Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fuengirola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Fuengirola. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. marraskuuta 2021

Ensimmäinen viikko Fuengirolassa

Viikko sitten saavuimme tänne Fuengirolaan Espanjan Aurinkorannikolle. Täällä olemme alkuun melkein kaksi viikkoa ja sitten jatkamme matkaamme kohti Rondaa, Granadaa ja Benalmadenaa, jossa vietämme loppureissun. Viikko on mennyt niin vauhdilla, että ihmettelen miten olen ikinä pystynyt tekemään viikon mittaisia ulkomaanmatkoja, saati sitten pitkiä viikonloppuja. 

Lentomatka aikaisine heräämisineen ja taaperoineen oli todella uuvuttava kokemus, mutta siitäkin selvittiin. Lentäminen ei ole koskaan ollut minulle mieluista ja kun siihen yhdistettiin taaperon jatkuva viihdyttäminen, niin rento lomatunnelma oli hyvin kaukana. Lento kuitenkin sujui odotuksiin nähden hyvin, vaikka se olikin meille vanhemmille aika raskas kokemus. Siitä toivuttiinkin sitten useampi päivä. 

Majoitumme Airbnb-asunnossa, joka sijaitsee ihan rannalla ja lähellä Fuengirolan keskustaa. Asunnossa on upea parveke, josta on näkymät suoraan merelle, vuorille ja kaupunkiin. Sen lisäksi on olohuone-keittiö, kaksi makuuhuonetta ja iso kylpyhuone poreammeineen. 

Ensimmäinen viikko on kulunut tosi paljon kaupunkia kierrellen ja rantaelämästä nauttien. Monena päivänä emme ole tehneet mitään kovin ihmeellistä, mutta sekin on tuntunut mahtavalta pelkästään tämän auringon ja lämmön takia. Tuntuu niin hyvältä saada valoenergiaa tähän ankeimpaan aikaan vuodesta. 

Alkuviikosta teimme kävellen retken Sohailin linnalle, josta aukeaa hienot näkymät kaupunkiin ja merelle. Linnaan on ilmainen sisäänpääsy ja se on säilynyt yllättävän hyvässä kunnossa pitkästä historiastaan huolimatta.

Taaperon kanssa matkustaminen on monella tavalla erilaista ja kulttuurikohteet ovatkin muuttuneet leikkipuistoihin ja rantaleikkeihin. Fuengirolassa on paljon leikkipuistoja, joista osa on isompia ja osa pienempiä. Erityisesti olemme pitäneet Parque Espanan ja Parque De La Fantasian ja Parque del Rosarion leikkipaikoista. Näissä on ollut parhaiten tekemistä alle 2-vuotialle taaperolle ja sopivia keinuja. Monet leikkitelineistä ovat muuten suomalaisen Lappsetin valmistamia. 

Yhtenä päivänä kävimme Bioparc Fuengirolassa, joka on pienehkö eläintarha ihan kaupungin keskellä. Sisäänpääsymaksu oli aikuiselta parisenkymmentä euroa, minkä takia emmin hieman, koska yleensä taaperon kanssa ei kannata tuhlata mihinkään maksulliseen aktiviteettiin. Vierailu kuitenkin sujui suht hyvin ja tällä kertaa selvittiin vain yhdellä hermoromahduksella. 

En nykyään käy kovin usein eläintarhoissa, koska niistä monesti jää vähän paha mieli, mutta Bioparc oli onneksi ihan miellyttävä kokemus. Alue oli ihanan vehreä, aitaukset isoja, siistejä ja luonnonmukaisia. Eläimet vaikuttivat hyvinvoivilta ja vaikutti siltä että niistä huolehdittiin hyvin. 

Puistossa oli paljon lintuja, jotka monet olivat ihan vapaina, myös matelijoita oli paljon käärmeistä krokotiileihin. Sitten oli simpansseja, gorilloja ja orankeja sekä kissaeläimistä tiikereitä ja leopardi (emme nähneet). Näiden lisäksi oli mm. tapiireja, virtahepoja ja jonkin verran pienimpiä eläimiä, kuten mangusteja, rengashäntämakeja ja kultapanda. 

Fuengirola on ainakin minulla ollut mielikuvissa sellainen suomalaisten junttien ryyppykohde, minkä takia olen ollut positiivisesti yllättynyt kaupungista. Rantaviivaa on loputtomasti, rumien hotellikompleksien lisäksi löytyy paljon kauniita kortteleita, ravintoloita on joka lähtöön ja niiden ruokaa on hyvää ja suht edullista. Myös ostosmahdollisuudet ovat todella monipuoliset. Lapsen takia vietämme illat joka tapauksessa asunnolla, joten emme ole kokeneet yöelämääkään mitenkään häiritseväksi. 

Parina päivänä olen käynyt Aarnin kanssa suomalaisten suosimalla Los Bolichesin alueella, jossa on todella paljon suomalaisia yrityksiä ja on vaikea muistaa, että olemme edelleen Espanjassa. Kävimme Aurinkorannikon seurakunnan järjestämässä perheaamussa, jossa tutustuimme muihin suomalaisperheisiin ja Aarni pääsi leikkimään, askartelemaan ja laulamaan yhdessä muiden lasten kanssa. Saimme myös ilmaisen lounaan ja pullakahvit. Seurakuntakodista pystyi myös lainaamaan kirjoja ilman kirjastokorttia, mitä hyödynsimme meidän lukutoukan kanssa. 

Sellaista kaikkea on mahtunut meidän ensimmäiseen viikkoon Espanjan auringon alla. Jotenkin huomaa, että tämä ympäristön muutos on vaatinut kyllä veronsa, vaikka siitä on myös saanut paljon. Olen myös nukkunut todella huonosti, mikä on vaikuttanut aika paljon jaksamiseen. Sen takia ihan tarkoituksella otimme aika rennosti tämän ensimmäisen viikon, kun energiaa pitää riittää myös kolmelle seuraavalle viikolle. Tällä viikolla saamme vuokra-auton käyttöön ja ajattelimme lähteä tutustumaan vähän laajemmin Malagan maakuntaan. 

Mukavaa viikkoa kaikille! :)