Huhheijaa, mitä hässäkkää elämä tällä hetkellä! Viikot matkan jälkeen ovat kuluneet tahdilla töihin ja muuttamaan, töihin ja järjestelemään jne. Pääsiäinen oli ainoa hengähdystauko, jonka pyhitimme pelkälle lomailulle mökillämme Porvoossa. Muuten ollaankin sitten paiskittu hommia hiki hatussa ja flunssassa, jonka onnistuin hankkimaan kaiken kukkuraksi. Blogi on taas jäänyt muun elämän jalkoihin, mutta yritän ryhdistäytyä sen suhteen nyt, kun asumme uudessa kodissa ja nettikin toimii vihdoin.
Bhutanin ja Nepalin kertomukset joutuvat vielä hetken odottamaan, koska löysin arkistoista julkaisemattomia kuvia Etelä-Afrikan reissulta. Joten palataan hetkeksi vielä Afrikkaan, Kapin niemimaalle, jota lähdimme ryhmän kanssa kiertämään ihanan aurinkoisena päivänä.
Kapin niemimaa, jossa myös Kapkaupunki sijaitsee, on 75 kilometriä pitkä, kallioinen niemimaa. Sen kasvillisuus kuuluu pitkälti fynbos kasvillisuusvyöhykkeeseen, jonka päälajeja ovat puuvartiset kasvit, kuten kanervat ja proteat sekä erilaiset ruohomaiset kasvit. Alueella kasvaa noin 8000 eri kasvilajia, joista kahta kolmasosaa ei esiinny missään muaalla maailmassa. Sen takia koko fynbosin alue on määritelty Unescon maailmanperintökohteeksi.
Ajoimme heti aamusta niemimaan eteläpäähän, jossa sijaitsevat Cape Point ja Hyväntoivonniemi. Sää oli onneksemme täysin kirkas, joten maisemat olivat todella kauniita. Cape Pointille nousimme monoraililla ja kävelimme alas kivetettyjä kävelypolkuja pitkin. Tuuli oli melko kovaa, mikä teki valokuvaamisesta hieman jännittävää. Hyväntoivonniemellä kippistimme kuohuvalla saavutettuamme Afrikan mantereen lounaiskärjen, jota hyvin usein virheellisesti luullaan mantereen eteläisimmäksi kolkaksi. Se kuitenkin sijaitsee noin 150 kilometrin päässä Cape Agulhasissa.
Hyväntoivonniemeltä jatkoimme matkaamme niemimaan ympäri suunnaten kohti lounasta ja Boulders Beachia. Boulders Beach on yksi parhaimmista paikoista nähdä suloisia afrikanpingviinejä. Vuonna 1982 rannalle tuotiin pesimään kaksi pingviinipariskuntaa ja nykyään rannalla elelee noin 3000 yksilön pingviinilauma.
Afrikanpingviinit ovat kooltansa melko pieniä. Ne kasvavat noin 70 senttiä pitkiksi ja painavat 2-4 kiloa. Tuolloin marras-joulukuussa niillä oli käynnissä sulkasato, jolloin ne eivät ole kaikista edustavimmillaan. Toisaalta sillon ne pysyttelevät rannalla, eivätkä ole merellä ruokailemassa, joten niitä on mahdollisuus nähdä paljon enemmän.
Afrikanpingviinit ovat erittäin uhanalaisia ja niitä uhkaavat monet eri tekijät. Kaupallinen kalastus on vähentänyt niiden ravinnonsaantia, ne ovat erittäin alttiita alueiden öljysaasteille, niiden luonnollisia pesimäalueita on enää vähän jäljellä ja niistäkin ne joutuvat kilpailemaan usein hylkeiden kanssa. Afrikanpingviinien suojelemiseksi on tehty monia toimenpiteitä ja täytyy toivoa, että ne takaisivat lajin säilymisen myös tulevaisuudessa.
Afrikanpingviinit ovat kyllä jotenkin niin suloisa eläimiä, että niitä olisi voinut katsella vaikka koko päivän. Meidän oli kuitenkin jatkettava matkaa takaisin Kapkaupunkiin, koska kuulimme, että hissi Pöytävuorelle oli avattu tuulen laannuttua edellisestä päivästä.
Saavuimme hissille hyvään aikaan, emmekä joutuneet jonottamaan lähes olenkaan. Köysirataa pitkin nousimme Kapkaupungin maamerkin päälle 1084 metrin korkeuteen. Koska olimme viettäneet koko päivän kovassa tuulessa, odotin, että myös huipulla tuulisi. Siellä oli kuitenkin täysin tyyntä ja aurinko paistoi edelleen paahtavan kuumasti.
Lähdimme hiljalleen kiertämään Pöytävuoren tasaista lakea, jolla on leveyttä noin kolme kilometriä. Vuoren toiselta laidalta avautuivat upeat maisemat Kapkaupunkiin ja toiselta taas oli hyvät näkymät koko Kapin niemimaalle. Pöytävuorella elää paljon kalliotamaaneja, jotka lähestyivät rohkeasti ihmisiä ruuan toivossa. Eipä ihan heti uskoisi, että näiden söpöjen palleroisten lähin sukulainen on norsu!
Pöytävuoren valloitus oli loistava päätös päivälle, joka sisälsi niin paljon kauniita maisemia, että niistä meinasi tulla melkein ähky. Minulle itselle tuo vierailu Pöytävuoren päällä oli erityisen tärkeä kokemus, koska en sitä edellisellä reissullani päässyt tekemään. Lähtiessäni silloin reilu kolme vuotta sitten Kapkaupungista vannoin vielä palaavani kaupunkiin ja valloittavani Pöytävuoren. Nyt on sekin lupaus täytetty.
Kapkaupunki on edelleen yksi lempikaupungeistani ja oli ihanaa päästä sinne uudelleen. Matkan aikana mielessäni pyöri useaan otteeseen vapaaehtoistyöni suloisten lasten parissa. Ikävä kyllä tämän matkan aikataulu oli sen verran kiireinen, etten pystynyt vierailemaan koululla, jossa työskentelin syksyllä 2014. Pala sydäntäni on pysyvästi tuossa kaupungissa ja toivon, että elämä kuljettaa minut Kapkaupunkiin vielä tulevaisuudessakin.
Nyt jatkan taas kodin järjestelemistä, jotta voisimme jossakin vaiheessa asua muussakin kuin kaaoksessa. Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille! :)
Kapkaupunki teki minuun suuren vaikutuksen jo vuonna 2014, kun saavuin sinne ensimmäistä kertaa. Se on ehdottomasti yksi kauneimmista ja mielenkiintoisimmista kaupungeista, joissa olen käynyt (ja asunut). Siksi olinkin hyvin innoissani, kun pääsin palaamaan Kapkaupunkiin viime marraskuussa matkanjohtajan roolissa.
Maisemia Kirstenboschissa
Vietimme Kapkaupungissa muutaman päivän ja niiden aikana teimme myös paljon sellaista, mitä en edellisellä kerralla ehtinyt tekemään. Ensimmäisenä päivänä teimme retken upeaan Kirstenboschin kasvitieteelliseen puutarhaan. Se on perustettu vuonna 1913 ja levittäytyy Pöytävuoren itärinteelle sulautuen saumattomasti alueen fynbos-kasvillisuuteen.
Kirstenboschin kukkaloistoa ja helmikana
Kirstenbosch on valtavan kokoinen, joten sen kiertämiseen kannattaa varata hyvin aikaa. Se koostuu monista erilaisista alueista, jotka ovat pullollaan kauniita kasveja. Puutarhassa järjestetään viikonloppuisin myös konsertteja, joille upea puutarha antaa varmasti mahtavat puitteet.
Company's Garden
Kirstenboschista palasimme takaisin kaupungin keskustaan, jossa teimme lyhyen kävelyn Company's Gardenissa. Kapkaupungin perustaja Jan van Riebeeck istutti puutarhan v. 1652 saadakseen kasviksia siirtokunnan asukkaille ja laivojen miehistölle. Nykyään viihtyisä puutarha toimii keskustan vehreänä keitaana, jonka ympäristössä sijaitsee paljon erilaisia kirkkoja ja museoita sekä Etelä-Afrikan parlamenttitalo. Puisto on myös täynnä kesyjä harmaaoravia, jotka Cecil Rhodes toi aikanaan Pohjois-Amerikasta.
Bo-Kaapin värikkäitä taloja
Ennen paluuta hotellillemme piipahdimme vielä nopeasti värikkäälle Bo-Kaapin alueelle. Kyseessä on vanha islamilainen kortteli, joka rakennettiin jo 1760-luvulla. Alueen talot on rakennettu ihan kiinni toisiinsa ja ne loistavat toinen toistaan kirkkaammissa väreissä.
Waterfrontin valoloistoa
Hotellimme sijaitsi Waterfrontin alueella, joka tulee varmasti jokaiselle turistille tutuksi Kapkaupungissa. Viktoriaaninen satama on kaupungin suosituin nähtävyys ja se on mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa. Alueella sijaitsee useampi suurempi ostoskeskus, markkinoita, ravintoloita, kauppahalleja, erilaisia museoita, maailmanpyörä ja suuri akvaario. Waterfrontissa järjestetään paljon erilaisia tapahtumia ja jossakin kulmassa on lähes aina käynnissä jokin musiikkiesitys. Lisäksi satamasta lähtee lautta kaupungin edustalla sijaitsevalle Robben Islandin vankilasaarelle, jossa myös vierailin ryhmän kanssa.
Waterfrontin rakennuksia ja näkymiä
Jos viinit ovat yhtään lähellä sydäntä, kannattaa Kapkaupungista tehdä myös retki lähialueen viinitiloille. Ryhmän kanssa vierailimme niistä kahdessa, Blaauwklippenissa ja Simonsigissa, jotka sijaitsivat molemmat lähellä Stellenboschin viehättävää yliopistokaupunkia. Yleensä maistelutilaisuudessa saa maistaa viittä tai kuutta tilan viiniä ja tarjolla on usein myös jotain pientä purtavaa.
Viihtyisät viinitilat
Moni ryhmästä totesi lähtöpäivänä, että eikö voitaisi jäädä vielä muutamaksi päiväksi. Ja kieltämättä, Kapkaupunki on paikka, josta joutuu näköjään aina lähtemään vähän haikein mielin. Kapkaupungissa on käynnissä todella vakava vesikriisi ja tämän hetkisen arvion mukaan puhdas vesi loppuu huhtikuussa, jos alueelle ei tule merkittäviä sateita. Paikallisten vedenkäyttöä oli jo matkamme aikana rajoitettu merkittävästi ja veden säästämisestä muistutettiin joka paikassa. Tämä kannattaa siis ottaa huomioon, jos on matkustamassa Kapkaupunkiin lähiaikoina. Täytyy toivoa, että vesipulaan löydettäisiin jokin toimiva ratkaisu.
Kirjoittelen ainakin vielä yhden postauksen Etelä-Afrikan reissusta. Siinä kierrämme Kapin niemimaan, ihastelemme suloisia afrikanpingviinejä ja nousemme Pöytävuoren tasaiselle huipulle.
Nyt palataan ajassa taaksepäin marraskuun loppuun, jonka vietin ihanassa Etelä-Afrikassa matkanjohtajana. Lensimme ryhmän kanssa Johannesburgiin, josta jatkoimme suoraan reilun parin tunnin ajomatkan Pilanesbergin kansallispuistoon. Pilanesberg on pinta-alaltaan noin 60 000 hehtaaria ja se on Etelä-Afrikan neljänneksi suurin kansallispuisto.
Pilanesbergin maasto on hyvin kumpuilevaa, koska se sijaitsee entisen tulivuoren kraatterin alueella. Kansallispuisto on ihmisen perustama ja suurin osa sen eläimistä on tuotu alueelle 1970- ja 1980-luvuilla. Pilanesbergissa elää koko Big 5 eli norsut, sarvikuonot, leijonat, leopardit ja afrikanpuhvelit. Niiden lisäksi puistossa asustelee muun muassa lukuisia eri antilooppilajeja, kirahveja, seeproja, gepardeja, pahkasikoja, hyeenoja, virtahepoja, krokotiileja ja yli 300 eri lintulajia.
Vasemmalla kudut, oikealla ylhäällä gnu ja alhaalla kaama-antilooppeja.
Safariajot tehdään aikaisin aamulla ja iltapäivällä ennen auringonlaskua, jolloin suurin osa eläimistä on liikkeellä. Safarimatka ei siis varsinaisesti käy lomailusta, koska herätykset ovat yleensä jo ennen viittä aamulla. Väsymyksen kuitenkin unohtaa samantien, kun ensimmäiset eläimet tulevat näköpiiriin.
Oikealla kirahvit, vasemmalla ylhäällä kilpikonnat rantautumassa ja alhaalla sarvikuonon takapuoli :D
Aamuajon jälkeen palasimme nauttimaan runsaan buffetaamiaisen majapaikkaamme Bakubung Bush Lodgeen. Se sijaitsee luonnonpuiston sisällä ja monet eläimet olikin mahdollista bongata aamupala- tai lounaspöydässä istuen. Huoneet olivat ihanan tilavat ja viihtyisät, henkilökunta ystävällistä ja ruuat erinomaisia.
Bakubung Bush Lodge
Teimme matkan aikana yhteensä neljä safariajoa. Ainoastaan ensimmäisen päivän aamuajo oli eläinanniltaan melko vaatimaton. Osa safariajon jännitystä on juuri se, että ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Välillä ei nähdä juuri mitään ja välillä taas eläimet marssivat esiin toinen toisensa perään. Big fivesta bongasimme kahden päivän aikana kolme: leijonat, sarvikuonot ja norsut. Koska olin töissä, en ehtinyt paneutua kuvaamiseen hirveästi ja otin kuvia vain kännykkäni kameralla. Keskityinkin kuvaamisen sijasta nauttimaan upeista elämyksistä, joita luonto meille tarjoili.
Leijonat toimivat matkaoppainamme aamusafarilla. Kerrassaan uskomaton hetki!
Pilanesbergissa on hyvä tieverkosto ja siellä on mahdollista ajaa myös omalla autolla. Itse kuljimme safarijeepeillä, joita ohjasivat asiantuntevat rangerit. Heidän avulla koimme monta luontoelämystä, jotka muuten olisivat varmasti jääneet kokematta. Kuten tuo ylläoleva leijonalauma, jonka rangerimme bongasi jo todella kaukaa. Jäimme kärsivällisesti odottamaan ja lopulta koko lauma löntysteli aivan autojemme välistä.
Suloinen norsuperhe ylitti myös tien aivan automme edestä <3
Jos safarimatkustaminen kiinnostaa, on Etelä-Afrikka loistava kohde sen aloittamiseksi. Suuria eläinlaumoja siellä ei näe samalla tavoin kuin vaikka Tansanissa tai Keniassa, mutta esimerkiksi sarvikuonojen bongaamiseen maa on loistava, koska yli 80 prosenttia maailman sarvikuonoista elää juuri Etelä-Afrikassa. Lisäksi maassa on niin paljon muuta mielenkiintoista nähtävää, että se peittoaa monet muut matkakohteet monipuolisuudellaan.
Nyt ajattelin kirjoitella vähän tarkemmin syksyn matkoista, jotka ovat kaikki omalla tavallaan todella kiinnostavia. Tuntuu vieläkin oudolta, että vuosi, jonka aikana minun oli tarkoitus matkustaa ainoastaan Suomen rajojen sisäpuolella, on yhtäkkiä muuttunut todella matkustuksen täyteiseksi vuodeksi. Koskahan sen oppisi, että elämää on turha yrittää kauheasti suunnitella, kun se kulkee kuitenkin ihan omia raiteitaan.
Ja niin kuljen minäkin, kun syksyn ensimmäinen reissu alkaa jo ensi viikon lopussa. Silloin lähden avustavaksi matkanjohtajaksi Olympian järjestämälle tilausjunamatkalle Siperian halki. Ainoa kokemukseni Venäjästä rajoittuu pikavisiittiin Pietarissa, joten on todella jännittävää ja mielenkiintoista päästä tutustumaan Venäjään pintaa syvemmältä.
Kuvat Pixabay ja Wikipedia
Minun matkani alkaa Irkutskista, josta jatkan ryhmän kanssa junalla Novosibirskin, Jekaterinburgin ja Kazanin kautta Moskovaan. Tuon matkan aikana minun on tarkoitus perehtyä vielä tarkemmin matkanjohtajan vaativaan työhön, jotta pystyn myöhemmin johtamaan matkoja itsenäisesti. Niinhän sitä sanotaan, että Siperia opettaa. Toivottavasti olen siis rutkasti viisaampi tuolta matkalta palatessani!
Siperiasta tulen takaisin lokakuun alussa ja heti kuun puolivälissä odottaa jo seuraava reissu. Silloin suuntaamme avomiehen kanssa Englantiin ja Walesiin syysloman viettoon. Lennämme Bristoliin, jossa rakas ystäväni Emily on asustellut miehensä kanssa jo useamman vuoden. Vietämme viikonlopun Bristolissa ja alkuviikosta lähdemme ajelemaan ympäri Walesia vuokra-autolla. Mitään tarkkaa suunnitelmaa tuolle ajalle ei vielä ole, emmekä todennäköisesti edes varaile mitään majapaikkoja etukäteen, jotta voimme yöpyä siellä, missä milloinkin huvittaa. Toisen viikonlopun vietämme taas Englannin puolella pienessä, maalaiskylässä Ellesmeressä, jossa paras ystäväni Viivi asuu tällä hetkellä.
Kuvat: Pixabay ja Wikipedia
Mitään suurempia odotuksia tuolle reissulle ei ole, koska ilmatkin ovat todennäköisesti melko sateiset. Pääasia onkin se, että näen molemmat rakkaat ystäväni samalla reissulla. Uskon myös, että Walesissa saamme ihastella kaunista luontoa, upeita linnoituksia ja sympaattisia kyliä. En ole käynyt missään noista paikoissa aikaisemmin, joten odotan innolla esimerkiksi Bristoliin tutustumista meidän loistavien paikallisoppaiden johdatuksella.
Syksyn viimeinen reissu varmistui ihan äskettäin, kun sain ilmoituksen, että minulle on varattu ensimmäinen, oma matka, jossa toimin matkanjohtajana. Tuon reissun ajankohta on marras-joulukuun vaihteessa ja olen sen kohteesta ihan superinnoissani. Tuo maa nimittäin varasti sydämestäni erittäin suuren paikan silloin edellisellä kerralla, ja mullisti elämääni ja ajatusmaailmaani todella merkittävästi.
Pidempään blogia seuranneet ehkä arvasivatkin jo kohteen, se on nimittäin ETELÄ-AFRIKKA! Vaikka matkanjohtajan työt jännittävät aivan hulluna, olen niin onnellinen, että pääsen palaamaan tuohon rakkaaseen maahan kolmen vuoden tauon jälkeen. Matka alkaa useamman päivän safarilla Pilanesbergin kansallispuistossa, jatkuu vierailulla Sowetossa ja päätyy ihanaan Kapkaupunkiin.
Muistan niin elävästi sen tunteen, kun jätin hyvästit Kapkaupungille, jossa olin asunut ja työskennellyt vapaaehtoisena syksyllä 2014. Katsoin taksin ikkunasta jylhää Pöytävuorta, jonka rinnettä pitkin pilvet laskeutuivat majesteettisesti, ja ajettelin vielä joskus palaavani tuohon upeaan kaupunkiin. Ja tällä kertaa pääsen toivottavasti myös Pöytävuoren huipulle, koska sehän jäi silloin edellisellä kerralla tekemättä.
Paljon mielenkiintoista on siis tiedossa matkustuksen saralla loppuvuoden aikana. En koskaan ajatellut päätyväni matkanjohtajaksi, mutta eikö se niin ole, että lähes kaikkea on hyvä kokeilla edes kerran elämässä. Niinpä suuntaan jännityksellä (ja kauhunsekaisin tuntein) tähän tulevaan syksyyn. Se on varmaa, että jouluna olen taas monen monta kokemusta rikkaampi.
Millaisia reissusuunnitelmia teillä muilla on loppuvuodelle? :)
Ihan niin kuin ennustin, toukokuussa tuli tehtyä runsaasti ostoksia kiitos edullisten reissukohteiden. Siksi halusin valita kuukauden hyväntekeväisyyskohteeksi jonkin minulle erityisen tärkeän asian. En keksinyt mitään tärkeämpää kohdetta kuin suloiset lapset, joiden kanssa sain työskennellä syys-lokakuussa Kapkaupungissa. Silloin käynnissä oli kevätkausi, mutta päivät olivat silloinkin välillä hyytävän kylmiä. Nyt, kun me alamme nauttia kesän lämmöstä (tai siis 15 asteesta ja sateesta :D), on Etelä-Afrikassa talvi alkamaisillaan. Kapkaupungin alueella tämä tarkoittaa noin +10-15 astetta, sadetta ja tuulta.
Tuo ei tietenkään ole mikään ongelma, jos omistaa lämpimiä ja sateenkestäviä vaatteita ja asuu hyvin lämmitetyssä talossa. Mutta jos vaatteita ei ole ja joutuu asumaan alumiinista ja pahvista kyhätyssä hökkelissä, jonka katto vuotaa, on tilanne aivan toinen. Sen takia SAVE, jonka kautta olin vapaaehtoistöissä, järjestää Winter Hope keräyksen ennen talvea. Rahoilla hankitaan lämpimät ja sateenkestävät takit ja kengät noin 200 äärimmäisessä köyhyydessä elävälle lapselle. Lisäksi SAVE käyttää lahjoituksia muiden lämpimien vaatteiden hankkimiseen sekä perheiden talojen kunnostamiseen, jotta niistä saataisiin sateenkestäviä.
Sitten niihin kuukauden ostoksiin. Täysin tarkkaa kirjanpitoa minulla ei reissuostoksista ole, koska en ole maksanut niitä euroissa. Arvioksi tuli vähän alle 200 euroa, johon sisältyy matkaostosten lisäksi Philipsin Ladyshaver, jonka jouduin hankkimaan hajonneen tilalle. Ostosten määrään nähden summa on yllättävän pieni. Niihin sisältyvät muun muassa paita, kaksi jakkua, kaksi mekkoa, yökkäri, urheiluliivit, huivi, laukku, kassi, paljon koruja ja pientä tilpehööriä. Eiköhän näillä ole tyydytetty shoppaushimo aina Kreikan matkaan asti.
Ylhäällä Ostravan ostokset
Ostosten myötä lahjoitin SAVEN keräykseen 600 randia (noin 45 euroa), joiden avulla kaksi suloista lasta saa lämmintä yllensä talven viimoja vastaan. Tulipahan taas ihan hirveä ikävä kaikkia niitä pikkuisia kultahippuja <3 Onneksi SAVE päivittää paljon kuvia projekteistaan Facebookin kautta, niin pääsen seuraamaan lasten elämää, vaikka olenkin täällä kaukana.
Lontoon löytöjä
Kun on itse päässyt näkemään, miten paljon hyvää SAVE on saanut aikaan ja millaisella rakkaudella sen työntekijät suhtautuvat lapsiin, oli helppo lahjoittaa rahaa tähän projektiin. Tiedän, että rahat menevät juuri sinne minne pitääkin, eikä mihinkään muualle. Nikki, joka on perustanut Skandaal Kampin, jossa itsekin työskentelin, suhtautuu projektiinsa valtavalla omistautumisella, jollaista harvemmin näkee. Hän kirjoitti vähän aikaan sitten blogissaan loistavan kirjoituksen siitä, millaista on lapsen elämä köyhyydessä. Teksti on pitkä ja englanniksi, mutta se kannattaa ehdottomasti lukea. Tekstiin pääset tästä. Jos taas haluat lahjoittaa Winter Hope keräykseen, voit tehdä sen tämän sivun kautta. 300 randilla (noin 23 euroa) saadaan hankittua vedenkestävä takki, jalkineet ja sukat yhdelle lapselle.
Mukavaa kesäkuun alkua kaikille. Toivottavasti se tästä vielä lämpenee :)
Joulupukki muisti minua tänäkin vuonna monilla toivotuilla ja ihanilla lahjoilla. Vuoden parhaimmat lahjat eivät kuitekaan olleet tänä vuonna saatuja vaan annettuja. Viimeisenä päivänä ennen lähtöäni vapaaehtoistöistä pääsin käymään maailman parhaimmilla joululahjaostoksilla. Vanhempieni ja omien lahjoitusteni avulla sain hankittua joululahjat yhteensä 14 townshipin lapselle, joista jokainen muutti elämääni.
Parhaimmat joululahjaostokset ikinä!
SAVE mahdollistaa vuosittain joulun noin tuhannelle lapselle ja minä sain tänä vuonna kunnian ostaa vuoden ensimmäiset joululahjat. Jokainen lapsi saa paketissa vaatteita, lelun ja hygieniatarvikkeita. Voin vain kuvitella, millaisia hymynaamoja Skandaalissa on näkynyt nyt joulunaikaan.
Liyema, Maseme ja Alulo <3<3<3
Ehdottomasti vaikeinta oli valita vain 14 kaikista Skandaalin suloisista lapsista, mutta onneksi tiesin kaikkien lapisen saavan kuitenkin lahjat tavalla tai toisella. Tasa-arvon nimissä päädyin sitten valitsemaan 7 tyttö ja 7 poikaa, jotka jättivät pysyvän merkin sydämeeni.
Mandla, Lathitha, Sibonele ja Santie <3<3<3<3
Miryam, Adrian, Israel, Travano <3<3<3<3
Toivottavasti saisin myöhemmin SAVE:lta kuvia joulujuhlista, jotta pääsisin näkemään edes osan näiden lapsien jouluriemusta. He ja muut Skandaalin lapset ovat edelleen päivittäin ajatuksissani ja toivon koko sydämestäni, että heillä on ollut mitä parhain joulu tänä vuonna. He antoivat minulle niin paljon iloa elämään, että oli ihanaa päästä antamaan edes osalle heistä konkreettisesti jotain takaisin.
Nana, Amila ja Yibanathi <3<3<3
Näiden lahjojen lisäksi iloa jouluuni toi valkea lumipeite, joka peitti maan juuri sopivasti ennen joulua. Mökkimme ympäristö muuttui ihanaksi talven ihmemaaksi, josta menen nautiskelemaan vielä pariksi päiväksi lisää.
Eilen tulimme nimittäin äidin kanssa pikaiselle Helsingin visiitille nauttimaan yhteisestä joululahjastamme Vain elämää-konsertista Hartwall Areenalle. Fiilis oli ihan mieletön alusta loppuun asti ja kaikki esitykset juuri niin upeita kuin itse ohjelmassakin. Lavalla oli niin huikea määrä ammattitaitoa ja karismaa, että ihme ettei hallin katto noussut ilmaan!
Mahtava lopetus joululle ja pikku hiljaa onkin aika suunnata jo ajatuksia uuteen vuoteen. Sitä ennen vetäydyn kuitenkin vielä nautiskelemaan ihanasta joutenolosta maaseudun rauhaan. Toivottavasti muillakin on ollut onnistunut joulu! :)
Nyt, kun olen jo kuukauden totutellut elämään taas täällä koti-Suomessa, ajattelin tehdä jonkinlaisen loppukoonnin tuosta Etelä-Afrikan reissustani. Kaikki tuon matkan aikana tapahtunut on niin kaukana tämänhetkisestä todellisuudestani, että välillä sitä oikein havahtuu ihmettelemään, teinkö, näinkö ja koinko todella sen kaiken?
Kun aikaa matkasta on jo kulunut jonkin verran tietyt asiat, kokemukset, ajatukset, tunteet ja oivallukset ovat nousseet kirkkaimpina pintaan. Niitä on tietysti aivan valtava määrä ja monet niistä olen jo jakanut matkan aikana täällä blogissa. Nyt keskitynkin siis vain niihin tärkeimpiin asioihin, joita tuo matka jätti käteeni, mieleeni ja sydämeeni.
Aloitetaan niistä konkreettisimmista asioista, joita ei kyllä ole kovinkaan montaa. Yleensähän shoppailu on yksi matkojeni kohokohta, mutta tuosta reissusta käteen jäi yllättävän vähän tavaraa. Se ei suinkaan johtunut siitä, etteikö ihania shoppailumahdollisuuksia olisi ollut loputtomasti, vaan etenkin siitä, että kaiken oli mahduttava rinkkaani ja toiseen pienempään laukkuuni. Niinpä ostin lähes pelkästään sellaista, mitä tarvitsin jo matkalla. Matkaan tarttui joitakin vaatteita, koruja, reppu, uusi kamera ja kännykkä hajonneiden tilalle sekä pieniä käsitöitä matkamuistoiksi.
Kerrankin sain olla ylpeä pakkaustaidostani, koska käytin ehkä paria vaatetta lukuun ottamatta jokaista pakkaamaani tavaraa useampia kertoja reissun aikana. Matkan aikana sitä taas huomasi, miten vähällä tavaramäärällä sitä pärjääkään. Nyt kun olen kuluneet viikot yrittänyt sulloa omaisuuttani uuteen kotiini, väkisinkin mieleen on putkahtanut kysymys: "Tarvitsenko todella tätä kaikkea?"
Kuukauden vapaaehtoistyö ihmisten parissa, joilla ei ollut juuri mitään, avasi todella silmiäni. Vaikka rakastankin tavaroitani ja monilla niistä on minulle todella tärkeä merkitys, mahtuu joukkoon myös paljon täysin turhaa tavaraa. Niinpä yritän ensi vuonna kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä tavaroita oikeasti käytän ja mitä en. Nurkissa on älytöntä pitää turhaa kamaa, kun ne voi pistää myös kiertoon tai lahjoittaa jonnekin, missä niitä todella tarvitaan.
Ostoksia enemmän iloa tuottivat tällä matkalla upeat maisemat ja hienot elämykset. Kuvissa maisemia Kapkaupungista, Chapman's Peakilta, Hyväntoivonniemeltä ja Stellenboschin viinialueelta.
Muutenkin haluan tietoisesti alkaa kiinnittää enemmän huomiota hankintoihini ja kulutukseeni ja vähentää niitä merkittävästi. Kun omistaa jo enemmän kuin tarpeeksi, on syytä punnita jokaisen ostoksen kohdalla, tarvitsenko sitä todella ja tuleeko sille paljon käyttöä. Tavaroiden haalimisen sijasta haluan panostaa enemmän elämyksiin ja kokemuksiin, jotka rikastuttavat elämää monesti paljon enemmän kuin jokin uusi tavara.
Kohdatessani päivittäin äärimmäistä köyhyyttä tunsin todella suurta turhautumista maailman eriarvoisuuden takia. Sitähän sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen ja sitä se todella on. Vaikka täälläkin on toki paljon apua tarvitsevia ihmisiä ja perheitä, huolehtii suomalainen yhteiskunta kuitenkin kaikista sen jäsenistä monella sellaisella tavalla, joista kehitysmaissa voidaan vain haaveilla. Kun näin ja koin, miten hirveissä oloissa todella suuri osa maailman ihmisistä elää joka päivä, osaan nyt arvostaa lämmintä kotiani, omaisuuttani ja huolehtivia läheisiäni aika paljon enemmän.
Kuvissa neljä eri townshipia, Skandaal, Soweto, Stellenbosch ja Knysna.
Jokaisen länsimaalaisen ihmisen pitäisi käydä peltipaloista kyhätyssä hökkelissä, jossa asuu vähintään kymmenen ihmistä ja jossa ei ole juoksevaa vettä, sähköä, lämmitystä tai wc:tä. Ei tarpeeksi ruokaa, ei tarpeeksi vaatteita, ei minkäänlaista omaisuutta. Jokaisen hyväosaisen pitäisi nähdä ja kokea köyhimpien townshipien ja slummien lohduttomuus. Haisevia ojia, roskakasoja, riutuneita lapsia, päihteillä itsensä turruttaneita aikuisia, mätäneviä hampaita, ruhjottuja vartaloita. Harvalla heistä on mahdollisuutta parempaan tulevaisuuteen ilman apua. Se on kaikki, mitä heillä on aina ollut. Se on kaikki, mitä heillä tulee aina olemaan. Jos kukaan ei auta.
Yksi ihminen ei ehkä pysty muuttamaan maailmaa, mutta yksi ihminen voi tehdä paljon muiden hyväksi. Et ehkä pysty lopettamaan köyhyyttä, mutta voit teoillasi muuttaa yksittäisen lapsen tai perheen elämää. Et ehkä saa lopetettua sotia tai väkivaltaa, mutta voit auttaa niistä selviytymisessä ja jälleenrakentamisessa. Et ehkä pysty lopettamaan AIDS:n tai ebolan leviämistä, mutta voit lisätä ihmisten tietoutta niistä ja auttaa sairastuneita saamaan tarvittavaa lääkitystä. Hyväntekeväisyyteen osallistuminen on tehty niin helpoksi, että kellään hyväosaisella ei ole tekosyytä olla antamatta omaa panostaan. Itse aion ottaa hyväntekeväisyyden yhä tärkeämmäksi ja säännöllisemmäksi osaksi elämääni ja kehittelenkin itselleni siihen liittyvää uuden vuoden lupausta, jonka esittelen varmasti täällä bloginkin puolella.
Köyhyyden lisäksi Etelä-Afrikkassa on myös valtavasti erilaisia rikkauksia, joista minäkin pääsin nauttimaan. Knysna Waterfront, Port Elizabethin herkkupasta, Chintsan upeat maisemat ja uShakan vedenalaista elämää Durbanissa.
Muuttuneen arvomaailman lisäksi matka opetti minulle jälleen valtavan määrän pelkojen voittamisesta. Muistan kun Aasian matkani jälkeen kirjoitin, että yksin reppureissaamaan lähteminen tuntui edelleen pelottavalta ajatukselta, mutta ehkä joku päivä lähden horjuttamaan pelkojani senkin asian suhteen. Enpä silloin tiennyt, miten nopeasti se päivä koittaisi! Ja kaikista maailman kolkista päädyin vielä valitsemaan reissukohteeni Afrikasta, jota pidetään monella tapaa todella vaarallisena paikkana yksin matkustavalle naiselle.
Sain kuulla lukuisia varoituksia ennen matkalle lähtöäni ja myönnän, että itseänikin kyllä pelotti ja epäilytti aika paljon yksin reissuun lähteminen. Minulla oli kuitenkin niin vahva sisäinen tunne siitä, että minun kuuluisi tehdä juuri tuo matka, juuri tuona hetkenä, etten suostunut antamaan peloille ylivoimaa. Ja onneksi en antanut. En voi vieläkään uskoa, miten hyvin ja turvallisesti matkani sujui. En sairastanut kuin lyhyen flunssan, minua ei tapettu, ryöstetty tai raiskattu. Turvattomuuden tunnetta tunsin vain muutaman kerran koko matkan aikana ja sekin johtui yleensä liian vilkkaasta mielikuvituksesta.
Itsensä ylittämistä!
On vaikea kuvata sitä tunnetta, mikä valtasi minut useasti tuon matkan aikana. Muun muassa silloin kun hyppäsin laskuvarjolla, kohtasin valkohain silmästä silmään valtameressä, meloin yksin keskellä villiä luontoa, vaelsin pilvien korkeudella loukkaantuneella jalalla tai nukuin yksin teltassa villieläinten mölytessä taustalla. Itsensä ylittäminen ja pelkojen voittaminen on yksi huikeimmista tunteista, mitä tiedän. Monta kertaa matkatessani yksin pitkin Etelä-Afrikkaa tunsin suunnatonta ylpeyttä siitä, mitä tein. Näytin kaikille epäilijöille ja itselleni, että minusta tosiaan oli siihen kaikkeen. Ja se tuntui hemmetin hyvältä!
Monta kertaa jouduin matkan aikana myös kauas mukavuusalueeltani, joista suurimpana oli asunnon jakaminen viiden muun tytön kanssa. Oma aika ja tila ovat minulle niin tärkeitä asioita, että pelkäsin, etten pystyisi elämään jatkuvasti jonkun seurassa. Vaikeaahan se oli, etenkin loppua kohden, mutta selviydyin siitäkin paljon paremmin kuin odotin ja opin siitä kokemuksesta monia asioita. Ja tuon kokemuksen jälkeen oma koti tuntuu entistäkin ihanammalta paikalta!
Karua luontoa ja suurkaupunkeja. Northern Drakensberg, Lesotho, Pretoria ja Johannesburg.
Tuntuu, että maailma on tämän jälkeen vielä enemmän avoinna minulle kuin ennen. Tästä eteenpäin matkustaminen ei enää ole sidottuna muihin ihmisiin, koska minulla on hyvä ja luotettava matkakumppani ihan omasta takaa. Yksin matkustaminen on monella tapaa erilaista kuin seurassa matkustaminen, mutta siinä on ehdottomasti omat hyvät puolensa. Ei tarvitse miellyttää ketään muuta, voi mennä ja tehdä (tai olla menemättä ja tekemättä!) asioita oman mielensä mukaan. Yksin matkustaessa tulee myös tutustuttua ihan eri tavalla uusiin ihmisiin, niin paikallisiin kuin muihinkin reissaajiin. Oli todella rikastuttavaa saada tutustua noiden viikkojen aikana niin moniin erilaisiin ihmisiin ympäri maailmaa ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan.
Eikä tietenkään pidä unohtaa lukuisia eläinystäviä, joihin sain tutustua reissussa :)
Etelä-Afrikka on uskomattoman monipuolinen maa, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. Se on ainutlaatuinen ja upea paikka, jota en pysty tarpeeksi kehumaan. Minulle se tarjosi huikean määrän erilaisia asioita, joista kaikista olen todella kiitollinen. Matkan aikana sain kokea monia unohtumattomia kokemuksia, nähdä lukuisia upeita paikkoja, nauttia hyvästä ruuasta, tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin, käydä rauhassa läpi omaa elämääni, löytää itsestäni uusia puolia, voittaa pelkojani sekä uudistaa omaa arvo- ja ajatusmaailmaani. Ja silti matkan tärkein oppi on jotain todella pientä, mutta sen merkitys elämässä on todella suuri. Nimittäin hymy.
Ikävä näitä pieniä ihmeitä <3
Kun menin ensimmäisenä päivänä Skandaalin kouluun kohtasin valtavan määrän pieniä, suloisia, hymyileviä kasvoja. Kaiken sen kurjuuden keskellä oli niin paljon iloa, naurua ja riemua. Se on käsittämätöntä. Ja se oli onnekseni tarttuvaa. Leikkiessäni ja hölmöillessäni lasten kanssa nauroin ja hymyilin pitkästä aikaa aidosti, niin että se lämmitti sydämessä asti. Jokaisen päivän paras hetki oli nähdä lapset koulun aidan takana huutamassa: "Teacher, teacher!" hymyssä suin ja jokaisen päivän surullisin hetki oli jättää ne hymynaamat keskelle köyhyyttä ja ajaa takaisin yltäkylläisyyden pariin.
Välillä tuntuu, että on jo alkanut unohtaa paljon matkan aikana tapahtuneita asioita ja välillä taas muistikuvat pureutuvat täysin elävinä mieleeni. Yhtenä aamuna ajaessani yksin Suomen pimeydessä ja sateessa töihin, kuulin tämän biisin. Se sai hymyn huulilleni ja toi kirkkaana mieleeni hauskat työmatkat rämässä minibussissa muiden vapaaehtoisten kanssa istuen ja samoja biisejä kymmeniä kertoja kuunnellen. On niin paljon, mitä en halua koskaan unohtaa. Ja silti aika tekee aina tuhojansa. Mutta hymystä ja naurusta aion pitää kiinni kaikin voimin. Niitä en halua enää koskaan kadottaa.
7 viikkoa Etelä-Afrikassa antoivat niin paljon enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa tai odottaa. Sain toteuttaa niin monta unelmaani tuolla matkalla, että meinasin monta kertaa haljeta onnesta. Toivon, että olen pystynyt esimerkilläni rohkaisemaan ja kannustamaan niitä, jotka vielä epäröivät oman unelmansa toteuttamisessa. Älä anna muiden ihmisten, omien pelkojesi tai minkään estää niiden toteuttamista. Toivon myös, että olen pystynyt innostamaan ihmisiä hyväntekeväisyyden ja vapaaehtoistyön pariin. On niin monta tapaa auttaa, että jokaiselle löytyy varmasti se oikea keino. Antamalla saa niin paljon enemmän.
Nyt olisi aika palata yhteen ikimuistoiseen hetkeen Etelä-Afrikan reissusta, nimittäin laskuvarjohyppyyn Kapkaupungissa. Hyppyhän tapahtui jo heti matkan alussa ja jotenkin se kuvasti loistavasti koko tuon matkan merkitystä minulle. Hyppyä tuntemattomaan, rajojen ylittämistä, pelkojen voittamista ja uutta alkua. Koska olen täystumpelo tekniikan kanssa, en luonnollisestikaan saanut hyppyvideota lisättyä tänne, mutta kyllä näistä kuvistakin ihan hyvin välittyy tunnelma. Etenkin tästä ensimmäisestä :D
Epätoivosesti yritin esittää kameralle, ettei jännittänyt yhtään lähteä taivaalle superpienellä lentokoneella ja hypätä sieltä hetken päästä alas. Oikeasti pidättelin jännäpissaa :D Onneksi hyppääjäni heitti niin huonoa läppää, että välillä unohdin, mihin sitä oikeasti oltiin matkalla.
Ihastelimme koneesta käsin noin 20 minuuttia Kapkaupungin upeita maisemia. Tosin keskittyminen oli vähän heikonpuoleista, kun jännitti niin pirusti!
Olimme toinen hyppypari ja pahinta olikin, kun näki ensimmäisen parin katoavan tyhjyyteen. Eipä siinä onneksi kerennyt liikaa ajatella, kun niin pian olimme jo koneen reunalla hyppyvalmiudessa. Siinä vaiheessa ei voinut enää perääntyä, vaan sitten mentiin! Ja kiljuminen oli sen mukaista!
Alkushokista selvittyäni tajusin jopa nauttia vapaapudotuksen huumaavasta tunteesta. Harvoinpa sitä pääsee noin lähelle lentämisen tunnetta. Ei sitä pysty edes sanoin kuvailemaan, se tunne oli jotain niin ainutlaatuista.
Ennen kuin kerkesin huomatakaan varjo revähti auki ja jatkoimme sen varassa leijailua ihastellen ympärillämme avautuvia kauniita näkymiä.
Ei tuossa tilanteessa voinut muuta kuin hymyillä, niin upealta se tuntui. Lopulta laskeuduimme turvallisesti takaisin maankamaralle ja ensimmäinen ajatus oli: "Milloin mennään uudestaan?". Harmi vain, että hyppääminen on sen verran kallista puuhaa, että seuraavaa kertaa saa varmasti odottaa jonkin aikaa. Hintaa hypylle tuli kuvineen ja videoineen noin 200 euroa, joka on noin puolet vähemmän kuin vastaava paketti Suomessa. Joten suosittelen lämpimästi tuota kokemusta, jos Kapkaupunki kuuluu reissusuunnitelmiin. Skydive Cape Townin sivuille pääset tästä.
Leijaillessani taivaalla tajusin, miten mullistava kokemus tuo koko reissu tulisi minulle olemaan. Ja sitä se tosiaan oli. Tarkoituksena olisi tehdä ainakin vielä jonkinlainen kokoomapostaus siitä, mitä kaikkea tuosta 7 viikosta jäi käteen, mieleen ja sydämeen. Jo nyt tuo matka tuntuu jotenkin epätodelliselta, kun tuijottaa sateisen synkkää marraskuun maisemaa ikkunasta. Mutta onneksi on olemassa kuvat ja muistot, jotka lämmittävät mieltä täällä Suomen tuulen ja tuiskunkin keskellä.
