sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Päätin keskittyä elämään

Elossa ollaan ja ihan hyvässä voinnissa, vaikka luvattuja postauksia ei olekaan tullut. Viime kuukaudet olen ollut todella turhautunut itseeni. En vaan saa töiden lisäksi hoidettua juurikaan muita asioita. Ei ole aikaa tai ei ole energiaa. Ahdistaa, kun ideoita tänne blogiinkin olisi paljon, mutta en saa niitä käytännössä toteutettua. Totuin niin monta vuotta siihen, että vapaa-aikaa on paljon, etten ole oikein vieläkään tottunut tähän nykyiseen elämänrytmiini.
 
 
Sen takia koko syysloma kului pitkälti rästihommia hoitaen ja tuntui, etten edes kerennyt oikein lomailemaan, kun koko ajan piti olla jossakin tai tehdä jotakin. Oli hajonnutta kännykkää (taas vaihteeksi), Mindin lääkäriä (taas vaihteeksi), hammaslääkäriä, järjestelyä, siivoamista ja muuta "mukavaa" lomapuuhaa. Olisin halunnut edes yhden kokonaisen päivän, jonka olisin viettänyt sängyn pohjalla maaten, mutta sitä täytyy nyt ehkä jaksaa odottaa joululomaan asti. 
 
 
Kun vapaa-aikaa on vähemmän kuin aikaisemmin, elämän muut osa-alueet ovat nousseet tärkeämpään asemaan kuin ennen. Enää en halua käyttää vapaapäivääni blogin kirjoittamiseen, jos voin viettää sen rakkaiden ystävien seurassa elämästä nauttien. Ja tänä viikonloppua unohdin kaikki suorituspaineet ja todella nautin siitä.
 

Ihana H tuli pitkästä aikaa luokseni ja vietimme mahtavan viikonlopun yhdessä. Sen kruunasi eilinen Haloo Helsingin kiertueen päätöskonsertti Hartwall Arenalla. Odotukseni olivat korkealla, mutta keikka ylitti kaikki odotukseni. Reilu kaksi tuntia kului yhdessä hujauksessa yhteen biisejä ja huikeaa show'ta fiilistellessä. Aivan järjetön onnen tunne täytti minut koko konsertin ajaksi ja kantoi vielä pitkälle sen jälkeen.
 
 
Jos olin elokuussa ällistynyt Siltsun konsertista, eilisestä olin mykistynyt. Esitys oli todella näyttävä, täynnä yllätyksiä ja upeasti toteutettu. Biisit kuulostivat paremmilta kuin koskaan ja koko Arena söi HH!:n kädestä. Parasta Haloo Helsingissä on kuitenkin se aitous ja vilpittömyys, jolla he suhtautuvat yleisöönsä. Elli on aivan käsittämättömän ihana persoona, joka koskettaa aidosti ihmisiä. Tällä bändillä menestys ei ole noussut hattuun (toisin kuin Samu Haberilla, joka istui takanamme analysoimassa keikkaa kovaan ääneen, rasittavan oloinen ihminen!).
 
 
Haloo Helsinki! soitti illan aikana monia niistä kappaleista, joita olinkin aina toivonut kuulevani vielä joskus livenä. Kylmät väreet valtasivat koko kehon ja kyyneliä sai pyyhkiä silmäkulmista useamman kappaleen aikana. Elli piti myös äärettömän koskettavan puheen meille kaikille. Ihana, ihana, ihana ilta aivan mahtavassa seurassa. Kiitos HH! ja rakkain H <3
 

Minua on ahdistanut se, etten saa päivitettyä blogia enää niin usein kuin ennen ja toisaalta olen miettinyt sitä, ketä edes kiinnostaa lukea juttujani. Nyt olenkin alkanut muistuttaa itseäni siitä, että perustin blogin alun perin itseäni, en muita, varten. Mutta minä olenkin juuri se, joka asettaa itselleni ne suurimmat paineet tämän blogin suhteen. Ainakaan en aio enää tehdä täällä tyhjiä lupauksia. Kirjoitan sitten, kun siihen on aikaa ja halua. Ehkä ensi viikolla, ehkä ensi kuussa, ehkä ensi vuonna.
 

 
Elämä ei ole täällä bittiavaruudessa, vaan jossain ihan muualla. Se on puiden upeassa väriloistossa, kauniissa joutsenparvessa, auringonlaskussa, haukassa, joka istahti ikkunani eteen, rakkaiden ystävien kanssa jaetuissa nauruissa, onnenkyynelissä, koskettavissa kappaleissa, riehakkaassa tanssimisessa, tuntemattoman käteen tarttumisessa ja niin monessa muussa asiassa. Ja ne asiat pysyvät yhtä tärkeinä, kerkesin niistä tänne blogiin raportoimaan tai en.
 
Aurinkoa kaikille tulevaan viikkoon! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti