Meidän Hääpäivä

Tähän kesään on mahtunut kahdet ihanat häät. Toiset olivat jo heinäkuussa ja toisia vietimme elokuun alussa, kun rakkain ystäväni Viivi meni naimisiin miehensä kanssa. Nuo rakkauden, onnen ja ilon täyteiset juhlat ovat nostaneet vahvasti pintaan myös meidän ikimuistoisen hääpäivän vuoden takaa. Näin ensimmäisenä hääpäivän kunniaksi ajattelin hetkeksi palata tuohon ihanaan päivään, jota vietimme 18.8.18. Kaikki kuvat ovat hääkuvaajamme Juho Einovaaran ottamia. En voi muuta kuin lämpimästi suositella Juhoa, hän onnistui taltioimaan upeasti hääpäivämme tunnelman.

Aamu alkoi rauhallisesti Viivin kanssa kampaajan tuolissa istuen ja kuohuvaa nauttien. Hauska yhteensattuma oli se, että samalle kampaajalle tuli myös sattumalta enoni vaimo, joten koko kampaamo oli vain meidän käytössä silloin aamulla.

Saatuamme kampaukset ja meikit kuntoon tulimme meille kotiin, jossa olikin jo aikamoinen hulina. Emily miehineen oli saapunut meille Englannista jo edellisenä päivänä. Meille majoittui myös mieheni serkku puolisoineen ja eräs mieheni ystävistä, joten vilinää riitti jo heti alusta asti. Valokuvaajan saavuttua aloitimme pukeutumisen. 

Hääpukuni oli Victoria&Vincent merkkinen ja se oli ensimmäinen ja samalla ainoa hääpuku, jota sovitin. Sen vain tiesi, kun se oikea osui kohdalle. Koska mekko itsessään oli jo näyttävä pitsikirjailuineen ja laahuksineen, minulla oli päällä vain hyvin yksinkertaiset korut ja jalassa Minna Parikan ihanat pupukorkkarit.

Jännitystä ennen vihkiseremoniaa aiheuttivat hukassa olevat pizzat ja maistraatin eksynyt vihkijä. Lopulta kuitenkin koko hääväki saatiin Lauttasaaren Länsiulapanniemen rantakalliolle ja seremonia voitiin aloittaa. Koska mieheni ei kuulu kirkkoon, meidät siviilivihittiin. Halusin hetkestä kuitenkin kauniin ja ainutlaatuisen ja vihkipaikaksi valitsimme meille molemmille erittäin tärkeän paikan meren rannalta Lauttasaaresta.

Kun viulisti alkoi soittaa Myrskyluodon Maijaa isäni taluttaessa minua kohti tulevaa aviomiestäni, ei itkustani tullut loppua. Siinä he olivat, elämäni tärkeimmät miehet ja kaikki muut rakkaat ja läheiset ihmiset ympärillämme. Siihen hetkeen tiivistyi yhteiset vuotemme ja yhteiset muistomme, hyvät ja huonot hetket ja onni yhteisestä tulevaisuudesta avioparina.

Olimme itse valmistelleet puheen vihkijälle, koska siivilivihkimisen kaava on muuten hyvin koruton ja simppeli. Sen lisäksi mieheni siskontyttö luki valitsemamme Tommy Tabermanin runon Pieni laulu ihmisestä.

"Ihminen tarvitsee ihmistä

ollakseen ihminen ihmiselle,

ollakseen itse ihminen.

Lämpimin peitto on toisen iho,

toisen ilo on parasta ruokaa.

Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,

olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.

Ihminen tarvitsee ihmistä.

Ihminen ilman ihmistä

on vähemmän ihminen ihmisille,

vähemmän kuin ihminen voi olla.

Ihminen tarvitsee ihmistä."

Seremonia oli kaunis, herkkä ja meidän näköinen. Ja sääkin oli suotuisa auringon paistaessa ja merituulen puhaltaessa juuri sopivasti. Vihkimisen jälkeen kippistimme yhdessä ja nautimme pientä suolaista ja makeaa. Siviilivihkimisessä olivat paikalla ainoastaan lähimmät ihmiset ja suurin osa vieraista oli kutsuttu vasta myöhemmin alkavaan avioliiton siunaamiseen Kallion kirkkoon.

Otimme yhteiskuvia hääväen kanssa ja meillä oli myös hyvin aikaa ottaa potretteja Lauttasaaren luonnossa ennen kirkolle siirtymistä. Nuo maisemat ovat minulle ne kaikista rakkaimmat ja olen niin onnellinen, että sain sanoa tahdon elämäni rakkaudelle juuri noissa maisemissa <3

Välipizzan ja pienen lepohetken jälkeen siirryimme limusiinilla Kallion kirkolle. Pientä jännitystä aiheuttivat tukkeutunut liikenne, mutta ehdimme onneksi kirkolle kaikki ennen viittä. Siirryin isäni kanssa odottamaan siunaamisen alkua parvelle, josta pystyi salaa kurkkimaan kirkkosaliin.

Olin aina haaveillut kirkkohäistä ja minulle oli todella tärkeää saada avioliitollemme siunaus kirkossa samana päivän kuin meidät siivilivihittiin. Seremonia ei poikkea kovinkaan paljon varsinaisesta vihkimisestä ja luulen, että suurin osa vieraistakin luuli todistavansa itse vihkimistä siunaamisen sijasta. Kaksi seremoniaa samana päivänä oli aikamoinen ponnistus, mutta ainakin hyvää oli se, että en enää kirkossa jännittänyt tai itkenyt juuri ollenkaan, kun suurin tunteenpurkaus oli koettu jo siviilivihkimisessä.

Kallion kirkko tarjosi juhlavat puitteet vihkimiselle ja pappina toimi mieheni kaveri, jonka puhe oli täynnä lämpöä ja huumoria. Muutenkaan emme halunneet ottaa tilaisuutta liian tosissaan ja poistumismusiikkinamme oli Europen The Final Countdown, joka kuulostaa muuten ihan mielettömän hyvältä uruilla soitettuna.

Poistuttamme saippuakuplakujaa pitkin kirkosta siirryimme koko porukka odottamaan tilausratikkaa Karhupuistoon. Ihanaan vanhanajan "Ludde" ratikkaan mahtui hyvin koko hääväki ja isäni oli hommannut suunkostuketta mukaan, joten matka kohti Kaivopuistoa sujui rennosti Helsingin maisemia ihaillen.

Ratikasta kävelimme Kaivopuiston läpi rantaan, josta nousimme yhteysveneeseen, joka kuljetti meidät itse juhlapaikalle Särkänlinnaan. Särkän saari on osa Suomenlinnaa, mutta sinne pääsee ainoastaan joko omalla veneellä tai yhteysveneen kyydissä. Saarella ei sijaitse juuri muuta kuin veneseura ja upea ravintola Särkänlinna, joka oli kokonaan varattu hääseurueemme yksityiskäyttöön.

Otimme vieraat ja heidän lämpimät onnittelut vastaan, jonka jälkeen he siirtyivät nauttimaan alkudrinkkejä kauniille sisäpihalle. Itse linnake on rakennettu jo 1700-luvulla ja ravintolakin on ollut toiminnassa vuodesta 1924 lähtien. En ollut koskaan ennen kuullut koko Särkänlinnasta, mutta onneksi satuimme monen sattuman kautta vierailemaan siellä ja ihastuimme paikan uniikkiin ja upeaan tunnelmaan. Sen jälkeen oli selvää, että Särkänlinnasta tulisi juhlapaikkamme.

Linnakkeen yläkerrassa sijaitsee mahtava ruokasali, jonne halusimme ehdottomasti yhden pitkän juhlapöydän sadalle häävieraalleemme. Näyttävästä salista on upeat näkymät sekä merelle että Helsinkiin, minkä takia halusimme pitää koristelun hyvin simppelinä.

Onnittelumaljan jälkeen oli aika siirtyä nauttimaan ravintolan henkilökunnan loihtimista herkuista alkupalabuffetin muodossa. Vieläkin herahtaa vesi kielelle noita herkkuja muistellessa. Muutenkin Särkänlinnan henkilökunta oli todella ystävällistä, avuliasta ja yhteistyöhaluista. Ravintola on kesäisin auki ma-la 17-21, paitsi silloin jos siellä järjestetään yksityistilaisuuksia. Ehdottomasti kannattaa käydä syömässä siellä, jos kaipaa erityistä miljöötä ravintolaillalleen.

Emme halunneet hääbingon lisäksi mitään varsinaisia hääleikkejä, mutta sen sijaan saimme nauttia aivan upeista ja koskettavista puheista ruokailun aikana. Alku- ja pääruan aikana puheensa pitivät meidän molempien isät, Viivi ja kolme serkkuani yhdessä. Jokainen ihanan erilainen ja niin täynnä tunteita, että nenäliinoille oli taas paljon käyttöä <3

Jotta koko ilta ei olisi mennyt ihan itkemiseksi, kävimme ottamassa happihyppelyn pääruuan jälkeen sisäpihalla. Samalla oli myös vuorossa hääkimpun ja sukkanauhan heitot, joista molemmat löysivät uudet onnelliset omistajat.

Sen jälkeen koitti illan tärkeä hetki, kun hääkakku tuotiin leikattavaksi. Polkaisuni voitti tämän nopeuskisan, mutta en nyt silti ole ihan yksinvaltiaaksi ryhtynyt. Vaikka emme tosiaan halunneetkaan mitään varsinaisia hääleikkejä, niin mielestäni on kiva, että häihin liittyy kuitenkin joitakin perinteitä.

En ole yleensä yhtään kakkuihmisiä, mutta tuo vadelma-valkosuklaakakku oli todella herkullista. Minun ehdoton toiveeni jälkiruuaksi oli karkkibuffet, jota varten hankin itse astiat ja niihin sisällöt. Vieraat saivat myös ottaa karkkia mukaan tuollaisiin suloisiin matkalaukkuihin tai paperipusseihin. Voi että, kun kotona voisi aina olla tuollainen karkkitaivas!

Jälkiruuan aikana kuulimme vielä puheet mieheni ystävältä sekä molemmilta veljiltäni. Minulle merkitsi ihan valtavasti, että Jaakko ja Tuomas molemmat halusivat muistaa meitä puheella tärkeänä päivänämme. Veljeni ovat minulle yksiä elämäni tärkeimmistä ihmisistä ja he ovat ottaneet mieheni ihan mahtavasti mukaan perheeseemme.

Kun viimeisetkin kakkupalat oli syöty ja kyyneleet pyyhitty, siirryimme linnakkeen alakerrassa sijaitsevaan Piper-saliin, joka on sekin hyvin näyttävä jylhine kiviseinineen. Siellä myös koitti yksi illan jännittävin hetki, kun oli aika tanssia häävalssi, jota olimme kovasti harjoitelleet viikon aikana. 

Onneksi se sujui yllättävän hyvin ja sen jälkeen alkoivat varsinaiset bileet, jotka jatkuivat yöhön asti. Itse olin lähes koko ajan tanssilattialla, koska pelkäsin nukahtavani, jos olisin istuskellut pitkiä aikoja. Onneksi tanssiseuraa riitti ja porukalla oli ihan mahtava meininki. Yhden aikaan yöllä siirryimme miehen kanssa veneen ja taksin kyyditsemänä Hotel Haveniin viettämään hääyötämme muun porukan vielä jäädessä juhlimaan myöhään yöhön. 

Olo hääsviitissä oli aivan epätodellinen ja koko päivä tuntui ihan uskomattomalta unelta. Kaikki sujui niin paljon paremmin kuin uskalsimme edes odottaa ja saimme viettää kertakaikkisen täydellisen hääpäivän rakkaidemme ympäröimänä. Niin paljon tunteita ja tapahtumia mahtui yhteen ihanaan päivään, ettei sitä meinaa välillä vieläkään todeksi uskoa. Olen niin onnellinen ja kiitollinen tuosta päivästä. 

Ja etenkin rakkaasta aviomiehestäni, jonka kanssa saan jakaa elämäni ja seikkailuni. 

Hän on minun tuki ja turva, järkkymätön kallioni elämän myrskyissä.

Kumppani, ystävä ja elämäni suurin rakkaus <3