Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kulutus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. helmikuuta 2016

Säästämällä kohti unelmia 2/2

Huh, elämäni on heittänyt tällä viikolla kymmenen volttia ja mennyt ihanalla tavalla sekaisin. En vieläkään oikein usko tätä kaikkea todeksi, joten en kirjoita siitä nyt tämän enempää. Sen sijaan ajattelin vihdoin kirjoitella säästöpostauksen toisen puoliskon (eihän tässä välissä vierähtänytkään taas kuin reilut kolme kuukautta :D).

Asumiskulujen lisäksi minulla menee elämiseen noin 600 euroa kuussa. Välillä vähemmän, välillä enemmän. Sillä saan kustannettua ostokseni, syömiseni, juomiseni, harrastukseni, kauneudenhoitoni, illanviettoni, puhelimen, netin, bensat, vakuutukset, lääkkeet, Mindin tarvikkeet yms. En koe, että jäisin paitsi mistään oleellisesta ja minulla jää joka kuukausi säästöön useita satoja euroja, jotka siirrän matkakassaani, ASP-tililleni tai sijoitan osakkeisiin. Ja tuloni aloittelevana luokanopettajana eivät ole mitkään mielettömän suuret (nettotulot noin 2000 euroa/kk).


Säästämisen heikoin kohtani on tällä hetkellä varmaankin matkustaminen, koska se on ainoa asia, johon saatan käyttää satoja (tai tuhansia) euroja silmääni räpäyttämättä. Matkojani hankkiessa pyrin kuitenkin löytämään taloudellisesti järkevimmän vaihtoehdon. Se ei kuitenkaan aina tarkoita halvinta vaihtoehtoa, vaan hinta-laatusuhteeltaan parasta vaihtoehtoa. Jos lentoja varatessa pitää valita matkustusajan ja hinnan välillä, valitsen yleensä aina lyhyemmän lentoajan. Iän myötä olen alkanut myös suosia astetta siistimpiä hotelleja, vaikka edelleen olen sitä mieltä, ettei majoitus ole todellakaan matkan tärkein osa.

Paitsi Malediiveilla kyllä oli!

Ennen heikoin kohtani oli matkojen lisäksi vaatteet, kengät, korut ja laukut. Edellisen vuoden ostosdieettini kuitenkin hävitti nuo himoni melkein kokonaan. Huomasin, etten enää kaivannut uutta materiaa ympärilleni, vaan pistän rahani mieluummin elämyksiin ja kokemuksiin, jotka voin jakaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Elämä voi olla todella hyvää, vaikka ei antaisikaan periksi jokaiselle mieliteolleen. Se voi olla jopa parempaa, koska sitä kautta pystyy säästämään isoja rahasummia, joiden avulla voi toteuttaa niitä villeimpiäkin unelmiaan. Itse pidän aina mielessäni sen, että jokainen valinta voi viedä minua joko lähemmäksi tai kauemmaksi unelmastani

Ensimmäisessä postauksessa jaoin 5 säästövinkkiäni ja tässä tulisivat toiset viisi:

1. Harrasta ilmaiseksi

En ole aikoihin enää harrastanut mitään, mistä koituisi minulle viikottaisia tai edes kuukausittaisia kuluja. Silti en koe jääväni paitsi mistään merkittävästä. Nautin lenkkeilemisestä luonnossa, teen kuntopiirejä kotona, luen, kirjoitan, valokuvaan, katson elokuvia, olen mukana Kaverikoiratoiminnassa jne. Oikeastaan tällä hetkellä elämäni on niin Mindin ympärille rytmittynyttä, etten oikein pystyisikään harrastamaan mitään sellaista, joka veisi minut kodin ulkopuolelle useamman kerran viikossa. Välillä kaipaan vesijumppaa, uintia tai laulutunteja, mutta pystyn hyvin elämään myös ilman niitä.

Eipä näissä maisemissa kauheasti kaipaa kuntosalien tunkkaisuutta. 

2. Vähennä asuinneliöitäsi

Etenkin  pääkaupunkiseudulla asuinneliöissä pihistäminen säästää sievoisen summan kuussa. Asuin kuusi vuotta kaksioissa ja ajattelin, etten koskaan "suostuisi" elämään yksiössä. No, toisin kävi. Nykyisen kotini piti olla vain väliaikainen ratkaisu, mutta nyt täällä onkin jo vierähtänyt reilu vuosi. Aluksi ahdistuin siitä, ettei säilytystilaa ollut tarpeeksi, enkä saanut tänne mahtumaan kaikkia huonekalujani. Jotenkin niihinkin asioihin on nyt tottunut ja pärjään hyvin näinkin.



3. Käytä käteistä

Välillä tuntuu, että olen maailmankaikkeuden viimeisiä ihmisiä, joka vielä käyttää käteistä. Se on kuitenkin mielestäni hyvä tapa pysyä perillä siitä, miten paljon rahaa erilaisiin ostoksiin kuluu. Käteistä käyttäessä rahan kuluminen jotenkin konkretisoituu ihan eri tavalla kuin korttia vinguttaessa. Usein saatan myös asettaa itselleni haasteita rahan käyttöön liittyen. Nostan esimerkiksi tietyn määrän käteistä ja päätän, että sen pitää riittää ostoksiini tietyn ajan verran. Suosittelen kokeilemaan käteisen nostamista, minulla se ainakin vähentää rahankäyttöä.



4. Hyödynnä tarjoukset

Etenkin nyt, kun kaupan alallakin menee huonommin, saattaa niistä tehdä hyviä löytöjä, kun vain vähän jaksaa kierrellä ja selvitellä hintoja. Suosin tarjouksia niin ruuan kuin tavarankin ostamisessa. Ruokaa ostan kerralla enemmän ja vaateostokset pyrin sijoittamaan alennusmyynteihin. Käytän myös jonkin verran nettikauppoja, josta löytyy myös hyviä tarjouksia. Tarjousten ja alennusten kanssa on tärkeintä kuitenkin muistaa se, onko ostokselle todella tarvetta. Jos ei nimittäin ole, se on turha ostos, oli se sitten kuinka edullinen tahansa.


5. Kierrätä tavaroita

Jokaisen nurkista löytyy varmasti paljon tarpeetonta tavaraa, joka vie vain tilaa ja aiheuttaa ärsytystä. Nuo turhat tavarat saattavat kuitenkin olla toiselle aarre. Nykyään kierrättämiseen on paljon erilaisia vaihtoehtoja, joista jokainen varmasti löytää itselleen sopivan. Itse olen kokenut mielekkäimmäksi tavaksi myydä tavaroita ja vaatteita huuto.netin kautta. Haaveilen myös pitkästä aikaa ihan perinteisestä kirpparipöydästä. Kierrättämisen ainoa ongelma on se, että se vaatii melko paljon aikaa, jota minulla tuntuu nykyään olevan liian vähän. Sen takia nurkkiin kertyy erilaisia nyssäköitä täynnä epämääräistä, myyntiä odottavaa tavaraa. Noista nyssäköistä eroon pääseminen onkin seuraava tavoitteeni.

Siinä joitakin ajatuksiani säästämiseen ja kulutukseen liityen. Uskon, että kuka tahansa, jolla on jonkinlaiset palkkatulot, kykenee säästämään halutessaan isojakin summia unelmien toteuttamiseen. Se vaatii kuitenkin järjestelmällisyyttä, päättäväisyyttä ja itsehillintää. Sen takia unelmat kannattaa pitää kirkkaina mielessään, jottei unohda, minkä takia tekee pieniä uhrauksia arjessaan.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Säästämällä kohti unelmia 1/2

Tästä aiheesta minulla oli tarkoitus postata jo keväällä, kun käsittelin omia unelmiani tässä kirjoituksessa. "Vähän" on aikataulu venynyt, mutta nyt sitten päätin kirjoittaa asiasta kahden postauksen verran. Tässä tulisi niistä ensimmäinen ja toisen saan varmasti julkaistua ensi vuoden jouluksi :D

Toiset unelmat vaativat työntekoa ja toiset taas enemmän onnea toteutuakseen. Kaikkien unelmien toteutuminen ei ole omissa käsissä, mutta monet niistä on kuitenkin kaikkien saavutettavissa. Niiden toteuttaminen saattaa vain vaatia paljon rahaa. Jotkut saattavat ihmettellä, miten minulla on varaa matkustaa niin paljon. Saatan pistää tuhansia euroja vuodessa matkustamiseen sen enempää miettimättä, koska koen saavani sijoitetun rahan monikertaisena takaisin kokemusten muodossa. Arjessa olen kuitenkin todella tarkka kuluistani ja käytän rahaa harkiten. Elämä on täynnä valintoja. Minä olen päättänyt sijoittaa matkustamiseen, mikä tarkoittaa säästöjä monessa muussa asiassa.

"Don't save what is left after spending, but spend what is left after saving."
 -Warren Buffet


Kukaan ei pysty vaikuttamaan omiin lähtökohtiinsa, mutta niistä riippumatta jokaisen unelmat ovat toteutettavissa, jos vain löytyy tarpeeksi tahtoa. Vaikka olen nähnyt monenlaista köyhyyttä ympäri maailmaa, en todellakaan ala väittää, että tietäisin, miltä köyhyys tuntuu. Se olisi typerää ja tekopyhää ihmiseltä, joka on syntynyt niin onnellisten tähtien alla kuin minä. En tiedä, miltä tuntuu, kun tili näyttää nollaa tai millaista on elää pelkästään yhteiskunnan tuilla. En myöskään tiedä, miltä tuntuu nähdä nälkää tai jättää menemättä lääkärin, koska se on liian kallista. Mutta säästämisestä tiedän silti aika paljon.

Vaikka olen ollut lähes koko kuluneen vuoden oikeutettu erilaisiin työttömyys- ja toimeentulotukiin, en ole niitä nostanut. Jotenkin olen kokenut, ettei minulla ole ollut oikeutta nostaa niitä, koska pärjäsin taloudellisesti ilmankin. Minusta ne kuuluvat niille, jotka niitä oikeasti tarvitsevat, vaikka se tarkoittikin sitä, että jouduin luopumaan osasta säästöistäni. Ehkä jos samanlainen työtilanne olisi jatkunut vielä syksylläkin, olisin joutunut miettimään tilannetta uudelleen. 

"Too many people spend money they haven't earned, to buy things they don't want, to impress people they don't like."
 -Will Rogers

Vaikka olen kasvanut varakkaassa perheessä, minulle on pienestä pitäen opetettu, ettei raha kasva puussa. Etenkin isiltä olen oppinut säästäväisen elämäntavan ja sijoittamisen alkeita. Vanhemmiltani opin myös sen, ettei arvokkuus perustu ulkoisiin tekijöihin, vaan siihen, mitä löytyy ihmisen sisältä ja miten kohtelemme muita ihmisiä. Olen niin kiitollinen vanhemmilleni siitä, että vaikka heillä olikin taloudellisesti mahdollista ostaa merkkitavaroita ja -vaatteita niin itselleen kuin meille lapsillekin, eivät he sitä tehneet. Jos onnellisuus perustuu materiaan, se ei ole kauhean hyvällä pohjalla.

Toisessa postauksessa kerron enemmän siitä, miten paljon minulla kuluu rahaa kuukaudessa eri asioihin, millaisia säästömuotoja käytän ja mitkä ovat heikkouteni säästämisessä. Nyt lopuksi haluan kertoa 5 säästövinkkiä, joita hyödynnän omassa arjessani. Toiset viisi jaan sitten toisessa postauksessa.

1. Vähennä tai lopeta päihteiden käyttö

Säästän vuosittain yhden lomamatkan verran vain sillä, etten polta tupakkaa. Toinen samanlainen summa kertyy siitä, että juon alkoholia melko harvoin ja silloinkin aika pienissä määrin. 5 euroa tupakka-askista tai kaljasta saattaa tuntua pieneltä summalta, mutta kun niitä kuluu satoja vuodessa, puhutaan ihan toisista summista. En myöskään harrasta uhkapelejä, paitsi lottoa ehkä kolme kertaa vuodessa. Siinä säästyy jo kolmannen matkan verran.

Vähentämällä drinksuttelua Suomessa, voi siitä nautiskella vaikka upealla kattoterassilla Kuala Lumpurissa. 

2. Käy kaappisi läpi ennen uuden ostamista

Olen luonteeltani tarjoushamsteri eli ostan aika usein enemmän tavaraa kerralla, jos se on hyvässä tarjouksessa. Esimerkiksi kosmetiikkatuotteiden käyttöaika on niin pitkä, että saatan helposti unohtaa, että minulla on jo jotain tuotetta kaapissa ja ostaa vahingossa uuden tuotteen loppuneen tilalle. Siksi käyn nykyään aina kaappini läpi, kun jokin asia on lopussa, etten turhaa osta asioita, joita minulla jo on.

Okei, myönnetään! Saatan tehdä poikkeuksia tässä säännössä esim. korujen tai kenkien kanssa :D

3. Juo vettä

Veden juonti on yksi terveellisimmistä tavoista säästää rahaa. Siitä kiittää sekä kroppa että kukkaro. Juon arkisin pelkästään vettä ja muutenkin ostan hyvin harvoin kaupasta mitään juomia. Maitoa en juuri käytä, vaan saan tarvittavat ravintoaineet muista maitotuotteista. En juo kahvia ja teetäkin vain silloin, kun minulla on kurkku kipeä. Mehuja ostan todella harvoin, yleensä pidän vain tiivistettä kaapissa mehuhetkiä varten. Ainoat "juomat", joita ostan säännöllisesti ovat sokeroimattomat mehukeitot, joita käytän aamupuuron kanssa. Jos mieleni tekee limua tai kivennäisvettä, ostan sitä yleensä puolen litran pullossa, koska 1 ½ litran pulloista jää suurin osa juomatta.

Koska juon arkeana limuja todella harvoin, nautin melkein aina matkoillani ruuan kanssa kokista.

4. Suunnittele ruokaostokset etukäteen

En mene melkein koskaan kauppaan niin, etten olisi suunnitellut ostoksiani etukäteen. Pyrin käymään kaupassa maksimissaan kaksi kertaa viikossa ja ostamaan kerralla aina useamman päivän ruuat. Näin vähennän hukka- ja heräteostosten määrää. Syön vain harvoin ravintoloissa ja pyrin tekemään mahdollisimman paljon itse ruokiani. Nykyään ruokaostosten toteuttaminen on entistäkin helpompaa, kun syön lounaan töissä. Välillä oikein ihmettelen, miten jääkaappi ei meinaa millään tyhjentyä. Etukäteissuunnittelun avulla pystyn tarkkaan miettimään tarvittavan ruuan määrän ja syön pääsääntöisesti aina kaiken, mitä olen ostanut. Mielestäni on järkyttävää, että noin kolmasosa maailmassa tuotetusta ruuasta heitetään pois, kun samalla yli miljardi ihmistä näkee nälkää.

Arjen ruokasäästöjen ansiosta lomalla ei tarvitse syödä pelkästään mäkkärissä.

5. Kävele tai pyöräile mahdollisimman paljon

Kuten veden juonti, myös hyötyliikunta on loistava tapa säästää rahaa. Olen aina pyrkinyt kävelemään tai pyöräilemään  mahdollisimman paljon. Kun asuin Turussa muutaman kilometrin päässä yliopistosta, pyöräilin tai kävelin aina sinne. Nykyään työmatkani on sen verran pitkä, että taitan sen autolla, mutta monet muut matkat kuljen edelleen lihasvoimalla. Etenkin kesäaikaan pyöräily on erityisen nopea ja näppärä tapa liikkua kaupunkialueella. 

Luotettava menopelini jo yli kymmenen vuoden ajan  <3

Olisi kiva kuulla myös teidän muiden ajatuksia säästämiseen liittyen. Hyvää viikonloppua kaikille! :)