Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espoo. Näytä kaikki tekstit

maanantai 31. maaliskuuta 2025

Korpilammen rauhaa

Viime toukokuussa halusimme viettää vielä yhden miniloman ennen vauvan syntymää. Koska laskettuun aikaa oli enää kuukausi, valitsimme kohteen tarpeeksi läheltä kotia ja sairaalaa. Päädyimme hotelli Korpilampeen Espoossa. Esikoinen oli jo pitkään hinkunut hotelliin, joten hän pääsi toiseksi yöksi mukaan ja toisen vietimme kahdestaan miehen kanssa, kun esikoinen lähti vanhemmilleni yökylään. 

Hotelli oli meille molemmille ennestään tuntematon. Lapsuudessa tuli kyllä käytyä useita kertoja sen naapurissa sijaitsevassa vesipuisto Serenassa. Loppuraskaudesta kaipasin kuitenkin vaan rentoutumista ja luonnonrauhaa, ja niitä molempia hotelli Korpilampi tarjosi meille. Itse hotellirakennus ei ole mikään kaunis ilmestys, mutta etenkin Korpilammen puolelta se maastoutui hyvin rannan männikköön. 

Huone oli aika tavanomainen, mutta tarpeeksi tilava kolmelle hengelle. Lapsi kyllä henkäisi huoneen nähdessään: "Tämä on maailman hienoin hotellihuone!". Huoneen paras puoli oli ehdottomasti upeat näkymät Korpilammelle, joita oli ihana katsella eri aikaan vuorokaudesta. 

Lapset huomioitiin hotellissa erittäin hyvin, mistä annamme aina lisäpisteitä. Heti saapuessamme 4-vuotias sai oman pussukan, josta löytyi suihkusaippua, unimaski ja jotain muuta pientä. Hotellilta löytyi myös ihan mahtava leikkihuone, jossa käytiin monta kertaa lapsen kanssa. 

Koska sää oli ihanan aurinkoinen, lähdimme pian kiertämään Korpilammen ympäri. Hyväkuntoinen kävelyreitti kulki vaihtelevissa maisemissa ja välillä poikkesimme rantaan tai kallioille ihastelemaan maisemia. 

2 kilometriä pitkän reitin varrella riitti sen verran paljon ihmeteltävää, että 4-vuotiaskin jaksoi kiertää sen ilman suurempia valituksia. Oli metsää, kallioita, hiekkarantaa, erilaisia piharakennuksia ja lopuksi vielä silta pienen virran yli. Pääreitin pääsee kiertämään myös vaunujen kanssa ja se on kiva kohde ihan vaan päiväretkellekin. 

Palasimme hotellille ja söimme päivällistä lähes tyhjässä ravintolasalissa. Muita majoittujia oli tuolloin tosi vähän, mutta onneksi hotelli kuitenkin piti ravintolan auki. Muuten olisi pitänyt lähteä kauemmas etsimään syötävää. 

Loppuillan kulutimme hotellin allasosastolla polskien. Saunojen lisäksi siellä oli isompi uima-allas, kahluuallas, poreallas ja ulkolaituri, mistä pääsi pulahtamaan Korpilampeen. Lapsi olisi kaivannut aavistuksen lämpimämpää vettä, mutta muuten allasosasto oli oikein mukava.


Aamusta söimme vielä yhdessä aamupalaa ja sen jälkeen mies lähti viemään lapsen yökylään ja minä otin pienen ruokalevon. Miehen palattua ostimme aulan kahvilasta evästä mukaan ja suuntasimme kohti läheistä Luukin ulkoilualuetta. 

Kuljimme lyhyehkön reitin Halkolammen rantoja pitkin nuotiopaikalle, jossa pidimme evästauon. Paluumatkalla mies lähti ylämäen päältä hakemaan autoa ja itse taapersin raskausvatsan kanssa tasaisempaa reittiä Kaitalammen rantaan. Vaikka aurinko paistoi keväisesti, oli ilma yllättävän kolea. 

Kävelyn jälkeen menimmekin saunaosastolle kunnolla lämmittelemään ja pulikoimaan. Loppuillan ohjelmassa oli vielä kolmen ruokalajin illallinen kaikessa rauhassa kahdestaan. 


Ruoka oli erittäin hyvää ja seura vielä parempaa. Oli ihanaa jutella rauhassa ilman keskeytyksiä ja viettää hetki kahdestaan ennen uuden elämänvaiheen alkua. Kauniit näkymät Korpilammelle kruunasivat illan. Aamulla nautittiin vielä aamupalaa yhdessä. Minulla alkoi edellisten päivien reippailut tuntua kehossa, joten mies lähti itsekseen kiertämään Korpilammen ennen kotiinpaluuta. 




Hotelli Korpilampi oli onnistunut valinta viimeiselle lomalle ennen vauvan syntymää. Suomen mittakaavassa se oli myös melko edullinen. Kaksi yötä meidän porukalta aamiaisineen ja allasosastoineen maksoi 230 euroa. Talvella vierestä löytyvät Serenan laskettelumäet ja ympäri vuoden tosiaan valtava vesipuisto, jos kaipaa enemmän aktiviteettia lomalleen. 

Onko Korpilampi sinulle tuttu paikka?

sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Staycationit tarjoavat irtiottoja arjesta

Ihastuin koronavuosina lähilomailuun oikein kunnolla. Kun matkustaminen oli hyvin rajallista, tuntui oma kotikaupunkikin mielenkiintoiselta matkakohteelta. Vaikka maailma on taas niiden vuosien jälkeen avautunut, ovat staycationit tulleet jäädäkseen. Ne tarjoavat ihanan, rennon ja helpon irtioton arjesta yhdessä tai yksikseen.




Raskauden aikana halusin viettää varastoon omaa aikaa, koska vauvavuonna se on hyvin rajallista. Niinpä tein alkuvuodesta parikin lähilomaa itsekseni. Ensimmäisen niistä vietin Espoon Tapiolassa ja toisen Helsingin Hietalahdessa.




Helmikuussa majoituin talvisessa Tapiolassa. Minulla oli käytössä S-ryhmän lahjakortti, minkä takia hotelliksi valikoitui Sokos Hotel Tapiola Garden. Yleensä valitsen hotellin aina sen perusteella, että huoneesta löytyy kylpyamme ja niin myös tällä kertaa. Ikävä kyllä hotellin kaikki ammeelliset huoneet olivat remontissa tuolloin, joten tämä toiveeni ei toteutunut. Muuten huone oli mukava, tilava ja siitä oli näkymät Tapiolan luistelukentälle. 




Sain huoneen jo hyvissä ajoin ja ehdin levähtää hetken ennen kuin lähdin kohti kauppakeskus Ainoaa. Tapasin siellä parhaan ystäväni Viivin, jonka kanssa lähdimme etsimään reittiä Espoon kaupunginteatteriin. Se olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Lopulta useamman harharetken jälkeen löysimme ulos oikeasta kohtaa keskusta ja ehdimme juuri ja juuri ajoissa teatteriesitykseen. 




Kävimme katsomassa Erään itsemurhan anatomian, joka oli pysäyttävä, erikoinen ja hieman sekava. Kokemus oli hyvin intensiivinen koska istuimme ensimmäisessä rivissä, mikä oli käytännössä osa lavaa. Näytös pyöri vielä pitkään mielessä loppumisen jälkeen. Teatterin jälkeen suunnistimme nyt jo melko rivakasti takaisin Ainoaan ja kävimme syömässä Deliberi ravintolassa. Sen jälkeen jatkoin itsekseni takaisin hotellille vain tajutakseni, että olin unohtanut ostaa iltaherkut. Joten ei auttanut muu kuin palata Ainoaan vielä uudemman kerran. Loppuillan kulutinkin sitten visusti huoneessa herkkujen ja Uuden Musiikin Kilpailun parissa.




Aamulla heräsin hyvin nukutun yön jälkeen hyvissä ajoin aamupalalle. Tarjonta oli aika perinteinen, mutta monipuolinen. Ähkyä lähdin sulattelemaan hotellin sauna- ja allasosastolle. Minulla kävi hyvä tuuri ja osuin paikalle sellaiseen aikaan, että sain koko osaston omaan käyttööni. Ihanan rentouttava tapa aloittaa päivä.




Loppuajan sitten lötköilin huoneessa ja mies tuli lapsen kanssa hakemaan minua. Kävimme syömässä yhdessä Ainoassa ja jatkoimme vielä kiertämään EMMAn näyttelyitä.



Toisen staycationin vietin kotikaupungissani Helsingissä huhtikuussa. Tällä kertaa  valitsin majapaikakseni Radisson Blu Seaside Hotelin, jonne pääsin kätevästi bussilla lähes suoraan kotioveltani. Ennen hotelliin lähtemistä kävin vielä Viivin kanssa Lauttasaaren Kirjailijamarkkinoilla, josta ostin lukemista Outi Pakkaselta. 




Tiputin vain pikaisesti tavarat huoneeseen ja jatkoimme Viivin kanssa ensin OPSHOP kirppikselle ja sen jälkeen vielä istuskelemaan Hemingway'siin. Viivi jatkoi siitä matkaansa ja itse piipahdin vielä syömään ihanan lämmittävää Phở-keittoa Hietalahden kauppahalliin.




Koukkasin vielä pikaisesti ruokakaupan kautta hakemassa iltaherkkuja ja loppuillan vietinkin tiiviisti hotellihuoneessani. Huone oli oikein viihtyisä ja pidin sen tyylistä. Ulkona satoi räntää, mutta se ei haitannut, kun tein huoneeseeni oman span, johon kuului kasvonaamio, jalkahoito ja pitkä, lämmin kylpy. Loppuillan vietin dekkarin ja telkkarin parissa.




Aamusta heräsin hyvin levänneenä ja lähdin aamupalalle. Tarjonta oli todella monipuolinen ja runsas, joten syöminen lähti vähän käsistä. Olin jo syönyt itseni täyteen, kunnes huomasin vielä omelettien tilauspisteen ja herkkuja notkuvan jälkkäripöydän. Aamiaista päädyinkin sitten sulattelemaan kylpyammeeseen. Nautiskelin rauhallisesta aamusta puolille päiville ja kävin kotimatkalla vielä Lauttasaaren Mini ja Mamma kirppiksellä. Rentouttavan miniloman jälkeen oli taas ihana palata kotiin rakkaiden luo.





Harrastatko sinä staycationeita?