Menneen talven lumia

Tämä talvi on ollut pitkä. Todella pitkä. Vaikka vietimme loka-marraskuussa kuukauden Espanjassa, tuntuu talvi kestäneen ikuisuuden. Tämä talvi on ollut myös todella tahmea ja takkuava. Loputonta liukastelua ja rämpimistä niin kuivainnollisesti kuin konkreettisestikin. Toki on ollut myös niitä uskomattoman kauniita talvipäiviä ja ihania onnenhetkiä, mutta yleisfiilis on ollut aika surkea.

On ollut aika raskasta, kun koko maailma on täysin sekaisin ja samaan aikaan sitä on jotenkin ollut todella hukassa oman elämänsä ja itsensä kanssa. Alkuvuosi onkin menty todella synkissä vesissä ja vihdoin tajusin myös hakea apua siihen. Tällä hetkellä omassa elämässä on taas pilkahdus valoa siellä tunnelin päässä.

Se pienikin pilkahdus kyllä meinaa välittömästi sammua, kun avaan uutisvirran. Ihan kuin kahden vuoden koronakriisissä ei olisi ollut jo tarpeeksi. Se mitä Ukrainassa tapahtuu tällä hetkellä on aivan käsittämättömän hirveää. Se on järkyttänyt, ahdistanut, itkettänyt, suututtanut ja pelottanut. Joka kerta halatessani omaa lasta, en voi olla miettimättä kaikkia niitä ukrainalaisia äitejä ja lapsia, jotka joutuvat elämään jatkuvan pelon keskellä.

Olo tuntuu niin hyödyttömältä, kun ei voi oikein tehdä mitään tilanteen hyväksi. Muuta kuin lahjoittaa rahaa ja sitä olenkin tehnyt. Jotenkin tämä konflikti on kyllä järkyttänyt syvästi omaa turvallisuudentunnetta ja saanut pelkäämään asioita, joille ei aiemmin ole suonut ajatustakaan. Olen joutunut rajaamaan uutisten seuraamista paljon, koska sodan alkupäivinä selasin niitä monta tuntia jopa öisin.

On tähän talveen mahtunut hyviäkin asioita, joista suurin osa liittyy läheisten kanssa vietettyihin hetkiin. Myös olympialaisia tuli seurattua tiiviisti ja etenkin jääkiekon olympiakultaa juhlittua useaan otteeseen, niin torilla kuin Olympiastadionilla. Menoa ei haitannut edes sakea lumimyrsky, vaikka lavalle ei sen takia juuri nähnytkään katsomosta. Tuntuu, että tuosta riemusta on jo ikuisuus, niin radikaalilla tavalla sodan syttyminen on muuttanut tunnelmia.

Talven aikana olen käynyt ankaraa pohdintaa siitä, kuka olen ja mihin olen matkalla. Aarnin piti aloittaa alkuvuodesta päiväkodissa, mutta saimme paikan sen verran kaukaa, että jäin vielä kevääksi kotiin hänen kanssaan. Elokuussa hän menee joka tapauksessa hoitoon, joten viimeistään siihen mennessä olisi löydettävä elämälle jokin uusi suunta. Tammikuusta asti olen osallistunut Perhevapaalta työelämään -valmennukseen, josta on ollut suuri tuki ja apu näissä pohdinnoissa. Suosittelen tuota ilmaista valmennusta kaikille, jotka ovat samassa elämäntilanteessa.

Helmikuun lopussa lähdimme viikoksi mökillemme Porvooseen vetämään hetkeksi henkeä ja nauttimaan maaseudun rauhasta. Se teki todella hyvää ja sen jälkeen on ollut taas paljon energisempi olo. Myös kirkkaana paistava aurinko on tuonut lupauksen siitä, että kevät ja kesä ovat kyllä tuloillaan ja tämä loputon talvi alkaa väistyä. Tosin nyt taitaa edessä olla vielä noin neljä takatalvea.

Olen kulkenut tämän talven kuin jossain horroksessa. Todella toivon, että mieleni alkaa heräillä samaa tahtia kirkastuvan kevätauringon kanssa. En ehkä ole koskaan odottanut talven loppumista näin paljon. En malta odottaa, että luonto herää taas henkiin ja pukee värit ylleen. 

Siksi päätin koota tähän postaukseen tämän talven ihanimpia lumikuvia ja toivottaa niiden kautta hyvästit talvelle. Kun katson näitä kuvia, muistan että kyllä tässä talvessa oli niitä hyviäkin hetkiä. Lumileikkejä ja pulkkamäkiä, puuterihankia ja lumesta notkuvia puita, jäälauttoja meressä ja pakkasessa narskuvia askeleita, kauniita valonsäteitä kaiken pimeyden keskellä.

Millainen talvi sinulla on ollut?