tiistai 31. maaliskuuta 2015

Hyvä kiertoon: WWF

Taas olisi aika pistää hyvä kiertoon minulle tärkeän asian edistämiseksi. Edellisessä postauksessa kerroinkin jo lentämisen aiheuttamista tunnontuskistani. Pohdiskelut siitä aiheutuvista hiilidioksidipäästöistä ja oman hiilijalanjäljen pienentämisestä antoivatkin minulle innoitusta maaliskuun hyväntekeväisyyskohteen valitsemiseen. Lauantaihin osui myös aiheeseen sopivasti Earth Hour, jota vietimme Viivin kanssa yhdessä minun luona. Kokkasin kasvisruokaa, suljimme somen ja nauroimme kippurassa lukiessamme kynttilän valossa reilimuistojamme päiväkirjasta. Earth Hour on loistava muistutus siitä, miten pienistä ja helposti toteutettavista teoista ilmastonsuojelussa on kyse.

Olen aina ollut luonnonlapsi. Vaikka olen asunut koko ikäni kaupungissa, kaikki kotini ovat sijainneet jollakin tavalla luonnon välittömässä läheisyydessä. Metsän keskellä ja veden äärellä sijaitsevat voimapaikkani, joissa kerään energiaa arjen jaksamiseen. Kymmenen vuotta partiossa opetti arvostamaan luontoa vielä ihan uudella tavalla ja toi elämääni vaellusharrastuksen. Luonnon ja sen eläinten ihmettelemiseen ei voi kyllästyä koskaan, aina löytää jotain uutta. Myös matkustaessa nautin luontokohteista aivan erityisen paljon.

Suomen luonnon ja vuodenaikojen monimuotoisuutta

Maapallomme luonnon monimuotoisuus on uskomatonta, mutta se on myös todella haurasta. Jokaisen ihmisen pitäisi tajuta sen arvo ja se, että monimuotoisuuden säilyminen on meidän käsissä. Vain me voimme pysäyttää ilmastonmuutoksen, suojella uhanalaisia eläinlajeja tai vähentää luonnonvarojen ja energian kulutusta, jotta tulevatkin sukupolvet pääsisivät nauttimaan tästä upeasta pallostamme. Näiden asioiden yksi aktiivinen puolestapuhuja ja toimija on WWF, jonka tavoitteisiin ja toimintatapoihin voit tutustua tarkemmin tästä.

Välillä on todella turhauttavaa ja surullista elää näin välinpitämättömässä maailmassa. Oma etu tuntuu liian usein olevan yhteistä etua tärkeämpää. Pahoin pelkään, että luonnon- ja ilmastonsuojelun tärkeyteen herätään vasta, kun on liian myöhäistä. Toivon niin kovasti, että ihmiset ja erityisesti päättäjät heräisivät näkemään luonnon todellisen arvon. Minulle luonto on antanut niin paljon, että haluan tehdä mahdollisimman paljon sen vaalimiseksi. Siksi tämän kuun lahjoitukseni meni WWF:n työn tukemiseen.

Luonnon upeutta ympäri maailmaa

Maaliskuussa vältin shoppailusortumiset täysin, minkä takia WWF:n kassaan kilahti 25 euroa. Myin myös suuren kasan turhia vaatteitani huuto.netissä, joten maaliskuu on ollut kulutuksen suhteen todella onnistunut. On ollut mahtavaa ja palkitsevaa huomata, miten helposti omia ostotottumuksiaan on pystynyt muuttamaan. Tulee valtava voittajafiilis aina, kun pystyn jättämään kauppaan jotakin, mikä ennen olisi lähtenyt mukaani ilman sen suurempaa miettimistä. Shoppaushimoani tullaan kyllä koettelemaan kevään ja kesän mittaan eripuolille Eurooppaan suuntautuvilla reissuilla ja pelkään pahoin, että silloin en pysty hillitsemään itseäni näin tehokkaasti!

Haastan myös jokaisen lukijan tutkiskelemaan kriittisesti omia kulutustottumuksiaan. Radiossakin alkoi soida Zen Cafen biisi, joka sopii mielestäni hyvin tähän aiheeseen. Sinä olet ihminen, muistatko?


Mukavaa tiistaita kaikille, tehdään yhdessä meille kaikille parempi maailma :)

torstai 26. maaliskuuta 2015

Lentäminen - Matkustuksen välttämätön paha

Matkustus on suurin intohimoni, jota ilman en osaa kuvitella eläväni. Matkaan voi suunnata autolla, junalla tai laivalla, mutta jos haluaa nähdä koko maailman ja kaikki mantereet, on lentokone välttämätön kulkuväline. Lentämisessä ei omasta mielestäni ole juuri muita positiivisia puolia kuin se, että se mahdollistaa liikkumisen nopeasti paikasta toiseen. Ja siksi olen hyväksynyt sen välttämättömänä pahana, joka helpottaa matkustamistani ympäri maailmaa.


Itsellenihän lentäminen on aina ollut jossain määrin tuskallista, etenkin nuorempana. Voin lähes jokaisella lennolla todella huonosti ja koneiden oksennuspussit tulivat aivan liian tutuiksi. Nykyään olen saanut pahoinvoinnin lähes kokonaan pois lääkkeiden avulla, mutta en vieläkään pidä lentämistä mitenkään miellyttävänä kokemuksena. Etenkin pitkät lennot ovat todella uuvuttavia, kun unta ei yleensä saa juuri ollenkaan, koneruokaa ei pysty syömään ja olo on kuin sillillä purkissa. Silloin on vain pidettävä määränpää kirkkaana mielessä, joka, ainakin yleensä, on aina sen kaiken tuskan arvoinen.


Lentämisestä tulee minulle myös aina jossain määrin huono omatunto. Siitä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ovat edelleen suuria, vaikka niitä onkin pystytty pienentämään viime vuosina. Itselleni maapallon tulevaisuus ei ole yhdentekevää ja sen takia tunnen aina jollain tasolla tekeväni väärin lentäessäni. Matkustaminen on kuitenkin asia, josta en pysty luopumaan. Siksi pyrin muilla tavoin pienentämään hiilijalanjälkeäni.


Matkoja suunnitellessa olisi kuitenkin hyvä käydä läpi kaikki vaihtoehdot ja miettiä, onko lentäminen ainoa tapa toteuttaa kyseinen matka. Esimerkiksi junamatkustus on asia, jota kannattaisi lisätä myös ulkomaille suunnatessa. Suomen sijainnin takia junamatkustus vaatii lähes aina kuitenkin myös laivamatkan. Esimerkiksi Venäjälle pääsee kuitenkin helposti rautateitä pitkin ja sinne minulla onkin ollut tarkoitus suunnata jo pidemmän aikaa. Ne suunnitelmat saavat kuitenkin odottaa siihen asti, että tilanne Venäjällä vähän rauhoittuu. Huhtikuussa puolestaan muistelen elämäni pisintä junamatkaa, kuukauden interrailia Euroopassa.


Myös lentoturvallisuus on aihe, joka herättää keskustelua tasaisin väliajoin. Viime päivinä aihe on ollut jälleen otsikoissa erittäin ikävän Ranskassa tapahtuneen lento-onnettomuuden takia. Onnettomuus on saanut suurta huomiota erityisesti sen takia, että se tapahtui Euroopassa ja kyseessä oli yhden arvostetuimman lentoyhtiön, Lufthansan, tytäryhtiön Germanwingsin kone. Viimeisimpien tietojen mukaan onnettomuus oli perämiehen tahallinen teko, mikä on todella käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta.

Onnettomuudet järkyttävät ja koskettavat aina, erityisesti silloin, kun ne tulevat jollakin tavalla lähelle. Myös esimerkiksi viime vuonna tapahtuneet kaksi malesialaisen lentoyhtiön onnettomuutta pysähdyttivät henkilökohtaisesti. Ensimmäinen niistä kun tapahtui vain muutaman päivän päästä siitä, kun olin itse palannut Aasian kiertomatkaltani. Jälkimmäinen onnettomuus taas tapahtui AirAsia lentoyhtiölle, jonka koneilla lensin itsekin tuolla reissullani useamman kerran.


On erittäin tärkeää, että lento-onnettomuuksiin johtaneet syyt selvitetään mahdollisimman tarkasti, jotta vastaavilta onnettomuuksilta säästyttäisiin tulevaisuudessa. Uskon kuitenkin, että vaikka kaikki lentoturvallisuuteen liittyvät asiat hoidettaisiin kuinka täydellisesti tahansa, onnettomuuksilta tuskin voitaisiin täysin välttyä. Itse kun en ole ainakaan koskaan törmännyt teknologiaan tai ihmiseen, joka toimisi virheettömästi. Ja niistä molemmista lentoturvallisuus on loppupeleissä kiinni. Itse olen maailmanmatkoillani käyttänyt lukuisia eri lentoyhtiöitä, pieniä ja suuria, hyvä- ja huonomaineisia sekä useampia halpalentoyhtiöitä. Kaikilla lennoilla olen kokenut oloni turvalliseksi.


En ole koskaan osannut pelätä lentämistä. Joskus valtavan turbulenssin keskellä mielessä on saattanut käväistä ajatus siitä, että mitä jos tämä lento jääkin viimeiseksi. Eipä siinä tilanteessa asialle ole kuitenkaan voinut kauheasti mitään tehdä. Eihän elämässä ylipäätänsä tiedä, koska loppu tulee. Sen takia lentopelko on mielestäni yhtä turhaa kuin se, että pelkäisin joka aamu herätessäni kuolevani tänään. Tietyt asiat elämässä eivät ole meidän käsissämme. Sen voi joko hyväksyä ja nauttia jokaisesta päivästään tai elää koko elämänsä jatkuvassa pelossa.


Lentokone on tilastojen valossa turvallisin kulkuväline. Lento-onnettomuuksien sattuessa kuolonuhrien määrä on yleensä kuitenkin paljon suurempi kuin monissa muissa onnettomuuksissa, minkä takia ne nousevat myös isompiin otsikoihin kuin esimerkiksi auto-onnettomuudet. Uutisointi onkin yksi tehokkain tapa lietsoa turhia pelkoja.


Lento-onnettomuudet ovat aina suuri tragedia, etenkin niille, joita se henkilökohtaisesti koskettaa. Ne saavat kuitenkin mielestäni suhteettoman paljon huomiota mediassa, kun ottaa huomioon, että maailmassa on aika paljon tragedioita, jotka koskettavat miljoonia ihmisiä. Pelkästään nälänhätään kuolee joka päivä 25 000 ihmistä, mutta se tuntuu olevan asia, johon kaikki ovat tottuneet, toisin kuin se, että lento-onnettomuudessa kuolee 150 ihmistä. Hirvittäviä asioita molemmat, mutta vain toisesta puhutaan mediassa. Kumpi järkyttää sinua enemmän?


Sellaisia mietteitä lentämisestä. Tulipas jotenkin todella negatiivinen teksti pitkästä aikaa. Viimeiseen kuvaan tiivistyy kuitenkin yksi lentämisen parhaista puolista. Se tunne, kun pilvien takaa avautuu näkymä harmaaseen koti-Suomeen. Mikähän siinä on, että aina reissusta palatessa Suomessa on aivan hirveä ilma?

Lentämiseen liittyvät asiat eivät todellakaan ole yksiselitteisiä ja nämä olivatkin vain omia, henkilökohtaisia mietteitäni aiheeseen liittyen. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten te muut suhtaudutte lentämiseen? Löytyykö lukijoista esimerkiksi lentopelkoisia tai ihmisiä, jotka lentävät työkseen?

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Missä ollaan ja mihin mennään? - Travelisa 2 vuotta

Välillä kyllä hirvittää tämä ajan kulumisen hurja vauhti! Kaksi vuotta sitten perustin Travelisan ja jännitin ensimmäisen postauksen julkaisemista. Nyt takana on kaksi todella tapahtumarikasta vuotta, joiden aikana olen kirjoittanut yli 200 postausta. Se on aikamoinen määrä, kun ottaa huomioon, etten tienaa tällä mitään, vaan teen tätä täysin omaksi ja toivottavasti myös muiden iloksi.

Nyt katsoessani taaksepäin en voi muuta sanoa kuin, että onneksi tuli kirjoitettua se ensimmäinen postaus. Blogin pitäminen on tuonut elämääni valtavan määrän uutta ja mielekästä sisältöä. Se on myös nostanut valokuvausintoni uudelle tasolle ja muistuttanut siitä, miten tärkeää on ikuistaa myös niitä arkisia hetkiä ja maisemia. Travelisan avulla olen saanut säilöttyä elämäni kaksi tärkeää vuotta muuallekin kuin mieleeni. Mieli kun on aika oikukas, eikä välttämättä suostu muistamaan kaikkia elämän tärkeitä hetkiä ja tunteita enää vuosien päästä. 

Ainoa kakkoseen liittyvä kuva, jonka löysin, on samalla myös yksi koko vuoden lempparikuvistani.
Tähän tiivistyy niin paljon iloa ja onnea <3

Erityisesti matkustamiseen blogin pitäminen on tuonut ihan uudenlaisen näkökulman. Kahteen vuoteen on mahtunut jos jonkinlaista reissua ympäri maapalloa ja olen niin tyytyväinen, että niistä jokaisesta on konkreettiset muistot täällä blogissa. Tavoitteenani on ollut kirjoittaa mahdollisimman paljon jo reissujen aikana, jolloin muistot ja tunnelmat ovat kirkkaimmillaan ja aidoimmillaan. Matkapäiväkirjamaisten postausten rinnalle olen pyrkinyt sitten tekemään myös yleisempiä postauksia matkustukseen tai menneisiin reissukohteisiini liittyen.

Tuntuu, että nyt toisena elinvuotenaan Travelisasta on tullut entistä tärkeämpi ja henkilökohtaisempi osa elämääni. Sen avulla olen pystynyt käsittelemään monia hankaliakin tunteita ja ajatuksia, joita kulunut vuosi kaikkine ylä- ja alamäkineen on aiheuttanut. Vuoden aikana olen kuitenkin joutunut monesti punnitsemaan, mistä asioista kirjoitan ja millä tavalla. En ole missään vaiheessa pelännyt kirjoittaa hekilökohtaisistakin asioista tuntemattomille ihmisille. Enemmän on pelottanut se, että kuka tahansa läheinen tai puolituttu pääsee myös lukemaan nuo samat tekstit.

Arkistoja kaivellessa löysin vasemman puoleisen kuvan, jonka olen ottanut kaksi päivää ennen Travelisan perustamista vuonna 2013. Eilen otin kuvan itsestäni samassa aamutakissa, samojen hyllyjen ollessa taustalla. Kahden samankaltaisen kuvan väliin mahtuu uskomaton määrä tapahtumia, jotka ovat onneksi tallessa täällä blogissa.

Viime kevät oli todella rankka ja vastoinkäymisiä tuli toinen toisensa perään. Se näkyi myös täällä blogissa melko ahdistuneina kirjoituksina. Matkapostausten tekoon ei tuntunut olevan energiaa ja blogi toimikin enemmän omien ajatusteni ja tunteiden jäsentelypaikkana. Nyt jälkikäteen katsottuna tuohon kevääseen mahtui myös paljon iloisia tapahtumia, vaikka yleisvire olikin todella huono. Onneksi jaksoin sen kaiken myllerryksen keskellä tallentaa myös niitä hyviä hetkiä tänne blogin puolelle.



Kesää kohden tilanne alkoi parantua huomattavasti ja kesäkuussa oli vuorossa blogivuoden ensimmäinen reissu Amsterdamiin äidin kanssa. Päivät kuluivat nauttien aurinkoisista kävelyistä kanaalien varsilla, mielenkiintoisista museovierailuista, herkullisesta ruuasta ja edullisista shoppailuista.


Kesä kuluikin tuota äiti-tytär reissua lukuunottamatta Suomen rajojen sisäpuolella kimpoillessa ja aikamoisessa tunnemylläkässä. Samaan aikaan päässäni kyti koko elämäni mullistavin matkasuunnitelma. Se oli jotakin niin suurta ja jännittävää, etten pystynyt moneen kuukauteen kirjottamaan blogiini mitään matkustukseen liittyvää. Sen sijaan kirjoitin paljon muusta 23 kohtaisen blogihaasteen tiimoilta.


Elokuun loppupuolella sitten tein vihdoin lopullisen ratkaisun, varasin matkan Etelä-Afrikkaan ja irtisanoin Turun asuntoni. Syyskuussa pakkasin loputkin tavarani ja muutin Lauttasaareen, ja siitä muutaman päivän päästä istuinkin jo koneessa kohti Kapkaupunkia. Siitä alkoi elämäni uskomattomimmat 7 viikkoa, joita en unohda koskaan.


Vapaaehtoistyötä äärimmäisen köyhyyden keskellä, ikimuistoisia kokemuksia laskuvarjohypystä haisukellukseen, mahtavia ihmisiä, mullistavia ajatuksia, lukuisia kaupunkeja ja kyliä, upeaa luontoa, ihania eläimiä, itsensä ylittämistä ja niin paljon muuta. Reissun aikana vierailin myös toisessa minulle täysin vieraassa maassa Lesothossa. Etelä-Afrikka lumosi ja vei sydämestäni ison palasen. Edelleen tuon matkan aikana kokemat asiat ja etenkin Skandaalin lapset käyvät lähes päivittäin mielessäni.



Palatessani reissusta syksy oli jo kääntynyt talveksi ja edessä oli ihan uudenlaiset haasteet. Asettuminen takaisin synnyinseudulle ja työelämään siirtyminen vuosien opiskelurupeaman jälkeen sujuivat yllättävän mutkattomasti, mutta verottivat yleistä jaksamista aika paljon. Rentouttava joululoma tuli enemmän kuin tarpeeseen, vaikka sen aikana kaikki stressi purkautuikin flunssan muodossa. 


Alkuvuosi on kulunut pääasiassa eskariopena, mutta väliin on mahtunut myös lomailua ja sairastelua. Tein myös päätöksen tulevaisuuteeni liittyen, enkä hakenut opettajan virkoja vielä tänä vuonna, vaan jatkan vähintään vuoden vielä tutustumista eri kouluihin ja luokka-asteisiin sijaisuuksien kautta. Menoni ovat tällä hetkellä sen verran pienet, että pärjään hyvin pätkätöillä ja samalla pääsen nauttimaan runsaasta vapaa-ajasta, mikä on minulle erittäin tärkeää.

Tunne-elämä on jatkanut myös alkuvuonna heittelehtimistään, mutta kevät aurinkoineen on onneksi antanut paljon positiivista energiaa elämääni. Se on myös tuonut elämääni uuden harrastuksen, kaverikoiratoiminnan, josta olen todella innoissani. Loppukevään suunnitelmat ovat vielä ihan auki, mutta kesä alkaa jo pikkuhiljaa hahmottua mielessä. Kulunut vuosi on kuitenkin opettanut sen, ettei tulevaisuudesta kannata ottaa kauheaa stressiä. Kyllä ne asiat aina jotenkin järjestyy. En edes enää osaa tehdä kovin kauaskantoisia suunnitelmia, vaan keskityn enemmän vain tähän hetkeen. Tulevasta kun ei koskaan tiedä.


Kaksi vuotta bloggaamista takana ja kolmas edessä. Aika näyttää, millainen blogivuosi tästä muodostuu. Ainakin se on jo varmistunut, että reissuja riittää tulevallekin vuodelle, joten luvassa on ainakin kirjoituksia ympäri Eurooppaa. Lisäksi jatkan edelleen noiden vanhojen matkojen muistelua kuukausittain ja seuraavana muisteluvuorossa on Interrail ympäri Eurooppaa kesältä 2008. Mitä olette muuten pitäneet noista MatkaMuistoja-postauksista?

Alunperinhän lähdin tekemään tätä blogia itselleni, mutta on ollut ilahduttavaa saada mukaan matkaani ihania lukijoita. Kommenttinne ilahduttavat minua aina suuresti ja nyt toivoisinkin teidän mielipidettä blogini sisällöstä. Mikä on hyvää tai huonoa? Mitä toivoisit enemmän tai vähemmän? Toivoisitko postausta jostakin tietystä aiheesta tai matkakohteesta? Välillä aiheiden keksiminen on aika hankalaa, joten otan kaikenlaiset ideat ja ehdotukset mielelläni vastaan. Itse haaveilen, että joku päivä pääsisin tekemään sellaisen kysymys&vastaus-postauksen, mutta siihen lukijamääräni eivät taida vielä riittää :D

Mutta ennen kuin tämä postaus lähtee lopullisesti käsistä, haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette jakaneet Travelisan toisen vuoden kanssani. Aikamoinen vuosi on takana ja innolla odottelen, mitä tuleva tuo tullessaan. Osui ainakin ikimuistoiseen päivään tämä blogivuoden vaihtuminen, kun pääsimme eskarien kanssa ihastelemaan upeaa auringonpimennystä!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Aurinkoisia juttuja

Onneksi tämän viikon upea auringonpaiste on hälventänyt edellisen viikonlopun pelon ja pettymyksen ja tuonut valoa elämääni. Ikäviin asioihin jumiutuminen on niin kamalan helppoa, mutta aion tehdä kaikkeni, että tämä kevät sujuisi paljon paremmissa merkeissä kuin edellinen. Kaikki asiat eivät ole käsissäni, mutta niistä on turha murehtia etukäteen.
 
 
Olen ottanut kaiken ilon irti tästä aikaisesta kevätviikosta ja ulkoillut Lauttasaaren eri puolilla kävellen ja pyöräillen. Myös parvekkeeni on ollut kovassa käytössä tällä viikolla. On aikamoista arjen luksusta istahtaa työpäivän jälkeen ihastelemaan upeaa merimaisemaa ja auringonlaskuja suoraan omalta parvekkeelta. Myös Mindi on löytänyt itselleen sopivan kyyläyspaikan, jossa tiirailla rantatiellä kulkevia ihmisiä (Itsehän en moista harrasta! :D).
 
 
Upeiden ilmojen lisäksi tämä viikko on sisältänyt paljon positiivisia asioita. Flunssa helpotti juuri sopivasti, kun oli aika palata eskariin töihin. Nyt käynnissä on viimeinen kolmen viikon pätkä siellä ja sen jälkeen saa nähdä, missä sitä tulee huideltua loppukevät. Toivottavasti sijaisuuksia riittäisi ihan toukokuun loppupuolelle asti. Vaikka työpäivät ovat välillä todella rankkojakin, tuovat ne sopivaa rytmiä elämää ja vähentävät yleistä passiivisuuttani. Ja tietysti "säännölliset" tulotkin ovat enemmän kuin tervetulleita nyt, kun kaksi matkasuunnitelmaa on jo viety käytännön tasolle.
 
Tällä viikolla saimme vihdoin Emilyn kanssa lyötyä lukkoon Lontoon reissumme ajankohdan, mistä olen todella innoissani. Menemme sinne toukokuun viimeisellä viikolla, joten matka toimii hyvänä kesäloman aloituksena. Mahtavaa päästä vihdoin tutustumaan tuohon kiehtovaan metropoliin kunnolla ja vielä mitä parhaimmassa seurassa. Emilylläkin on ollut niin huikea mullistusten ja reissujen vuosi, että on ihanaa päästä vaihtamaan kuulumisia oikein kunnolla viimeistään tuolloin.
 
 
Muutenkin kesän suunnitelmat ovat alkaneet hahmottua tällä viikolla. Menen tänäkin kesänä noin kuukaudeksi mansikanmyyntihommiin Porvoon torille, missä viihdyin hyvin viime vuonna. Siinä tulee samalla taas mökkeiltyä oikein kunnolla, mistä nautin myös suunnattomasti. Työviikkoja on sekä kesä- että heinäkuussa ja muuten kesä kuluu varmaankin rennosti lomaillen.
 
Heinäkuun alkupuolella suuntaamme Viivin kanssa sitten reiluksi viikoksi Kreikkaan. Kauhean säädön jälkeen saimme vihdoin koottua itsellemme sopivan matkarungon. Lennämme aluksi Ateenaan, jossa yövymme kolme yötä. Sieltä jatkamme lautalla kohti Kreetan Haniaa, jossa vietämme loppulomamme. Lauttalippuja emme ole vielä hankkineet ja olisikin kiva kuulla, jos jollakin on kokemuksia niiden ostamisesta. Eniten mietityttää, kannattaako ne ostaa etukäteen netin kautta vai vasta paikanpäällä? Tiedossa on varmasti joka tapauksessa ikimuistoinen ja nauruntäyteinen reissu ja toivottavasti mukaan mahtuu myös niitä kreikkalaisia pyllyjä :D
 

 
Onnistuneen viikon kruunasi vielä lauantai, kun menimme Mindin kanssa ensimmäistä kertaa Kaverikoirakäynnille Pohjois-Haagan vanhainkoteihin. Mindi oli hommassa todellinen luonnonlahjakkuus, mitä osasin kyllä odottaakin. Puolitoista tuntia meni ihan hujauksessa vanhusten kanssa jutellessa samalla, kun Mindi hurmasi heistä jokaisen. On mahtavaa löytää harrastus, joka tuottaa iloa meille molemmille ja myös todella monelle muulle ihmiselle. Seuraava työkeikka on jo ensi lauantaina Ruoholahden Mustissa ja Mirrissä, joten jos olet lähistöllä, niin tule moikkaamaan ja rapsuttelemaan :)
 
Illasta lähdimme vielä Viivin kanssa istumaan iltaa keskustaan. Aluksi kävimme drinkeillä Liberty or Deathissa, joka oli kyllä pienoinen pettymys. Sen takia vaihdoimmekin melko nopeasti läheiseen El Jefeen, jossa oli koko illan todella hyvä tunnelma, täysi tanssilattia ja jopa miellyttäviä tanssittajia. Niinpä ilta venähtikin aina pilkkuun asti ja aika paljon siitä ylikin. Onnistuneen illan jälkeen ei voi herätä muuta kuin väsyneenä mutta onnellisena.
 
 
Ei voi olla muuta kuin kiitollinen siitä kaikesta, mitä tämä viikko on minulle antanut. Ei haittaisi yhtään, jos nämä aurinkoiset päivät jatkuisivat vähän pidempäänkin, niin paljon iloa ne ovat minulle tuoneet. Yritän säilöä tämän tunteen talteen, jotta voin ammentaa siitä positiivista energiaa elämääni myös silloin, kun harmaat sadepilvet taas peittävät taivaan.
 
Toivottavasti myös te muut olette nauttineet näistä upeista päivistä! :)

perjantai 13. maaliskuuta 2015

MatkaMuistoja: Egypti, Sharm el-Sheikh, Kairo & Giza

Matkamuisteluissa siirrytään tammikuuhun 2008, jolloin reissasimme viikoksi Egyptiin pitkästä aikaa lähes koko perheemme voimin. Huomasin vasta nyt, että tuohon väliin on osunut ehkä yksi pisimmistä matkustustauoistani, kun tosiaan tätä edeltänyt ulkomaanmatkani oli tuo kielikurssi Australiassa kesällä 2006. No, se tulikin sitten korvattua vuonna 2008, joka sisälsi 4 ulkomaanmatkaa. Ja tässä niistä ensimmäinen.

Muistaakseeni tähän reissuun lähdimme aika ex tempore, kun huomasimme matkapakettitarjouksen Sharm el-Sheikhiin. Matkan ajankohta sattui sopimaan myös veljelleni Tuomakselle, joten hän liittyi seuraamme. Koko perheemme on suorittanut laitesukelluskurssin ja matkamme päätarkoituksena olikin tutustua Punaisenmeren ihmeisiin. Päädyimme yhdistämään matkaamme myös päiväretken Kairoon ja Gizaan ihastelemaan pyramideja ja sfinksiä.


Paikkana Sharm el-Sheikh vaikutti aika perinteiseltä turistikohteelta. Venäläisiä siellä ainakin oli todella paljon ja he aiheuttivat paljon ärsytystä muun muassa aamiaisjonossa kiilailulla. Hotellimme sijaitsi keskellä ei mitään, josta oli sitten aina otettava jokin kulkuväline, jos halusi päästä muihin maisemiin. Niinpä päivät kuluivat aika paljon vain hotellin uima-altailla, sukelluskeskuksessa tai pinnan alla. 


Ennen matkaamme en ollut sukeltanut moneen vuoteen, joten ensimmäinen kerta jännitti aika paljon. Onneksi mukana olivat myös isäni ja veljeni, jotka ovat molemmat kokeneita sukeltajia. Lyhyiden alkuharjoitusten jälkeen pääsimme nauttimaan läheisten koralliriuttojen värikkäästä annista. Harmi, että minulla ei ole ollenkaan vedenalaisia kuvia, koska erivärisiä ja -muotoisia kaloja ja koralleja riitti vaikka kuinka. Laitesukeltaminen on kyllä niin uskomattoman hienoa puuhaa, että harmittaa todella, etten ole tuon matkan jälkeen pitänyt taitojani yllä. No, jos tämä olisi se vuosi, kun saisin otettua itseäni niskasta kiinni ja menisin harjoittelemaan sukeltamista ihan näissä Suomen oloissa!



Sukeltamisen vastapainoksi lensimme sitten yhdeksi päiväksi Kairoon, jossa meitä kierrätti yksityisopas ympäri kaupungin nähtävyyksiä. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, eikä suinkaan harmaa niin kuin tuosta yhdestä kuvasta voisi luulla. Saasteiden määrä kaupungissa vaan oli todella valtava. Päivän aluksi vierailimme valtavassa Muhammad Alin moskeijassa, joka oli täynnä upeita yksityiskohtia.


Moskeijalta jatkoimme Gizaan ihastelemaan, ainakin omasta mielestäni, yksiä ihmiskunnan käsittämättömimpiä aikaansaannoksia, pyramideja. Gizan pyramideista suurin on faarao Kheopsin omaksi hautakammiokseen rakennuttama pyramidi, jonka rakentamiseen käytettiin yhteensä 2,3 miljoonaa kivenlohkaretta. Korkeutta pyramidilla on vielä tänäkin päivänä lähes 140 metriä ja sen pohjan ala on yli 5,3 hehtaaria. Ja tuo mykistävän suuri rakennelma on rakennettu yli 2500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Käsittämätöntä!


Ihmeteltyämme pyramideja ulkoa ja sisältä (ei kävellyt muumioita vastaan!) suuntasimme vielä katsomaan niiden vieressä sijaitsevaa sfinksiä. Sfinksin kanssa pusuttelun jälkeen menimme syömään ja tutustumaan paikalliseen basaariin. Vaaleuteni tuntui sielläkin olevan kovaa valttia, mutta onneksi kuljin tällä kertaa Tuomaksen kanssa, niin säästyin kosintayrityksiltä :D Päivän lopuksi vierailimme vielä Kairon egyptiläisessä museossa, jossa pääsimme katsastamaan sitten muun muassa niitä muumioita ja upean Tutankhamonin naamion. Illasta sitten lensimme takasin Sharm el-Sheikhiin loppulomamme ajaksi.


Matkamme oli kaiken kaikkiaan todella onnistunut ja monipuolinen sekoitus Egyptin eri puolia. Oli myös hauskaa reissata pitkästä aikaa lähes koko perheen voimin, eikä naurettavilta tilanteilta todellakaan säästytty. On ollut todellinen onni syntyä ja kasvaa perheessä, jonka yhteinen intohimo on matkustaminen. Ja on ihanaa, että yhteiset reissut eivät ole rajoittuneet pelkästään lapsuuteemme, vaan pystymme edelleen matkustamaan yhdessä.



Voin ehdottomasti suositella Egyptiä matkakohteena, mutta sinne ei kannata suunnata pelkästään löhöilemään, koska maalla on niin paljon muutakin tarjottavaa. Viikko Sharm el-Sheikhissa pelkästään rannalla löhöten olisi varmasti ollut todella pitkäveteinen. Koska kaupunki sijaitsee keskellä kuivaa erämaata, sen kauneimmat maisemat löytyvät mielestäni pinnan alta. Punainenmeri tarjoaa hyvät ja monipuoliset sukellusmahdollisuudet ja niihin kannattaa ehdottomasti tutustua edes snorklaten. Sinne matkustaminen on myös halvempaa kuin Aasian tai Australian riutoille reissaaminen ja lentomatkakin on paljon inhimillisempi. Viikko Egyptissä todisti sen, että lyhyessäkin ajassa on mahdollista toteuttaa onnistunut sukellus-, kulttuuri-, ja löhöloma.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

N niin kuin...

...NAINEN on tämän päivän sana. Tarkoituksenani oli kirjoittaa jotain hienoa ja ylevää naiseudesta, mutta on taas sellainen viikonloppu takana, ettei sanoja vain ole. Alkuviikon rohkeus ja toiveikkuus vaihtuivat hetkessä paniikiksi ja pettymykseksi. Menneisyyden painajainen teki paluun ja vetäisi maton taas jalkojeni alta. Nyt vain toivon, ettei tämä kevät paljastuisi kokonaan edellisen kaltaiseksi.

Koska sanoja ei ole päätin avata sanakirjan N-kirjaimen kohdalta ja kirjoitella sieltä kaikki omaan naiseuteeni sopivat sanat. Tämmöisiä sanoja löysin.

Naamioituminen, naarastiikeri, naarmuuntunut, nahanluonti, nahistelu, naida, naiivi, naimaton, naisellinen, naisopettaja, naissankari, naistentaudit, naisvaltainen, naisystävä, nakella, nakertaa, naljailu, nalkutus, nalle, namu, napakymppi, napina, napostelu, napsahdus, narista, narrata, narri, narttu, naseva, naukata, naukua, nauraa, naurettava, naurunalainen, naururypyt, nautiskelija, navigoida, negatiivinen, neiti, neitsyys, neljännesvuosisata, nenäkäs, nerokas, netti, nettopalkka, neula, neule, neuroosi, neuvoja, neuvokkuus, neuvoton, neuvottelija, niiata, nilkkuri, nimellisarvo, nimi, nimitellä, nirso, niskoittelu, niuhottaa, noita, nokkela, nokkimisjärjestys, nolata, nolo, nopealiikkeinen, normaali, nostalginen, notkea, nousukausi, nujertaa, nukkekoti, nuolla, nuorekas, nuppu, nuttura, nykyaikainen, nymfomaani, nyyhkytys, näkymätön, näkyvä, nälkäinen, nänni, näppärä, näpsäkkä, näpäyttää, närkästynyt, nätti, näytellä, näyttävä, nöyrä.

Niitä oli muuten aika monta, enkä ihan kaikkia jaksanut edes kirjoittaa. Nuo sanat tuovat mielestäni yllättävän hyvin esille naiseuden monet puolet. Naiseus on useimpina päivinä melko hankalaa. Ja silti en vaihtaisi sitä pois. Onneksi elämässäni on mahtavia naisia, joiden kanssa jakaa tuo hankaluus. Ilman heitä en tiedä, missä olisin.

Jokaisen naisen elämän tärkein nainen katsoo kuitenkin peilistä. Sille pitää muistaa hymyillä ja puhua kauniisti, sitä täytyy kannustaa ja rohkaista, lohduttaa ja helliä ja se pitää hyväksyä juuri sellaisena kuin se on. Joten muistakaahan hemmotella itseänne tänään kaikki ihanaiset, koska mitään ei kannata laskea miesten varaan!
 
Minun naistenpäivän resepti ja kohta vielä leffaan parhaan ystävän kanssa <3
 

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Menneisyys. Nykyisyys. Tulevaisuus.

Elämän kolme ulottuvuutta, jotka käyvät jatkuvaa vuoropuhelua keskenään. Ilman menneisyyden tapahtumia en olisi nyt tässä. Tämän hetken päätökset luovat puolestaan tulevaa. Ja tulevaisuus taas muistuttaa yllättävän usein menneisyyttä. Sanotaan, että tärkeintä olisi keskittyä elämään tässä hetkessä. Se ei aina ole helppoa, kun menneet virheet, pettymykset ja painajaiset kummittelevat takaraivossa ja niiden pelkää toistuvan tulevaisuudessa.


Sitä saattaa muistaa pieniä ja mitättömiä asioita menneisyydestä ja toisaalta taas unohtaa todella merkittäviä asioita. Jonkun tietyn hetken muistaa kuin eilisen ja sitten tajuaa siitä olevan jo yli kymmenen vuotta. Jotkut elämän varrelle osuneet ihmiset ovat jo pyyhkiytyneet unholaan ja toisia taas ei saa mielestä, vaikka kuinka haluaisi. Mitä muistan tästä hetkestä kymmenen vuoden päästä?


Aika on kiehtova ja myös hyvin lohduttava asia. Se ei lopeta etenemistä, vaikka minä lopettaisin. Se jatkaa matkaansa, vaikka itse särkyisin palasiksi. Se korjaa avohaavat lähes näkymättömiksi arviksi. Auttaa pääsemään yli asioista, joiden takia olen vuodattanut valtamerellisen verran kyyneleitä. Ja muistuttaa siitä, että elämä on rajallinen hetki, joka kannattaa käyttää parhaalla mahdollisella tavalla.


Vuosi sitten palasin unohtumattomalta Aasian reissultani ja elämä tuntui olevan raiteillaan. Meni kuitenkin vain hetki, kunnes kävi selväksi, ettei mikään ollutkaan kohdillaan. Tuli romahdus ja toinen romahdus ja sitä seuraava romahdus. Ja pala palalta elämältäni katosi pohja. Oli viikkoja, jotka elin täydessä sumussa. Loputon määrä tekohymyjä, joilla vakuuttelin kaiken olevan kunnossa. En vieläkään ymmärrä, miten sain graduni valmiiksi sen kaiken keskellä.


Onneksi sain, koska se oli jonkinlainen käännekohta tuossa tilanteessa. Pienen hetken kaikki näytti paremmalta kuin pitkään aikaan. Oli valmistujaiset, Mindi voi paremmin ja hehkuin uudesta rakkaudesta. Mutta se olikin vain hetkellinen, vaaleanpunainen kupla, joka poksahti rikki hyvin nopeasti. Rysähdin pilvilinnoista takaisin pohjamutiin ja kyseenalaistin lähes koko elämäni. Silloin kävi selväksi, että olisi pakko tehdä suuria muutoksia ja ottaa uusi suunta elämälle.


Ensin tuli ero moniongelmaisesta miehestä, sitten päätös lähteä vapaaehtoistöihin ulkomaille, hyvästien jättäminen Turulle, mullistava matka Etelä-Afrikassa, asettuminen takaisin  Lauttasaareen ja työelämään totuttautuminen. Alkuvuosi on kulunut näennäisen rauhallisesti töiden, lomailun ja sairastelun merkeissä. Elämäni vaikuttaa tasaantuneen, mutta pinnan alla kuohuu edelleen.


Monet palat ovat loksahtaneet kohdalleen, mutta joku pala tuntuu edelleen olevan kadoksissa. Kuinka rasittavaa onkaan, että palapelin muista paloista ei pysty nauttimaan täysillä, kun huomio kiinnittyy aina siihen puuttuvaan palaseen? En edes tiedä, onko elämässä mahdollista rakentaa palapeliä, josta ei puuttuisi jokin palanen. Kun moni asia on jo niin hyvin, onko ahneutta toivoa vielä yhtä palaa lisää?


Jos jotakin olen oppinut niin sen, että koko elämä voi kääntyä päälaelleen lyhyessä ajassa. Vuosi sitten en olisi ikinä pystynyt ennustamaan, mitä kaikkea tuleva vuosi tulisi sisältämään ja missä olen nyt. Siksi en yritä sitä nytkään. Vuoden päästä saatan olla lähes samassa tilanteessa kuin tällä hetkellä. Mutta yhtä hyvin saatan olla kiertämässä maailmaa, asua Lapissa, maata sairaalassa, olla raskaana tai kenties kuollut. Elämästä kun ei koskaan tiedä.


Elämä on uskomaton asia. Sitä ei voi hallita, eikä aina ymmärtääkään. Sitä voi seurata sivusta ja säästyä suuremmilta mustelmilta tai siihen voi heittäytyä pää edellä ja kokea mahtavia asioita ruhjeiden ohella. Meillä kaikilla on vain yksi elämä. Siihen heittäytyminen on välillä pirun pelottavaa. Mutta jos ei edes yritä, ei voi koskaan onnistua.


Rohkeutta tähän viikkoon kaikille muillekin, jotka painivat pelkojensa kanssa. Pelot on tehty voitettaviksi!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Pelkään, että saat minut tuntemaan

Mistä tiedän, että kuka on oikea
Kun joku on pitkä, joku toinen on soikea
Joku on hullu ja joku on kaunis
No toi on Härkä ja toi on Kauris

Ja nyt mä kuljin sun ovea kohti
En tunne sua yhtään, koko kehoni pohtii
Mitä jos tää on hirveä virhe
Ja rakastun helvetisti,
Oikeasti, aivan oikeasti

Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai jos paniikki iskee ees vähän
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovellesi taas
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovelle
Täynnä toiveita suuria
 
 
Täällä pyörii pieni piiri
Mäkin oon tunnettu tuuliviiri
Joskus mä tahdon saada ton jätkän
Ja toisinaan taas vaan unohtaa sen
Täysin unohtaa sen

Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai jos paniikki iskee ees vähän
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovellesi taas
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovelle
Täynnä toiveita suuria
Tulin alaovelle
Tulin alaovelle
Mutten painanut summeria
 
 
Pelkään, että saat minut tuntemaan
Se ei sovi mun pirtaan
Pelkään, että saat minut tuntemaan
Se ei sovi mun iltaan
Ennemmin sekoillaan

Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai jos paniikki iskee ees vähän
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovellesi taas
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai mun sydämeni jättää mut tähän
Tulin alaovelle
Tulin alaovelle
Täynnä toiveita suuria
Tulin alaovelle
Tulin alaovelle
Mutten painanut summeria
Mä en painanut summeria
 
(Haloo Helsinki!)