Matkani Venäjällä alkoi Irkutskista, jonne lensin Moskovan kautta. Irkutsk on reilun 500 000 asukkaan kaupunki Etelä-Siperiassa. Se perustettiin alun perin kasakkalinnoitukseksi ja siitä tuli kaupunki vuonna 1686. Angara-joen varrella sijaitseva Irkutsk oli 1900-luvulla menestyvä kauppapaikka ja sitä kutsutaan jopa Siperian Pariisiksi.
Itse en juuri löytänyt kaupungista yhtymäkohtia Pariisiin, mutta se oli viehättävä omalla tavallaan. Edellisellä vuosisadalla Irkutsk onkin ehkä lumonnut kauneudellaan, mutta nyt monet sen kauniista taloista olivat kokeneet rapistumisen Siperian ankarissa sääoloissa. Kirkot olivat Irkutskissa hyvin hoidettuja, kauniita ja niitä tuntui olevan todella paljon. Vierailimme niistä yhdessä ja ihailimme muita ulkoa päin.
Kirkkokierroksen jälkeen lähdimme Kvartal 130 on ulkoilmamuseoon. Sinne on koottu ja kunnostettu vanhoja taloja ympäri Irkutskia yhtenäiseksi alueeksi. Vanhoista taloista löytyy nykyään kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Alue oli todella viehättävä ja sen taloja olisi voinut kuvata loputtomasti. Aluetta vartioi Irkutskin symboli, Babr. Se on arotiikeri, joka kantaa suussansa soopelia. Ne symbolisoivat alueen ainutlaatuisuutta, voimaa ja rikkautta. Löytyi alueelta myös suloisempikin patsas, nimittäin Ritchie-corgista.
Yövyimme Irkutsk-hotellissa yhden yön, josta lähdimme aikaisin aamulla kauniille rautatieasemalle, jossa Zarengold-junamme odotti. Muu ryhmä oli matkannut sillä jo Baikal-järveltä Irkutskiin, mutta minä nousin sen kyytiin vasta ensimmäistä kertaa, koska jouduin ostamaan viime tingassa uudet lennot veljeni Jaakon yllätyshäiden takia. Seuraavat puolitoista vuorokautta saimmekin sitten nauttia Siperian maisemista, hyvistä ruuista ja mukavasta ohjelmasta junassa.
Saavuimme iltapäivällä Siperian suurimpaan kaupunkiin Novosibirskiin. Se on 1,5 miljoonalla asukkaalla Venäjän kolmenneksi suurin kaupunki, joka perustettiin Ob-joen rannalle 1893 (1925 asti se tunnettiin Novonikolajevskina), kun joen yli rakennettiin silta Siperian rautatietä varten. Kaupungin nuori ikä näkyy myös sen yleisilmeessä, josta puuttuvat lähes kokonaan vanhat rakennukset.
Asemalla paikalliset tanssijat ja laulajat ottivat meidät vastaan tervetuliaisseremonialla ja minutkin tempaistiin mukaan kansantanssiin. Asemalta jatkoimme katsomaan ensimmäistä siltaa Obin yli, jota pitkin poistuimme kaupungista myöhemmin illalla junan kyydissä. Sillalta ajoimme paikalliseen kauppahalliin, joka oli täynnä eri värejä ja tuoksuja. Monet ostivat hallista kaviaaria, mutta itse tyydyin Siperian männynsiemeniin ja hunajaan.
Päivän lopuksi teimme vielä lyhyen kävelyn keskusta-alueella ja kävimme ihastelemassa Novosibirskin oopperataloa. Se on koko Venäjän suurin ja sen valtava kupoli on 60 metriä leveä ja 35 metriä korkea. Ikävä kyllä emme päässet oopperataloon sisälle, koska siellä oli juuri alkamassa esitys.
Seuraavana päivänä saavuimme Jekaterinburgiin, joka oli viimeinen pysähdyspaikkamme Siperian puolella. Kaupunki sijaitsee Ural-vuorten itäisellä rinteellä, Aasian ja Euroopan rajalla. Jekaterinburgista alkaa myös Siperia ja se on Novosibirskin rinnalla yksi alueen merkittävimmistä kaupungeista. Se perustettiin vuonna 1723 ja se tunnettiin vuosina 1924-1991 nimellä Sverdlovsk.
Aloitimme alueeseen tutustumisen ajamalla noin 17 kilometriä kaupungin ulkopuolelle katsomaan obeliskia, joka sijaitsee Aasian ja Euroopan rajalla. Sitä ennen teimme lyhyen pysähdyksen Stalinin uhrien muistoksi perustelulle muistopaikalle. Maanosien rajalla nautimme kuohuvaa ja kuuntelimme paikallisten soittajien esityksen (yllättäen löysin taas itseni osallistumasta esitykseen, tällä kertaa triangelin soittajana :D).
Obeliskilta palasimme kaupungin keskustaan, jossa ehdimme tehdä pidemmän kävelykierroksen kuin Novosibirskissa. Kaupunki oli mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa arkkitehtuuria. Kunnostustöitä oli paljon kesken, kun kaupunki valmistautuu vuoden 2018 jalkapallon MM-kisohin Venäjällä. Stadion oli vielä aivan keskeneräinen, mutta toivottavasti saavat sen valmiiksi ennen ensi kesää. Kävelyn lopuksi istahdimme vielä teelle kävelykadun mukavaan kahvilaan.
Viimeinen vierailukohde, jossa kävimme ennen junaan palaamista oli vaikuttava ja kaunis Kirkko veren päällä. Muistokirkko on rakennettu 2000-luvun alkupuolella paikalle, jossa ennen sijaitsi Ipatjevin talo. Tuon talon kellarissa Romanovin suvun viimeinen hallitsija keisari Nikolai II perheineen ja palveluskuntineen teloitettiin heinäkuussa 1918. Koko Romanovien perhe on kanonisoitu pyhiksi ja tuo kirkko on suosittu pyhiinvaelluskohde Venäjällä.
Kirkon alaosassa sijaitsee museo-osasto, johon on kerätty tietoa ja valokuvia Romanovin perheestä. Siellä sijaitsee myös suuri ikonostaasi, jossa on kuvattuna kaikki perheenjäsenet. Pääsimme myös vierailemaan yläkerran kauniissa kirkkosalissa, jossa oli käynnissä jumalanpalvelus. Kirkolta palasimme takaisin junalle, josta jatkoimme matkaa Ural-vuorten alitse kohti Tatarstania ja sen pääkaupunkia Kazania.
Tuosta ja Moskovasta kirjoitan oman postauksen myöhemmin, kunhan kerkeän. Todennäköisesti vasta sitten, kun palaan reissultani Isosta-Britanniasta, jonne lähden perjantaina reiluksi viikoksi avomiehen kanssa. Jos netti toimii reissussa, niin laittelen kuvia Englannista ja Walesista ainakin Instagramin puolelle, mahdollisesti tänne blogiinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti