Vietimme elokuun ja samalla kesän viimeistä viikonloppua mökillämme Porvoossa juhlien Tuomaksen ja Anun pojan ristiäisiä. Sain jälleen toimia kummina, tosin tällä kertaa ei tarvinnut jännittää vauvan pudottamista, kun vastasin vain evankeliumin lukemisesta. Siksi kasvojani eivät kostuttaneet hikikarpalot vaan kyyneleet, kun pystyin keskittymään tilaisuuden liikuttavuuteen.
Poika sai nimekseen varsin suomalaisen nimen, jonka arvasi peräti kolme ihmistä etukäteen (en ollut yksi niistä). Suurimman yllätyksen koki enomme, jonka nimen poika sai toiseksi nimekseen. Nyt olen sitten kolmen mahtavan poitsun ylpeä kummitäti. Seuraavaksi sitten tyttöjä kiitos :D
Äiti oli loihtinut jälleen kerran ihanat tarjoilut juhlaan. Itse arvostin erityisesti sitä, että voileipäkakkua ei ollut tarjolla ollenkaan. Juhlat sujuivat rennoissa merkeissä, koska paikalla oli paljon lapsia, jotka kevensivät tunnelmaa.
Samaan viikonloppuun osui myös äidin 60-vuotispäivät, joita hän tosin lähti karkuun merelle isin kanssa. Ensi viikolla he sitten suuntaavat kohti Slovakiaa, jonne minunkin oli tarkoitus lähteä mukaan. Tällä viikolla teimme isin kanssa kuitenkin sellaisia reissupäätöksiä, ettei harmita enää yhtään tuon matkan peruuntuminen. Tuosta yhden isoimman reissu-unelmani toteutumisesta kirjoitan kuitenkin vielä oman postauksen myöhemmin.
Flunssa on edelleen pahasti riesanani, mutta yleisvire on taas paljon parempi. Ihanaa, että loppuviikoksi on vielä luvattu kesän paluuta. Ehkä kerkeän nauttia siitä myös äidille ostamassamme pihakeinussa löhöillen. Kauan taas maltoinkin levätä, kun jo nyt on pää täynnä vaikka mitä suunnitelmia! No, onneksi on Susijengi, jonka huikeita otteita EM-kisoissa on pakko seurata kotikatsomossa. Niin, ja tietty Salkkarit sekä kaikki muut syksyn laatusarjat :D
Viikonloppu oli täynnä onnea, iloa ja rakkautta, kun suuntasimme Lappeenrantaan Jaakon pojan ristiäisiin. Yövyimme Hotelli Lappeessa isommalla porukalla ja myös Mindi pääsi yöpymään ensimmäistä kertaa hotellissa.
Lauantaina oli yksi niistä tämän kesän hienoista päivistä, joten kävelimme syömään Lappeenrannan Kasinon terassille, josta on kivat näkymät Saimaalle. Ruokailun jälkeen tallustelin vielä Mindin kanssa ihastelemaan Lappeenrannan upeita hiekkaveistoksia, joiden teemana oli tänä vuonna sankarit.
Veistoksissa esiintyi moni peleistä, sarjakuvista, elokuvista, urheilusta ja arjesta tuttu sankari. Yllättävän hyvin veistokset olivat kestäneet runsassateisen kesän, vaikka joissakin alkoi näkyä jo vähän murenemisen merkkejä. Veistokset on toteutettu todella taitavasti ja yksityiskohtaisesti. Ne kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa, jos eksyy Lappeenrannan suunnalle kesäaikaan, alueelle kun on ilmainen sisäänpääsy.
Sunnuntaina oli sitten vuorossa itse kastetilaisuus, joka järjestettiin Jaakon perheen kodissa. Ilma oli kaikkea muuta kuin kesäinen, mutta tunnelma sisätiloissa oli lämmin. Eipähän ainakaan tullut vollotettua, kun piti jännittää tuhatta eri asiaa, kuten sitä, etten tiputa hikipisaroita vauvan päälle :D Toimitus sujui kokonaisuudessaan hyvin, poika oli oikein rauhallinen ja käteni jaksoivat pidellä häntä juuri ja juuri.
Kummipoika sai yhteensä kolme nimeä, jotka tulivat kaikki jollakin tapaa vanhempien suvuista. Kaimoja pojalle löytyy muun muassa näyttelijöistä, urheilijoista, säveltäjistä ja Salkkareista (kummitäti arvostaa :D). Yksityisyyssyistä en kuitenkaan julkista pojan nimeä tai kuvaa blogissani. Hän on kyllä aivan ihana töyhtöhyyppä <3
Juhla-asunani toimi yksi Kreikasta ostamistani mekoista, johon olen tykästynyt kovasti. Äiti hääri tuttuun tapaan keittiössä meidän muiden nauttiessa mukavasta seurasta ja hyvästä ruuasta.
Olen niin onnellinen Jaakon puolesta, että hänellä on vihdoin oma perhe. Ja olen todella otettu siitä, että Jaakko halusi minut todennäköisesti ainoan lapsensa kummiksi. Jotenkin Jaakon tarina, ikisinkusta perheenisäksi alle kahdessa vuodessa, luo toivoa myös itselle siitä, että ehkä vielä joku päivä minäkin pääsen pyytämään Jaakkoa oman lapseni kummiksi :)
Postaus taas auttamattomasti myöhässä, mutta blogi on tällä hetkellä se viimeinen asia, mistä jaksan huolehtia. Alkuviikko sujuikin pitkästä aikaa yllättävän hyvin, mutta loppua kohden meno on käynyt taas tahmeaksi. Sain jälleen uusia tietoja Mindin tilasta ja keskustelin useamman eläinlääkärin kanssa asiasta saamatta kuitenkaan mitään järkeä tilanteeseen. Eipä tässä muu auta kuin vain elää ja toivoa, että sitä kolmatta kohtausta ei enää koskaan tulisikaan, oli sen aiheuttaja sitten mikä tahansa. Inhoan tätä epätietoisuutta, mutta ehkä senkin kanssa oppii elämään.
Tunteet vaihtelevat edelleen järjettömällä vauhdilla, välillä tuntuu, että on vielä toivoa selvitä tästä kaikesta jotenkin järjissään ja sitten tulee taas eilisen kaltaisia päiviä, jolloin yksi pieni asia musertaa kaiken ja saa epäilemään, onko missään enää mitään järkeä. Tänään mieltäni kävi kuitenkin piristämässä rasavilli kummipoikani, joka saa aina hyvälle tuulelle. Sain häneltä ihanan virpomisoksan, hienon pääsiäispiirustuksen ja tukullisen päättömiä juttuja. Huomenna suuntana onkin sitten taas Helsinki, jossa viivyn aina pääsiäisen yli. Ei ehkä gradun kannalta se paras ratkaisu, mutta pääni kannalta sitäkin parempi. Mutta nyt siitä edellisestä Helsingin visiitistä muutama sana ja kuva.
Kummipojan perjantaipiristykset :)
Kaikki alkoi siis toissa viikon sunnuntaina, kun Mindi sai toisen epileptisen kohtauksensa. Onneksi vanhempani ajoivat Turkuun heti kohtauksen jälkeen, koska olin itse siinä vaiheessa todella shokissa. En voi mitenkään kiittää heitä siitä tarpeeksi, koska seinät todella tuntuivat kaatuvan päälle sillä hetkellä. Mindin kohtauksen takia jouduimme lähtemään jo suunniteltua aikaisemmin Helsinkiin, jotta pääsimme Yliopistolliseen eläinsairaalaan magneettikuvaukseen ja muihin testeihin keskiviikkona. Tiistaina vietimme kuitenkin leppoisan päivän ja illalla oli vuorossa pienimuotoinen sukukokous, kun tätini ja serkkuni tulivat ihastelemaan Tuomaksen ja Anun vauvaa vanhempiemme luokse.
Omat ajatukset olivat kuitenkin jo seuraavassa päivässä, joka alkoi aikaisin, kun ajoimme äidin ja Mindin kanssa eläinsairaalalle puoli yhdeksäksi. Onneksi äiti lähti mukaani, koska päivästä tuli loputtoman pitkä ja raskas, enkä tiedä, miten olisin selvinnyt siitä yksin. Neurologisen tutkimuksen jälkeen, Mindi vietiin nukutettavaksi magneettikuvausta varten ja me lähdimme äidin kanssa serkkuni luokse, joka asuu eläinsairaalan lähistöllä. Oli mukavaa saada jotain ihan muuta ajateltavaa leikkimällä serkun pienen tytön kanssa, ulkoilemalla Viikin kauniissa maisemissa ja syömällä herkullista lounasta. Koska sairaalasta ei kuulunut vielä yhteenkään mennessä mitään, päätimme käväistä vielä Prismassa ostoksilla.
Lopulta siirryimme kahden jälkeen sairaalalle kyselemään Mindin tilasta, koska lääkäri oli arvioinut kuvauksen kestävän vain kahteentoista asti. Saimme kuulla, että Mindiä vasta heräteltiin, joten vuorossa oli lisää odottelua. Lopulta pääsimme Mindin luokse, joka oli aivan tokkurassa, eikä meinannut millään pysyä hereillä saati sitten jaloillaan. Koska Mindin tila ei muuttunut odottelusta huolimatta yhtään paremmaksi, otettiin siltä uudestaan verikokeita, joiden jälkeen lääkäri ilmoitti, että Mindi oli laitettava tiputukseen ym. ja että Mindin pitäisi olla sairaalassa ainakin kaksi tuntia tai jopa koko yö. Siinä vaiheessa ahdistus nousi todella kovasti pintaan ja herätti ikävät muistot lähes kuuden vuoden takaa, kun tulimme tarkistamaan samaan paikkaan Geenan olotilaa. Geenahan ei koskaan palannut enää siltä reissulta luoksemme, joten päätin, että Mindihän ei sinne jää.
Eläinlääkäri lupasi soittaa heti, kun Mindin tila kohenisi ja niinpä suuntasimme äidin kanssa kuluttamaan aikaa Itikseen. Eipä ole sielläkään tullut käytyä sitten teinivuosien, mutta keskittymiskyky ei riittänyt kovin pitkäaikaiseen shoppaamiseen. Lopulta odotettu soitto tuli ja saimme hakea Mindin kotiin. Voi sitä helpotuksen määrää, kun vastassa oli pirteä ja iloinen koira, väsyneen ja flegmaattisen sijasta! Lopulliseksi diagnoosiksihan Mindi sitten sai epilelpsian, mutta tällä viikolla on taas tullut uutta tietoa liittyen Episodic Falling Syndrome-sairauteen, joten edelleenkään ei ole täyttä varmuutta, mikä kohtaukset aiheutti. Positiivista kuitenkin on, että Mindillä ei ole ollut kohtauksia melkein kahteen viikkoon ja kuvauksissa selvisi, ettei Mindillä ole Syringomyeliaa, joka on myös yleinen vaiva cavaliereilla.
Mutta sitten niihin visiitin positiivisiin puoliin. Torstaina näin pitkästä aikaa Viiviä, mikä tuli todella tarpeeseen. Viivin kanssa minun ei tarvitse yrittää olla mitään muuta kuin olen, enkä koskaan tunne itseäni siltikään huonoksi ihmiseksi. Viivin kanssa saan purkaa rauhassa ajatuksiani ja tunteitani, mutta yhtä hyvin voimme vain katsoa tuntitolkulla telkkaria ja nauraa maailman typerimmille jutuille. Välillä tuntuu, että Viivi on yksi niistä harvoista asioista, joka pitää elämäni edes jotenkin kasassa tällä hetkellä. Siksi olenkin niin iloinen, että näemme taas jo huomenna.
Perjantaina siirryimme kohti Porvoon mökkiämme, jossa vietettiin lauantaina Tuomaksen ja Anun vauvan ristiäiset. Juhla pidettiin perhepiirissä, joten vieraita oli noin parikymmentä. En ole koskaan ollut ristiäisissä, ainakaan niin että muistaisin, joten en osannut yhtään arvata, miten liikuttavasta tilaisuudesta olisi kyse. Pieni prinsessa käyttäytyi kuin enkeli koko toimituksen ajan ja itkemisestä huolehtivat minun lisäksi myös muut juhlavieraat. Itkua yllyttivät entisestään kauniit kappaleet, jotka vanhemmat olivat valinneet tyttärensä tärkeään hetkeen. Tässä niistä yksi, tää on vaan niin ihana.
Kuvia ei ikävä kyllä pikkuisesta tule, koska kunnioitan Tuomaksen päätöstä suojata lapsensa yksityisyyttä. Ja koska nimen julkistamiseenkaan en ole ainakaan vielä saanut lupaa, niin kutsun tyttöä täällä blogin puolella Fylliksi, joka on ollut yksi hänen kutsumanimistä jo pitkään. Oikean nimen edustajia löytyy kuitenkin muun muassa kulttuurin, muodin ja urheilun saroilta ja toisen ja kolmannen nimensä tyttö sai kahdelta edesmenneeltä mummaltaan. Nimestähän oli käynnissä suurempikin vedonlyönti, mutta mikään arvauksista ei osunut kohdilleen, joten perheen vaippakassaan kilahti muistaakseni 120 euroa.
Mindi oli yksi juhlien rauhallisimmista vieraista, toisin kuin minä, joka vuodatin kyyneleitä Niagaran putouksen lailla :D Toisessa kuvassa tädin onnea pikkuprinsessa sylissä <3
Juhlatarjoilut olivat melko perinteiset, mutta oikein herkulliset, joten eipä tarvinnut niistäkään juhlista lähteä vatsa tyhjillään. Koko päivä oli oikein onnistunut ja mukava ja muistutti siitä, miten paljon hyvää ja kaunista elämässä vielä on. Pieni lapsi on niin uskomattoman viaton ja puhdas, että sitä toivoo, ettei hän koskaan joutuisi kokemaan elämässään mitään pahaa. Pahalta ei voi ikävä kyllä aina välttyä, mutta itse aion olla tukemassa ja auttamassa pikkuprinsessaa mahdollisimman hyvin elämän ylä- ja alamäissä. Kunhan nyt eka oppisi käyttämään tytön uutta nimeä :D
Illasta lähdimme kuitenkin jo takaisin Lauttasaareen, jonne päästyäni suuntasin lähes suoraan Bar52:een Viivin kanssa. Tiedossa oli Jukka Pojan keikka, jota odotellessa aika kului nopeasti viimeisimpiä kuulumisia vaihdellen ja miehiä kiroten. Yhdentoista aikaa Jukka kipusikin sitten lauteille ja sai hetkessä koko porukan keinumaan. Ihan mahtava keikka, mikä korvasi onneksi loppuillan fiaskon. Laru nimittäin petti meidät ensimmäistä kertaa piiiiiiitkään aikaan. Keikan jälkeen meininki 52:ssa hiipui aika nopeasti ja jäljelle ei jäänyt mitään mielenkiintoisia seurueita. Mitä nyt yksi 50+ wannabee-Freeman yritti saada minua tanssilattialle, mutta ystävällisesti kieltäydyin kunniasta. Tosin samainen tyyppi poistui myöhemmin paikalta limusiinilla, joten olisi ehkä sittenkin pitänyt harkita toisen kerran (NOT! :D)
Niinpä suuntasimme kohti luottokapakkaamme Bistroa paremman meiningin toivossa. No siellä oli taas ollut jotkut pirun biliskisat koko päivän, mitkä olivat tainnuttaneet ihmiset sammumiskuntoon aivan liian aikaisin. Vilkaisimme vain nopeasti kuolleen meiningin ja päädyimme lopulta kaduille pyörimään yrittäen kehittää jatkopaikkaa jostakin. Lauttasaaren kadut ovat kuitenkin kahden aikaan yöllä täysin kuolleita ja koska eräs tuttukaan ei kovista yrityksistämme huolimatta suostunut olemaan kotona tekemässä meille kalaillallista klo 02.05, päädyimme lopulta luovutukseen ja nukkumaan menoon.
Tämän viikonlopun piti kuitenkin korvata edellinen, kun Larussa esiintyy Matti ja Teppo. Ikävä kyllä sekin juttu meni nyt perseelleen, koska tajusin vasta äsken, että keikka onkin jo tänään, eikä huomenna niin kuin luulimme!!! Itsehän olen vielä Turussa, joten tuo keikka jää nyt näkemättä. Tuntuu, että elämässäni on nyt vain sellainen vaihde päällä, että mikään ei voi mennä muuta kuin pieleen.
Mukavaa viikonloppua kuitenkin kaikille, ehkä se aurinko paistaa taas joskus tähänkin risukasaan.
