Elämää köyhyyden ja yltäkylläisyyden välissä

Ensimmäinen viikkoni vapaaehtoistöissä on nyt ohitse ja se on herättänyt minussa valtavan määrän ajatuksia ja tunteita. On todella ristiriitaista mennä aamuisin keskelle köyhyyttä ja palata iltapäivisin takaisin yltäkylläisyyden pariin. On todella surullista, että elämme edelleen maailmassa, jossa toisilla on kaikki (ja sitäkin enemmän) ja toisilla ei mitään. Ja elämänlaadun taso on pitkälti kiinni vain siitä, millaiseen perheeseen kukin meistä sattuu syntymään.



Kaikista uskomattominta on se, että onnettomimpia ihmisiä tässä maailmassa tuntuvat olevan ne, joilla on jo kaikki. Hyvinvointiyhteiskunnassa elävien ihmisten ahneus on kyltymätöntä, aina pitäisi saada tai saavuttaa enemmän, minkä takia mikään ei koskaan riitä. Väkisinkin tulee miettineeksi, voisiko ratkaisu kaikkien hyvinvointiin olla siinä, että jokainen yltäkylläisyydessä elävä olisi valmis antamaan osan omastansa köyhyyden keskellä eläville.

Ensimmäisenä työpäivänä mieleen jäivät vain townshipin karut olosuhteet sekä lasten iloiset hymyt ja nauru. Vasta seuraavina päivinä tilanteen karuus alkoi todella paljastua. Sitä alkoi huomata pieniä mätäneviä hampaita, ruhjeita pitkin pieniä kehoja ja sai kuulla lasten taustoista. Yhdenkään koulussa käyvän pienen, suloisen lapsen lähtökohdat elämälle eivät ole hyvät. Sen lisäksi, että he asuvat keskellä roskakasaa, he tulevat pääasiassa alkoholisti- ja narkkariperheistä ja monet heistä joutuvat kohtaamaan viikoittain väkivaltaa. Ja silti he hymyilevät joka päivä kirkkaammin kuin taivaalla loistava aurinko. Se on käsittämätöntä.

 

On vaikeaa kuvitella, mitä kaikkea nuo pienet ihmiset ovat joutuneet kokemaan ja joutuvat tulevaisuudessa kokemaan, ilman että kyyneleet nousevat pintaan. Se on vain niin väärin. Karummaksi tämän kaiken tekee vielä se, että vain lyhyen matkan päässä townshipeistä elää aivan toisenlainen kansa. He elävät kauniissa omakotitaloissa, kävelevät hyvin hoidetuilla kaduilla, shoppailevat hulppeissa ostoskeskuksissa, syövät herkullista ruokaa ja voivat hyvin. En tiedä, miten rikkaat paikalliset pystyvät elämään täällä ilman jatkuvaa huonoa omaatuntoa, kun niin suuri osa kansasta elää järkyttävissä olosuhteissa 10 minuutin ajomatkan päässä.

Pöytävuori vartioi sekä hulppeaa kotirantaani että karua työpaikkaani. Paikkoja erottaa vain lyhyt ajomatka, mutta ne ovat kuin kahdesta eri maailmasta.

Koska lapset tulevat todella huonoista olosuhteista, on koulun merkitys heille valtava. Monelle heistä se on ainoa paikka, jossa he saavat ruokaa, pystyvät leikkimään rauhassa ja missä heistä huolehditaan. Nämä lapset ovat "onnekkaita", kun heillä on mahdollisuus kouluun. Monilla lapsilla ei ole mahdollisuutta koulun kaltaiseen turvapaikkaan, vaan he joutuvat elämään koko elämänsä turvattomissa olosuhteissa. Sen takia Save pyrkii jatkuvasti laajentamaan toimintaansa, jotta mahdollisimman moni lapsi pääsisi kouluun.

Monelle lapselle koulupäivät antavat varmasti myös iloa ja onnea elämään. Niitä oli jaossa erityisen paljon tänään, kun vietimme yhdessä erään Saven työntekijän syntymäpäiviä koululla. Koska lapsilla ei ole edes henkilöllisyyspapereita, joista näkisi heidän syntymäpäivänsä, jokainen lapsi pääsi tällä tavalla nauttimaan juhlatunnelmasta.

Oli sydäntälämmittävää päästä jakamaan lasten riemu, koska monille heistä se oli varmasti täysin ainutlaatuinen kokemus. Päivä olikin täynnä riemunkiljahduksia, hymynaamoja ja naurua. Ei siitä voinut tulla muuta kuin onnelliseksi. Päivän aikana lapset saivat myös monenlaisia herkkuja kakusta jäätelöön, jotka tuntuivat maistuvan leikkien lomassa.

 



Syntymäpäivän kunniaksi koulu sai paljon uusia tarvikkeita, joista yksi oli kuitenkin ehdottomasti ylitse muiden. Trampoliini, jonka kokosimme jo eilen, sai lapset sekoamaan täysin, eikä riemulla ollut rajoja. Iloa tuottivat myös pelkästään pahvipakkauksilla leikkiminen ja trampoliinin kokoamisessa auttaminen. Meidän aikuisten näkökulmasta trampoliini taas oli aikamoinen maanpäällinen helvetti, kun 40 sokerihumalaista lasta halusivat kaikki pomppia yhtä aikaa! Mutta tärkeintä, että lapset nauttivat silminnähden päivästä.

Nyt alan valmistautua illan synttärjuhlia varten, joissa kerätään rahaa uusien koulujen rakentamiseen. Jos sinäkin haluat kantaa kortesi kekoon, niin pääset Saven sivuille tästä. Jokainen lapsi ansaitsee hyvän elämän. Ryhdy sinäkin muuttamaan maailmaa paremmaksi sentti sentiltä. On tietysti paljon muitakin kanavia tehdä hyvää ja tärkeintä onkin, että teet sitä jotenkin. Olen päässyt näkemään, että Savella rahat todella menevät oikeisiin asioihin ja että nämä ihmiset tekevät työtänsä suurella sydämellä. Joten, jos haluat auttaa, täällä lahjoituksesi menevät varmasti hyvään tarkoitukseen.

Odotan muutenkin mielenkiinnolla illan juhlia, koska vapaaehtoisporukka on todella rentoa ja "mukiinmenevää". Rankka työ vaatii rankat huvit! Eilen lähdin porukan kanssa ensimmäistä kertaa "yksille" ja se päätyi muun muassa "mä en oo koskaan"-juomapeliin, aikamoiseen känniin, eksoottisen minimiehen epätoivoisiin kosintayrityksiin ja paikallisten minimiesten outoihin ehdotuksiin. Ainakin tuli varmistettua, että minimiehistä ei ole pulaa tälläkään puolella maailmaa :D Saa nähdä, mitä kaikkea tämä ilta tuo tullessaan. Mukavaa viikonloppua kaikille!