Kotona, mutta silti koditon

Viimeisen viikon olen viettänyt kotona Turussa ja nauttinut yksinolosta. Olen nähnyt myös muutamaa ihanaa ihmistä, mutta pääasiassa viikko on kulunut erakoituessa. Etenkin aluksi aika kului pitkälti TV:n ääressä, mutta säiden parantuessa raahasin itseni myös pihalle nauttimaan lämmöstä ja viidakostani, joka on lähtenyt aivan käsistä. Löysin myös uudestaan yhden vanhan lempisarjani, OC:n, jonka 2. kausi on saanut viihdyttää minua jo monena päivänä. Viikko tuli ehdottomasti tarpeeseen, mutta sen aikana olen joutunut myös kohtaamaan kipeän totuuden. Minulla ei enää ole kotia, vaikka olen kotona. 

 

Erakoitumista parhaimmillaan <3



Periaatteessahan minulla on kolme kotia tänä kesänä. Tämä omani täällä Turussa, vanhempieni asunto Lauttasaaressa ja mökkimme Porvoossa. Peräkkäisinä viikkoina olen kiertänyt kaikki kotini vain tajutakseni, etten tunne niistä yhdessäkään olevani kotona. Mökkimme nyt on aina ollut kesäkoti, joten on luonnollista, etten tunne oloani kovin kotoisaksi siellä. Vanhempien asunnon voisin ehkä mieltää kodikseni, jos he asuisivat vielä talossa, jossa elin 18 ensimmäistä vuottani. Mutta heidän nykyinen asuntonsa on heidän koti, ei minun kotini.

Niinpä jäljelle jää tämä opiskelijakaksioni Turussa. Minun ihana, oma kotini, joka ei jostain syystä vain enää tunnu kodilta.Vaikka hinkuni maailmalle on loputon, on koti ollut minulle aina se paikoista rakkain. Olen kuitenkin aikamoinen kotihiiri, minkä takia tuntuu todella raastavalta viettää aikaa kotona, joka ei kuitenkaan tunnu enää kodilta.

Olen koko viikon yrittänyt pohtia, miksi olen menettänyt kodintuntuni täällä. Ehkä puoli vuotta kestänyt matkalaukkuelämäni on vierottanut minut tästä kodista. Tai sitten se johtuu siitä, että tiedän nyt opintojeni päätyttyä tämän asunnon olevan kotini enää maksimissaan vuoden. Tai sitten syynä on se, ettei minulla kodin lisäksi ole enää juurikaan muuta täällä Turussa. Ei opiskeluja, työtä, läheisiä ystäviä, seurustelukumppania, harrastuksia tai muuta, mitä elämäksi kutsutaan. Rakastan olla yksin, mutta en ehkä sittenkään näin yksin.

 

Ajattelin vain, että tähän sopisi jokin tekotaiteellinen kuva puista ja taivaasta :D



Rakastan kuitenkin Turkua ja sitä tunnetta, mikä minut valtaa, joka kerta kun palaan Helsingistä tai muualta takaisin tänne. Täällä minua eivät määritä asiat, joita olen tehnyt vuosia sitten tai ihmiset, jotka kuvittelevat tuntevansa minut. Täällä saan olla minä juuri sellaisena kuin olen ja kävellä kaduilla vielä kuudenkin vuoden jälkeen törmäämättä juurikaan tuttuihin. Siksi en tiedä, olenko valmis palaamaan entiseen.

On kai sanomattakin selvää, että tämä kodittomuudentuntuni on myös merkki siitä, että on jonkinlaisen muutoksen aika. Elämäni hakee tällä hetkellä todella rankasti suuntaansa kaikilla sen osa-alueilla, mutta vielä on mahdotonta sanoa, mihin se lopulta päätyy. Sitähän sanotaan, että koti on siellä, missä sydän on. Minun sydämeni ei selvästikään osaa tällä hetkellä päättä olinpaikkaansa, vaan se leijuu jossakin epämääräisessä välitilassa. Toivon kuitenkin, että se löytää taas joku päivä oikean paikkansa ja että sen mukana saan takaisin myös kodintuntuni riippumatta siitä, mihin päin maailmaa päädyn.

OC muistutti minua myös yhdestä lohtubiisistä, jonka olin lähes kokonaan unohtanut. Kyseinen kappale sopii jotenkin niin täydellisesti tähän tämän hetkiseen olotilaani, että oli pakko lisätä se vielä tähän.