Viimeiset palat Koh Mukin paratiisista ennen kotiinpaluuta

Hurjaa vauhtia hurahtivat viimeisetkin päivät Koh Mukin saarella ja tänään siirryimme jo Bangkokiin, josta Emily suuntaa huomenna kohti Ausseja minun palatessa takaisin kotiin. Tässä kuitenkin vielä viimeiset palat meidän "honeymoonista":D

Perjantaina pidimme sporttipäivän ja suuntasimme kävelylle pitkin ainoaa tietä, jonka saarelta löysimme. Lenkki loppui kuitenkin lyhyeen paahtavan helteen ja  autioiden tienvarsien takia. Ja olihan voimia myös säästettävä iltapäivän melontaretkeen.

Neljän aikaa pakkasimme itsemme kanoottiin ja otimme suunnaksi Koh Mukin ainoan varsinaisen nähtävyyden Emerald Cavesin. Koh Lantan lomallani vierailin kyseisessä paikassa uiden massaturismiryhmässä, joten oli mielenkiintoista päästä tutkimaan luolaa ihan omin päin. Matkan varrella ihastelimme Koh Mukin upeaa luontoa vehreine viidakkoineen ja jylhine kallioineen.

Luolan suuaukko oli onneksi merkitty poijuilla, koska muuten olisimme varmasti meloneet tyytyväisinä sen ohi, sen verran huomaamaton se oli. Luolan sisällä vesi oli uskomattoman kirkasta ja turkoosia ja joka puolella parveili pieniä kaloja. Tuota näkyä kesti kuitenkin vain hetken, koska pian luolan pimeys ympäröi meidät, emmekä nähneet enää mitään, vaikka possulamppukin oli valaisemassa tietämme!

Törmäiltyämme aikamme pitkin luolan seiniä näimme valoa tunnelin päässä. Löysimme sittenkin salaisen rannan. Kuvat eivät tee oikeutta tuolle paikalle, mutta kun kuvittelee hiekkarannan, jota ympäröi joka puolelta useita kymmeniä metrejä korkeat kallioseinämät täynnä vehreyttä, pääsee aika lähelle totuutta. Satuimme rannalle hyvää aikaan, koska paikalla oli vain muutamia muita ihmisiä ja hetken saimme olla ihan kahdestaankin. Siitä intoutuneina päädyimmekin sitten räpsimään hyvin epämääräisiä yhteiskuvia :D



Illalla lähdimme jo hyvissä ajoin ihastelemaan auringonlaskua, jottemme missaisi sitä toista kertaa. Ja kyllä vain, auringonlasku oli Koh Mukillakin aivan uskomattoman upea. Sen jälkeen menimme syömään ensimmäistä kertaa johonkin muuhun kuin oman hotellimme ravintolaan, mikä oli virhe. Ruoka oli kyllä oikein hyvää, mutta sitä sai odottaa ikuisuuden. Ja meillähän ei ollut ikuisuutta aikaa, koska olimme päättäneet pitää bileillan :D

Kun saimme lopulta syötyä, suuntasimme rantabileet mielessämme läheiseen istuskelupaikkaan, jossa olimme edellisenä iltana makoilemassa. Tällä kertaa tilasimme oikein drinkitkin, jotka olivat todella väkeviä. Muuta väkevää illassa ei sitten ollutkaan. Ilmeisesti Koh Muk on kuitenkin henkeen ja vereen ruotsalaisten lapsiperheiden paratiisi, koska musiikki oli yhtä nukuttavaa kuin edellisenäkin iltana ja jo kymmenen aikaan baaria alettiin sulkea. Niinpä hipsimme kiltisti takaisin kämpille ja fiilistelimme hetken aikaa Emilyn musavalikoimaa ennen nukkumaanmenoa.

Koska rantabileet vaihtuivat unibileisiin, suuntasimme taas heti aamusta altaalle tuskailemaan auringonoton kanssa. Aluksi meillä oli suunnitelmissa lähteä snorklausretkelle, mutta kun ne olivat niin törkeissä hinnoissa, päätimme jäädä ihmettelemään Koh Mukin koralliantia. Korallien suhteen ranta ei ollut mitä parhain, mutta kohdallemme sattui muutama iso ja värikäskin kalaparvi, jonka syömis- ja puhdistautumistouhuja oli hauska seurailla. Voi kun Suomessakin olisi yhtä paljon ihmeteltävää!

Illalla suuntasimme ihastelemaan auringonlaskua läheiseen näköalaravintolaan, josta sai myös hyvän kokonaisnäkymän rantaamme. Vuorovesivaihtelut olivat rannalla todella suuret, rantaviiva siirtyi päivän aikana varmaan kymmenillä metreillä. Auringonlasku oli viimeisenäkin iltana häikäisevän kaunis, tuohon näkyyn ei varmaan kyllästyisi ikinä.

Auringon kömpiessä mailleen nautiskelimme vielä hetken musiikista rantatuoleissa ennen viimeistä illallista. Neljä päivää kuluivat nopeasti, mutta kuitenkin ihanan verkkaisessa tahdissa. Tahti on etenkin kuluneen kahden viikon aikana ollut sen verran vauhdikas, että oli ihana saada vielä kunnon löhöloma mahtavassa seurassa ennen kotiinlähtöä.



Tänään on ollut taas pitkä päivä, joka alkoi pakkailun, löhöilyn ja koira- ja gekkokaverien hyvästelyillä (bungalowistamme tuli eläintarha näiden päivien aikana :D). Sitten alkoikin taas loputon matkustus saarelta mantereelle, rannasta Trangin lentokentälle, jossa pääsimme täynnä munkkeja olevalle lennolle Bangkokiin ja lopulta pitkän ja ärsyttävän taksimatkan jälkeen hotellille. Nyt voisi olla aika mennä nukkumaan, että huomisesta lennosta tulisi edes jotenkin siedettävä.

Uskomattomat, järisyttävät, ihanat, tunnerikkaat, mahtavat ja hauskat kaksi kuukautta on vierähtänyt siitä, kun jätin Suomen ankeat kelit taakseni. Kelit eivät ilmeisesti ole muuttuneet yhtään parempaan, mutta tämä tyttö on kokenut tuossa ajassa vaikka ja mitä. Tällä hetkellä mielessäni on rauha ja tiedän, että on aika kiittää tästä seikkailusta. Sydän kiitollisena, onnellisena ja täynnä unohtumattomia kokemuksia suuntaan kohti sitä rakkainta määränpäätä, johon on aina yhtä ihana palata. I'm coming HOME! 

Katastrofimatka Koh Mukin paratiisiin Mr Harrisin seurassa

Keskiviikkona suuntasimme siis Emilyn kanssa takaisin kohti Thaimaata pienelle Koh Mukin saarelle. Tiesimme, että päivästä tulisi pitkä, koska ensin oli vuorossa lento KL:sta Krabille, sieltä parin tunnin ajomatka Trangiin ja sieltä venematka Koh Mukille. Sitä taas emme tienneet, kuinka monta säätöä ja sähellystä päivämme varrelle oikein mahtuisi.

Aamulla jätimme hyvästit Camillalle ja suuntasimme kohti halpalentoyhtiöille tarkoitettua erillistä lentokenttää. Pienellä sähellyksellä höystettynä saimme itsemme chekattua lennolle ja pääsimme eroon painavista laukuistamme. Sitten päätimmekin lähteä ostamaan juotavaa, jotta saisin otettua matkapahoinvointilääkkeeni. Olimme kerrankin saaneet kulutettua kaikki käteiset, mistä olimme todella tyytyväisiä, kunnes pääsimme juomatiskille. Juomat pystyi maksamaan vain käteisellä! Niinpä lähdimme etsimään pankkiautomattia, mutta siitä ei pystynyt nostamaan rahaa. Ajattelimme, että pakko täällä on jossain pystyttävä ostamaan kortilla, joten lähdimme kiertämään kuppiloita aina mäkkäristä lähtien, mutta vastaus oli aina sama.

Aika kuluikin yllättävän nopeasti lentokenttää kiertäessä ja lennon lähtöön oli enää alle puoli tuntia, kun päädyimme ostamaan juomat karkkikojusta, jossa pystyi maksamaan kortilla, jos tavaraa osti yli 25 MYR arvosta. Niinpä hamstrasimme karkkia ja keksejä vesien lisäksi, mutta sitten alkoikin taas odottaminen. Edelliset asiakkaat valkkailivat ostoksiaan vaikka kuinka kauan ja kun vihdoin pääsimme kassalle oli lennon lähtöön enää 20 minuuttia. Lisää aikaa kului vielä siihen, kun Emilyn kortti ei toiminutkaan, mutta onneksi saimme ostokset tehtyä kortillani.

Hörppäsin pikaisesti vedet ja matkapahoinvointilääkkeet naamaan ja rynnimme passintarkastukseen. Siellä hoputtava nainen kaappasi Emilyn läpi turvatarkastuksen huutaen, että lento on jo lähtenyt, minun jäädessä säheltämään tarkastukseen tietysti niiden pirun vesipullojen kanssa, jotka olimme suurella vaivalla hankkineet. Vesipullot jäivät sinne ja minä juoksin Emilyn perässä koneeseen, jossa muut matkustajat jo odottivat. Inhoan myöhästelijöitä, joten tuo hävetti kyllä niin paljon! No, lopulta jouduimme kuitenkin odottelemaan koneessa varmaan puoli tuntia saapumisemme jälkeen, joten kaikki sählinki olikin taas ihan turhaa.

Onneksi sain napattua pahoinvointitabletit, koska lento heilui noustessa ja laskeutuessa ihan älyttömästi, joten ilman niitä olisin varmasti oksennellut monta kertaa. Pääsimme kuitenkin hengissä Krabille asti ja saimme tavaratkin nopeasti. Seuraava takaisku odotti meitä infotiskillä, kun kysyimme, miten pääsisimme Koh Mukille. Päivän ainoa minivan-kuljetus oli jo mennyt, joten ainoa ja kallis tapa oli ottaa taksi Trangiin ja sieltä pitkähäntävene. Koska saarella ei ole pankkiautomaattia, lähdimme nostamaan rahaa Emilylle, siinä kuitenkaan onnistumatta. Automaattireissun aikana Emily alkoi kutenkin ihmetellä, mikä lappu hänen laukussaan oikein oli. Menin katsomaan sitä ja suureksi hämmennykseksemme siinä lukikin Mr. Harris!!!

Emilyllä olikin siis vahingossa väärän ihmisen laukku, joka oli täysin samanlainen kuin hänen omansa. Palasimme äkkiä matkatavarahihnalle, mutta kaikki laukut olivat jo menneet, joten Mr. Harris oli ottanut Emilyn laukun matkaansa. Sitten seurasikin loputon määrä keskusteluja lentokentän henkilökunnan kanssa, puheluita, sähköposteja ja tuloksetonta odottelua. Kolmen tunnin pyörimisen jälkeen päätimme ottaa Mr. Harrisin mukaamme ja lähteä vihdoin kohti Koh Mukia.

 

Juuri kun olimme päässeet taksiin tuli Mr. Harrisilta onneksi viesti, että hän majoittuu Koh Lantalla, joka on lähellä Koh Mukia ja että hotellimme olivat jo sopineet laukkujen vaihtamisen huomiselle. Niinpä pääsimme nauttimaan loppumatkasta rauhallisin mielin, vaikka siitä tulikin todella kallis (taksi+vene yhteensä 3200 bahtia eli noin 80 euroa). Saimme kuitenkin nauttia ihanasta auringonlaskun värjäämästä taivaasta lipuessamme kohti Koh Mukia.

Kun vihdoin pääsimme saarelle oli kello jo yli seitsemän illalla, emmekä jaksaneet muuta kuin syödä hotellin ravintolassa ja ihmetellä hetken aikaa söpöä rantabungalowiamme. Sitten kävimmekin jo unille, joita säestivät muun muassa hyttyset, gegot, koirien tappelut, aallot ja tuhannet muut äänet. Eipä siis taas kauheasti tullut nukuttua, mutta ainakin olimme perillä.

Seuraavana aamuna heräsimme todelliseen paratiisiin, mitä emme olleet vielä illan pimeydessä huomanneet. Hotellimme on aivan rannassa, jonka vesi on todella turkoosia. Missään ei juurikaan ole kauheasti ihmisiä, vaan omasta rauhasta ja tilasta saa nauttia niin rannalla kuin uima-altaallakin. Ruoka ja juomat ovat hyviä ja edullisia ja koko hotellialue on todella viihtyisä. Lisäksi naapurissamme asui suomalaispariskunta, jotka osasivat neuvoa meille paljon hyödyllisiä asioita saaresta.

Kun Emily sai oman laukkunsa aamusta, kuluttelimme loppu päivän pitkälti maatessa ja polskiessa altaalla ja rannalla. Lisäksi opetin myös Emilyä snorklaamaan ja siinä ohessa ihastelin itsekin melko isoja kaloja, jotka viihtyivät ihan rannan tuntumassa.

Missasimme auringonlaskun, mutta onneksi ranta oli upea vielä iltahämärässäkin tuhansien tähtien syttyessä valaisemaan taivasta. Ruokailun jälkeen suuntasimme vielä läheiseen baariin, mutta yöelämä on täällä huomattavasti väsyttävämpää kuin esimerkiksi Singaporessa. Emme edes juoneet mitään, kun väsyttävä musiikki tainnutti meidät jo vaakatasoon ihastelemaan tähtiä :D

Kun Emily alkoi muistuttaa muumiota, totesimme olevan aika lähteä nukkumaan, tai niinhän me luulimme. Kun pääsimme kämpillemme ja aloimme tehdä iltapuuhiamme lensi yhtäkkiä varmaan melkein 10 senttinen torakka vesaamme ja jouduimme ihan paniikkiin! Kello oli sen verran paljon, että respassakaan ei ollut enää henkilökuntaa, joten lukitsimme torakan vessaan ja toivoimme sen kadonneen aamuun mennessä. Ja onneksi niin kävikin. Varsinainen eläintarha siis tämäkin saari!

Uskomatonta, että maanantaina olen jo Suomessa! Se ajatus tuntuu vielä niin kaukaiselta täällä tropiikissa maatessa. Viimeiset Koh Mukin seikkailut kirjoittelen Bangkokissa, jonne siirrymme huomenna.

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)  

Apinointia Batu Cavesilla ja viimeiset KL:n haahuilut

Tässä olisi sitten vielä viimeiset palat Kuala Lumpurista. Tiistaina lähdimme aluksi käymään China Townissa, jossa riitti elämää, niin kuin niissä aina. Ainoa huono puoli oli melko rasittavasti tavaroitaan tyrkyttävät ei kiinalaiset myyjät, joten emme viihtyneet alueella kovin pitkään. China Townin katuja kävellessä tunnelma oli jo lähempänä Bangkokin katuja ja erosi selvästi keskusta-alueen siistityistä kaduista, jotka taas muistuttivat enemmän Singaporea.

 

Lounastettumme China Townissa harhailimme hetken päämäärättömästi aistien paikallista tunnelmaa ja nähden muun muassa hienon moskeijan. Emme kuulleet muuten kertakaan edes rukouskutsuja, joten en tiedä ovatko ne olenkaan käytössä Malesian muslimeilla. Katukuvassa näkyi vain muutamia kokomustia burkhia ja yleisesti ottaen paikallisten naisten pukeutuminen oli peittävistä vaatteista ja hunnuista huolimatta todella värikästä, iloista ja persoonallista.



 

Päivän vaihtuessa iltaan nappasimme allemme junan, jolla suuntasimme noin 11 km KL:n keskustan ulkopuolella sijaitseville Batu Cavesille. Taksilla/järjestetyllä kyydillä matka olisi tullut monta kertaa kalliimmaksi, joten kannattaa ehdottomasti valita juna, jos sinne päin suuntaa. Juna oli todella siisti, ilmastoitu, nopea ja sen pääteasema sijaitsi aivan luolien lähellä. Lisäksi naisille oli varattu ihan omat vaunut, joihin jotkut urpot miehet yrittivät silti eksyä :D

Batu Cavesissa sijaitsee hindujen temppeli ja alueella näkyikin vahvasti hindulaisuus väreineen, äänineen ja tuoksuineen. Itse luolat ja temppeli sijaitsivat korkealla kallioseinämän sisällä, jonne kiivettiin portaita pitkin. Matkan varrella oli paljon veikeitä apinoita, jotka varastivat ihmisiltä ja suostuivat poseeraamaan vaihtelevalla menestyksellä. Hauska tapa yhdistää nähtävyydet, kuntoilu ja eläintarha, ja vielä täysin ilmaiseksi!

Luolat olivat ihan hieno kokonaisuus, joka kannattaa käydä katsastamassa, koska KL:n alueella ei kauheasti muita kovinkaan erikoisia nähtävyyksiä tuntunut olevan. Palasimme keskustaan vielä ennen pimeää ja ajattelimme kerkeävämme KL Toweriin ihailemaan maisemia ennen auringonlaskua. Toisin kuitenkin kävi!

 

Hortoilimme loputtoman pitkään ympäri kaupunkia nähden tornin koko ajan, mutta emme vain löytäneet sinne johtavaa tietä. Välissä oli pakko pysähtyä syömään ja onneksemme eksyimme suoraan Hard Rock Cafen eteen. Niinpä pidimme välitankkauksen nachojen parissa, jonka jälkeen jatkoimme taivallustamme. Kun vihdoin löysimme tornille johtavan tien ja kipusimme koko mäen ylös, meille ilmoitettiin, että torni oli sulkeutunut 5 minuuttia ennen tuloamme.

 

 

Onneksi mukava henkilökunta osasi neuvoa meidät läheisen Pacific Hotellin kattobaariin, josta näimme ihan hyvin KL:n Skylinea, samalla kuin nautimme drinkeistä ja huikeasta baarimiljööstä. Suureksi yllätykseksi kolmikkomme viimeinen yhteinen ilta pitkään aikaan sujui maltillisesti ja suuntasimme jo ennen yhtätoista takaisin hotellille.

Keskiviikkona oli tehotriomme eron aika, kun me suuntasimme Emilyn kanssa kohti Koh Mukia Camillan lähtiessä takaisin koti-Suomeen. Kaksi viikkoa kului aivan uskomattoman nopeasti! Täyden kympin reissu, huipputyttöjen kanssa, nuo hetket ja naurut eivät vaan unohdu koskaan <3 Emilyhän jatkaa matkaansa Australiaan puoleksi vuodeksi, joten tällä kokoonpanolla tulemme olemaan yhdessä aikaisintaan vasta loppukesästä. Aika haikeaa, vaikkei sitä vielä oikein ymmärräkään, kun tuo Emily kököttää tuossa vieressä.

Reissummehan sujui täysin yli odotusten ja koko matkan ajan meitä tuntui ympäröivän hyvän onnen taikarinki. Niinpä pelkäsimme tuon taian raukeavan, kun joukkomme eroaisi. Ja niinhän siinä juuri kävikin, ainakin Emilyn ja minun tapauksessa! Tuosta katastrofireissusta, salaperäisestä Mr. Harrisista ja Koh Mukin paratiisista lisää ensi postauksessa.

Palaamisiin!