Niinpä se elämä päätti taas yllättää ja tällä kertaa negatiivisesti. Siksi en ole Oulussa niin kuin oli tarkoitus, vaan pötköttelen Mindin kanssa kotisohvalla. Maanantai oli yksi elämäni hirveimmistä päivistä, kun sain taas ihan todella pelätä, saisinko Mindiä viereeni enää koskaan.
Tutkimukset ovat vielä kesken, mutta Mindillä oli ilmeisesti tasapainoaistin häiriö, minkä takia se ei pysynyt ollenkaan pystyssä ja sen silmät pyörivät villisti päässä. Aluksi luulimme sen olevan pitkittynyt epilepsiakohtaus, mutta siitä ei onneksi ollut kyse. Mindi vietti yön teho-osastolla ja tiistaina se oli onneksi jo sen verran paremmassa kunnossa, että saimme hänet kotiin.
Olen ollut tämän viikon jotenkin ihan sekaisin ja shokissa ja vasta nyt pääni alkaa selkiytyä. Maanantaina, kun tulimme sairaalasta kotiin ilman Mindiä, romahdin täysin enkä pystynyt muuta kuin itkemään ja huutamaan. Silloin kuuntelin tämän Apulannan kappaleen, jonka jälkeen pystyin edes vähän rauhoittumaan. Se muistutti siitä, että synkimmänkin pimeyden reunoilla kajastaa valoa.
Mindin kunto on onneksi kohentunut vauhdilla ja toivon todella, että suunta on ainoastaan parempaan päin. Tämä ei todellakaan ollut se mieluisin käänne lomalle, mutta olen vain niin onnellinen, että Mindi on elossa ja voi ainakin toistaiseksi hyvin <3
Voi Mindiä :( <3 Nuo hetket on lemmikkien kanssa hirveimpiä, kun ei voi tehdä oikein mitään ja pelottaa, että nyt sen pienen elämä loppuu. Meidän edellinen koira oli tosi huonona viimeiset vuodet, joten tuo tuska on tuttuakin tutumpi. Voimahaleja <3 On muuten yksi hienoimpia Apulannan kappaleita tuo kyseinen raita. Sanat kolahtaa!
VastaaPoistaKiitos Ida <3 Tuntuu niin kohtuuttomalta, että tuo pieni, viaton koira on joutunut kestämään jo niin monenlaista sairautta. Ja itsellä on niin voimaton olo, kun joutuu vain katsomaan vierestä :( tuo kappale on kyllä todella koskettava ja lohduttavaa.
PoistaVoi Mindiä, toivottavasti toipuu hyvin! Meillä ei enää oo vähään aikaan ollut lemmikkiä, mutta edellisen kuolema on vielä tuoreena mielessä. Se on kuin menettäisi perheenjäsenen, ja sitähän ne onkin <3
VastaaPoistaKiitos! <3 Lemmikit todella ovat perheenjäseniä, joiden sairautta on raskasta seurata vierestä ja joista luopuminen on maailman kauhein tehtävä.
Poista