It's hard to say goodbye

Miten päästää irti pienestä kädestä, kun tietää,  ettei siihen pääse enää tarttumaan uudestaan?

 

Miten herätä aamuun, kun tietää, ettei pääse enää näkemään niitä suloisia kasvoja, jotka saivat aina hymyilemään?

 

Miten olla ikävöimättä lasten aurinkoisia nauruja, elämäniloa ja hölmöjä juttuja?

Miten täyttää se tyhjä tila sylissä, johon on kuukauden ajan ollut tungosta?

 

Miten elää ilman jatkuvaa huolta siitä, mikä näitä pieniä ihmeitä odottaa tulevaisuudessa?

 

Miten kiittää näitä tyttöjä ja poikia siitä, että he tekivät minusta ehjemmän, vahvemman ja onnellisemman?

Miten sanoa hyvästit lapsille, jotka muuttivat käsitystäni maailmasta, elämästä ja itsestäni?

 

Iso itkuhan siinä lopulta tuli, vaikka vietimmekin iloisen päivän lasten kanssa hämmästellen akvaarion ihmeellistä maailmaa. Vihaan hyvästejä ja tämän päiväiset olivat yhdet pahimmista ikinä. Olen särkenyt sydämeni monen ihmissuhteen takia. Tämä ero oli vähintään yhtä vaikea. En joutunut luopumaan vain yhdestä ihmisestä, joka on mullistanut maailmani. Heitä on yli kolmekymmentä. Jokainen omalla tavallaan ihmeellinen ja rakas. Ja jokainen heistä on parantanut hajalla ollutta sydäntäni. Tänään sen oli kuitenkin aika jälleen särkyä. Jää valtava ikävä jokaista kultahippua. Nämä lapset elävät ikuisesti sielussani. Jätän heille palan sydäntäni ja toivon, että pystyin antamaan heille takaisin edes murto-osan siitä onnesta, jonka he antoivat minulle. Ja toivon koko sydämestäni, että heitä jokaista odottaa valoisa tulevaisuus.