keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Matkaunelmia maata ja merta pitkin

Koronavuodet yhdistettynä ilmastokriisiin ovat saaneet minut tarkastelemaan omia matkustustottumuksiani melko kriittisesti. Olenkin vähentänyt vuodesta 2019 lähtien lentojeni määrää radikaalisti ja uskon muutoksen olevan pysyvä. Vaikka en olekaan lentolakossa, punnitsen jokaista lentomatkaani nykyään hyvin pitkään ja tarkasti. Kun matkustamista ei enää ajattele pelkästään lentojen kautta, on mieleni lähtenyt rakentamaan aivan uusia matkaunelmia.

Nyt ajattelin listata seitsemän Euroopan reissu-unelmaa, jotka on mahdollista toteuttaa junalla, autolla, laivalla tai bussilla. Suomen maantieteellisen sijainnin takia lähes kaikkiin näihin reissuihin täytyy käyttää useampaakin kulkuneuvoa. Maata ja merta pitkin matkustaessa aikaa menee lähes väistämättä enemmän kuin lentäen, mutta toisaalta silloin matkanteko itsessään on enemmän osa reissua. 

Yöjunalla Tukholmasta Berliiniin

On mahtavaa, että Eurooppa on palauttamassa ja laajentamassa yöjunaverkostoaan. Se on mainio tapa taittaa pitkiäkin matkoja yöunien aikana. Heti, kun kuulin että Snälltåget aloittaa yöjunayhteyden Tukholmasta Berliiniin, alkoi mieleni tehdä reissusuunnitelmaa. 

Reitti kulkisi laivalla Tukholmaan, jossa voisi mennessä ja tullessa viettää päivää junan/laivan lähtöä odottaen. Nyt lapsen kanssa kävisimme varmasti ainakin Junibackenilla ja Wasa-laivakin on minulta vielä jäänyt näkemättä. Illalla hyppäisimme yöjunan kyytiin ja heräisimme aamusta Berliinissä. Berliini on jäänyt minulle todella tuntemattomaksi, olen käynyt siellä vain kerran kuukauden mittaisen reilin viimeisinä päivinä, jolloin emme jaksaneet juurikaan kaupungissa kierrellä. Olen myös kuullut, että Berliinissä on todella hyviä leikkipuistoja lapsille.

Berliinissä viettäisimme varmaankin 3-4 päivää ja palaisimme sitten samaa reittiä takaisin. Tämä reissu olisi siis toteutettavissa noin viikossa, mikä on aika tyypillinen aika lomalle. Vähän elättelen toiveita, että tämä matka toteutuisi jo vaikka tänä keväänä, mutta saa nyt nähdä.

Asuntoautolla Pohjois-Norjaan

Tämä reissu on ollut unelmalistallani jo pitkään. Suunnitelmissa olemme välillä olleet lähdössä omalla autolla ja välillä vuokratulla asuntoautolla, molemmissa on varmasti ne omat hyvät ja huonot puolet. Jos lähtisimme matkaan asuntoautolla, ottaisimme yöjunan Rovaniemelle tai Kolariin ja jatkaisimme siitä eteenpäin asunto-autolla. 


Reitti kulkisi varmaankin Kilpisjärven kautta Lofooteille ja sieltä sitten Pohjois-Ruotsin läpi takaisin Suomeen. Toisaalta Pohjois-Norjassa on niin valtavasti upeita paikkoja, joten voi olla että reitti koukkaisi Lyngenin tai Senjan kautta. 

Aikaa tähän matkaan olisi varattava vähintään kaksi viikkoa, mielellään enemmänkin. Pitkään ajattelin, että tänä kesänä olisi vihdoin Pohjois-Norjan vuoro, mutta taapero viihtyy sen verran huonosti edelleen pitkillä automatkoilla, että tämä unelma saa vielä odottaa ainakin muutaman vuoden.

Laivalla ja autolla Iso-Britanniaan

Vaikka sainkin parhaan ystäväni Viivin loppuvuodesta Englannista takaisin Suomeen, asuu edelleen Emily perheineen Englannissa, joten Britanniaan tulee varmasti matkustettua vielä tulevaisuudessa. Sen ympärille aloin suunnitella pidempääkin road tripia. 

Reitti kulkisi todennäköisesti Finnlinesin laivalla Saksaan ja siitä Hollannin ja Belgian kauttaa Ranskaan, josta ottaisimme DFDS:n lautan joko Doveriin tai Newhaveniin ja jatkaisimme siitä autolla Bristolin alueelle, jossa Emilyn perhe asuu. Takaisin voisimme ajella vaikka Luxemburgin ja Saksan kautta. Tällä matkalla tulisi käytyä myös Belgiassa ja Luxemburgissa ensimmäistä kertaa ikinä.

Tähän reissuun varaisin aikaa ainakin kaksi viikkoa, mieluiten kolme, jotta matkan varrella ehtisi pysähdellä usemmassa maassa ja kaupungissa. Amsterdamista olisi myös lauttayhteys Newcastleen, josta olisi lyhyehkö ajomatka Skotlantiin, jonne haluaisin myös joskus päästä käymään. Voi siis olla, että Britteihin tulee tehtyä vielä useampikin reissu tulevaisuudessa.

Automatka Etelä-Saksaan ja Sveitsiin

Minulla on useampiakin sukulaisia Etelä-Saksassa, jossa en ole käynyt sitten teini-iän. Olisi mukava tehdä automatka noihin maisemiin pitkästä aikaa ja samalla haluaisin käydä Sveitsissä ensimmäistä kertaa elämässäni. 

Reitti kulkisi Finnlinesilla Travemünden satamaan, josta jatkaisimme kohti Stuttgartin aluetta. Siellä seuduilla sijaitsee myös Saksan Legoland, jossa olisi hauska käydä Aarnin kanssa. Lisäksi Baden-Baden ja käynti Ranskan puolella Strasbourghin puolella kiinnostaisi. Sveitsissä haluaisin ehdottomasti käydä tekemässä päiväretkiä Alppien maisemissa. Tähän matkaan varaisin myös noin kolmisen viikkoa, jotta jokaisessa paikassa ehtisi viettää rauhassa aikaa. Jos Sveitsin tiputtaa suunnitelmasta pois, riittäisi kaksi viikkoa varmasti hyvin.

Laivalla Tanskasta Färsaarille ja Islantiin

En todellakaan tiennyt, että Islantiin on mahdollista mennä omalla autolla. Niin sitä vain oppii uutta, kun alkaa googlailla. Islanti teki suuren vaikutuksen minuun 2000-luvun alkupuolella ja siitä asti olen halunnut palata tuohon maagiseen maahan ajan kanssa. 

Jos matkaan haluaa lähteä omalla autolla kulkisi reitti Ruotsin kautta Tanskaan ja sieltä Smyril Linen laivalla Färsaarten kautta Islantiin ja takaisin samaa reittiä. Ja koska laiva kulkee Färsaarten kautta, kannattaisi siellä ehdottomasti viettää vaikka viikko mennessä tai tullessa. 

Islannissa haluaisin nähdä lähinnä kaiken ja vielä enemmän, joten tähän matkaan kuluisi varmasti lähemmäs kuukausi, jos ei enemmänkin. Tämä suunnitelma tuskin on toteutumassa ihan lähitulevaisuudessa, mutta eihän elämästä koskaan tiedä.

Balkanin kierros bussilla

Haaveissani on jo pitkään ollut kiertää kerralla laajemmin Balkanin alueen maita. Olen käynyt ainostaan Kroatiassa ja Montenegrossa aiemmin ja niihinkin palaisin mielelläni uudestaan. Tämä matka olisi helpointa varmaan toteuttaa busseilla, koska olen ymmärtänyt, ettei junayhteydet tuolla ole kovin hyvät. Omalla autolla en tuonne uskaltaisi lähteä (vuonna 2016 jouduimme Viivin kanssa auto-onnettomuuteen Kroatiassa, josta selvisimme kuin ihmeen kaupalla ilman vammoja). 

Maista kiinnostaisi ainakin Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Pohjois-Makedonia, Kosovo ja osittain Balkaniin kuuluva Slovenia. Miksei myös Serbia, Bulgaria ja Romania, jos tuonne päin lähtisi ihan ajan kanssa. Jos matkan haluaisi tehdä Suomesta asti maata pitkin, olisi siihen varattava varmasti ainakin kuukausi. Mutta lyhyemmin sen voisi toteuttaa lentämällä esimerkiksi Kroatiaan ja lähtemällä sieltä sitten eteenpäin bussilla. 

Rail Balticaa pitkin Tallinnasta Varsovaan

Viimeinen matkahaave on todellakin vasta haave, koska Rail Baltica valmistuu arvion mukaan vasta vuonna 2025. Odotan sitä kyllä innolla ja varmasti tulemme matkustamaan sitä pitkin Tallinnasta Latvian ja Liettuan kautta Puolan Varsovaan.

 

Matkalla voisi pysähtyä ainakin Riiassa ja Kaunasin kaupungissa Liettuassa. Varsovasta voisi vielä jatkaa matkaa Gdańskin rannikkokaupunkiin ja tulla sieltä laivalla Ruotsin kautta takaisin Suomeen. Aikaa varaisin tähän matkaan noin kaksi viikkoa. Toivottavasti rakennustyöt etenevät aikataulussa ja matka olisi mahdollinen jo seuraavan viiden vuoden aikana. 

Sellaisia matkaunelmia minulla, jotka toivottavasti toteutuvat kaikki vielä jossakin vaiheessa elämää. Millaisia reissuhaaveita sinulla on? Unelmoitko lentomatkailusta vai maata tai merta pitkin matkustamisesta?

maanantai 14. helmikuuta 2022

Synttäri-staycation Marskissa

Tammikuu oli tänä vuonna erityisen pitkä ja tahmea. Oli identiteettikriisiä, vastoinkäymisiä toisen perään, uupumusta ja huolta koronaa sairastavista läheisistä. Oli onneksi myös joitain hyviä hetkiä, joista staycation Marskissa synttäriviikonloppunani oli yksi parhaimmista. Lähilomista on tullut minulle jonkinlainen säännöllinen hemmotteluhetki korona-arjen keskelle. Syksyllä totesin yhden yön olevan liian lyhyt aika staycationille ja tällä kertaa vietinkin hotellissa koko viikonlopun. 

Hotellia valitessa minulla on oikeastaan vain muutama kriteeri. Sijainti, sopiva hinta ja kylpyamme ovat tärkeimpiä asioita, joita tutkailen hotellivarausta tehdessäni. Marski täytti niistä jokaisen, vaikka hinta olikin viikonloppuna siellä kipurajalla (noin 150 euroa/yö). 

Kirjauduin sisään heti kolmen jälkeen perjantai-iltapäivästä ja sain huoneeni Yrjönkadun puolelta, jonne kuljettiin erillistä yhdyskäytävää pitkin. Standard King- huone oli tilava ja mukavasti sisustettu. Ja mikä tärkeintä sänky oli valtava ja kylpyamme kuului huoneen varustukseen. 

Alunperin tuolloin perjantaina oli tarkoitus juhlistaa Olympian 70-vuotisjuhlia, mutta koronatilanteen takia juhlat siirtyivät keväämmälle. Olin todella väsynyt, joten kävin vain ostamassa Stokkan Herkusta naposteltavaa huoneeseen ja noudin samalla Puttesista tilaamani pizzan. Mikäs sen parempaa kuin pizzaperjantai hotellisängyssä. 

Ruuan jälkeen lähdin varaamalleni saunavuorolle. Koska yleiset saunavuorot eivät olleet käytössä koronarajoitusten takia, sai huoneen hintaan varata 45 minuutin yksityisen saunavuoron. Minulla oli siis yksinoikeudella käytössä valtava sauna ja vilvoitteluhuone. Saunasta siirryin vielä jatkoille kylpyammeeseen. Olo oli aivan täydellisen rentoutunut tuon jälkeen. 




Nukuin Marskissa molempina öinä kahdeksan tunnin yöunet, mitä ei tapahdu lähes koskaan. Teki kyllä niin hyvää. Marskin aamupala oli todella runsas ja monipuolinen. Sen kruunasi vohveliasema, jossa sai paistaa omat vohvelit ja kasata päälle haluamansa lisukkeet. Hyvien yöunien ja aamiaisen jälkeen lähdin sulattelemaan ähkyä kauniiseen talvipäivään.




Kävelyni vei ensimmäiseksi Bulevardia pitkin Sinebrychoffin taidemuseolle, jossa en ainakaan muista käyneeni koskaan aiemmin. Museossa on esillä vaihtuvia näyttelyjä ja niiden lisäksi avoinna on aina kotimuseo, jossa on esillä Paul ja Fanny Sinebrychoffin keräämää upeaa eurooppalaista taidetta ja esineistöä.




Jo pelkästään vuonna 1842 valmistunut Sinebrychoffien kaupunkipalatsi on rakennuksena ja kauniine yksityiskohtinensa näkemisen arvoinen. Vaihtuvina näyttelyinä oli tuolloin tammikuussa Jarmo Mäkilän Matrix Hardcore ja Sinebrychoffin taidemuseon ystävät ry 10 vuotta -juhlanäyttely. 




Taidemuseolta jatkoin kävelyä Sinebrychoffin puiston läpi halki Punavuoren ja Eiran. Nautin aurinkoisesta pakkassäästä ja vanhoista rakennuksista. Lopulta palasin takaisin keskustaan ja kävin näyttämässä kännykkääni huollossa, koska olin jälleen kerran onnistunut tiputtamaan sen hajalle edestä ja takaata. Korjaus olisi tullut liian kalliiksi puhelimen alkuperäiseen hintaan nähden, joten päädyin monen mutkan kautta ostamaan itselleni uuden puhelimen käytettynä, johon olen ollut todella tyytyväinen. Ainakin on kerrankin sitten varapuhelin olemassa, jos sille tulee tarvetta.




Paras ystäväni Viivi tuli iltapäivästä keskustaan ja kävimme tyhjentämässä Stokkan Herkun hyllyt tyttöjen iltaamme varten. Sitten oli aika vaihtaa hetkeksi juhlakengät jalkaan, nauttia elämästä ja ystävyydestä <3 Vaikka koronarajoitusten takia pystyimme juhlimaan ainostaan hotellihuoneessani, oli meillä niin hauskaa (kuten aina). Söimme hyvin, joimme skumppaa, nauroimme ja itkimme elämän hulluutta. Olen niin kiitollinen siitä, että Viivi on taas takaisin Suomessa, tuntuu että olen sen myötä saanut taas osan itsestäni takaisin. Viivin lähdettyä kotiin vaivuin hyvin pian makoisille yöunille viimeistä kertaa 31-vuotiaana.




Oli tosi outoa herätä synttäriaamuun pitkästä aikaa itsekseen, olen niin monta vuotta jo viettänyt synttäreitä kotona perheen kanssa. Vaikka yleensä olen tottunut saamaan juhlapäivänä aamiaisen vuoteeseen, Marskin aamiaisen takia olin valmis nousemaan sängystä. Ja tietysti sitä piti rakennella itselle vohvelikakku synttäreiden kunniaksi.




Aamiaisen jälkeen siirryin vielä aamukylpyyn, jonka jälkeen lötköilin huoneessa niin pitkään kuin se oli mahdollista. Lopulta tuli aika sanoa heipat Marskille ja suunnata metrolla kohti kotia. Rentouttavan viikonlopun jälkeen oli ihanaa päästä rakkaiden poikien luokse, etenkin kun vastassa oli upeat kukat ja kakkua <3



Staycation Marskissa teki niin hyvää ja uskon tämän lähilomailun muodon tulleen jäädäkseen elämääni. Joka kerta löydän jotain uutta kotikaupungistani, ja myös itsestäni.

Hyvää ystävänpäivää kaikille! <3