Sitten palataan taas upeaan Bhutaniin, jossa matkamme jatkui Thimphusta huomattavasti alhaisempiin korkeuksiin Punakhaan. Vuonna 1637 perustettu Punakha sijaitsee 1500 metrin korkeudessa ja sen ilmasto on subtrooppinen. Ilmasto on lämpimämpi kuin Thimphussa ja kaupunki toimikin pitkään Bhutanin talvipääkaupunkina. Yhä edelleen valtion päämiehet ja munkisto viettävät suuren osan talvesta Punakhassa.
Tie Punakhaan kulki Dochula-solan kautta, joka sijaitsee yli 3000 metrin korkeudessa. Solasta aukeaa hyvällä ilmalla upea panoramanäkymä Himalajan vuoristoon. Korkeimmat lumipeitteisistä huipuista kohoavat yli 7500 metrin korkeuteen. Meillä kävi menomatkalla uskomattoman hyvä tuuri sään suhteen, kun taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi lämpimästi. Paluumatkalla ilma oli puolestaan pilvinen ja harmaa, eikä vuorista näkynyt yhtäkään. Näköalapaikalla on kahvila, temppeli ja 108 stupaa, joka on buddhalaisille merkittävä luku.
Noista maisemista ei olisi millään halunnut lähteä, mutta tie vei kohti Punakhaa ja lounasta. Lounaan jälkeen teimme kävelyn läheiselle hedelmällisyyden temppelille, jonne saapuu ihmisiä ympäri Bhutania ja maailmaa paremman hedelmällisyyden toivossa. Hedelmällisyydellä tuntui olevan erityisen tärkeä asema Punakhassa, mikä näkyi myös talojen seinämaalauksia myöten.
Seuraavaksi vierailimme kauniissa nunnaluostarissa, joka sijaitsi korkean mäen päällä. Alueella vallitsi uskomaton rauha ja aika tuntui pysähtyneen. Joskus toivoisi, että tuollaista tunnelmaa voisi pullottaa ja imeä itseensä pahimman stressikauden aikana. Bhutanissa oli jotakin sellaista maagisuutta, ettei sitä oikein osaa edes sanoin kuvata.
Seuraavana päivänä lähdimme vaellukselle korkealla mäellä sijaitsevaan temppeliin. Vaellus kulki vehreiden viljelysmaiden läpi. Riisinviljelyä vasta aloiteltiin, minkä takia riisiterassit olivat vielä pitkälti ruskeina. Vaellus eteni rauhallisesti ja lopulta pääsimme perille itse temppeliin. Myös temppelin katolle oli mahdollista kiivetä ja sieltä aukesi kauniit maisemat ympäröivään maaseutuun.
Palattuamme alas temppeliltä jakauduimme kahtia. Osa porukasta lähti lounaspaikalle bussilla ja osa taas hyppäsi kumiveneen kyydissä laskemaan Mo-joen koskia. Ei varmaan tarvitse arvailla, kumpaan kyytiin minä hyppäsin, veneeseen tietenkin. Joen virtaus oli suurimmaksi osin rauhallista, mikä jätti hyvin aikaa ympäröivän luonnon tarkkailemiselle. Näimme mm. apinoita, paljon erilaisia lintuja, lehmiä, hevosia, kaloja ja valtavan kokoisia perhosia. Välillä eteen tuli vuolaampi koski, joka pärski virkistävää jokivettä päällemme.
Lopulta saavuimme upean Punakha Dzongin luo, jonka ohitettua rantauduimme mukavalle joenpenkereelle, jossa nautimme lounasta luonnonhelmassa. Lounaan jälkeen lähdimme tutustumaan dzongiin myös sisältä. Dzongit ovat luostarilinnoituksia, joita löytyy useista Bhutanin merkittävistä kaupungeista. Dzongit ovat näyttäviä ja koristeellisia rakennuksia, joissa puolet tilasta on varattu uskonnolliselle toiminnalle eli luostarille ja temppelille ja toinen puoli taas toimii hallintorakennuksena. Aikanaan ne ovat myös toimineet kaupunkien puolustuslinnoituksina. Dzongit ovat olleet myös merkittäviä kauppapaikkoja ja yhä edelleen niissä vietetään kansallisia juhlia.
Punakha Dzong on yksi Bhutanin näyttävimmistä luostarilinnoituksista, joka sijaitsee upealla paikalla kahden joen risteyskohdassa. Dzongiin johtaa kaunis puusilta ja todella jyrkät portaat. Dzongit ovat myös bhutanilaisen arkkitehtuurin taidonnäytteitä, täynnä toinen toistaan kauniimpia yksityiskohtia.
Päivän lopuksi teimme lyhyen kävelyn Bhutanin pisimmälle riippusillalle, joka toimii paikallisten tärkeänä kulkuväylänä. Silta kulkee korkealla jokiuoman päällä, mutta hienosti myös ryhmämme korkeanpaikankammoiset uskalsivat ylittää sen. Toinen päivä Punakhassa oli täynnä unohtumattomia elämyksiä ja uni maittoikin hyvin päivän rehkimisen jälkeen. Illalla myös huomasi Punakhaan olleen nimensä arvoinen, kun tuijotin peilistä punehtunutta ihoani. Kirkas auringonpaiste oli jälleen tehnyt tehtävänsä aurinkosuojista huolimatta.
Seuraavana päivänä lähdimme takaisin Paroon, jossa vietimme viimeiset päivämme Bhutanissa. Niistä kerron lisää myöhemmin, kunhan ehdin kaikelta kesähäslingiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti