Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuuksio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Nuuksio. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. marraskuuta 2020

Retkivinkkejä Espooseen

Tänä syksynä olemme tehneet paljon retkiä lähiseuduille. Retkeileminen on helppo tapa viettää aikaa perheenä ja nautimme siitä kaikki. Tänä vuonna oli erityisen upea ruska ja aurinkokin paistoi ihanan paljon. Ajattelin nyt vinkata muutamia kivoja retkikohteita Espoossa, joissa kävimme tänä syksynä.

 

Syyskuussa lähdimme pitkästä aikaa lähikansallispuistoomme Nuuksioon. Nuuksiossa on useita kivoja merkittyjä reittejä, joita pitkin voi kulkea luonnosta nauttien. Lähdimme retkelle Haukkalammen rannasta, josta lähtee kolme erimittaista reittiä. Valitsimme reiteistä keskimittaisen Haukankierroksen, joka on 4 kilometriä pitkä rengasreitti.

Suurin osa polusta kulkee metsän siimeksessä, mutta välillä reitti nousi korkealle kallioiden päälle, josta aukesivat hienot maisemat Haukkalammelle. Reitti on helppokulkuinen, mutta korkeuseroja on jonkin verran. Alkuun ilma oli pilvinen, mutta kävelyn edetessä myös aurinko tuli esille porottaen niin lämpimästi, että kuljimme loppumatkan lyhythihaisissa. Haukankierroksen jälkeen ajoimme Suomen luontokeskus Haltiaan, jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt.

Söimme Haltiassa todella hyvän lounaan, jonka jälkeen kiersimme sen luontonäyttelyt (joihin pääsee museokortilla). Aluksi katsastimme näyttelyn liito-oravista, jossa oli kivasti huomioitu lapset monilla toiminnallisilla tehtävillä. Sen jälkeen kiersimme vielä päänäyttelyn, jonka keskipiste oli upea videoteos, joka ulottui lattiaan ja seinille. Aarni oli aivan innoissaan siitä ja kontattasi lattialla vaikka kuinka kauan. Haltia oli kiva uusi tuttavuus, johon kannattaa käydä tutustumassa, jos kaipaa Nuuksiossa muutakin tekemistä kuin retkeilyä.

Lokakuussa teimme retken Glimsinjoen luontopolulle ja Träskändan kartanolle. Ennen retkeä lounastimme Bembölen kahvituvassa, jonne jätimme myös automme. Kahvitupa oli todella tunnelmallinen paikka ja lounas maukasta. 

Lounaan jälkeen lähdimme kävelemään kohti Jorvin sairaalaa, mikä toi mieleen paljon muistoja Aarnin syntymästä. Glimsinjoen luontopolku alkaa melkein sairaalan kohdalta. Sen alku oli merkitty vähän huonosti, minkä takia hortoilimme hetken ennen kuin löysimme sen. Luontopolku kulkee jalopuumetsän keskellä ja myötäilee Glimsinjoen rantoja. Välillä reitti kulki myös pihapiirien ja peltoaukioiden lähettyvillä. Luontopolku oli todella kaunis, mutta erittäin mutainen. Itse onnistuin vetämään yhdet kunnon lipat, mutta en onneksi satuttanut itseäni kovinkaan pahasti. Suosittelen kuitenkin reittiä ehkä ennemmin kesällä, jolloin mutaisuutta ei ole ihan niin paljon.

Glimsinjoen luontopolku johtaa lopulta Träskändan kartanolle ja sen valtavaan puistoon. Träskandan kartanon historia ulottuu 1700-luvulle ja sillä on ollut useita omistajia. Nykyinen päärakennus on valmistunut 1921 ja kartanon omistaa Espoon kaupunki. Se toimi pitkään vanhainkotina, mutta on ollut tyhjillään vuodesta 2006 lähtien. On sääli, ettei upealle rakennukselle ole löydetty uutta käyttötarkoitusta ja se on päässyt rapistumaan pahasti.

Kartanonpuisto on vähintään yhtä vaikuttava kuin itse päärakennus. Siellä on useita kauniita rakennuksia, istutuksia ja valtava määrä eri puulajeja. Alla oleva rakennus on muuten keisarillinen käymälärakennus, joka rakennettiin Aleksanteri II:lle, joka vieraili kartanolla vuonna 1863.



Kierreltyämme tarpeeksi kartanon mailla lähdimme takaisin kohti Bembölen kahvitupaa. Kello oli sen verran paljon, että hyppäsimme suosiolla bussiin, jolla pääsimme suoraan Kahvituvan eteen. Meillä oli tarkoitus käydä myös Glimsin talomuseossa, mutta se sai nyt jäädä toiseen kertaan. Träskändan kartano on aivan ihana retkikohde. Toivottavasti sille keksittäisiin jokin mielekäs käyttötarkoitus tulevaisuudessa.



Sellaisia retkivinkkejä Espooseen. Espoossa on tullut tänä syksynä käytyä aiempaa enemmän ja olemme löytäneet sieltä paljon kivoja retkipaikkoja, ravintoloita ja muita vierailukohteita. Olisi kiva kuulla, jos teillä lukijoilla on lisää vinkkejä ja suosituksia Espoon kohteista :)

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kevätkooste

Nyt, kun kesäloma alkaa jo kolkutella ovella, päätin alkaa herätellä blogia keväthorroksesta. Monta kertaa oli jo aikaisemmin tarkoitus postailla, mutta se vain aina jäi jostain syystä. Sen takia hämmästyin, miten edellisestä tekstistä on kulunut jo yli kuukausi. En vaan pysy tässä ajankulussa enää mitenkään mukana. 

Vaikka blogi on ollut hiljaisuudessa, elämässäni on tapahtunut vaikka ja mitä tässä reilun kahden kuukauden aikana. (Tosin puolet olen jo varmasti kerennyt unohtaa, kun en ole niitä tänne blogiin kirjannut, kuten ennen.)

Maalis-toukokuussa:

- Eksyin vahingossa keskelle Senaatintorin mielenosoitusta. 

- Löysin ruohoa ostoskärryistä Kurvin Lidlissä. 

- Katsoin jäiden lähtöä ja kannoin tuntemattoman naisen kanssa penkkiä.



- Söin liikaa pääsiäismunia. 

- Aloitin mökkikauden poikaystäväni ja Mindin kanssa. Saimme melkein aikaiseksi suhteemme ensimmäisen riidan kabanossista, mutta lopulta pääsimme viettämään rentouttavan viikonlopun ulkoillen, saunoen ja herkutellen.

- Kävin Viivin kanssa katsomassa Vampyyrien tanssin, jossa tarhaystäväni esitti aivan upean soolotanssin. Muutenkin musikaali oli todella hyvä.



- Esittelin poikaystäväni vanhemmilleni ja tutustuin hänen perheeseen. Molemmat tilanteet sujuivat ilman vaivaannuttavia hetkiä.

- Kävin autopesussa pitkästä aikaa yksin, oli ihan tosi jännää :D

- Kävimme piiiiitkän tauon jälkeen Viivin kanssa Bistrossa, vain todetaksemme, että se taitaa olla meidän osalta taakse jäänyttä elämää.

- Järjestin oppilaskunnan kanssa koko koulun Talentin.

- Podin kauheaa työstressiä ja ahdistusta tulevaisuudestani.


- Lievitin stressiä kävelemällä pitkin Larun rantoja, syömällä herkkuja ja narkkaamalla Netflix-sarjoja.

- Siivosin hävettävän vähän. En myöskään saanut raivattua kaappeja turhasta roinasta. Ehkä lomalla sitten! 

- Kävin ostamassa vappupallon Hakaniemen torilta ja vietin vappuaaton hyvin rauhallisissa merkeissä. Piknik Kalliossa, jatkot ravintolassa, kasiksi saunaan ja sen jälkeen nukkumaan. Ai miten niin sitä on tullut vanhaksi?! :D



- Vappupäivänä näin pitkästä aikaa Jaakon perhettä, söimme mahtavan brunssin vanhempien luona ja jatkoimme Rixin terassille kuuntelemaan musiikkia.

- Vietin ihanan rentouttavan neljän päivän miniloman helatorstaista eteenpäin.

- Kävimme poikaystävän ja Mindin kanssa Suomenlinnassa eväsretkellä.


- Vaelsimme samalla porukalla Nuuksion maisemissa.

- Ihmettelin kevään uskomattoman nopeaa etenemistä ja nautin lämpimistä ja aurinkoisista ilmoista.

- Totuttelin uuteen elämäntilanteeseeni parisuhteessa ja se on herättänyt minussa lukuisia ajatuksia ja tunteita.


- Ostin maailman hienoimman sydänkypärän ja testasin sitä pyöräilemällä poikaystävän kanssa Gallen-Kallela museoon. Miljöö oli todella kaunis, mutta petyin museon näyttelyyn, joka oli pitkälti nykytaidetta.

- Söin liian monta kertaa ravintolassa. Etenkin Fafa's on saanut pysyvän paikan sydämessäni. 


- Juhlistimme äitienpäivää melkein koko perheen voimin Blue Peterin herkullisella brunssilla.

- Nautin Kallion upeista kukkaistutuksista.

- Juhlimme rakkaan Mindin 6-vuotispäiviä. 

- Jännitin jääkiekon MM-kisoja. 


- Sain suureksi helpotuksekseni kuulla, että saan jatkaa töitä nykyisen luokkani kanssa. Samalla se ikävä kyllä tarkoitti kuitenkin sitä, ettei moni minulle läheiseksi tullut työkaveri jatka enää kyseisessä työpaikassa.

- Kävimme työporukan kanssa mukavalla Tallinnan reissulla. Hyvää seuraa, ruokaa, hierontaa ja shoppailua. Voin lämpimästi suositella Nordic Hotel Forumia, jossa yövyimme.


- Jouduin kohtaamaan koko työvuoteni hankalimpia tilanteita sekä oppilaisiin että huoltajiin liittyen.

- Treenasin luokkani  kanssa kevätjuhlaesitystä. Jännittää ihan kauheasti, miten torstain esitys tulee sujumaan.

- Kävin luokkani, isin ja Mindin kanssa kivalla retkellä Lauttasaaressa. Lapset olivat ihanan innoissaan.

- Ihastelin Lauttasaaren omenapuuloistoa. Se on joka vuosi huumaavan kaunis!


- Sairastuin lomaflunssaan jo kerrankin ennen lomaa.

- Sain siitä huolimatta annettua kaikki arvioinnit aikataulussa.

- Olen ollut äärettömän kiitollinen elämästäni. Nyt tuntuu, että kaikki palaset ovat vihdoinkin kohdallaan :)

- Toivon selviäväni viimeisestä työviikosta ennen kesälomaa hengissä ja pääseväni lähtemään terveenä kohti Maltaa (joka muuttui kevään aikana omalomasta ensimmäiseksi yhteiseksi matkaksemme poikaystäväni kanssa <3)

Sellaista kaikkea on tapahtunut minun elämässä. Miten teidän muiden kevät on sujunut? :)