AAAAAA, halkean onnesta!!!! Musta tuli tänään toista kertaa täti, kun Jaakolle syntyi poika iltapäivällä. Ja ihan kuin se ei olisi vielä riittänyt, niin saan myös kunnian toimia pikkuisen kummitätinä. Olen vain niin onnellinen koko heidän perheen puolesta ja itken täällä silmiäni pois päästä <3<3<3
Onneksi kerkesin jo kirjoitella muun postauksen ennen ilouutista, joten tässä vähän muitakin kuulumisiani viime ajoilta. Toukokuu on edennyt hurjalla vauhdilla ja kesä kolkuttelee jo ovella. Tämä kuukausi on ollut ja tulee vielä olemaan niin matkustus painotteinen, että päätin suosiolla siirtää toukokuun MatkaMuistoja postauksen kesäkuulle, jolloin kirjoittelen sitten sekä Etelä-Amerikan kierroksesta että Kyproksen matkasta. Nyt tiedossa on siis vaan jonkinlainen ajatusoksennus höystettynä kesäisillä kuvilla, joita olen räpsinyt Lauttasaaressa viime päivinä.
Jääkiekon MM-kisat oli ja meni, eikä Leijonien menestys ikävä kyllä enää jatkunut meidän ahkerien kannattajien palattua takaisin Suomeen. Olihan siinäkin pelissä taas niitä surullisen kuuluisia tuomarisekoiluja, mutta eivät pelaajatkaan olleet lähelläkään täydellistä suoritustasoa. Harmittavaa oli myös se, ettei Pertti Kurikan Nimipäivät päässeet Euroviisujen finaaliin. Eipähän tarvitse sitten tänä viikonloppuna kuunnella niitä kymmeniä sisällöttömiä ja puuduttavia blingblingesityksiä, joiden joukossa PKN oli virkistävä ja aito poikkeus.
Viime viikolla juhlimme Mindi-kultaa, joka täytti jo 5 vuotta. Reilu vuosi on kulunut Mindin sairaskierteen alkamisesta, eikä loppua ikävä kyllä näy. Pelkään nykyään jokaista eläinlääkärikäyntiä, kun joka kerta tuntuu löytyvän jokin uusi asia, josta murehtia. Pikkuisella on sellainen sairauscocktail kannettavanaan, että jokainen hyvä päivä on mittaamattoman arvokas. Sydän pakahtuu onnesta, kun näen Mindin kirmaavan onnellisena tai kalastelevan kaisloja rantavedessä. Teen kaikkeni, että Mindi pystyisi nauttimaan elämästään mahdollisimman paljon sairauksistaan huolimatta.
Käytiin tällä viikolla Mindin kanssa ensimmäistä kertaa koirien Match Show'ssa eli vapaamuotoisessa näyttelyssä. Itsehän olen aina ollut kaikkia koiranäyttelyitä vastaan, eivätkä ajatukset ole ainakaan muuttuneet yhtään positiivisemmiksi Mindin sairastumisen jälkeen. Mielestäni on kuitenkin ehkä vähän kyseenalaista haukkua jotakin, missä ei ole koskaan edes käynyt, joten käytin tilaisuuden hyväksi, kun kyseinen tapahtuma järjestettiin Lauttasaaressa.
En varsinaisesti yllättynyt, että näyttelyissä tuntuivat pärjäävän parhaiten ne koirat, jotka kehän ulkopuolella olivat hulluja räksyttäjiä. Mindi taas oli ihastelun kohteena kehän ulkopuolella hurmaavan luonteensa takia, mutta näyttelyssä menestys oli heikkoa. Sain myös tuomarilta palautetta siitä, että ensi kerralla koiralla pitää olla kaulapanta valjaiden sijasta. Totesin, että se ei ole mahdollista Mindin sairauksien takia. Teki hetken mieli lisätä, että ne ovat sairauksia, jotka johtuvat liikajalostuksesta, jota muun muassa näyttelytoiminta edesauttaa, mutta pysyin hiljaa. Nappasin mukaan vain sponsorilahjat ja kävelin tapahtumasta pois ykköskoiran kanssa.
Huomenna on onneksi luvassa paljon mielekkäämpää harrastustoimintaa Mindin kanssa, kun meillä on viimeinen Kaverikoirakäynti ennen kesätaukoa. Koska vierailuja on kertynyt kevään aikana jo yli kuusi, on Mindillä nyt oikeus käyttää Kaverikoirien virallista työhuivia. Jokainen harrastakoot koiransa kanssa mitä haluaa. Minulle kuitenkin merkitsee paljon enemmän se, että tiedän Mindin huomenna ilahduttavan 20 vanhusta kuin se, että se olisi miellyttänyt yhtä koiranäyttelyn tuomaria.
Päivät kuluvat ihan älytöntä vauhtia, vaikken ole edes kauheasti tehnyt mitään. Sijaisuuksiakaan ei ole nyt ollut. Niin mun tuuria, että reissun aikana sain vaikka kuinka monta sijaispyyntöä, mutta kun olen kotona toimettomana, ketään ei kiinnosta :D Suureksi yllätykseksi olen kuitenkin saanut useammankin työhaastattelukutsun, joista kaksi on takana ja yksi vielä edessä. Haastatteluista on jäänyt hyvä fiilis, mutten ole nostanut odotuksia kovinkaan korkealle. On kivampi yllättyä iloisesti kuin pettyä syvästi. Olen muutenkin taas luopunut kaikenlaisesta tulevaisuusstressistä ja luotan elämän johdattavan minut sinne, minne pitääkin.
Ajatukset ovat jo kovasti ensi viikon Lontoon matkassa, jota odotan suurella innolla. Ihana Emily oli jo ostanut meille liput Harry Potter studioille, tuskin maltan odottaa! En oikeastaan osaa päättää, kumpaa odotan enemmän Lontoota vai Emilyn näkemistä pitkästä aikaa. Luultavasti jälkimmäistä, vaikka onhan Lontookin ihan kiva ;) 9 kuukautta on vierähtänyt edellisestä tapaamisesta ja vaikka mitä on kerennyt tapahtua kummankin elämässä. Naurettiinkin, että varmaan vaan kävellään kaikkien nähtävyyksien ohi tajuamatta mitään, kun höpötetään suut vaahdossa toisillemme :D
Pakko vielä lopuksi hehkuttaa tuhannennen kerran parvekettani, se on vaan täydellinen kesäkeidas. Aurinko, lämpö ja maisemat <3 Melkein jokaisen aterian olen siirtänyt partsin puolelle ja herkutellut jätskillä lähes päivittäin. Mikä rantakunnon tavoitteleminen? Jokainenhan on rantakunnossa, kun kiskaisee uikkarit päälle ja suuntaa biitsille. Toivottavasti nekin kelit ovat jo ihan nurkan takana.
Tämmöisiä alustavia kesätunnelmia täällä päin. Joko te muutkin olette jo ihan kesäfiiliksissä? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti