torstai 7. toukokuuta 2015

Ostravan erikoisuuksia

Terveisiä Ostravasta! Saavuimme kaupunkiin eilen puolenpäivän aikoihin ja siitä asti on pitänyt aikamoista kiirettä. Pian lähdemme seuraamaan ensimmäistä matsia, mutta halusin kirjoitella ennen sitä tunnelmia Ostravasta. Täytyy heti alkuun sanoa, että kaupunki on ollut tähän asti positiivinen yllätys, vaikka ensivaikutelma eilen ei ollutkaan kovin hyvä sateisesta ilmasta johtuen. Tänään on onneksi ollut aurinkoisempi päivä ja pääsimme tutustumaan muihinkin kuin hotellimme ja Leijonaluolan maisemiin.

 
Tosiaan reissumme järjestäjänä toimii Aikamatkat, josta kumpikaan meistä ei ollut kuullut aikaisemmin. Kaikki on kuitenkin ainakin tähän asti sujunut hyvin ja matkanjohtajista suurin osa on aika nuorta ja rentoa porukkaa. Ostrava on ihanan helposti käsitettävä kaupunki, jonka keskusta-alue on sen verran pieni, että siinä ei voi kovin kauaksi eksyä. Hotel Corrado, jossa majoitumme, sijaitsee kävelymatkan päässä ydinkeskustasta ja Stodolni baarikadusta, jonka varrella on jatkuvasti elämää.
 

Hotellimme on erikoisin, missä olen ikinä ollut. Sen pitäisi jo itsessään olla yksi kaupungin nähtävyyksistä, vaikka se on kaukana huippuluokan hotellista. Se sijaitsee valtavassa rakennuksessa, mutta huoneita siinä on vain alle kymmenen, joissa asuu tällä hetkellä lähes pelkästään suomalaisia. Piha-alueella on luonnollisesti oma tankki ja sisätilat vasta huikeat ovatkin. Huoneemme on täynnä käsittämättömiä yksityiskohtia ja sen kruunaa keskellä huonetta sijaitseva poreallas.
 
Hotellin yleiset tilat ovat täynnä toinen toistaan erikoisempia tavaroita, seinillä on muun muassa työkaluja, virveleitä ja täytettyjä eläimiä ja totta kai täällä on myös oma ampumarata. Niin ja villisika flyygelin päällä :D Hotellissa on myös oma ravintola, jonka pihvit ovat parhaimpia, mitä olen ehkä koskaan maistanut. Ei edes hirveästi haitannut, vaikka ruokaa joutui odottamaan reilusti yli tunnin eilen.
 
 
Hämmästeltyämme hotelliamme tarpeeksi lähdimme eilen illasta kohti Leijonaluolaa, joka on suomalaisten oma baari kisojen ajan. Tunnelma oli jo eilen tosi hyvä, vaikka välipäivää vietettiinkin, joten uskon tunnelman olevan tänään katossa. Yksi ostravalainen erikoisuus on sen oma olut, joka on kaljaksi yllättävän hyvää. Kisojen kunniaksi innostuin juomaan elämäni ensimmäisen kokonaisen kaljan, eikä edes tehnyt kovin tiukkaa. Tuskin musta kuitenkaan mitään kaljankittaajaa tämänkään reissun aikana tulee, kyllä se karpalovodka on vaan paljon parempaa!
 
 
On ollut hauska nähdä, miten jääkiekko yhdistää mitä erilaisimpia ihmisiä yhteen ja ihmisiin on täällä tosi helppo tutustua. Ja kerrankin naisten vessoihin on lyhyemmät jonot! Vinkki muuten kaikille sinkkunaisille, että näillä kisamatkoilla miesten huomio on taattu, niin hyvässä kuin pahassa :D
 
Vaikka tunnelma oli hyvä koko illan ajan ja juomat halpoja, suuntasimme nukkumaan jo puolenyön jälkeen. Se oli ihan järkevä ratkaisu, koska tänään jaksoimme hyvän aamiaisen jälkeen lähteä reippaina tutkimaan Ostravaa tarkemmin.
 

Odotin entiseltä teollisuuskaupungilta paljon ankeampaa yleisilmettä, mutta Ostravan keskusta-alue on yllättävän viihtyisä ja kaunis. Tietysti väliin mahtuu myös rumia rakennuksia, mutta ainakin tämän päiväisen lenkkimme maisemat olivat todella ihanat. Paljon vanhoja rakennuksia, kevätvehreyttä hehkuvia puistoja ja tunnelmallinen jokivarsi.
 

Kävimme myös näköalatornissa sijaitsevassa turisti-infossa, josta käsin pääsimme katselemaan laajemmin Ostravan maisemia.
 
 
Itse kaupunkialue on tosiaan melko pieni ja näimmekin sen lähes kokonaan kävelymme aikana. Kaupungin laitamilla siten sijaitsee vanhoja kaivosalueita ja tehtaita, joista osa on Unescon suojelukohteita.
 

Mitä pidemmälle matkamme jatkui, sitä enemmän aloin pitää tästä kaupungista. Ihmiset ovat olleet tosi ystävällisiä, vaikka eivät hirveästi puhukaan englantia. Esimerkiksi, kun menin ihastellen ottamaan kuvia jäätelöistä, niin seuraavaksi myyjä jo lykkäsi käteeni ilmaisen maistiaisen.
 

Tunnelmallisilta pikkukaduilta kävelimme kohti kaupungin modernia ostoskeskusta Nová Karolinaa, joka vaikutti todella isolta ja monipuoliselta ostoskeitaalta. Sinne suuntaan varmasti vielä uudestaan tuhlailemaan, tänään kun kävimme vasta alkulämmittelemässä.
 

Kaiken kaikkiaan matka on lähtenyt käyntiin todella hyvin, emmekä ole ainakaan vielä saaneet riitoja aikaiseksi. Aika monta kertaa ollaan kyllä jo jouduttu selittelemään, että en ole isin vaimo vaan tytär, mutta se nyt oli aika odotettavissa :D
 
Nyt lopettelen tältä erää, koska täytyy alkaa valmistautua iltaan. Halkean innosta, koska tänään päästään vihdoin itse asiaan eli kannustamaan Suomea voittoon Sloveniasta ja sen jälkeen toivottavasti viettämään railakkaita voitonjuhlia. Ihanaa Leijonat, Ihanaa!!!

maanantai 4. toukokuuta 2015

Kisakuume nousussa

Ihan epätodellista, että ylihuomenna olen jo Ostravassa keskellä jääkiekkokarkeloita! Sekä matka- että kisakuume alkaa lähennellä huippuaan ja enää on edessä aina yhtä ahdistava pakkausoperaatio. Helpoimmalla tietysti pääsisin, jos päättäisin hillua koko viikon pelkästään Suomi-paidassa, mutta eikähön sitä tule jotain muutakin pakattua mukaan. Jotakin omistautumisestani näille kisoille kertoo jo se, että innostuin kaventamaan pelipaitaani sopivammaksi omin pikku kätösin. Minä, joka inhoan kaikkea käsityötä!

Vaikka kisat starttasivat Leijonien osalta aika kankeasti, oli eilisessä pelissä jo ihan erilainen asenne. Siksi odotukset ovat korkealla ja uskon vakaasti siihen, että Suomi nähdään mitalipeleissä. Me ainakin teemme kaikkemme, että Suomi voittaa jokaisen niistä neljästä pelistä, joita menemme katsomaan. Kisarekvisiitat on testattu ja ääni avattu, joten kaikki alkaa olla valmiina kisoja varten.

Harmi, että Mindi jää kotijoukkoihin, kun se oli niin kovin "innoissaan" kisarekvisiitasta :D

Jännää päästä näkemään ja kokemaan kisatunnelmia ulkomaille ensimmäistä kertaa. Olen saanut sen käsityksen, että suomalaisia on paikalla todella paljon ja tunnelma kohdillaan. Yleensähän kartan reissussa kaikkea suomimeininkiä, mutta tähän matkaan se kuuluu olennaisena osana. Jännityksellä myös odotan, mitä kaikkea isi keksii reissun aikana. Se kun on ihan ylisosiaalinen ja aina kutsumassa kaikkia tuntemattomia jatkoille yms. Saa nähdä, tullaanko takaisin edes samalla koneella, kun kuulemma edellisellä kerralla isi oli jäänyt pois paluulennolta :D

Tämä taitaa muuten olla ensimmäinen yhteinen reissumme ihan kahdestaan ilman muita sukulaisia tai tuttuja, joten toivottavasti yhteispeli sujuu hyvin. Uskon, että tiedossa on unohtumaton ja hauska reissu, josta yritän raportoida tänne blogiin jo paikan päältä. Kaikki on kuitenkin taas netistä kiinni, joten saa nähdä, kuinka sen kanssa käy. Seuraavat kuulumiset tulevat joka tapauksessa tavalla tai toisella tänne blogiin Ostravan kisahumusta.

Pitäkäähän kisatunnelma korkealla myös täällä koti-Suomessa :)
SUOMI VOITTOON!!!

torstai 30. huhtikuuta 2015

Hyvä kiertoon: SPR & Nepal

Kuun viimeinen päivä pääsi yllättämään tässä vappuhulinoiden keskellä, mutta ennen suurempia vappujuhlia oli aika laittaa jälleen hyvä kiertoon. Suomen Punainen Risti on varmasti lähes jokaiselle tuttu hyväntekeväisyysjärjestö. Se järjestää muun muassa monipuolista toimintaa Suomessa nuorille, vanhuksille ja maahanmuuttajille, organisoi ensiapukursseja ja ylläpitää veripalvelua. Näiden lisäksi SPR on ensimmäisten joukossa auttamassa niin kotimaan kuin ulkomaiden suuronnettomuuksissa ja katastrofeissa.

Punainen Risti on yksi merkittävin humanitaarista apua antava kansalaisjärjestö, jonka Nälkäpäiväkeräyksessä olen itsekin ollut mukana kerääjänä useamman kerran. Molemmat vanhempani ovat toimineet vuosia erilaisissa SPR:n vapaaehtoistehtävissä, joiden kautta järjestön toiminta on tullut myös minulle tutuksi. Jokainen löytää varmasti heidän kauttaan mieleisen tavan auttaa. Voit tutustua SPR:n kattavaan toimintaan heidän nettisivujen kautta tästä.

Mindi oli loistava keräysmagneetti vuoden 2012 Nälkäpäiväkeräyksessä :)

Tällä hetkellä Punainen Risti kerää hätäapua Nepaliin, jonne iski poikkeuksellisen voimakas maanjäristys alle viikko sitten. Kuolonuhreja on jo nyt yli 5000 ja luvun pelätään nousevan jatkuvasti, kun raivaustyöt jatkuvat. Järistyksen vaikutukset tulevat olemaan äärimmäisen köyhässä Nepalissa valtavat, joten kaikki apu on nyt tarpeen. Minun ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, minne huhtikuun lahjoitukseni lähti, toivottavasti ei sinunkaan. Lahjoittamaan pääset tästä.

SPR:n kautta Nepaliin lähti minulta yhteensä 28 euroa, koska innostuin loppukuusta ostelemaan kaikkea turhaa krääsää noin 30 eurolla. Syytän vappua ja lätkän MM-kisoja! Täytyy kyllä myöntää, että nämä ostokset saivat mielen aika iloiseksi. Kauhulla odotan, miten shoppailuni riistäytyvät käsistä toukokuussa, kun edessä on kaksi reissua. Täytyy valita sen kuun hyväntekeväisyyskohde huolella.


Mutta nyt toivottelen (munkkia mussuttaen) iloista vappua kaikille! :)