lauantai 22. elokuuta 2015

Elämää sairaan koiran kanssa

Tarkoituksenani oli muistella Thaimaan matkaa, mutta mieleni ei pysty keskittymään kuin yhteen asiaan tällä hetkellä. Siksi ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka on läsnä elämässäni joka ikinen päivä. Pitkään aikaan en ole kirjoittanut siitä juuri mitään, mutta nyt, kun odotan taas aikaa eläinlääkärille, tuli minulle äkillinen tarve päästä purkamaan tuntojani johonkin.

Rakas koirani Mindi on nimittäin todella sairas, vaikka sitä on välillä vaikea uskoa. Yli kolme vuotta Mindi eli ilman yhtäkään terveysongelmaa. Ja nykyään tuo reipas ilopilleri kantaa mukanansa melkein kaikkia cavalierien tyyppisairauksia ja vielä vähän muutakin siihen päälle.
Mindillä on diagnosoitu epilepsia, johon sillä on lääkitys kaksi kertaa päivässä. Silti Mindi saa edelleen välillä lieviä kohtauksia. Lääke on annettava hyvin tarkasti samaan aikaan päivästä, jolla vähennetään kohtausriskiä. Joko minun tai jonkun muun täytyy siis olla antamassa Mindille lääke oikeaan aikaan. Jos en saa Mindiä hoitoon, se tarkoittaa yleensä sitä, että illanviettoni jäävät aika lyhyeen. Kerran jouduin myös lähtemään treffeiltä antamaan lääkettä Mindille (ne olivat onneksi tylsät, niin lääkkeenanto kävi hyvänä verukkeena poistua paikalta :D).

Mindillä on todettu magneettikuvauksissa Chiarin epämuodostuma takaraivonluussa. Se saattaa kehittyä syringomyeliaksi, joka puolestaan aiheuttaa erilaisia neurologisia oireita ja kipuja. Sen etenemistä ei voida ennustaa mitenkään ja joka päivä joudun tarkkailemaan Mindin käytöstä. Onko se normaalia vai kipuoireilua? Syringomyelian oireita kun ovat mm. rapsuttelu, naamaan hankaaminen ja moni muu ihan tavallinen koiran käytös. Tällä hetkellä tuntuu, että epämääräistä oireilua on jonkin verran enemmän kuin aikaisemmin, joten kipulääkityksen aloittaminen saattaa olla pian ajankohtaista.
Viimeisimmässä eläinlääkärintarkastuksessa Mindillä todettiin myös sydämen lievä sivuääni, joka saattaa sekin aiheuttaa ajan kanssa oireilua ja vaatia lääkitystä. Näiden lisäksi Mindin hengitys on usein melko raskasta ja se saa hengenahdistuskohtauksia. Nämä johtuvat todennäköisesti myös rakennevioista. Myös Mindin silmät rähmivät jatkuvasti ja hammaskiveä kertyy paljon.

Kaikki tämä on todettu reilun vuoden aikana. Näiden lisäksi tuohon aikaan on mahtunut akuutti kohtutulehdus ja sen leikkaus, välikorvantulehdus ja joitakin pienempiä vaivoja. Eilen illalla Mindi alkoi ontua oikeaa etutassuaan ja tänään se ei pystynyt laittamaan siihen melkein ollenkaan painoa. Sitä vaivaa lähdemme tänään selvittelemään. Toivotaan, ettei se olisi mitään vakavaa. Eipä voi muuta sanoa kuin, että onneksi meillä on vakuutus.

Suurin osa näistä vioista ja sairauksista johtuu ihmisestä ja siitä, että cavaliereja on jalostettu aivan liian pitkälle. Ne olisi kaikki ollut vältettävissä ja se saa minut välillä todella vihaiseksi ja surulliseksi. On niin väärin, että maailman kiltein  ja hyväsydämisin koira joutuu kärsimään erilaista oireista, kokemaan ajoittaista kipua, syömään väkisin lääkkeitä ja ramppaamaan jatkuvasti eläinlääkärissä. Toivon, ettei kukaan nykyisistä kasvattajista enää edesauta tämän kultaisen koirarodun sairauskierrettä.

Elämä sairaan koiran kanssa ei ole helppoa. Mielessä on jatkuva huoli siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi? Koska seuraava kohtaus iskee? Koska kivut kasvavat sietämättömiksi? Miten Mindi pärjää yksin kotona poissaolleessani? Kuka pystyy hoitamaan sitä? Lapset käyvät päivisin tarhassa tai koulussa, mutta koira on kotona aina yksin. Minulla asuvat vanhemmat onneksi niin lähellä, että pystyn aika usein viemään Mindin sinne hoitoon. Silti tulen töistä kotiin niin pian kuin mahdollista. Ja joudun säännöllisesti kieltäytymään menoista sen takia, etten saa Mindiä hoitoon.

Pahinta on kuitenkin se, että harva ymmärtää huoleni ja sen, miksi Mindin hyvinvointi menee kaiken muun edelle. Sairas lapsi on täysin ymmärrettävä syy monelle, mutta kun kyseessä on koira, asiaa saatetaan usein vähätellä. Monet eivät ymmärrä, etten oikeasti voi tulla illalla mihinkään, jos olen jo ollut päivän poissa kotoa. Paitsi jos Mindi voi tulla mukaan. Elämäni rytmittyy täysin Mindin ympärille. Jos Mindi on kotona, en halua olla poissa yli kuutta tuntia sen luota. Mindi on minulle yksi elämäni tärkein asia ja se tuo minulle niin paljon onnea, että olen valmis uhraamaan paljon sen hyvinvoinnin eteen.

Suurin osa päivistämme sujuu kuitenkin samalla tavoin kuin muissakin koiraperheissä. Lenkkeilemme, leikimme, syömme ja nukumme yhdessä. Mindin sairaudet eivät juurikaan näy ulospäin, joten kukaan, joka ei tiedä niistä tuskin voi uskoa, millaista taakkaa tuo pieni koira kantaa mukanaan. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Mindi on uskomattoman iloinen, ystävällinen ja touhukas koira, jota välillä luullaan pennuksi vielä nyt 5-vuotiaanakin.
Juuri Mindin positiivisuuden takia pystyn itsekin murehtimaan vähemmän ja nauttimaan enemmän tästä hetkestä. Mutta sitten tulee taas näitä päiviä, kun matto vedetään jalkojen alta, pelko lamauttaa mielen ja kyyneleet valuvat pitkin poskia. Kun toivoo vain yhtä asiaa. Että edessä odottaisi vielä hyviä päiviä rakkaimman Mindin kanssa.

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin huolen ja tuskasi,koira on siinä perheenjäsen kuin lapsi,sisar,mummo....Paljon rapsutuksia Mindille ja jaksuja!Toivottavasti oireet helpottaa ja muutenkin että Mindi saa ja jaksaa nauttia tästä suurenmoisesta syksystä toiv. Päivi ja Kapu koirani.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mindin ja minun puolesta ❤ Luulen, että sen huolen ja tuskan voi ymmärtää vain sellainen ihminen, joka on myös menettänyt sydämensä koiralle. Ihanaa syksyä myös teille molemmille :)

      Poista