Niin se vain 6 viikkoa hujahti Pattayan maisemissa järjettömän nopeasti ja tänään oli aika jättää haikeat hyvästit kaupungille ja ihmisille, joista omalla oudolla tavalla muodostui minulle hetkeksi se "arkinen" todellisuus. Camilla ilmestyi torstaina Pattikselle, joten viimeiset päivät kuluivatkin yleisesti kaupunkia ja rantoja kierrellessä sekä nauttien viimeisistä hetkistä harjoittelijaporukalla. Sen lisäksi pyörin tuttuun tapaan myös koululla, jossa viikko huipentui iloisiin ystävänpäiväjuhliin.
Keskiviikkona kävimme vielä lenkillä näköalapaikalla, josta aukesi ihan mukavat maisemat yli Pattayan. On ollut vähintäänkin mielenkiintoista tutustua ja elää kaupungissa, josta ainakin itselläni oli melko negatiiviset mielikuvat etukäteen. Monilta osin ne osoittautuivat tosiksi, mutta paljon löytyi myös hyvää. Vaikka tuskin tulen enää koskaan palaamaan Pattayalle, ovat kuluneet viikot olleet yksiä elämäni antoisimmista ja mielenkiintoisimmista.
Torstaina pidimme iltapiknikin ja -uinnin erään harjoittelijan asuintalon kattoaltaalla, josta aukesi hienot näkymät yli pimenevän Pattayan. Ilta kuluikin jälleen ähkyssä, jota yritimme sulatella riehumalla altaassa kuin pikkulapset. Miten niin pitäisi kasvaa aikuiseksi? :D
Perjantaina tosiaan järjestimme koululla ystävänpäiväjuhlat, jossa oppilaat esittivät lauluja. Lisäksi eskarit ja ykköset esittivät ystävänpäivärunon, jota oltiinkin treenattu viikkotolkulla. Ja hyvinhän se lopulta sujui ja ope sai olla ylpeä pikkuisistaan <3 Yleisöä oli paikalla lähemmäs sata henkeä ja juhlan jälkeen tarjolla oli vielä herkullisia korvapuusteja, joilla kerättiin varoja oppilaiden retkikassaan. Sitten olikin aika jättää haikeat hyvästit oppilaille ja muulle koulun väelle. Kieltämättä oli vähän kyynelissä pidättämistä.
Viimeistä iltaa lähdimme viettämään isommalla porukalla keskustaan, jossa suuntasimme Aloha-ravintolaan. Siitä jatkoimme vielä mutakakulle/jätskille, joten tulihan ne ähkyt vedettyä vielä viimeisenäkin päivänä. Loppuilta kuluikin pakkaillen ja intouduimme Camillan kanssa vielä valvomaan kaksi ensimmäistä erää Suomi-Norja ottelusta. Hyvältähän se Suomen peli on näyttänyt, toivottavasti saavat pidettyä saman vireen tulevissakin matseissa.
Aamulla oli aika jättää vetiset jäähyväiset H:lle, jota tulee hirvittävän kova ikävä. Onneksi tiedän, että nämä kuluneet kuusi viikkoa olivat vasta yhteisen matkamme alkusoitto ja ystävyytemme tulee jatkumaan läpi elämän. Haikeudesta huolimatta mieleni valtasi myös innostus tulevasta reissusta, jota olen odottanut jo niin pitkään.
Saimme Camillan kanssa nauttia vähintäänkin mielenkiintoisesta kyydistä Bangkokiin ADHD-taksikuskin kyydissä. Kolmen tunnin matkan jälkeen saavuimme vihdoin hotellillemme, jossa Emily jo odottelikin meitä. Hysteerisen jälleennäkemishetken jälkeen lähdimme hortoilemaan pitkin katuja. Lopulta päädyimme kiertämään Tuk-Tukilla kaupunkia, jonka aikana pääsimme muun muassa ihastelemaan temppeliä ja kieltäytymään monista myyntiyrityksistä.
Emme kerenneet enää toiselle temppelille, joten päädyimme mutustamaan näännyksissä eväitä alueelle, jossa olimme lähes ainoat turistit. Ympärillä oli paljon mielenosoituksiin viittaavia rakennelmia, mutta päiväsaikaan niissä ei ainakaan ollut mitään toimintaa. Tuk-Tukin kyydissä näimme myös palaneita autoja, barrikadeja ym. joten kyllä täällä ilmeisesti vielä jotain meuhkataan.
Lopulta päädyimme vielä hämmästelemään China Townin meininkiä, jossa nautimme myös maittavat ateriat katukeittiöistä (noin eurolla). Bangkok vaikuttaa ensisilmäyksellä eläväiseltä ja mielenkiintoiselta kaupungilta, jossa saamme varmasti nopeasti kulumaan tulevat kolme päivää.
Yritän päivitellä kuulumisia blogiin parhaani mukaan, mutta voi olla, että etenkin tekstiosiot jäävät normaalia lyhyemmiksi ajanpuutteen takia. Kuulemisiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti