Tupputurismista täydellisiin hetkiin

Viimeinen kokonainen päivä ihanasta Koh Changin lomasta on starttaamassa ja ei voi kuin ihmetellä, miten nopeasti päivät ovat kuluneet. Viime päiviin on kuulunut tunteita ja tapahtumia laidasta laitaan. Välillä on naurattanut hysteerisesti, välillä turhauttanut vietävästi ja välillä taas on vain meinannut pakahtua onneen. Koh Chang on tarjonnut lomalle hyvät puitteet, mutta lähemmäksi täydellisyyttä sen on vienyt mahtava seura. Niin kuin olen todennut aiemminkin, hyvä seura tekee jo melkein puolet onnistuneesta matkasta. Olen niin iloinen, että H päätti lähteä mukaani tähän seikkailuun (ja suostui näyttäytymään myös täällä blogin puolella, jotta kaikki eivät luulisi, että olen kehittänyt itselleni mielikuvitusystävän :D)

Lauantaina saimme kokea aitoa ja alkuperäistä tupputurismia, kun suuntasimme koko päivän kestävälle neljän saaren snorklausretkelle. Hotellikyytimme oli hämmentävän ajoissa, mutta kun pääsimme Bang Baon satamaan, alkoi jo tavaksi muodostunut odottelu. Odotteluun käytetty tunti tuntui loputtoman pitkältä, etenkin kun japanilaisia turisteja ei päässyt mihinkään karkuun. Miten ketkään voi räpsiä niin paljon kuvia? Ja vielä silloin, kun laiva ei edes ole lähtenyt rannasta! :D 



Lopulta lähdimme liikkeelle kohti ensimmäistä pysähdyspaikkaa. Veneemme siis kiersi 4 pikkusaarta (Koh Yak Lek, Koh Mapring, Koh Rang ja Koh Wai), joiden edustalla oli mahdollisuus snorklaten ihmetellä vedenalaista elämää. Erilaisia kalaparvia oli aika paljon liikkeellä ja pohjat olivat täynnä erimallisia koralleja, merisiilejä ym. Oli mahtavaa päästä snorklaamaan kunnolla pitkästä aikaa, vaikka odotinkin riutoilta enemmän värikylläisyyttä.

  

Vesi oli osassa paikoista uskomattoman kirkasta ja turkoosia ja aika kului snorklatessa tosi nopeasti. Ainoastaan kymmenet muut turistit pärskimässä samassa paikkaa yhtä aikaa häiritsivät nauttimista, kunnes kohtasin oman henkilökohtaisen tragediani. Toisen snorklauspaikan alussa uusi, vedenkestävä kamerani lopetti toimintansa! Kamerassa on ilmeisesti jonkinlainen valmistusvirhe, joka on suojauslukitusten käytöstä huolimatta päästänyt vettä myös kameran sisään. Voi sitä kiroamisen määrää, ärsytti niin paljon! Toivottavasti sen saa edes takuun piikkiin, vaikka eipä sekään kauheasti tällä hetkellä lohduta, kun en saa tältä reissulta enää vedenalaisia kuvia, joita niin innolla odotin. Onneksi sain sentään edes muutamat fisukuvat muistoksi snorklauksesta.

Päivän aikana laivalla tarjoiltiin herkullista buffetruokaa, josta tuli taas nautittua vähän liikaa. Koh Wailla myös rantauduimme, mutta lähdimme H:n kanssa äkkiä karkuun turistimassoja. Löysimme jälleen ihanan keinun, josta oli tietysti saatava kuvia. Sinne pääseminen vain oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta onnistuihan sekin lopulta!

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta päivä merellä oli mukava ja hintaansa nähden (550 bhat eli noin 14 euroa) hyvinkin kattava. Olimme reissun jälkeen aivan rättiväsyneitä ja toivoimme vain pääsevämme nopeasti takaisin hotellille. Niinpä kiersimme rannan houkuttavat kojut kaukaa, jotta olisimme kuljetuspaikalla ensimmäisten joukossa. Kaikki näytti lupaavalta, kunnes alkoi perus paikallisten säätö, jota kai myös organisoimiseksi kutsutaan :D Vaikka olimme paikalla ensimmäisinä, lopputulos oli se, että meitä hypytettiin kolmeen eri autoon ja lähdimme koko parkkipaikalta viimeisinä! Enpä ole kyllä tätä parempaa kärsivällisyyskoulua saanut missään. Automatkan aikana olimmekin jo niin hysteerisessä tilassa, että hihitimme koko matkan ajan ja toivoimme, ettemme tipu kyydistä, kun pompimme menemään lava-autossa lähes pystysuoria mäkiä aivan liian kovalla vauhdilla.

Sunnuntaiaamu starttasi aivan erilaisissa merkeissä, kun suuntasimme kunnon aamiaiselle läheiseen ravintolaan. Amerikkalainen aamiainen sunny side up munilla, ei voi aloittaa muuta kuin täydellisen päivän! Muutenkin ruuat ovat täälläkin olleet edelleen järkyttävän hyviä ja niitä voisi syödä loputtomasti.



   

Täydellisen aamiaisen jälkeen lähdimme päämäärättömästi hortoilemaan läheisiä rantoja pitkin. Aluksi harhailu vaikutti toivottomalta, kun eteen tuli vain rakennustyömaita ja hotellialueita, mutta lopulta maisemat muuttuivat täydelliseksi ja löysimme oman, rauhallisen löhöpaikan.

Tiedättekö sen tunteen, kun koko muu maailma tuntuu katoavan ja jäljelle jää vain se yksi täydellinen hetki? Kaikki elämän murheet ja taakat tuntuivat huuhtoutuvan jokaisen jalkoihin lipuvan aallon myötä ja koko kropan ja mielen valtasi täydellinen painottomuuden tunne. Hetken aikaa olemassa oli vain meri, hiekka, aurinko ja minä. Kun sen hetken saisi suljettua pulloon ja otettua taas käyttöön, silloin kuin arjen raskas taakka painaa hartioita. Ne ovat niitä hetkiä, kun sydän pakahtuu onnesta ja mikään asia maailmassa ei voi pilata sitä täydellisen hyvää oloa.



Olen jo tähän astisella matkallani saanut kokea huikeita asioita ja hetkiä. Välillä on oikein pysähdyttävä miettimään, mitä on tehnyt oikein ansaitakseen tämän kaiken. Olen niin uskomattoman kiitollinen tästä kaikesta ja onnellinen, että uskalsin toteuttaa haaveeni. Yksi huikeimmista asioista, joita tämä matka on jo nyt minulle antanut on tuo kadehdittavan ruskea H.

Tapaan äärimmäisen harvoin ihmisiä, joiden kanssa voin kuvitella ystävystyväni. Arvostan kai liikaa omaa aikaani, jotta jaksaisin kuluttaa sitä ihmisten kanssa, jotka eivät todella sykähdytä minua jollakin tavalla. Siksi onkin täysin käsittämätöntä, että lähes ensimmäinen ihminen, johon tutustun täällä pallon toisella puolen on sielunsiskoni. Tällaisissa tilanteissa sitä alkaa väkisinkin uskoa siihen, että olemme tunteneet edellisessä elämässämme. Miten muuten muka, toista voi ymmärtää puolesta sanasta tai pelkästä katseesta? Ja muutenkin ajatukset ja fiilikset kulkevat niin samankaltaista rataa, vaikka olemme tunteneet vasta vähän päälle kaksi viikkoa! Eilen maatessamme rannalla tuona täydellisenä hetkenä ja H:n soittaessa tätä biisiä, tajusin sen: joskus on lähdettävä kauas saadakseen jotakin uutta ja arvokasta lähelleen.