuuluu vaihtoehtoisina käynteinä joko tämä tai Guggenheim museo, joista omien kokemusten mukaan suosittelisin tätä.

3. Central Park

Central Park on ehdottomasti New Yorkin sydän. Uskomaton vehreys, keskellä betoniviidakkoa ja pilvenpiirtäjien saartoa, on yksinkertaisesti kaunista. Itse kävimme puistossa sunnuntaina, jolloin puisto oli pyhitetty pelkästään jalankulkijoille ja pyöräilijöille ja autoilla ajo oli kiellettyä. Kaupungin keskellä Central Park on seesteinen keidas, jossa unohtuu kaikki ympäröivä kiire, tungos ja hälinä. Koirat juoksevat vapaina pitkin jättimäisiä nurmikenttiä, lapset pelaavat vanhempineen baseballia ja vehreys ympäröi kaikkialla. Upeat istutukset, vanhat puut, useat lammet sekä kauniit rakennukset ja sillat muodostavat ihanan kokonaisuuden, jossa voisi vaellella loputtomiin. Paras tapa nauttia Central Parkista onkin vain kävellä päämäärättömästi ympäri sen erilaisia maisemia, istahtaa välillä penkille seuraamaan paikallisten viikonlopunviettoa ja nauttia puiston tunnelmasta ja kiireettömyydestä.

4. Circle Line -risteily

Koska saari, jossa Vapaudenpatsas on, kärsi pahoin Sandy-myrskystä, meillä ei ollut mahdollisuutta vierailla itse patsaassa. City Passin toisena vaihtoehtona tälle oli Circle Line -risteily ympäri Manhattania. Luulen, että risteily antoi lopulta paljon enemmän kuin pelkkä saarivierailu olisi antanut. Jälleen kerran meillä kävi hyvä tuuri jonottamisen suhteen. Lähdimme riskillä viimetingassa kohti satamaa ja onneksemme kerkesimme jo aikaisempaan ristelyyn, joka oli juuri lähdössä. Emme joutuneet jonottamaan ollenkaan ja pääsimme heti laivaan. Välillä riskikin siis kannattaa! Päivä oli upean aurinkoinen ja kannelta oli loistavat näkymät ympäri Manhattania ja sen ympäristöä. Laiva kulki myös aivan Vapaudenpatsaan vierestä sekä kolmen Manhattanille johtavan sillan ali. Risteily antoi hyvän kokonaiskuvan Manhattanista ympäristöineen ja oli mukava tapa viettää päivää. Se kestää noin kaksi tuntia ja maksaa 35$ eli noin 25 euroa ilman City Passia. Mukaan risteilylle kannattaa ottaa ymmärrystä yli-innokkaita turisteja kohtaan ja paljon aurinkorasvaa.

5. American Museum of Natural History

Ei kannata luulla, että luonnontieteellinen museo olisi vain lapsia varten. Minulle se oli ainakin yksi mielenkiintoisimmista New Yorkin nähtävyyksistä. Museo on täynnä toinen toistaan upeampia eläinasetelmia maailman jokaisesta kolkasta, valtavia dinosaurusten luurankoja sekä mielenkiintoisia maailmankaikkeuden ja ihmisen historiaan liittyviä teoksia. Museossa kävellessä voi oikeasti kuvitella sen heräävän eloon öisin, ihan niin kuin Night at the Museum elokuvassa! Liput museoon maksavat halvimmillaan 19$ eli noin 15 euroa, mutta tämäkin nähtävyys sisältyy City Passiin.

6. The Metropolitan Museum of Art

Jos olet New Yorkissa vain vähän aikaa, kannataa taidemuseokäynnit tiivistää yhteen, nimittäin MET:iin. Sinne on koottuna taidetta joka puolelta maailmaa tuhansien vuosien ajalta ja koko valtava rakennus upeine näyttelysaleineen on jo itsessään taideteos. MET:stä löytyy jokaiselle jotakin, on veistoksia, tauluja, arkkitehtuuria, käsitöitä, pienesineitä ja vaikka mitä muuta. Museoon on helppo hukkua vaikka kuinka pitkäksi aikaa, joten jos aikataulu on kiireinen kannattaa valita vain muutama osasto tai teos, jotka haluaa käydä katsomassa. Meillä oli onneksi aikaa enemmän, joten pystyimme kiertämään koko museon haahuillen osastolta toiselle. Kannattaa myös ehdottomasti vierailla MET:in kattoterassilla, josta aukeaa huikeat näkymät yli Central Parkin kohti pilvenpiirtäjärivistöjä. Hintaa MET -käynnille ilman City Passia tulee 25$ eli noin 18 euroa.

7. Ruoka

Harvoilla matkoilla olen nauttinut niin paljon ruuasta kuin New Yorkissa. Ravintolatarjonta on uskomattoman laaja ja ruokaa löytyy jokaisesta maailmankolkasta. Parasta kuitenkin oli, että kerrankin sai hyvällä omalla tunnolla syödä roskaruokaa, koska se on Amerikan kansallisruoka :D Niinpä viikon ruokalistaan mahtui tietysti hampurilaisia, ranskalaisia, bageleita ja pizzoja, mutta myös herkullista thaimaalaista ruokaa, sushia, äyriäisiä ja pihvejä. Makeanhimon taltuttivat taas donitsit, cupcaket, pirtelöt ja jäätelöt. Syöminen on Suomeen verrattuna edullisempaa ja jokaisesta kadunkulmasta löytyy ravintoloita, kahviloita ja pieniä kauppoja, joissa voi taltuttaa nälkänsä. New Yorkissa ei tosiaan kannata jäädä vain yhden ravintolan kanta-asiakkaaksi, vaan lähteä rohkeasti kokeilemaan upeita makuelämyksiä.

8. The Lion King -musikaali

Minulle, ikuiselle Disney-fanille, The Lion King Broadwaylla oli tietysti unelmien täyttymys, mutta uskon että jokainen kokee unohtumattoman kokemuksen tuon huikean musikaalin parissa. Vaikka liput esitykseen ovat kalliita, suosittelen silti sijoittamaan niihin. Itse en ole yksinkertaisesti koskaan nähnyt teatterin lavalla mitään vastaavaa. Koko esitystä, pukuja, maskeja, lavasteita, näyttelijöitä ja lauluja kuvaa yksi sana: UPEA! Myös vanhempani olivat erittäin vaikuttuneita esityksestä, joten mielipide ei ole vain yhden disneyhullun ;D Liput hankimme jo ennen matkaa, koska emme halunneet ottaa riskiä, ettei paikkoja enää olisikaan. Paikanpäällä liput ovat varmaankin hieman edullisemmat, jos on valmis ottamaan riskin.

Tästä voi katsella esimakua musikaalista, upea aloitusnumero Circle of Life.

P.S Jos haluat musikaalista jonkin muiston, mutta et ole valmis pulittamaan itseäsi kipeäksi, kannattaa väliajalla suunnata juomakojulle. Siellä myydään ihanaa jäähilejuomaa näppärässä Lion King -muovimukissa ja se maksoi vain 7$.

9. Kaupat

New Yorkin kaupat tarjoavat jokaiselle jotakin. Luksumerkkien ystävälle se on taivas lukuisine merkkiliikkeineen ja hurjine tarjouksineen. Myös meitä pienemmän budjetin omaavia hellitään New Yorkissa, kaupunki on pullollaan toinen toistaan ihanampia ja edullisempia vaate-, kenkä- ja korukauppoja. Ainoa ongelma onkin, että kun päätyy ostamaan jotain, tulee seuraavan kulman takaa vastaan jotain vielä ihanampaa ja halvempaa. Jos etsii merkkituotteita suurilla alennusprosenteilla kannattaa ehdottomasti suunnata Century 21:een. New Yorkin valtavat tavaratalot ovat itsessään näkemisen arvoisia, mutta itse viihdyin paremmin pienemmissä kaupoissa, joissa oli enemmän tilaa kulkea, lyhyemmät jonot ja halvemmat hinnat.

+ 1 Yleinen fiilistely

Oli vielä pakko lisätä yksi abstraktimpi asia listalle. New Yorkissa on mielestäni ainutlaatuinen tunnelma, joka huumasi ainakin minut. Yleensä inhoan suuria ihmismassoja, liikenneruuhkia, hälyä ja kiirettä. New Yorkiin ne vain jotenkin tuntuivat kuuluvan täysin luonnollisena asiana, josta alkoi melkein nauttia. Se on myös kaupunki täynnä kontrasteja ja kulttuurien pyörremyrsky, jossa on vaikea erottaa turistia paikallisesta. Myös paikalliset ihmiset ovat oma lukunsa. Matkalla kohtasin muun muassa kaupassa huonointa asiakaspalvelua, jota olen koskaan saanut ja taas toisaalta sain useaan otteeseen sponttaaneita kehuja vaatteistani ja koruistani täysin tuntemattomilta ihmisiltä keskellä kiireistä ihmisvilinää. Joka tapauksessa tunnelma ja ihmiset New Yorkin kaduilla ovat ainutlaatuisia ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Reissun jälkeen todella uskon, että New York on paikka, jossa kaikki on mahdollista. Niin hyvässä kuin pahassa.