Mistä tunnet sä ystävän?

Puhuimme tänään eskarilaisten kanssa siitä, millainen on hyvä ystävä. Kaikki lapset viittasivat innokkaina ja halusivat päästä kertomaan, millainen on heidän mielestään hyvä ystävä. Vastauksissa mainittiin muun muassa se, että hyvä ystävä leikkii kaikkien kanssa, auttaa muita, ei kiusaa, lyö tai naura toisten vahingoille. Keskustelun jälkeen ryhdyimme askarteluhommiin, eikä mennyt kuin hetki, kun yhdessä pöydässä oli riitaa liimasta, toisessa pöydässä haukuttiin kaverin lastenohjelmamakua ja kolmannessa pöydässä oli käynnissä käsirysy. Miten niin tunnen välillä työskenteleväni kuurojen parissa? :D

Se sai minut kuitenkin pohtimaan ystävyyttä ja sen vaikeutta. Hyvä ystävyys on yllättävän hankala juttu, vaikka aikuisena sitä toivookin ystävyydeltä aika erilaisia asioita kuin lapsena. Eiköhän meistä jokainen tiedä, millainen on hyvä ystävä, mutta välillä sitä unohtaa toimia sen mukaisesti. Itse saatan helposti unohtaa pitää yhteyttä läheisiinkin ihmisiin, mikä on varmasti karsinut paljon ystäviä elämäni aikana. Toinen ongelmani ystävänä on se, etten osaa arvioida kovin hyvin, milloin jostakin asiasta kannattaa ilmaista mielipiteensä ja milloin ei.

Elämässäni on ollut monenlaisia kavereita ja ystäviä. Toiset ovat olleet osana sitä pidempään ja toiset lyhyemmän ajan. Vuosien kuluessa olen saanut huomata, miten helppoa on elää ilman ihmisiä, jotka joskus olivat kiinteä osa omaa elämääni ja arkeani. Ja sen, miten nopeasti ihmisistä, jotka joskus olivat maailman tärkeimpiä, voi tulla vain hyvänpäiväntuttuja. Iän myötä olenkin huomannut, miten harvinaista aito ystävyys on ja olen alkanut arvostaa sitä paljon enemmän.

Lapsena uskoin olevani erottamaton ensimmäisen parhaan ystäväni kanssa. Elämä kuitenkin kuljetti meidät aivan eri suuntiin ja nykyään kuulumisia vaihdetaan enää vain kerran vuodessa, jos edes silloin. Ala-asteella kuuluin puolestaan kiinteään ystäväkolmikkoon, joka näin jälkikäteen katsottuna oli kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen ystävyyssuhde. Myös näistä ystävistä on tullut ihmisiä, joiden kanssa näen kerran tai kaksi vuodessa. Kolmistaan emme ole tavanneet sitten kouluaikojen.

Ala-asteella minulla oli kavereita, jotka muuttuivat kiusaajiksi. Silloin minussa särkyi jotakin ja ymmärsin, etteivät ihmiset aina ole sitä, miltä näyttävät. Se teki minusta paljon valikoivamman ihmisten suhteen ja aloin rakentaa suojamuuria ympärilleni. Vuosiin on mahtunut myös paljon kavereita, joiden kanssa olen viettänyt päivittäin aikaa yläasteella, lukiossa tai yliopistossa. Kun opinnot ovat loppuneet, nuo kaveruudetkin ovat hiljaa hiipuneet pois.

Elämässäni on ollut myös kaksi koiraystävää. Geena ja Mindi ovat olleet minulle paljon tärkeämpiä kuin monet ihmisystäväni. Koiran ja ihmisen välisessä ystävyydessä on jotakin niin erityistä, ettei sitä voi ymmärtää, jossei sitä ole itse kokenut. Koiralta saatu ystävyys on vilpitöntä ja ehdotonta, mikä tekee siitä todella ainutlaatuista. Geenan kuolemaa surin enemmän kuin monen ihmisen. Uskon kuitenkin, että ne, joita rakastamme eniten, ovat tallessa sydämessämme, eivätkä koskaan katoa elämästämme. He kulkevat rinnallamme, vaikka emme enää heitä näkisikään.

Vuosien varrelle on myös mahtunut miespuolisia kavereita. Osan kanssa kaveruussuhde on aina ollut selvä juttu. Sitten on niitä, joiden kanssa on joutunut arpomaan kaveruuden ja ihastumisen välillä. Ja niitä, joiden kanssa suhde tulee aina olemaan omituinen sekoitus kaveruutta ja flirttiä. Sitten on tietysti poikaystävät, joita olen pitänyt myös hyvinä ystävinäni. Kukaan heistä ei enää ole ystäväni, vaikka on sitäkin yritetty. Jos rakkaus on ollut polttavaa, sen jälkeinen ystävyys ei vain ehkä ole mahdollista. Silti on tuntunut pahalta menettää ihminen, joka on aiemmin ollut se kaikista tärkein.

Ystävyys voi alkaa missä tahansa vaiheessa elämää ja yhtä lailla se voi loppua koska vaan. Se voi alkaa tarhassa, koulussa, harrastuksessa, töissä, matkalla, kadulla tai netissä. Ystävyyden voi myös löytää yllättäviltä tahoilta, kuten entisen poikaystävän äidistä tai siskosta. Olen todella kiitollinen siitä, että he ovat edelleen kiinteä ja tärkeä osa elämääni, vaikka erostamme on jo yli kaksi vuotta. Ystävyydessä hienointa onkin se, että se ei katso ikää, sukupuolta, ihonväriä, uskontoa, koulutusta tai mitään muuta pinnallista asiaa. 

Harva ystävyyssuhde säilyy läpi elämän. Silti niistä jokainen on tärkeä. Ystävyyssuhteistani vain yksi on kestänyt läpi kaikkien kouluvuosien ja tuntuu vain paranevan vuosi vuodelta. Viivin ja minun ystävyys on muuttanut muotoaan ja syventynyt vuosien varrella. Olemme todella erilaisia ihmisiä, mutta välillämme on syvä yhteys. En usko, että voin löytää vastaavaa yhteyttä kenenkään toisen ihmisen kanssa. Se on niin vahva, että sen menettäminen pelottaa enemmän kuin mikään muu.

Minulle ystävyyden hyvänä mittarina toimii etäisyys. On helppoa ylläpitää ystävyyttä, jos on samassa koulussa, työpaikassa tai harrastuksessa. Mutta silloin, kun ystävä asuu toisessa kaupungissa tai jopa toisella puolella maapalloa, punnitaan ystävyys vasta kunnolla. Viime vuosi oli sekä minulle että läheisille ystävilleni todella matkustuspainotteinen, joten usea ystävyyssuhde oli koetuksella. Ilokseni sain huomata, että kolme niistä kesti koetukset. Juuri se tekee Viivistä, Emilystä ja H:sta minulle erityisen tärkeitä ystäviä.

Vuosi vuodelta minusta on tullut nirsompi ihmisten suhteen. Arvostan omaa aikaani niin paljon, että sen ihmisen, jolle annan aikaani, täytyy olla jollakin tavalla erityinen. Elämä on liian lyhyt ihmissuhteisiin, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Mieluummin haluan elämääni vähän hyviä ystäviä kuin paljon huonoja. Ja yhtä lailla haluan mieluummin keskittyä olemaan hyvä ystävä muutamalle ihmiselle kuin olla huono ystävä kymmenelle. Hyvä ystävyys vaatii paljon huolenpitoa, eikä sitä saisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Kun sitä muistaa vaalia ja hoitaa hyvin, se saattaa parhaimmillaan kukoistaa koko loppu elämän.

Kiitos kaikille rakkaille ystävilleni, jotka teette elämästäni niin paljon parempaa. Olette todella tärkeitä <3