Tällä viikolla olen kokenut sydämentytkytyksiä niin hyvässä kuin pahassa. Onneksi viikkoon on mahtunut myös rauhallisempia päiviä.
Alkuviikko sujui melko rauhallisesti. Sijaisuus eteni kivasti ja luokka oli ihan mahtava. Sisällä syttyi taas pieni toivon kipinä oman opettajuuden suhteen, kun näki että tuollaisiakin luokkia on vielä onneksi olemassa. Se, miten sellaisen saa omakseen, onkin sitten ihan toinen asia.
Tällä viikolla olen myös jotenkin todella paljon miettinyt omaa rooliani opettajanhuoneessa. En oikein tiedä edes miksi, mutta kyseisessä koulussa olen ottanut melko hiljaisen roolin opettajien keskuudessa. Kuuntelen muiden juttuja, kysyn, jos tarvitsen apua ja juttelen tietysti, jos joku juttelee minulle. En kuitenkaan itse ole aloittanut aktiivisesti keskusteluja tai heittänyt yleiseen rupatteluun hirveästi mitään kommentteja. Aluksi se ei haitannut minua, koska ajattelin, että sijaistan päivän silloin, toisen tällöin. Nyt olen kuitenkin ollut töissä lähes koko toukokuun ja tunnen edelleen itseni melko ulkopuoliseksi. Kun on kerran ottanut tietyn roolin jossakin yhteisössä, on sitä yllättävän vaikea lähteä muuttamaan kyseisessä ympäristössä. Toivon vaan, ettei tämä ilmiö toistu silloinkin, kun aloitan oikeat työt jossakin koulussa. Olisi hirveää joutua olemaan päivästä toiseen jotakin sellaista, mitä ei oikeasti ole.
Nojoo, se siitä avautumisesta, eteenpäin! Torstaina lähdin töiden jälkeen Paulinan kanssa kiertelemään Naantaliin. Ilma oli harmaa ja ihmisiä ei näkynyt juuri ollenkaan. Olen aikaisemmin käynyt Naantalissa vain aurinkoisina päivinä, jolloin kadut pursuavat ihmisiä, joten tyhjyys oli ihan mukavaa vaihtelua. Harmi, että kamera unohtui kotiin, Naantali kun on niin kaunis kaupunki. Jouduin myös jättämään hyvästit Paulinalle, koska hän palaa Puolaan jo ensi viikolla. On ollut mukavaa ja mielenkiintoista tutustua häneen ja toivon, että törmäämme vielä joku päivä jossakin päin maailmaa.
Perjantaiaamuna koin ne tämän viikon negatiiviset sydämentykytykset. Olin aamulla lähdössä töihin, kun Mindi muuttui todella huonovointiseksi, veteläksi ja alkoi oksentaa. Se avuttomuuden tunne on aivan hirveä, kun ei voi auttaa toista mitenkään. Jouduin soittamaan töihin, etten pääse aamun ekoille tunneille ja lähdin päivystykseen Mindin kanssa. Eläinlääkäri otti Mindistä kaikkia mahdollisia kokeita ja onneksi kaikki arvot olivat kunnossa. Mindi oli kuitenkin sen verran heikkovointinen, että se jäi loppupäiväksi tiputukseen. Oli hirveää jättää Mindi sinne yksin kalterien taakse häkkiin koko päiväksi ja ajattelin, ettei se antaisi minulle koskaan sitä anteeksi.
Onneksi iltapäivällä Mindi oli jo oma pirteä itsensä ja tuntui antaneen minulle hylkäämisen anteeksi. En ole aikoihin pelännyt niin paljon kuin tuolloin ja pahinta oli se, että olin täysin yksin tilanteessa, eikä minulla ollut ketään tukena. Onneksi selvisimme tuosta säikähdyksellä ja toivon todella, että vastaavia keikkoja ei olisi enää luvassa. Nyt tajusin taas kerran sen, miten en vain yksikertaisesti kestäisi sitä, jos Mindille tapahtuisi jotain.
Tuon jälkeen viikko on kuitenkin onneksi sujunut iloisissa merkeissä. Veljeni Tuomas tuli kyläilemään luokseni koko viikonlopuksi. Lisäksi tänään äiti ja mummi tulivat kyläilemään tänne myös. Viikonloppu koostui muun muassa ulkoilusta, mäkiautoilusta, Föri-ajeluista, valtavista buffet-pöydistä ja jalkapallomatsista.
Sain jouluna Tuomakselta ja Anulta lahjaksi lahjakortin MCC action parkin mäkiautoiluun. Suhtauduin lahjaan melko skeptisesti, mutta suureksi riemuksi sain yllättyä todella positiivisesti! Mäkiautoilu oli ihan mielettömän hauskaa ja jännittävää puuhaa ja löysin itsestäni sisäisen rallikuskini ;D Voin todella lämpimästi suositella muillekin. Noita mäkiautoilupaikkoja on muissakin laskettelurinteissä eri puolella Suomea, joten kannattaa käydä kokeilemassa.
Koska kyseessä oli Tuomaksen vierailu Turkuun, emme tietenkään voineet jättää välistä Förillä ajelua. Tuomas on suuri Förifani ja haluaa ehdottomasti joka kerta Turkuun tullessaan päästä föreilemään. Tällä kertaa seilauksia kertyi vain viisi, mutta kerkesimme siinä ajassa nauttia Förin tunnelmasta ja maisemista ja Tuomas pääsi myös avustamaan hääparin kuvauksessa Förillä. Kuulimme myös erään miehen suusta ihanan lainauksen avioliitosta, joka meni kutakuinkin näin: "Avioliitto on kuin Föri, se toimii, kun se kulkee molempiin suuntiin." :) Förissä on tunnelmaa ja se on ehdottomasti yksi Turun parhaimmista puolista. Föri rocks!
Ennen Rantakertun hampparibuffettiin menoa päätimme kasvattaa nälkäämme tekemällä kävelyn Turun linnalle. Kun muutin viisi vuotta sitten Turkuun asuin Martissa lähellä jokea ja silloin tuolla päin tuli käveltyä paljon. Vuodet ovat vierineet ja nyykyään asun edelleen Aurajoen varressa, mutta maisemat ovat nykyään aika erilaiset. Oli mukava päästä katselemaan vanhoja tuttuja paikkoja pitkästä aikaa. Turku on ihana kesäkaupunki, se todella puhkeaa kukkaan tähän aikaan vuodesta.
Myös Turun linna piha-alueineen oli jälleen kerran upea näky. Sisälle linnaan en ole vielä näiden Turussa vietettyjen vuosien aikana päässyt, mutta ehkä sekin tulee vielä koettua. Nyt pääsimme sentään sisäpihalle asti.
Syömisen jälkeen olimme täysin ähkyssä, joten palasimme kämpilleni sulattelemaan. Loppuilta kuluikin rennosti pihalla, josta siiryimme paikalliseen katsomaan Mestarien liigan finaalia. Vaikka haukunkin jalkapalloa aina tylsäksi lajiksi, niin onneksi sentään toinen erä oli ihan viihdyttävää katsottavaa.
Tänään aloitimme aamun syömällä aamiaista pihalla auringonpaisteessa. Ensimmäinen aamiainen omalla pihalla maistui makoisalta ja se täytyy muistaa ottaa tavaksi nyt kesällä. Ihmeellistä, miten niin pieni asia voi muuttaa aamufiiliksen kokonaan. Muutenkin olen ollut innoissani tuosta pienestä pihastani, varsinkin kun olen saanut sinne nyt tuolit ja pöydän sekä kukkia. Se on oma pikku viidakkoni.
Puolenpäivän aikaan saapuivat äiti ja mummi, joiden kanssa jatkoimme kahvittelua pihalla. Sain ihania tuliaisia muun muassa kauniin korin ja mukit, pihalle aurinkotuolin ja peiton sekä karkkia. Lahjat ilahduttavat aina :) Iltapäivällä menimme jälleen syömään buffetpöydän antimia, tällä kertaa vuorossa oli Svarte Rudolfin herkut, jotka täyttivät nekin vatsat erittäin maittavasti.
Nyt Helsingin vieraat ovat lähteneet ja odottelen Camillaa saapuvaksi yövieraakseni. Ensi viikon suunnitelmat ovat vielä ihan auki, koska en vielä tiedä jatkuuko sijaisuuteni vai ei. Joka tapauksessa tänään vietämme tyttöjen iltaa ja ensi viikolla koittaa jo pakkaaminen Helsinkiin ja New Yorkiin lähtö varten, tuskin maltan odottaa!
Mukavaa viikkoa kaikille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti