torstai 6. elokuuta 2015

Viikko täynnä onnenhetkiä

Vaikka ensi viikolla alkavat työt toisivat mukanaan minkälaisen kaaoksen tahansa, tämä kulunut viikko jää mieleeni yhtenä parhaimmista pitkään aikaan. Se on sisältänyt niin paljon täydellisiä onnenhetkiä, joita muistellessa hymy nousee edelleen korviin.

Ensimmäinen niistä tapahtui viime torstaina, kun menimme äidin kanssa Porvoo Popfestiin nauttimaan mahtavien artistien esityksistä. Lavalle nousivat JVG, Jenni Vartiainen ja Haloo Helsinki!. Täydellinen piristysruiske työputken keskelle. Koko illan satoi (yllättäen) vettä, mutta se ei onneksi haitannut menoa, koska "festarit" järjestettiin valtavassa teltassa.



Kaikki esiintyjät olivat huippuvedossa ja JVG:n keikalla lavalla piipahti myös muun muassa Pete Parkkonen. Oli mahtavaa päästä kuulemaan ensimmäistä kertaa Jenni Vartiaista esittämässä omaa tuotantoaan, kun aikaisemmin olin nähnyt hänet pelkästään Vain elämää-konsertissa. Ja Haloo Helsinki! nyt oli omaa luokkaansa, kaikki ylistyssanat eivät vain riitä kuvaamaan sitä bändiä <3 Ellillä sattui myös olemaan synttärit samana päivänä, joten kesken keikan koko yleisö lauloi onnittelut hänelle. En vaan saa siitä bändistä tarpeekseni!

Ainoa asia, mikä pisti ärsyttämään oli kännisten ihmisten käytös keikkojen aikana. En vain tajua ihmisiä, jotka väkisin tunkevat juomat käsissään hyville paikoille ja sitten sähläävät omiansa selkä lavalle päin koko keikan ajan. Jos tärkein asia on se kaljan juominen, niin sitä voi harrastaa jossain muuallakin ja säästää kanssaihmiset (jotka oikeasti haluisivat nähdäkin keikan) ärsytykseltä.


Torstain jälkeen oli edessä vielä kaksi työpäivää kolealla torilla, joista toisen tein täältä Helsingistä käsin. Päivät menivät onneksi suht leppoisasti, kun loma siinsi jo kirkkaana mielessä. On kyllä kerrassaan ihana ajatus, että ensi kesänä ei tarvitse stressata kesätöistä, kun saa olla palkallisella lomalla.

Viivi toi mahtavan lasinalusen Riikasta, johon on kirjattuna yksi lempilauseistamme :D 

Lauantai-iltana näimme Viivin kanssa pitkän tauon jälkeen. Edellisen kerran olimme nähneet palatessamme Kreikasta, joten päiviteltävää riitti. Alkuilta kului herkutellessa ja juoruillessa, ja siitä matkamme jatkui luonnollisesti paikalliseen. Sielläkin oli kaikki sankarit palailleet kesälaitumilta ja naurua riitti taas enemmän kuin tarpeeksi. Päädyttiin myös laulamaan Viivin kanssa karaokessa biisiä, jota emme olleet koskaan kuullutkaan :D Hauskasti sujunut ilta päättyi ikävä kyllä aika huonoihin tunnelmiin. Jos sitä nyt vihdoin oppisi, että sieltä paikallisesta on poistuttava aina ennen pilkkua!

Maanantaina ajelin sitten pitkästä aikaa kohti Varsinais-Suomea, jossa kiersin tapaamassa rakkaita ihmisiä Piikkiössä, Kyrössä, Naantalissa ja Turussa. Tällä kertaa pyhitin myös erikseen aikaa suurelle rakkaudelleni Turulle, jonka kesäilmettä ihastelin kävellen pitkin jokivartta.


Oli ihanaa, mutta samalla myös outoa tallustella pitkin katuja ja maisemia, jotka vielä vuosi sitten olivat minulle arkisia. Muistot virtasivat mieleen vuosien takaa ja saivat hymyn huulille. Ei sitä vaan mikään muuta, että pala sydäntäni on tainut jäädä ikuisiksi ajoiksi tuohon ihanaan kaupunkiin.


Muistoja pääsin jakamaan Emilyn kanssa, joka on nyt käymässä Suomessa pidemmän aikaa. Perinteitä kunnioittaaksemme kävimme vakipaikassamme Fontanassa ja siitä jatkoimme istuskelemaan yliopiston pihalle. Oli hauskaa päivitellä kuulumisia, muistella menneitä, nauraa opiskeluvuosille, ja ihmetellä, miten paljon yhdessä vuodessa on kerennyt tapahtua. Ensi viikolla saan Emilyn tänne Lauttasaareen yövieraakseni, jota tuskin maltan odottaa :)


Viikon kruunasi eilinen, kun pääsin sittenkin veneretkelle tänä kesänä. Suuntasimme Tuomaksen, Fyllin ja Mindin kanssa lähiluodolle viettämään päivää kesäisissä merkeissä. Vaikka ilma ei lopulta ollut mitenkään erityisen lämmin kului aika mukavasti löhöillen, grillaillen ja onkien. Fyllistä on kovaa vauhtia kasvamassa merimimmi, kun aina veneen vähänkin hiljentäessä vauhtia tyttö hihkui: "Lisää, lisää!"


Ihana viikko takana, toivottavasti mukavia hetkiä olisi myös edessä päin. Huomenna ajattelin viettää laatuaikaa itseni kanssa. Ensin hemmottelua kampaajalla ja sen jälkeen leffaan katsomaan Paper Towns elokuvaa. Myös Jaakko perheineen on viikonloppuna täällä päin, joten kummipoikaakin tulee treffattua. Ja ilmojenkin pitäisi olla mukavan kesäiset, joten täytyy ottaa kaikki irti näistä viimeisistä lomapäivistä.


Siksipä taidan siirtyä parvekkeelle nauttimaan iltapalaksi uusinta herkkulöytöäni Pätkis-jäätelöä. Koska LOMA! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti