Mummi

Lokakuussa suru tuli luoksemme, kun mummini nukkui pois 92 vuoden iässä. Vaikka kuolemaa osasi odottaa ja mummin vointi oli yhä heikompi, tuli lähtö silti yllättäen. Mummille oli juuri myönnetty pitkäaikaishoitopaikka ja vielä reilu viikko ennen hänen kuolemaa äitini otti hänet muutamaksi päiväksi kotiin sairaalasta ja kokoonnuimme mummin luokse isommalla porukalla, kuten monta kertaa aiemminkin. 

Olen onnellinen, että viimeinen muistikuvani mummista on tuolta päivältä, koska minun oli tosi vaikea käydä katsomassa mummia sairaalassa. Hän eli pitkän elämän ja sai viettää sen viimeistä neljää kuukautta lukuun ottamatta kotonaan asuen.

Suru-uutinen tuli kesken työpäivän ja siirsin sen työtuntien ajaksi sivuun, jotta en romahtaisi. Koko ilta menikin sitten itkiessä ja pidimme perheen kesken pienen muistohetken mummille. Vaikka sitä oli myös helpottunut, ettei mummin tarvitse enää kestää kipuja ja muuta ikävää, ei se poista surua ja kaipausta.

Mummi on aina ollut elämässäni ja tuntuu tyhjältä, kun häntä ei enää olekaan. Vaikka muistisairaus oli jo vuosia kutistanut keskustelut muutamaan samaan kysymykseen, oli mummi ihan loppuun asti kiinnostunut meidän elämästä ja siitä, että meillä on kaikki hyvin. Ja onneksi hän myös tunnisti meidät ihan loppuun asti.

Mummi oli etenkin lapsuudessani ja nuoruudessani kiinteä osa meidän perhettä ja välillä tuntui, että näin häntä enemmän kuin omia vanhempiani. Tämä aiheutti usein myös ristiriitoja välillemme. Suhteeseemme liittyi paljon kipukohtia, mutta muuttoni Turkuun toi siihen tarvittavan etäisyyden. Kun vuonna 2014 sitten palasin Helsinkiin, päätin yrittää unohtaa menneisyyden kiistat ja keskittyä luomaan mummin kanssa uusia, parempia muistoja. Kävin melko säännöllisesti katsomassa mummia ja etenkin lapsen syntymän jälkeen kyläilimme säännöllisesti mummin luona. Mummi ehti saada yhdeksän lapsenlapsenlasta, jotka toivat kovasti iloa mummin viimeisiin vuosiin.

Mummi oli viimeinen elossa oleva isovanhempani ja myös ainoa, jonka kanssa minulla oli läheinen suhde. Olen kiitollinen siitä, että mummi oli jakamassa niin monta elämäni tärkeää päivää ja arkista hetkeä. Muistan hänet ikuisesti postikorteista, tuulihatuista, saksan kielestä, puhelinsoitoista, kananmunaleivistä, kukista, lihapiirakoista, kalentereista, joulusta, berliininmunkeista, kesästä ja jääkiekosta. Ne olivat meidän yhteisiä asioita ❤️

Mummi eli uskomattoman pitkän elämän ja tuntuu käsittämättömältä, mitä kaikkia historian tapahtumia hänen elämänsä varrelle mahtui. Hän oli myös se viimeinen linkkini sota-aikaan ja tuntuu surulliselta, ettei maailma tunnu sen suhteen oppineen mitään tähän päivään mennessä. Ihmiset, jotka joutuvat elämään sodassa, kantavat sitä sydämessään koko loppuelämänsä. Niin teki mummikin.

Nyt kun mummia ei enää ole, on vain syvä kiitollisuus, että hän oli elämässämme niin pitkään. Että oma lapsenikin sai vielä tutustua häneen ja heillä ehti olla ihanat omat juttunsa. Ja kiitollisuus siitä valtavasta rakkaudesta, jonka mummi meille antoi ❤️

Lepää rauhassa rakkain Mummi. Odotathan ja suojelethan meitä siellä korkeuksissa, kunnes jälleen tapaamme ❤️

Rakveren linnalla ja Peipsijärven rannalla

Lahemaan kansallispuistosta matkamme jatkui kohti Tarttoa. Virossa välimatkat ovat mukavan lyhyitä ja suorinta reittiä matka olisi taittunut parissa tunnissa. Koska meillä ei ollut kuitenkaan mikään kiire perille, teimme pari pysähdystä matkan varrella. 

Ensimmäisenä ajelimme Rakveren linnalle, joka vaikutti sopivalta kohteelta 3-vuotiaan kanssa. Perhelippu maksoi meiltä kolmelta 22 euroa ja se lävistettiin näyttävästi miekalla linnan portilla. Rakvere on kautta historian sijainnut tärkeiden kulkureittien varrella ja ensimmäiset merkinnät jonkinlaisesta puulinnoituksesta ovat jo 400-500-luvulta. Kivilinnoituksen historia ulottuu ainakin 1200-luvulle ja se on kuulunut useiden maiden hallitsijoille vuosisatojen varrella. 

Nykypäivänä Rakveren linnan sisällä pääsee tekemään aikamatkan 1500-luvulle. Pääsymaksuun sisältyi monenlaista aktiviteettiä teemaan liittyen. Oli mm. hevosratsastusta, jousiammuntaa, kolikkojen taontaa, kynttilöiden valmistusta, eläimiä, esityksiä ja erilaisia näyttelyitä. 

Linna tuntuikin olevan lapsiperheiden suosiossa ainakin kesäaikaan. Kiertelimme linnan muureja ja käytäviä pitkin, taoimme oman kolikon muistoksi ja lapsi kulutti aikaa leikkipaikoilla. Ihan kaikkia linnan sisätiloja emme jaksaneet kiertää. Yllättävän hyvin 3-vuotias kuitenkin jaksoi kiivetä korkeat rappuset itse linnaan ja pois sieltä sekä kiipeillä linnan sisällä. 

Kierroksen lopuksi lapsi sai vielä valita itselleen ritarikypärän linnan kaupasta ja se päässä hän sitten nukahti tyytyväisenä autoon päiväunille. Tykkään muutenkin käydä linnoissa, mutta Rakveren linna oli erityisen kiva retkikohde sen toiminnallisuuden takia. Toki linnalta oli myös hienot näkymät Rakveren kaupunkiin, jossa emme tällä kertaa ehtineet kierrellä. 

Rakveresta jatkoimme matkaa vielä kohti itää. Päätimme pitää lounastauon Peipsijärven rannalla Mustveessa. Tarkoituksena oli vain vähän kävellä Viron suurimman järven rannalla ja syödä jotakin. Yllätys olikin suuri, kun Mustveehen saavuttuamme autoja ja ihmisiä oli koko ranta täynnä. Tietysti osuimme sinne juuri paikallisjuhlan aikaan ja koko ranta-alue oli yhtä suurta markkinaa, ruokakojuja ja muuta ohjelmaa. 

Aluksi ajattelimme vain jatkaa matkaa jonnekin muualle syömään, mutta sitten ihmeen kaupalla löysimme parkkipaikan. Aluksi kävelimme järven rantaan. Peipsijärvestä erikoisen tekee se, että noin puolet siitä on Viron puolella ja noin puolet Venäjällä. 3543 neliökilometriä suuri järvi on myös koko Euroopan viidenneksi suurin järvi. Pienen rantakävelyn jälkeen menimme tapahtuma-alueelle syömään ja teimme pienen kierroksen markkinoilla. Lapsi osti itselleen ja serkuilleen styroksiset lentokoneet, jotka liitävät ja tekevät vaikka minkälaisia silmukoita, kun niitä heittää. Niistä tulikin sitten loppukesän hittilelut. 

Lopulta jatkoimme matkaa kohti Tarttoa, jonne saavuimme myöhään iltapäivästä. Mukavan, mutta pitkän, matkapäivän jälkeen oli ihana päästä hotellihuoneeseen ja tilata Woltilla ruokaa. Lisää juttua Tartosta tulossa, kunhan taas ehdin joskus blogin ääreen. 

Mukavaa viikonloppua kaikille! :) 

Luontoretkiä ja pikkukyliä Lahemaan kansallispuistossa

Olisi taas aika palata kesäiseen Viroon, jossa vietimme reilun viikon heinäkuussa. Vihulan kartanolta oli helppoa tehdä päiväretkiä Lahemaan kansallispuiston alueelle. Se on Viron vanhin kansallispuisto ja sijaitsee noin 100 kilometrin päässä Tallinnasta. Päiviimme mahtui niin merimaisemia, peltoja, hiekkarantoja, metsäpolkuja kuin suloisia pikkukyliäkin. 

Ensimmäisen pysähdyksen teimme jo menomatkalla Vihulan kartanoon. Pidimme taukoa ajamisesta Võsun kylässä, joka sijaitsee aivan Itämeren rannalla. Võsun hiekkaranta on iso ja tuolloin myös täysin tyhjä, koska ilma oli melko epävakaa. Siellä oli myös paljon erilaisia leikkitelineitä, pelikenttiä ym. Leikimme ja lötköttelimme riippumatoissa hetkisen aikaa, mutta uimaan emme uskaltautuneet. 

Rannan suuntaisesti kulki kiva kevyenliikenteenväylä, jota lapsen oli päästävä ehdottomasti ajelemaan potkupyörällä. Pyörä siis autosta ulos ja kurvailemaan! Kävelimme ihan rannan toiseen päähän, josta jatkoin vielä itsekseni ihastelemaan Võsun puutaloja ja kävelemään kylänraittia. 

Meille selvisi myös, että Georg Otsillakin oli aikanaan kesäpaikka Võsussa. Ihmeen hiljaista siellä oli kuitenkin heinäkuusta huolimatta, mitä ihmettelimme kovasti. Oikein viehättävä kylä, jossa olisi viihtynyt pidempäänkin. 

Seuraava retkikohteemme oli Käsmu, joka sijaitsi puolen tunnin ajomatkan päässä Vihulan kartanolta. Myös Käsmu on meren rannalla ja meillä oli tarkoitus tehdä pidempikin kävely siellä. Aloituspaikaksi oli merkitty Käsmun kirkko, jonne suuntasimme ensimmäiseksi. Kirkon luona vain sattui olemaan niin mahtava leikkipaikka, että sinnehän me sitten jumituimme pitkäksi aikaa. Virossa lapset oli huomioitu todella hyvin joka paikassa ja ihan tällaisissa pienissäkin kylissä oli todella isoja leikkipaikkoja. 

Kävin kauniissa kirkossa myös sisällä ja lopulta päädyimme lyhentämään kävelyretkeä ja ajoimme autolla osan matkasta. Kävelimme lyhyen matkan parkkipaikalta Vana-Jüri kivid näköalapaikalle, josta aukesi näkymät suurille siirtolohkareille ja Saartneemin saarelle/niemelle. Veden ollessa matalla sen kärkeen asti pääsee kävellen, mutta tällä kertaa korkea vesi ja lintujen pesintä estivät etenemisen. Niinpä käännyimme takaisin ja lähdimme sadetta suojaan Kaspervik ravintolan annosten äärelle. 

Syömisen jälkeen kiertelimme vielä Käsmun kylässä ja satamassa. Kylällä olisi ollut myös merimuseo, mutta se jäi tällä kertaa näkemättä. Käsmu vaikutti myös oikein viihtyisältä paikalta ja tosiaan tuo leikkipaikka oikeine laivoineen teki meihin suuren vaikutuksen. 

Viimeisenä päivänä Lahemaan kansallispuistossa teimme retken Altjaan, joka oli hyvin lähellä majapaikkaamme. Hortoilimme tosin jonkin aikaa auton kanssa ja kävellen metsäteitä pitkin, kunnes löysimme etsimämme kävelyreitin. 

Reitti kulki ensin metsässä ja pienen joen yli. Matkan varrelle mahtui myös isoja siirtolohkareita. Sitten polku tuli meren rantaan, jota pitkin kuljimme kohti pientä riippusiltaa. Riippusiltaa pitkin ylitimme jälleen joen, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kohti hylättyä kalastajakylää. Koska paluumatka olisi mennyt joko ihmisten pihojen läpi tai autotien vartta, päätimme kävellä lähes saman reitin takaisin. Lopussa oikaisimme vähän ja jännitimme, löydämmekö enää takaisin autolle, mutta hyvin löysimme Fiestan keskeltä metsää. 

Syömään ajoimme vielä Vergin satamaan. Varatessamme majoitusta harkitsimme yöpyvämme täällä hotellissa, mutta päädyimme lopulta Vihulan kartanoon. Oli kuitenkin kiva käydä syömässä tuolla ja katsella kauniita merimaisemia. Ravintolan edustalla oli myös pieni majakka, jota katselimme vain kaukaa, kun kaatosade alkoi ihan yllättäen. 

Sellaisia retkiä mahtui kolmeen päivään Lahemaan kansallispuistossa. Pidimme kaikista paikoista ja niissä sai kuljeskella lähes täysin omassa rauhassa. Joten jos etsit hiekkarantoja, kylätunnelmaa, luontoretkiä ja rauhallista lomakohdetta lähellä Tallinnaa, kannattaa harkita käyntiä Lahemaan kansallispuistossa. Meillä jäi paljon vielä näkemättä ja kokematta, mutta pitäähän sitä aina jotain jättää seuraavaan kertaan. 

Onko Lahemaan kansallispuisto sinulle tuttu kohde?