maanantai 20. maaliskuuta 2023

Travelisa 10 vuotta! - Matkoja ja elämää vuosien varrelta + Synttäriarvonta

3652 päivää on kulunut siitä, kun naputtelin ensimmäisen tekstini tänne ja perustin Travelisa-blogin. 10 vuoteen on mahtunut 31 maata ja 538 blogitekstiä. En olisi koskaan uskonut maaliskuussa 2013, että vielä maaliskuussa 2023 Travelisa-blogini elää ja voi hyvin. Päivitystahti ei ole enää yhtä nopeaa kuin alkuvuosina, mutta tänne on säilötty kymmenen vuoden ajalta lähes jokainen reissuni ja retkeni. Valtava määrä elämää laidasta laitaan. 

Ensimmäinen matkakohde, johon suuntasin blogin perustettuani oli New York.



Oli todella tunteellista selata kuvia ja kertomuksia vuosien takaa ja palata mielessä niihin hetkiin. Miten paljon elämää, upeita matkoja ja tunteita olen saanut kokea tämän kymmenen vuoden aikana. Niin kiitollinen olo tästä kaikesta. Olen onnellinen, että jatkoin kirjottamista silloinkin kun se tuntui vaikealta. Nyt minulla on valtava määrä muistoja elämäni ehkä mullistavimmista vuosista. Lisäksi olen valtavan kiitollinen teille kaikille lukijoille. Osa on ollut matkassa mukana alusta asti ja osa tullut mukaan matkan varrelta. Osa on käynyt ehkä pikavisiitillä ja osa taas tullut hyvinkin tutuksi, vaikka emme olisi koskaan tavanneetkaan. Lämmin kiitos teistä jokaiselle ❤️




Juhlavuoden kunniaksi päätin koota yhteen matkani ja tärkeimmät elämäntapahtumat 10 vuoden ajalta. Vuonna 2013 elin parikymppisenä sinkkuna koirani kanssa Turussa ja opiskelin luokanopettajaksi. Vuonna 2023 asun kolmekymppisenä Helsingissä, koiraa ei enää ole, mutta elämää täydentävät aviomies ja 3-vuotias lapsi. Olen uudelleenkouluttautunut yhteisöpedagogiksi ja toivon uraa muualla kuin koulumaailmassa. Kymmenessä vuodessa olen nähnyt, tehnyt ja kokenut valtavasti. Hypännyt pää edellä uusiin seikkailuihin, kaatunut ja noussut lukemattomia kertoja. Kun nyt katson taakse, olen ylpeä siitä, että olen uskaltanut elää omannäköistä elämää. Tässä siis kooste näistä hulluista, ihanista ja ikimuistoisista kymmenestä vuodesta.

2013


Matkat: 

Yhdysvallat: New York 

Tšekki: Praha ja Kutna Hora

Suomi: mm. Kuusamo, Lemmenjoen kansallispuisto, Helsinki ja Porvoo 

Elämä: 

Asuin koirani Mindin kanssa Turun YO-kylässä erottuani pitkästä parisuhteesta. 

Suoritin kasvatustieteen maisteriopintoja Turun yliopistossa.

Perustin Travelisa-blogini, johon aloin kirjoitella menneistä ja tulevista matkoista ja elämästä niiden välillä.

2014

Matkat:

Thaimaa: Pattaya, Koh Chang, Bangkok ja Koh Muk

Malesia: Kuala Lumpur 

Singapore 

Hollanti: Amsterdam 

Etelä-Afrikka: Kapkaupunki ja lähialueet, Knysna, Port Elizabeth, Chintsa, Durban, Northern Drakensberg, Pretoria, Kruger ja Johannesburg

Lesotho

Suomi: mm. Naantali, Lappeenranta ja Porvoo

Elämä:

Suoritin viimeisen opetusharjoitteluni Pattayan suomalaisessa koulussa ja valmistui kesällä luokanopettajaksi.

Koirani Mindi sairastui vakavasti ja olin huolesta sekaisin.

Asuin kesällä mökillämme Porvoossa ja työskentelin torimyyjänä.

Koin polttavan kuuman kesäromanssin ja muita kuluttavia ihmissuhdekiemuroita.

Muutin Turusta takaisin Helsinkiin.

Lähdin syksyllä etsimään elämälleni uutta suuntaa Etelä-Afrikasta, jossa tein vapaaehtoistöitä ja matkustelin.

2015 

Matkat:

Tšekki: Ostrava 

Puola: Auschwitz 

Iso-Britannia: Lontoo 

Kreikka: Ateena ja Kreeta

Malediivit 

Elämä:

Asuin yksiössä Lauttasaaressa.

Tein töitä esiopettajana ja luokanopettajana.

Elin sinkkuelämää koirani kanssa.

Tapasin tulevan aviomieheni töiden kautta ja ihastuin, mikä oli vastoin kaikkia periaatteitani.

2016

Matkat:

Dubai

Liettua: Vilna

Norja: Huippuvuoret

Malta: Saint Paul's Bay, Valletta ja Gozo

Kroatia: Dubrovnik ja lähisaaret

Gambia 

Senegal

Suomi: mm. Evo, Espoo ja Porvoo

Elämä:

Työskentelin luokanopettajana oman luokan kanssa.

Aloin seurustella aviomieheni kanssa.

Muutimme yhdessä asumaan kaksioon Lauttasaaressa.

Koirani Mindin terveydentila aiheutti paljon huolta ja murhetta.

2017

Matkat:

Italia: Pienza, Siena, Pistoia, Firenze, Carrara, Castiglione della Pescaia ja Tarquinia

Kroatia: Dubrovnik 

Montenegro: Kotor ja Perast

Venäjä: Transsiperian junamatka , Irkutsk, Novosibirsk, Jekaterinburg, Kazan ja Moskova

Iso-Britannia: Bristol, Cheddar, Rhossili Bay, Tenby, Snowdonian kansallispuisto, Ellesmere ja Shrewsbury

Etelä-Afrikka: Pilanesbergin kansallispuisto, Soweto ja Kapkaupunki 

Suomi: mm. Ylläs, Oulu, Turku, Maarianhamina ja Porvoo

Elämä:

Työskentelin luokanopettajana ja aloin uupua.

Hain opintovapaata suorittaakseni yhteisöpedagogin opintoja avoimessa ammattikorkeakoulussa.

Koirani Mindi kuoli äkillisesti huhtikuussa, joka suisti minut pitkäksi aikaa pimeyteen.

Jäin työttömäksi ja ilman opiskelupaikaa.

Menin mieheni kanssa kihloihin 27.7.

Kokeilin matkanjohtajan töitä.

2018

Matkat:

Nepal: Kathmandu ja Bhaktapur

Bhutan:Thimphu, Punakha ja Paro

Ruotsi: Tukholma

Kanada: Vancouver, asuntoautoilua Brittiläisessä Kolumbiassa ja Albertassa

Yhdysvallat: Los Angeles 

Ranskan Polynesia: Moorea ja Tahiti

Uusi-Seelanti: kuukauden road trip Pohjois- ja Eteläsaarella

Australia: Melbourne, Sydney, Noosa, Airlie Beach, Townsville ja Cairns

Singapore 

Suomi: mm. Turku, Rauma, Ähtäri, Tuuri, Voltti, Oulu ja Porvoo

Elämä:

Etsin uutta suuntaa elämälleni ja tein opettajan sijaisuuksia.

Ostin äitini kanssa sijoitusasunnon Turusta.

Muutimme mieheni kanssa vuokralle vanhempieni omistamaan asuntoon Lauttasaaressa.

Menimme mieheni kanssa naimisiin 18.8. 

Pääsin sisään Humakiin opiskelemaan yhteisöpedagogiksi.

Matkustimme kolme kuukautta maailman ympäri.

2019

Matkat:

Kreikka: Rodos 

Viro: Tallinna 

Suomi: mm. Turku, Oulu, Suomussalmi, Koli, Joensuu, Savonlinna, Punkaharju ja Lappeenranta

Elämä:

Opiskelin ja tein keikkatöitä.

Tulin raskaaksi kahdesti, joista toinen meni alkuvaiheessa kesken.

Kasvattelin vatsaani 9 kuukautta ja synnytin ensimmäisen lapseni marraskuussa.

Ostimme oman kodin Lauttasaaresta.

2020

Matkat:

Viro: Pärnu, Hiidenmaa, Haapsalu

Suomi: mm. Turku, Naantali, Oulu, Ylläs ja Tampere

Elämä:

Yritin sinnitellä univeloissa koliikkisen vauvan kanssa.

Juuri kun elämä alkoi vauvan kanssa vähän helpottaa, korona sulki koko maailman.

Uuvuin henkisesti ja fyysisesti.

Jatkoin syksyllä yhteisöpedagogiopintojani mieheni jäädessä isyysvapaalle.

2021

Matkat:

Espanja: Fuengirola, Ronda, Granada, Benalmadena

Suomi: mm. Oulu, Tahko, Ahvenanmaa, Saariston rengastie, Jyväskylä, Kuusamo ja Rovaniemi

Elämä:

Suoritin viimeisen työharjoittelun, kirjoitin opinnäytetyöni ja valmistuin yhteisöpedagogiksi.

Jäin syksystä hoitamaan lastamme kotiin.

Kirjoitin ensimmäistä lastenkirjaani.

2022-maaliskuu 2023

Matkat:

Ruotsi: Tukholma, Gotlanti ja Nynäshamn

Viro: Tallinna x2

Suomi: mm. Somero, Houtskari, Verla, Lappeenranta, Aulanko, Turku, Tahko ja Oulu

Elämä:

Julkaisin ensimmäisen lastenkirjani.

Tein ensimmäisen blogiyhteistyömatkan Somerolle.

Olin kotiäitinä elokuuhun asti, jolloin lapsemme aloitti osa-aikaisesti päiväkodissa.

Annoin itselleni aikaa uupumuksesta toipumiseen ja hain siihen ammattiapua.

Olin hukassa ammatillisesti, tein keikkatöitä, vapaaehtoistöitä ja kirjoittelin paikallislehteen.

Jaksoin ja jaksan edelleen uskoa, että lopulta elämä johdataa oikeiden asioiden äärelle. Niin se on tehnyt tähänkin asti.

Sellaiset kymmenen vuotta takana. Ei voi muuta sanoa kuin: "Elämälle kiitos!" Saa nähdä, mihin se kuljettaa seuraavan vuosikymmenen aikana. Ja onko Travelisa edelleen osa elämääni myös silloin. Kaukomatkat ovat viimeisimpinä vuosina vaihtuneet lähikohteisiin, mutta innostus ja kiinnostus matkastamiseen on edelleen osa sisintäni. Tulevaisuudessa haluan kuitenkin matkustaa siten, että tämä ainutlaatuinen maapallo säilyisi upeana myös tuleville sukupolville. Joten lähimatkailu ja maata pitkin matkustaminen tulevat varmasti olemaan keskiössä täällä blogissa myös tulevaisuudessa. Innolla odotan, mitä kaikkea tulevat vuodet tuovat tullessaan.

Travelisan ensimmäisen vuosikymmenen kunniaksi halusin järjestää synttäriarvonnan. Mietin pitkään palkintoa, jotta se sopisi blogini teemaan ja soveltuisi mahdollisimman monelle lukijalle. Lopulta päädyin valitsemaan palkinnoksi Elämyslahjojen 50 euron avoimen lahjakortin. Olen itse saanut kokea vuosikymmenen aikana useita ikimuistoisia elämyksiä ja nyt haluan mahdollistaa jonkin elämyksen myös yhdelle teistä lukijoista. (Arvonta on päättynyt) 

Kiitos näistä yhteisistä vuosista teille kaikille, toivottavasti niitä tulee vielä paljon lisää! 🥂