Tahdon asia

Yleisesti ottaen politiikka ei kiinnosta minua lainkaan, vaikka aina äänestänkin. Kansanedustajat olen yleensä nähnyt omaneduntavoittelijoina, jotka harvoin onnistuvat tekemään päätöksiä parempaan suuntaan. Tänään olen kuitenkin ensimmäistä kertaa todella ylpeä Suomen eduskunnasta tai ainakin yli puolesta sen kansanedustajista. Kiitos, että kuuntelitte. Kiitos, että välititte. Kiitos, että tahdoitte. Suomen kansa ja sen edustajat ovat ottaneet uuden askeleen kohti tasa-arvoisempaa tulevaisuutta ja se on minusta todella hienoa.

 

Travelisalla ja tasa-arvoisella avioliittolailla on muuten myös yhteinen historia. Muistan, kun aloitin blogini, olin samana päivänä käynyt allekirjoittamassa Tahdon2013-kansalaisaloitteen ja olin innoissani siitä, miten paljon allekirjoituksia se oli kerännyt jo muutamassa päivässä. Silti matkan varrella mieleeni hiipi monesti epäilys siitä, olisiko kansanedustajilla todella rohkeutta seistä kansansa tahdon takana. Tänään he osoittivat onneksi pelkoni turhaksi ja olen todella onnellinen niiden ihmisten puolesta, joita lakimuutos henkilökohtaisesti koskettaa.

 

Vähemmistöjen tasa-arvoiset oikeudet eivät ole pois enemmistöltä. Turhaan on myös sotkettu kirkkoa tähän asiaan. Keskustelua on ollut mielenkiintoista, mutta myös todella uuvuttavaa seurata. Maailmassa tulee aina olemaan kolmenlaisia ihmisiä. Niitä, joilla ei ole mielipidettä mihinkään. Niitä, jotka haluavat jäädä historiaan pölyttymään. Ja sitten on niitä, jotka kulkevat edellä. Suomi on aina ollut tasa-arvon edelläkävijä ja sitä sen on oltava myös tulevaisuudessa. Tänään olen entistäkin ylpeämpi ollessani suomalainen. Joukossa on voimaa. Tahdossa on voimaa <3

Skydiving in Cape Town

Nyt olisi aika palata yhteen ikimuistoiseen hetkeen Etelä-Afrikan reissusta, nimittäin laskuvarjohyppyyn Kapkaupungissa. Hyppyhän tapahtui jo heti matkan alussa ja jotenkin se kuvasti loistavasti koko tuon matkan merkitystä minulle. Hyppyä tuntemattomaan, rajojen ylittämistä, pelkojen voittamista ja uutta alkua. Koska olen täystumpelo tekniikan kanssa, en luonnollisestikaan saanut hyppyvideota lisättyä tänne, mutta kyllä näistä kuvistakin ihan hyvin välittyy tunnelma. Etenkin tästä ensimmäisestä :D 

Epätoivosesti yritin esittää kameralle, ettei jännittänyt yhtään lähteä taivaalle superpienellä lentokoneella ja hypätä sieltä hetken päästä alas. Oikeasti pidättelin jännäpissaa :D Onneksi hyppääjäni heitti niin huonoa läppää, että välillä unohdin, mihin sitä oikeasti oltiin matkalla.

Ihastelimme koneesta käsin noin 20 minuuttia Kapkaupungin upeita maisemia. Tosin keskittyminen oli vähän heikonpuoleista, kun jännitti niin pirusti!

Olimme toinen hyppypari ja pahinta olikin, kun näki ensimmäisen parin katoavan tyhjyyteen. Eipä siinä onneksi kerennyt liikaa ajatella, kun niin pian olimme jo koneen reunalla hyppyvalmiudessa. Siinä vaiheessa ei voinut enää perääntyä, vaan sitten mentiin! Ja kiljuminen oli sen mukaista!

Alkushokista selvittyäni tajusin jopa nauttia vapaapudotuksen huumaavasta tunteesta. Harvoinpa sitä pääsee noin lähelle lentämisen tunnetta. Ei sitä pysty edes sanoin kuvailemaan, se tunne oli jotain niin ainutlaatuista.

Ennen kuin kerkesin huomatakaan varjo revähti auki ja jatkoimme sen varassa leijailua ihastellen ympärillämme avautuvia kauniita näkymiä.

Ei tuossa tilanteessa voinut muuta kuin hymyillä, niin upealta se tuntui. Lopulta laskeuduimme turvallisesti takaisin maankamaralle ja ensimmäinen ajatus oli: "Milloin mennään uudestaan?". Harmi vain, että hyppääminen on sen verran kallista puuhaa, että seuraavaa kertaa saa varmasti odottaa jonkin aikaa. Hintaa hypylle tuli kuvineen ja videoineen noin 200 euroa, joka on noin puolet vähemmän kuin vastaava paketti Suomessa. Joten suosittelen lämpimästi tuota kokemusta, jos Kapkaupunki kuuluu reissusuunnitelmiin. Skydive Cape Townin sivuille pääset tästä.

 

Leijaillessani taivaalla tajusin, miten mullistava kokemus tuo koko reissu tulisi minulle olemaan. Ja sitä se tosiaan oli. Tarkoituksena olisi tehdä ainakin vielä jonkinlainen kokoomapostaus siitä, mitä kaikkea tuosta 7 viikosta jäi käteen, mieleen ja sydämeen. Jo nyt tuo matka tuntuu jotenkin epätodelliselta, kun tuijottaa sateisen synkkää marraskuun maisemaa ikkunasta. Mutta onneksi on olemassa kuvat ja muistot, jotka lämmittävät mieltä täällä Suomen tuulen ja tuiskunkin keskellä.

Tyttö & Saari

Olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut, että tyttö voi lähteä Saarelta, mutta Saari ei koskaan lähde tytöstä. Kun on kasvanut 18 vuotta merituulen tuiskeessa ja aaltojen pärskeissä, ne ovat juurtuneet niin syvälle sisimpään, että ilman niitä on jollain tavalla vajaa. Kulkiessani tämän Saaren teitä ja polkuja tai kiipeillessäni kallioilla ihastellen sen luontoa olen turvassa ja onnellinen.

Tämä Saari on kuin hyvä ystävä. Vaikka sitä ei näkisi pitkään aikaan, juttu jatkuu tavatessa aivan yhtä luontevasti kuin aina aikaisemminkin. Ja kannan sitä aina sydämessäni, minne ikinä menenkin. Tämä Saari on täynnä tärkeitä paikkoja ja muistoja. Takaisin muutettuani ne ovat kaikki alkaneet nousta pintaan. On paljon ihania ja kauniita muistoja, hulluja ja naurettavia muistoja ja sitten on ne muistot, jotka haluaisi vain unohtaa. Mutta mitä enemmän yritän unohtaa, sitä kirkkaammin ne pureutuvat mieleeni.

 

 

Pelkäsin tätä muuttoa etukäteen, paljon. Mietin, miten pystyisin elämään Saarella, joka muistuttaa kaikista elämäni tärkeimmistä ihmissuhteista. Saarella, jossa voin törmätä ihmisiin, jotka ovat teoillaan musertaneet minua. Mutta nyt, kun olen jälleen tasapainossa menneisyyteni kanssa, sen kohtaaminen ei olekaan ollut niin kamalaa.

 

 

Elämässä ei voi mennä eteenpäin, jos ei pysty antamaan anteeksi. On annettava anteeksi niille, jotka satuttivat. On annettava anteeksi itselleen se, että on tehnyt virheitä. Ja minä olen vihdoin antanut anteeksi. Sekä itselleni että muille. Ja sen takia olen valmis luomaan uusia muistoja tällä niin rakkaalla Saarella.

 

Kaunista sunnuntaita kaikille!

Itse ajattelin suunnata Saaren "legendaarisille" Marrasmarkkinoille ja nauttia ensilumesta niin kauan kuin sitä vielä riittää :)

Onnellisuus on asennekysymys

Tiedättekö, on aika hieno tunne, kun tajuaa, että jokaisella myrskyllä on ollut tarkoituksensa. Kun huomaa, että kaikkien riepottelujen jälkeen sitä seisoo edelleen pystyssä, on oppinut monta tärkeää läksyä ja pystyy olemaan aidosti onnellinen.

 

Tällä viikolla olen konkreettisesti tajunnut, miten paljon tämä vuosi on muuttanut minua. Vaikka elämäni on edelleen kuin levällään oleva korttipakka, asunto on vaihtunut melkein puolet edellistä pienempään ja marraskuu on täydessä "kukoistuksessaan" olen ihan hirvittävän onnellinen. Kaikkien kokemusteni jälkeen olen vihdoinkin oppinut keskittymään niihin asioihin, jotka ovat elämässäni hyvin ja tekevät minusta onnellisen. Ja luottamaan siihen, että asiat järjestyvät.

Olen aivan rakastunut mun parvekkeeseen. Näin olen aloittanut jokaisen aamuni <3

 

Ennen kammosin ajatusta Helsinkiin palaamisesta, mutta ainakin ensimmäinen viikko on sujunut todella positiivisessa vireessä. Asunto, jota ennen inhosin, on muuttunut kodiksi, jossa toivon pystyväni asumaan pidemmänkin aikaa. Eikä hermo ole palanut (ainakaan vielä!) lähellä asuviin sukulaisiin ja tuttaviin. Ehkä kyseessä on jonkin sortin kuherruskuukausi, mutta ainakin tällä hetkellä vaikuttaa, että tein oikean päätöksen muuttaessani takaisin juurilleni.

 

Tämän viikon olen omistanut asunnolleni, koska minulle koti on tärkein pohja onnelliselle elämälle. En siedä muuttolaatikoiden keskellä elämistä, vaan haluan saada heti kaikki tavarat paikoilleen (jotta voin alkaa sen jälkeen levitellä niitä hujan hajan :D). Niinpä olen yrittänyt mahduttaa kaksioelämään tottunutta omaisuuttani tänne yksiöön. Tehtävä ei ole ollut ihan helppo, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää jo aika hyvältä. Kunhan saan vielä tehtyä loppuviilaukset, esittelen kotini kunnolla täällä bloginkin puolella.

Pitäähän sitä opella olla oma liitutaulu! Suuri kiitos vanhemmille, jotka ovat remontoineet asunnosta aivan ihanan :)

 

Tänään sain hommattua netinkin tänne, joten huomenna ja ensi viikolla on aika tarttua seuraavaan haasteeseen, työnhakuun. On ollut ihanaa, miten monet tutut ja tuttujen tutut ovat ottaneet yhteyttä työasioihin liittyen ja elättelenkin toivoa, että saisin tehtyä lyhytaikaisia sijaisuuksia jo paljon tämän vuoden puolella. Virkaan on vielä pitkä matka, mutta jostain se on lähdettävä ponnistamaan.

 

Tällä viikolla olen kodinlaittamisen lisäksi nauttinut myös ajasta niiden kanssa, joita kaipasin ollessani reissussa. Mindi on tietysti niistä ykkönen ja yhdessä olemmekin totutelleet uuteen kotiimme, joka on ilokseni sujunut yllättävän hyvin. Sitten olen tietysti viettänyt aikaa perheeni ja muiden sukulaisten kanssa. Eilen kävin katsomassa serkkuni suloista alle kaksiviikkoista prinsessaa ja tänään näin Fyllinkin pitkästä aikaa. Oli kyllä tyttö kasvanut taas valtavasti, ennen lähtöäni tytöllä oli käytössä vain pakki, mutta nyt kontataan jo täysillä eteenpäin ja noustaan seisomaan. Ihanaa päästä seuraamaan tytön kasvua nyt ihan lähietäisyydeltä.

 

 Sukulaisten lisäksi on tullut tietysti vietettyä paljon aikaa myös Viivin kanssa. Olen niin fiiliksissä, että pystymme nyt näkemään viikoittain ja juoruamaan livenä. Lisäksi olen totta kai korvannut seitsemän viikon telkkarittoman elämäni tuijottamalla töllöä nyt sitten niidenkin edestä. Olen muun muassa nautiskellut kaikki Vain elämää-jaksot tallennuksesta, ei vitsi mikä kausi!

 

Olisi helppo suistua samanlaisen ahdistuksen tai lamaannuksen valtaan, kun palatessani Thaimaasta, mutta jostain syystä oloni on seesteinen. Etelä-Afrikan matka  avasi silmäni ja ymmärsin, miten hyvin asiani ovat. Rakkaus on elämän suurin voima ja minä olen nyt rakkauden  ympäröimänä. Minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka välittävät aidosti minusta ja  auttavat elämässä eteenpäin. Olen vihdoin ymmärtänyt, että onnellisuus on oikeasti kiinni asenteesta. Ja minun lasini on tällä hetkellä puolitäysi eikä enää puolityhjä niin kuin ennen.

Onnellista viikonloppua kaikille! :) 

Käsittämättömän viikon käsittämätön lopetus

Harvoin samaan viikkoon mahtuvat telttailu, villieläinten bongaus Etelä-Afrikan savannilla, vierailu yhdessä maailman vaarallisimmista kaupungeista, lentomatka maailman toiselta puolelta toiselle, koko ydinperheen yhteinen illallinen ja Suomen marraskuu. Mutta muun muassa nuo kaikki asiat olen kokenut kuluneena viikkona. Miten lopettaa tuollainen käsittämätön viikko?

 

Tietysti menemällä Matin ja Tepon 45-vuotisjuhlakonserttiin! Voi kyllä, vihdoinkin vääryydet kuitattiin, kun vietimme Viivin kanssa lauantaina epävirallisia viisikymppisiämme suuntaamalla noiden ikivihreiden turkulaisveljesten konserttiin Hartwall Arenalle. Miten niin meni vitsi taas vähän liian pitkälle? :D No, kerranhan tässä vaan eletään ja hauskaa oli.

 

 

Viivin suhteiden kautta saimme kokonaisen aition käyttöömme ja siellä sitten nauroimme kippurassa koko illan. Tunnettiin ehkä neljä biisiä koko setistä, mutta niiden aikana jammattiin sitten sitäkin kovemmin. Koko konsertti oli kyllä jotenkin aika surkuhupaisa, kun yleisöä oli paikalla todella vähän. Veljesten puheista emme saaneet juuri mitään selvää, mutta tanssiliikkeet olivat sitäkin kovempia! Luonnollisesti ilta jatkui Larun paikalliseen Bistro Pirattiin, josta tulee varmasti lähiaikoina muodostumaan huolestuttavalla tavalla meidän kantapaikka.

 

Todella omituista, että nyt sitä olisi oikeasti tarkoitus aloittaa eläminen Lauttasaaressa kuuden vuoden tauon jälkeen. Tuleva viikko kuluu varmasti pitkälti asuntoa laittaessa ja sitten pitäisi kohdata se aikuisuus ja ryhtyä työnhakuhommiin. Kunhan nyt ensin saisi netin, telkkarin ja kännykän toimintakuntoon. Varmasti kirjoittelen tunnelmia kunhan kerkeän, mutta nyt alkuun saattaa olla vähän hiljaisempaa, kun pitäisi yrittää saada elämä edes jonkinlaiseen järjestykseen.

Mukavaa viikkoa kaikille :)

Johannesburgin kautta kohti kotia

Viimeiset päivät matkastani vietin pahamaineisessa Johannesburgissa. Ilmat muuttuivat taas harmaiksi ja sateisiksi, joten olenkin jo henkisesti valmistautunut siihen näkymään, joka minua odottaa, kun laskeudun Suomen marraskuuhun. Kaupunki ei tarjoa turistille kauheasti nähtävää, mutta sitäkin enemmän historiaa. Ja ikävä kyllä Etelä-Afrikan historia ei ole kovinkaan kaunis.

  

Majapaikkani Mufasa Backpackers sijaitsi lentokentän lähellä, josta oli noin tunnin ajomatka keskustaan. Paikka oli oikein viihtyisä, ainoat ongelmat koskivat retkivarauksiani, mutta nekin lopulta järjestyivät parhain päin kiitos mukavan omistajan. Ihania koiria oli tuollakin majapaikassa useita, mutta mikään ei tule voittamaan sitä tunnetta, kun huomenna saan oman, rakkaan Mindin taas syliini <3

 

 

Eilen olin "kävelykierroksella" Johannesburgin sateisessa keskustassa, mikä tarkoitti sitä, että ajelin oppaan kanssa ympäri kaupunkia. Turvallisuussyistä emme kävelleet pitkin katuja, tiedä sitten, oliko se liioittelua vai onko keskusta oikeasti niin vaarallinen paikka liikkua. Yhden pysähdyksen teimme Constitution Hillilla, jossa pääsin tutustumaan maan oikeuslaitokseen. Oikeustalo on rakennettu entisen vankilan alueelle, jossa vankeina ovat olleet muun muassa Mandela ja Gandhi.

Elämä on kyllä välillä kummallista. Gandhin mietelause johdatti minut tälle matkalle, mutta vasta täällä minulle selvisi, että hän vietti 25 vuotta elämästään Etelä-Afrikassa vapaana ja vangittuna. Sattumaa vai kohtalon johdatusta, mene ja tiedä!

  

Vierailulla opin jälleen paljon tämän maan kiinnostavasta, mutta rankasta historiasta. Tällä hetkellä maassa pyritään takamaan kaikille tasavertaiset oikeudet, mutta niiden käytännössä toteutuminen on edelleen vähän kyseenalaista. Kuitenkin esimerkiksi Etelä-Afrikka on yksi harvoista maailman maista, joissa homopareilla on oikeus avioliittoon. Niin, että terveiset vaan sinne Suomen eduskuntaan, jossa pähkäillään ilmeisesti edelleen tätä itsestään selvää lakipykälää!

Tänään pääsin myös tutustumaan itse vankilaan ja sen vankien elinolosuhteisiin. Eipä niissä taas ollut kehumista. Vankila lakkautettiinkin lopulta sen takia, että siellä levisi niin paljon sairauksia.



  

Pysähdyimme myös Carlton Centerissa, joka on koko Afrikan korkein rakennus. Kävimme 50. kerroksessa Top of Africassa "ihastelemassa" maisemia yli kaupungin. Sen jälkeen kävin vielä pikaisilla ostoksilla keskuksen alakerroksissa ja löysin vihdoin etsimäni, OREOSUKLAAN! Nyt vaan yritän jemmata sen niin hyvin, että sitä jää vielä kotiinkin vietäväksi :D

 

Retkisekaannusten takia pääsin tänäänkin Top of Africaan ja ilokseni ilma oli huomattavasti parempi. Niinpä sain paremman käsityksen siitä, kuinka valtava kaupunki Johannesburg oikein on. Sehän on asukasluvultaan koko Etelä-Afrikan suurin kaupunki, joka perustettiin aikanaan alueelta löytyneiden suurien kultaesiintymien takia. Edelleen se on Etelä-Afrikan taloudellinen keskus, jossa käydään vilkasta kulta- ja timanttikauppaa.

Keskustakierroksen jälkeen suuntasimme Apartheidmuseoon, jossa ei ikävä kyllä saanut ottaa kuvia. Museossa oli kattava kokoelma kuvia, videoita ja tekstejä tuosta vuosikymmeniä maassa vallinneesta liikkeestä, joka lakkautettiin vasta vuonna 1991. Tällä upealla maalla on hirveä historia, joka näkyy monella tapaa vielä nykyäänkin. En ala kertomaan siitä sen yksityiskohtaisemmin, mutta suosittelen tutustumaan. Pahinta siinä kaikessa on se, miten vähän aikaa Etelä-Afrikassa on vallinnut tasa-arvo valkoisten ja värillisten välillä. Ajatelkaa, että mustat saivat äänestää ensimmäistä kertaa täällä vasta vuonna 1994.

Kävimme myös Hector Pieterson Museossa, joka on saanut nimensä 13-vuotiaalta pojalta, joka kuoli täysin sivullisena poliisien ampumana 16.6.1976, kun he aloittivat ammuskelun nuoria mielenosoittajia vastaan. Museoon on koottu paljon kuva- ja tekstimateriaalia liittyen vuoden 1976 kansannousuun, joka johti useiden ihmisten kuolemiin.

Museo sijaitsi Sowetossa, joka on valtava mustien asuinalue Johannesburgin läheisyydessä. Sowetossa on useita puolia aina hulppeista rikkaiden taloista ränsistyneisiin peltihökkeleihin. Kävimme myös kadulla, jossa asuivat aikanaan kaksi sittemmin Nobel palkittua, Nelson Mandela ja arkkipiispa Desmond Tutu.

 

Teimme myös lyhyen kävelykierroksen Soweton köyhimmässä osassa, joka toi mieleeni Skandaalin townshipin ja sen lapset, joita ajattelen edelleen päivittäin. On uskomatonta, miten suuria kontrasteja yhdessä maassa voi olla. Niin paljon hyvyyttä ja kauneutta, mutta siinä rinnalla myös köyhyyttä ja rumuutta.

Toivon todella, että tämä maa saa rakennettua kansalleen valoisamman tulevaisuuden. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa huonolta, koska maata johtaa presidentti, joka on tunnetumpi seksiseikkailuistaan kuin yhteiskunnan parantamisesta. Korruptio on yksi maan suurimmista ongelmista, mikä taas on johtanut siihen, että ihmiset ovat alkaneet ottaa lakia omiin käsiinsä. Tuntuukin, että menetettyään Mandelan tämä maa on ajautunut pienoisen kaaoksen valtaan. Toivottavasti se kuitenkin vielä löytää suuntansa kohti parempaa tulevaisuutta.

Onneksi kierroksen lopuksi pääsimme vähän iloisempiin tunnelmiin zulumiehen esityksen kautta. Myös lentokentällä minua odotti iloinen afrikkalainen musiikki- ja tanssiesitys, joka muistutti taas siitä riemusta, mikä tästä kansasta kumpuaa. Nyt vain odottelen koneen lähtöä ja toivon selviäväni lennosta edes jotenkin. Onnea on muuten uusi kamera, jolla saa editoitua matkaväsymyksen merkit pois naamasta :D

Tavallaan ihan hyvä, että vähän huonommat palat Etelä-Afrikkaa jäivät viimeiseksi, koska nyt on sellainen olo, että onkin jo aika palata takaisin kotiin. 7 mielenkiintoista, opettavaista ja upeaa viikkoa takana. Niin paljon kokemuksia, ajatuksia ja tunteita, että niitä työstäessä menee helposti koko loppu vuosi. 7 viikkoa Suomessa saattaa kulua ilman, että niistä jää minuun minkäänlaista jälkeä. 7 viikkoa Etelä-Afrikassa ovat puolestaan mullistaneet koko maailmani. Se on tärkein syy, miksi matkustan. Jokainen matkani on vaikuttanut minuun tavalla tai toisella. Tämä matka on jättänyt valtavan jäljen sydämeeni, josta olen ikuisesti kiitollinen.

 

Kiitos teille kaikille, jotka olette eläneet mukanani tätä unohtumatonta matkaa. Sen takia on tuntunut, etten ole ollut yksin, vaikka olenkin reissannut itsekseni. Nyt on kuitenkin aika palata kotiin, jossa minua odottavat uudet kuviot vanhassa ympäristössä. Saa nähdä, kuinka se lähtee sujumaan ja kuinka pian matkakuume taas yllättää. Jos sitä nyt vaikka loppuvuoden malttaisi pysyä Suomen rajojen sisällä. Koti, täältä tullaan!

Leirielämää ja kiinnostavia vierailukohteita Krugerin ympäristössä

Nyt palailen vielä tuohon 4 päivän elämysmatkaani, jonka tein Selous Toursin kanssa. Minullahan tuo reissu kuului pakettina Baz Bus-lipun kanssa, mutta erikseen ostettuna se näyttäisi olevan vajaa 400 euroa, mikä on mielestäni todella edullinen hinta siihen elämys määrään nähden, jonka reissusta saa. 

 

Lähdin reissuun aikaisin lauantaiaamusta Pretoriasta ja ajelimme pysähdyksien kanssa noin kuusi tuntia kohti leiripaikkaamme. Leiripaikkamme sijaitsi noin 40 minuutin ajomatkan päästä Krugerin pääportista, mikä olikin sen ainoa huono puoli. Seuraavalla kerralla ehkä majoittuisin mieluummin puiston sisällä, mutta ei tuokaan ollut yhtään huono vaihtoehto.

 

Perille päästyämme saimme jokainen valita omat telttamme, joissa yövyimme kolme yötä. Itse tykkäsin kovasti telttamajoituksesta, koska siinä pääsi lähemmäksi luontoa. Vaikka alue oli aidattu, kulkivat monet eläimet ihan telttojen lähistöllä ja opas varoittelikin, ettei ulkona pitäisi liikkua yöllä leopardien ja hyeenojen takia. Niinpä siis kärsin joka yö vessahädästäni teltassa, koska en tosiaan halunnut joutua kasvotusten noiden kaverien kanssa yön pimeydessä.  Monesti heräsin siihen, kun apinat pudottelivat hedelmiä telttani katolle. Eräänä aamuna kömpiessäni unen pöpperössä ulos teltastani minua vastaan puolestaan juoksi antilooppi, ei ihan normiherätys!

 

Yksi reissun parhaista puolista oli ehdottomasti ruoka, joka kuului hintaan. Joka aamu söimme kevyen aamupalan ennen lähtöämme ja 10-11 aikaan nautimme puolestaan runsaan brunssin munien ja pekonin kera. Illalliset olivat kaikki älyttömän hyviä ja silloin tarjolla oli myös ilmaista viiniä. Pääaterioiden lisäksi safariautomme muuttui välillä välipalabaariksi. Herkullinen ruoka ja upeat luonnonmaisemat olivat kerrassaan upea yhdistelmä.

 

Lauantaina poikkesimme vierailulle leirimme lähistöllä sijaitsevaan Moholoholo Wildlife Rehabilitation Centeriin. Paikka on keskittynyt loukkaantuneiden ja orpojen eläinten hoitamiseen. He pyrkivät vapauttamaan monet hoidettavina olevista eläimistään takaisin luontoon, mutta kaikille yksilöille se ei ikävä kyllä ole enää mahdollista. Näihin kuuluvat muun muassa gepardi Satan, jota pääsin myös silittämään. Vähän ehkä jännitti, vaikka kuvassa onnistuinkin näyttämään todella kyllästyneeltä :D

 

Pääsimme tutustumaan myös muihin pieniin ja isoihin kissaeläimiin. Pilkulliset villipedot tulikin bongattua vain täällä, koska savannilla ne pysyivät visusti piilossa.

Kissaeläinten lisäksi puistossa on hoidettavana muun muassa hyeenoja, villikoiria ja sarvikuonoja. Ja sitten olivat nuo kaksi omituista otusta, joiden nimeä en enää muista. Toinen niistä on kuulemma todellinen Houdini, joka on murtautunut useita kertoja ulos häkeistään.

 

Keskus kuntouttaa myös monia erilaisia lintuja, joita pääsimme ihmettelemään ihan kosketusetäisyydeltä. Pääsin silittämään kotkaa ja rohkeimmat pääsivät ruokkimaan korppikotkia omasta kädestään. Kuvassa oleva tyttö sai aluksi tuntea korppikotkan kynnet päänahassansa, jolloin olin ihan iloinen, etten ilmoittautunut vapaaehtoiseksi!

 

 

Palatessamme takaisin Johannesburgiin päin pysähdyimme puolestaan Blyde River Canyonissa, joka on yksi maailman suurimmista kanjoneista. Pilvisestä ilmasta huolimatta näköalapaikalta aukesivat upeat maisemat yli vehreän kanjonin. Kannattaa ehdottomasti poiketa ihastelemassa, koska kanjoni on aivan matkan varrella.

Noin 15 minuutin ajomatkan päästä kanjonista sijaitsevat puolestaan Echo Cavesit, joissa teimme 45 minuutin kävelykierroksen. Luolat ovat täynnä erilaisia tippukivimuodostelmia ja lepakoita, joita ihmetellessä aika kului vauhdilla.

 

Sellaisia elämyksiä tarjosivat 4 päivää Krugerin ympäristössä. Suosittelenkin ehdottomasti vierailemaan Krugerin alueella, jos suunnittelet matkaa Etelä-Afrikkaan. Luonto ja eläimet ovat niin olennainen ja upea osa tätä maata, ettei niitä kannata missata. Kaupungit eivät juurikaan ole sykähdyttäneet minua matkan varrella, Kapkaupunkia lukuun ottamatta, ja eniten olenkin nauttinut juuri luonnon tarjoamista elämyksistä. Ja niitä täällä tosiaan riittää!

Safaritunnelmia ja eläinkirjoa Krugerissa

Yritäpä kuvitella seuraavat asiat. Valtava norsu ylittämässä tietä autosi edessä. Antiloopin vasa ottamassa lähes ensiaskeliaan. Leijonaveljekset makoilemassa aivan tien vieressä. Upea auringonlasku keskellä Afrikan villiä luontoa. Herkullisia brunsseja ja illallisia luonnon helmassa. Nukahtaminen omassa teltassa kuunnellen eläinten ääniä. Jos et pysty kuvittelemaan, tässä muutama kuva auttamaan ajatteluasi. Nuo kaikki hetket olen kokenut viimeisen neljän päivän aikana.

 

 

Mutta lisätäänpä soppaan myös kauhallinen realistisuutta Lisää kuvitelmiisi muun muassa seuraavat asiat. Heräämiset neljänä peräkkäisenä aamuna klo 4.30-5.30. Avonaisessa safariautossa istuminen hyytävän kylmässä aamuviimassa tai vaihtoehtoisesti lähes 40 asteen helteessä. Hampaiden kalinaa ja loputonta hikoilua ja janoa. Pölyiset ja pomputtavat tiet ilman turvavöitä. Malarialääkityksen sivuvaikutukset ja yleinen voimattomuus. Miljoona ötökkää. Noin, nyt olet jo lähempänä sitä todellisuutta, jossa olen viettänyt kuluneet päivät. Ja silti, eläisin ne koska vaan uudestaan.

 

Neljään päivään sisältyi myös paljon muuta kuin edellä mainitut asiat. Niistä kirjoitan erillisen postauksen myöhemmin. Nyt keskityn kuitenkin siihen, mikä neljän päivän safarimatkalla oli olennaisinta, eli eläimiin. Vaikka kyseessä ei ollut ensimmäinen safarini, oli silti hätkähdyttävä tunne päästä keskelle villieläinten vilskettä lähes 10 vuoden tauon jälkeen. Big 5 jäi ikävä kyllä tälläkin reissulla vajaaksi (pirun leopardit piileskelivät kaikki jossakin), mutta näin kahtena safaripäivänä kuitenkin huikean määrän Afrikan upeaa eläimistöä ja luontoa.

 

Kruger on Etelä-Afrikassa ja Mosambikissa sijaitseva valtava luonnonpuisto, jossa eläimiä pääsee näkemään niiden omassa elinympäristössään. Pelkästään Etelä-Afrikan puoleinen osa vastaa kokoluokaltaan noin Israelia, joten aika isosta paikasta on tosiaan kyse. Puistossa on kattava tiestö, jota voi kulkea joko omalla autolla tai osallistumalla opastetuille safariajeluille, kuten itse tein. On sanomattakin selvää, että kahdessa päivässä puistosta pystyy saamaan vain pintaraapaisun, mutta sanoisin, että aika hyvän sellaisen onnistuin saamaan.

 

Mitä kaikkea sitten näin? Annan kuvien puhua puolestaan, vaikka kamerani ei olekaan kummoinen. Jopa sillä sai kuitenkin melko hyviä kuvia, mikä kertoo siitä, miten lähellä eläimiä safarilla oikeasti ollaan. Erilaisia lintuja ja kasvissyöjiä tuli nähtyä valtavat määrät, enkä ala niitä tähän erikseen listaamaan. Suloisimpia näkyjä olivat ehdottomasti nuo impalan poikaset, joita näimme useita ja jotka olivat noin vuorokauden ikäisä.

Sekä linnuissa että antiloopeissa on valtavia koko ja värieroja, joita oli kiinnostavaa bongailla. Pääsimme myös todistamaan harvinaista hetkeä, kun strutsiperheet olivat parkkeeranneet aivan tien viereen ja suloiset poikaset räpyttelivät tienposkessa vanhempien vahtiessa vieressä. Tilanteen erityisyydestä kertoo jotain se, että oppaamme oli siitä aivan innoissaan vielä puolenkin tunnin päästä!

Muista kasvissyöjistä kirahvit ja virtahevot ovat ehdottomasti suosikkejani ja niitä näimmekin ilokseni paljon. Kirahveja pääsimme ihastelemaan aivan lähietäisyydeltä, kun hipot puolestaan vilvoittelivat kuumina päivinä vähän kauempana tiestä.

 

Big 5 jäi tosiaan leopardia vaille vajaaksi, mutta muun nelikon, eli norsut, leijonat, buffalot ja sarvikuonot, pääsimmekin sitten näkemään aivan lähietäisyydeltä. Vaikuttavia kokemuksia jokainen. Norsuja näimme useamman kerran sekä yksikseen että pienissä laumoissa.

Yksittäisiä buffaloita bongasimme Krugerissa, mutta tämän isomman lauman näimme yksityisessä puistossa majapaikkamme lähistöllä juuri ennen auringonlaskua.

 

Leijonia näimme kahdesti. Ensimmäisenä päivänä leijonaveljekset olivat valinneet lepopaikakseen pensaan aivan tien vierestä. Kaikista mahdollisista pensaista, he valitsivat juuri sen, ihan uskomatonta! Toisena päivänä näimme puolestaan ison leijonalauman viettämässä päivää juomapaikalla, uskomaton näky sekin. 

 

Myös sarvikuonoja näimme useamman kerran, ensimmäisellä kerralla huoltoaseman takana olevalla aukealla. Käsittämätön Afrikka! Sarvikuonot ovat yksi salametsästyksen suurimmista uhreista, joita tapetaan jatkuvasti pelkän sarven takia. Sen takia ihmiset ovatkin alkaneet sahata niiden sarvia, jotta metsästäjät eivät tappaisi niitä enää. Sen takia kuvissa on siis myös sarvettomia yksilöitä.

 



 

Tosiaan Krugerin lisäksi teimme auringonlaskun aikaan safariajelun pienemmässä, yksityisessä puistossa. Ajeluun sisältyi myös draamaa, kun oppaamme näki kauempana sarvikuonoja ja lähti ajamaan kovaa vauhtia niiden luokse. Hän ei huomannut tiessä ollutta kohoumaa, minkä takia pomppasimme kaikki ilmaan ja ikävä kyllä eräs hollantilaistyttö loukkasi nenänsä siinä rytäkässä. Paikkausoperaation jälkeen siirryimme nauttimaan auringonlaskusta viinin ja pienten naposteltavien seurassa.



Pimeyden laskeuduttua kiersimme vielä ympäri puistoa ja toivoimme näkevämme edes vilahduksen leopardista. Sen virtsan hajua lähemmäksi emme kuitenkaan päässeet, mutta monet muut eläimet olivat liikkeellä pimeän aikaan. Oppaamme bongasi pusikosta myös suloisen kameleontin, jonka saimme vieraaksi autoomme. Pelottavin öinen kummajainen löytyi kuitenkin omasta teltasta, sitä ne malarialääkkeet teettää :D

 

 

Ei tuota kokemusta vaan riitä sanat tai edes kuvat kuvaamaan. Se on jotain, mikä pitää kokea itse. Savannin eläimiä ihastellessa minut valtasi ihana tunne siitä, että näinhän sen kuuluukin olla. Ihmisten kuuluu tulla villieläinten luokse eikä toisinpäin. Eivät nämä eläimet kuulu häkkeihin, ne kuuluvat vapauteen.