maanantai 17. helmikuuta 2014

Grand Palace & Sky Bar

 Eilen tehotriomme pääsi oikein kunnolla Bangkokin kimppuun ja mitäpä mutakaan siitä seurasikaan kuin loputon määrä hölmöjä tilanteita ja kikatusta. Sekavan päivän kruunasi vielä yö, joka vierähti kälättäessä aina viiteen asti aamulla. Jostain syystä tämä aamu ei olekaan taas ollut se kaikkein tehokkain :D
 
Eiliselle päivälle muodostui kaksi teemaa. Toinen oli se, että mihin tahansa olimme suuntaamassa, aina joku paikallinen oli kertomassa, että kyseinen paikka on kiinni, vaikka näin ei oikeasti ollutkaan. Opetus numero yksi: älä usko sokeasti paikallisten kertomuksiin ja auttamishaluun. Toinen teema oli se, että olimme joka paikassa väärin pukeutuneita ja jouduimmekin pukeutumaan päivän aikana hyvin persoonallisiin asukokonaisuuksiin. Opetus numero kaksi: älä käytä aikaa vaatteiden valitsemiseen, kun valitset kuitenkin väärät vaatteet. 
 
Herkullisen aamiaisen jälkeen suuntasimme siis kohti Grand Palacen upeaa temppelialuetta. Aluksi paikallinen tosiaan kertoi, ettei paikka olisi auki turisteille Buddhajuhlan takia, mutta kyllä se vain oli. Saatiin ostettua liput ja olimme verhoutuneet säädyllisiin vaatteisiin ja huiveihin, jotka peittivät polvet ja olkapäät. Siitä huolimatta emme Camillan kanssa päässeet sisään, vaan meidät käännytettiin takaisin hakemaan lainapaitoja. Niinpä hiihtelimme läpi koko temppelialueen muistuttaen lähinnä laitoksesta karanneita mielenterveyspotilaita :D

 

 
Onneksi sentään itse temppelialue oli niin upea, että alkusählinki unohtui aika nopeasti sitä ihaillessa. Jokaisessa rakennuksessa oli käsittämätön määrä toinen toistaan kauniimpia yksityiskohtia ja niiden väri-/kultaloisto oli myös aivan omaa luokkaansa.
 

 
 
Pääsymaksu temppelialueelle oli 500 bahtia (noin 12 euroa), mutta kyllä se oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka muista turisteista ja läkähdyttävästä ilmasta huolimatta.
 



Näännyksissä lähdimme etsimään läheltä ruokapaikkaa ja eteemme sattui Subway, joten pakkohan sekin oli kerran käydä Thaimaassa testaamassa. Vähän oli taas edullisemmat hinnat kuin Suomessa, ateria valtavalla juomalla maksoi noin 4 euroa.

Sen jälkeen kiertelimme vielä hetken läheisiä kojuja ja kävimme ihastelemassa pikaisesti Chao Phraya jokea ja sen rannalla olevia temppeleitä. Sitten olikin aika siirtyä takaisin hotellille.


 
Hotellilla Emily ja minä suuntasimme hierontaan, josta tulikin taas astetta mielenkiintoisempi kokemus. Koska aikaa oli vain vähän, halusimme ottaa puolen tunnin hieronnan, minkä takia päädyimme thaimaalaiseen selkähierontaan. Ensimmäinen repeäminen tapahtui siinä vaiheessa, kun kuvittelimme, että meidän pitäisi vähentää vaatetta. Hieroja antoikin meille valtavan kokoiset asut, joita emme osanneet edes pukea päällemme oikein!
 
Kun saimme naurun loppumaan ja pääsimme itse hieronta-asemiin, yritin visusti olla katsomatta Emilyyn, jotta en repeisi uudestaan. Itse hieronta oli hyvinkin kovaotteinen ja keskittyi myös paljon muuallekin kuin selkään. Välillä hierojat makasivat koko painollaan päällämme ja väänsivät meitä mitä ihmeellisempiin asentoihin. Ei ehkä se miellyttävin hieronta, mutta ainakin taas yksi hauska kokemus lisää. Hieronnan jälkeen rentouduimme vielä altaalla, jossa intouduimme myös temppuilemaan, vesijumppailemaan ja ottamaan uimakisoja.
 

Thaihieronnasta elossa selvinneet + mun uudet housut (ei oo yhtään kertynyt noita lisäkiloja reissun aikana :D)
 
Illalla, ruuan jälkeen, tarkoituksenamme oli suunnata veneajelulle joelle, mutta jälleen eräs paikallinen osasi kertoa vakuuttavasti, että veneet eivät enää kulkisi yhdeksän aikaan. Aikamme pyörittyä päättömästi hotellin edessä, päädyimme ottamaan taksin Silomin kaupunginosaan, jossa olimme kuulleet (eräältä paikalliselta) sijaitsevan Sky Barin, josta avautuisi huikeat näkymät yli Bangkokin. Kerrankin paikallisen neuvosta oli oikeasti hyötyä, koska paikka oli yksinkertaisesti uskomaton.
 
Bangkokin säkenöivän valoloisteen lisäksi katolla sai nauttia livemusiikista sekä halutessaan myös ruuasta ja juomasta. Mitään ei ollut kuitenkaan pakko ostaa, joten periaatteessa koko tuon huikaisevan kokemuksen sai täysin ilmaiseksi. Ainoastaan pukeutuminen tuotti jälleen ongelmia, koska emme olleet suunnitelleet menevämme kyseiseen paikkaan, mutta pienillä kenkämuutoksilla siitäkin onneksi selvittiin.
 


Tasanteella oli siis myös baari, johon menimme nauttimaan ylihinnoitellut drinkit, mutta kyllä noissa maisemissa kelpasikin niitä siemailla. Ehkä upein baari, missä olen ikinä käynyt!


Kun vihdoin maltoimme palata maan tasalle ja lähteä takaisin hotellille olikin kello jo lähemmäs puolta yötä. Aloimme vielä kuunnella Yle Puheelta Suomi-Kanada ottelua ja sen jälkeen kälätimme tosiaan sinne viiteen asti, mikä ei tosiaan ollut se fiksuin ratkaisu! Alkupäivä onkin tänään mennyt aika hukkaan, mutta jos sitä nyt ryhdistäytyisi ja lähtisi liikkeelle, jotta saisi tänäänkin nautittua Bangkokin vilinästä.
 
Mukavaa maanantaita kaikille :) (itse olen niin sekaisin jo viikonpäivistä, että tänään ei tosiaan ole maanantaifiilis, paitsi ehkä väsymyksen suhteen!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti