torstai 29. syyskuuta 2022

Viehättävä Visby ja pikavisiitti Nynäshamniin

Syksy on lähtenyt jotenkin hyvin tahmeasti käyntiin, joten viipyilen vielä hetken kesämuistojen parissa. Ruotsin road tripilla vietimme neljä yötä Gotlannissa ja kävimme visiittimme aikana kahdesti saaren ihastuttavassa keskustaajamassa, Visbyssä. Vaikka kesäkuun alkupuolella vanhan kaupungin ruusut eivät olleet vielä loistossaan, lumosivat Visbyn kujat, talot ja puistot minut täysin.

Visbyn vanhan kaupungin historia ulottuu aina keskiaikaan ja se onkin Unescon maailmanperintökohde. Vanhaa kaupunkia ympäröi 3,5 kilometriä pitkä kehämuuri kymmenine torneineen, joka on Pohjoismaiden parhaiten säilynyt kaupunginmuuri. Vanha kaupunki on yllättävän iso, mutta kuitenkin ihan käveltävissä oleva päiväkohde taaperonkin kanssa. Mukulakivikatuja ei juurikaan ollut, joten matkarattaiden kanssa pystyi hyvin kulkemaan Visbyssä.

Ensimmäisellä vierailulla meillä ei ollut mitään selkeää suunnitelmaa, mentiin sinne mikä näytti ja tuntui kivalta. Sunnuntaiaamusta kadut olivat vielä mukavan hiljaisia. Aluksi syötiin jätskit ja ihasteltiin siinä samalla Visbyn punakattoisia taloja näköalapaikalta.

Seuraavaksi jatkoimme kävelyä Stora torgetille, jonka reunalla sijaitsee upean Pyhän Katarinan kirkon rauniot. Kirkkojen raunioita Visbyssä todella riittää ja ainoa ehjänä säilynyt keskiaikainen kirkko on Pyhän Marian tuomiokirkko, jota kävimme myös katsomassa.

Kirkossa oli meneillään juuri sunnuntaimessu, joten emme jääneet sen pidemmäksi aikaa tutkimaan kirkkoa sisältä päin. Vaikka ruusuja ei vielä juuri näkynytkään, olivat monet muut kukat puhjenneet kauniisti kukkaan Visbyn kujilla.

Taaperoa viihdyttääksemme päätimme tehdä pysähdyksen leikkipuistoon, joka osui sopivasti reittimme varrelle. Eipä olisi voinut paljon idyllisempi leikkipuiston ympäristö olla. Minulla on usein tapana hurahtaa paikkoihin ja nytkin aloin heti suunnitella muuttoa tai sapattivuotta Visbyssä. On ihana leikitellä ajatuksella erilaisissa ympäristöissä asumisesta, vaikka suurin osa niistä ei ikinä toteutuisikaan. Ja eihän sitä elämästä koskaan tiedä, minne sitä vielä päätyy!

Ennen lounasta kävelimme vielä Visbyn kasvititeelliseen puutarhaan, joka oli sekin lumoavan kaunis. Puutarha on perustettu vuonna 1855 ja se huokui ihanaa tunnelmaa ja kukkaloistoa. Se sijaitsee aivan meren äärellä ja kaupunginmuurien raoista pystyi kurkistamaan suoraan rantaan. Ruusut eivät täälläkään vielä kukkineet, mutta muita kasveja ja kukkia riitti paljon ihasteltavaksi.

Palasimme vielä uudestaan Visbyhyn lähtöpäivänämme, kun odotimme laivan lähtöä satamasta. Kiertelimme vähän eri puolilla vanhaa kaupunkia kuin edellisellä kerralla ja ehdin käydä tekemässä muutamia ostoksia Visbyn kaupoissa ja putiikeissa.

Lopuksi söimme lounasta ja jäätelöä ennen lähtemistä satamaan, joka sijaitsi aivan lyhyen matkan päässä vanhasta kaupungista. Vaikka ehdimme nähdä Visbystä melko paljon, jäi vielä kova hinku nähdä lisää. Mihin tahansa Visbyssä katsoikaan näki jotain kaunista. Niin paljon ihania yksityiskohtia ja viehättävää tunnelmaa, johon oli ihan pakahtua. Ehdottomasti yksi idyllisimmistä paikoista, jossa olen koskaan ollut.

Visbystä matkamme jatkui takaisin manner-Ruotsiin. Koska laiva saapui Nynäshamniin vasta illalla, oli helpointa jäädä sinne taaperon kanssa yöksi. Majoituimme Skärgårdshotellet Nynäshamniin, joka sijaitsi suoraan satamaa vastapäätä. Ilta oli jo sen verran pitkällä, että laitoimme vain lapsen nopeasti unille ja lepäilimme huoneessa loppuillan.

Aamupalan jälkeen lähdimme tekemään pienen kävelyn Nynäshamnissa, jotta näkisimme millaisessa paikassa sitä tuli yövyttyä. Ensin kävelimme kirkolle, josta avautui hienot maisemat merelle ja satamaan. 

Kävelymme jatkui uneliasta keskuskatua pitkin kohti leikkipuistoa (jälleen kerran). Leikkipaikka sijaitsi mukavan vehreässä puistossa ja viihdyimme siellä pitkän aikaa. Keskustasta kävelimme vielä satamaan, jossa oli kivoja pieniä kahviloita ja putiikkeja punaisissa puuaitoissa. Päätimme lopulta jäädä Nynäshamniin vielä lounaalle ja ehdin myös käydä tyhjentämässä Lindexin lastevaateosaston alennusmyyntirekit. Nynäshamn vaikutti mukavalta pikkukaupungilta, josta on hyvät liikenneyhteydet moneen suuntaan. Se osui sopivasti matkamme varrelle, mutta muuten siellä tuskin olisi tullut käytyä.




Nynäshamnista matkamme jatkui takaisin Tukholmaan ja sieltä iltalaivalla Helsinkiin. Stressikertoimia nostatti paluumatkalla päiväunista huutaen kieltäytynyt taapero ja Viking Linen virkailija, joka väitti ettemme olleet varanneet paikkaa autollemme laivasta. Onneksi kyseessä oli väärinkäsitys ja pääsimme ajallaan kotimatkalle. Ruotsi yllätti meidät pelkästään positiivisesti ja oli todella helppo kohde lapsen kanssa. Viikon road tripillä ehti nähdä paljon, mutta sopivasti jäi hinkua vielä uusiinkin reissuihin. 

Ovatko Visby tai Nynäshamn sinulle tuttuja kohteita?

perjantai 9. syyskuuta 2022

Gotlanti - Itämeren ainutlaatuinen aarre

Tukholmasta matkamme jatkui kohti Gotlantia. Ajoimme reilun tunnin verran Nynäshamniin, josta nousimme laivan kyytiin määränpäänämme Visby. Tämä oli ensimmäinen kertani Gotlannissa ja hämmästyin, miten monipuolinen lomakohde Itämeren suurin saari oikein onkaan. Majoituimme Gotlannissa neljä yötä, mutta tekemistä olisi riittänyt paljon pidemmäksikin aikaa. Ihastuttavasta Visbystä teen oman postauksen ja tässä tekstissä keskityn enemmän saaren luontokohteisiin ja lapsiperheille sopiviin aktiviteetteihin Gotlannissa.





Olimme varanneet majoituksen Kneippbyn Resortista. Se sijaitsee noin 15 minuutin ajomatkan päässä Visbystä ja tarjoaa majoitusvaihtoehtoja moneen makuun. Valitsimme perheellemme lomahuoneiston, jossa oli kaksi makuuhuonetta, yhdistetty oleskelutila ja keittiö, kylpyhuone ja parveke. Se oli tilojen puolesta meille sopiva, tosin kylpyhuone olisi voinut olla aavistuksen tilavampi. Lisäksi huoneiston äänieristys ei ollut kummoinen, minkä takia naapurihuoneistoiden äänet kuuluivat välillä vähän turhankin kovaa. Näkymät huoneistosta olivat suoraan merelle ja joka ilta saimme ihastella toinen toistaan upeampia auringonlaskuja parvekkeelta.





Resortin alue on melko laaja ja sieltä löytyy mm. grillipaikka, leikkipuisto ja  riippumattoja asiakkaiden käyttöön. Lisäksi alueella sijaitsee ravintoloita sekä vesi- ja huvipuisto, joihin ainakin tuolloin kesäkuun alussa oli ilmainen sisäänpääsy koko viikonlopun ajan, jos majoittui Resortissa. Tämä oli iloinen yllätys, koska olimme joka tapauksessa aikoneet käydä Sommarlandin huvipuistossa. Vesipuisto oli vielä taaperolle turhan iso, mutta asiakkaiden oli mahdollista käydä kahdessa altaassa aamu-uinnilla ennen puiston aukeamista, jota hyödynsimme useampana aamuna.





Sommarland on huvipuisto pienempien lasten makuun ja suosittelisinkin sitä lähinnä 2-12-vuotialle, koska isompia huvipuistolaiteita siellä ei ole. Me saimme puistossa kuitenkin kulutettua kahtena päivänä useamman tunnin taaperon kanssa.





Taaperon suosikkeja olivat etenkin autorata, juna, karuselli ja pomppulinnat. Oma suosikkini taas oli puiston sisällä sijaitseva Peppi Pitkätossun Huvikumpu, jossa on kuvattu alkuperäistä Peppi TV-sarjaa. Kummitusvintti oli taaperolle vielä turhan jännittävä, mutta muuten hänkin jaksoi ihastella talon lukuisia yksityiskohtia. Harmi, että Peppi oli unilla! Sesongin alettua juhannuksena puiston sisäänpääsyyn kuuluu myös Peppi-teatteriesitys, joka jäi meiltä tällä kertaa näkemättä.





Yhdeksi päiväksi ajoimme Fåröhön, joka sijaitsee Gotlannin pohjoispuolella. Sinne kulkee säännöllinen lauttayhteys Fårösundista. Saari on tunnettu etenkin raukeistaan ja Ingmar Bergmanista, joka vietti saarella pitkiä aikoja ja hänet on haudattu Fårölle. Me keskityimme tällä kertaa saaren rantoihin ja raukkeihin.





Raukit ovat suurikokoisia kalkkikivipaaseja, jotka ovat jääneet jäljelle meren aaltojen huuhdottua sitä ympäröivän kiviaineksen hiekaksi. Jokainen niistä on yksilöllinen ja Fåröstä niitä löytyy erityisen paljon. Auringosta huolimatta tuuli puhalsi rannalla kylmästi ja taapero ei ollut kovin yhteistyökykyinen, minkä takia kävimme katsomassa vain Gamla Hamnin raukkialueen, jossa sijaitsee muun muassa tuo kuvissa näkyvä "koira"raukki.





Raukkiretken jälkeen iski kurniva nälkä, joten suuntasimme Fårön ainoaan aukiolevaan ravintolaan, Creperie Tatiin. Kesäkuun alussa sesonki ei ollut vielä käynnissä ja yllättävän moni paikka oli vielä suljettuna. Onneksi Creperie Tati tarjosi meille positiivisen yllätyksen. Keskellä maalaisidylliä sijaitseva ravintola oli oikea nähtävyys kaikkine autonrotiskoineen ja muine romuineen. Lisäksi ruuat, eli suolaiset ja makeat crepet, olivat todella herkullisia. Suosittelen lämpimästi ravintolaa, jos satut tuonne päin Gotlantia.





Lounaan jälkeen jatkoimme matkaa Sudersandin valkohiekkaiselle rannalle, joka olisi varmasti upea paikka viettää aurinkoista kesäpäivää. Ikävä kyllä tummat pilvet roikkuivat sen verran uhkaavina rannan yllä, että viivyimme siellä vain tovin hiekkaleikkien parissa. Viimeiseksi ajoimme vielä katsomaan Fårön majakan ennen paluuta majapaikkaamme. Fårö oli ihanan rauhallinen ja jotenkin hyvällä tavalla pysähtynyt paikka, jossa luonto oli erityisen vahvasti läsnä. 





Muutenkin Gotlannin luonto hurmasi meidät täysin ja oli välillä vaikea uskoa, että olimme Itämeren rannalla. Viimeisenä päivänä teimme lyhyen retken Högklintin näköalapaikalle, jonka maisemat olivat kuin Atlantin rannalta. Korkeat rantakalliot tippuivat äkkisuorina kirkkaan siniseen mereen. Gotlanti yllätti kaunedellaan ja monipuolisuudellan, vaikka näimme siitä vain pintaraapaisun. Uskon, että palaamme tuonne Itämeren helmeen vielä uudestaan tulevaisuudessa. Onhan saarella myös yksi idyllisin kaupunki, jossa olen koskaan käynyt. Hurmaavasta Visbystä kirjoittelen joku toinen kerta enemmän.

Onko Gotlanti sinulle tuttu paikka?