Be the change you want to see in the world

Törmäsin jonkin aikaa sitten tuohon Gandhin upeaan mietelauseeseen ja se kolahti tajuntaani todella lujaa. Tajusin, että olen viime aikoina käyttänyt ihan liikaa aikaa omien ongelmieni pähkimiseen, tulevaisuudesta ahdistumiseen ja itsekeskeiseen valittamiseen. Minä, jolla on aina ollut hyvät lähtökohdat elämään ja luotettava tukiverkosto auttamassa elämän kolhuissa.

Kun valmistuin, tiesin saavani vanhemmiltani rahaa, jonka saisin käyttää haluamallani tavalla. Alusta asti oli täysin selvää, että ainakin osa siitä rahasta menisi intohimoistani suurimpaan, matkustamiseen. Innoissani aloinkin jo suunnitella yhden suurimman matkustusunelmani toteuttamista, useamman viikon kiertomatkaa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Harmikseni en kuitenkaan saanut ketään läheisistäni mukaan matkaseuraksi ja se reissu on sellainen, että sitä en haluaisi kokea yksin. Pohtiessani vaihtoehtoja reissulle tuo mietelause sitten osui silmiini ja sen avulla muistin jälleen yhden unelmani. Unelman, jonka ajan ajattelin olevan vasta paljon myöhemmin. 

Mitä pidempään pyörittelin ajatusta mielessäni ja tutustuin vaihtoehtoihin, sitä paremmalta ajatukselta se alkoi tuntua. Maanantaina sitten päätin, että elämä on ihan liian lyhyt epäröimiseen ja otin ohjat käsiini. Tänään kaikki on lyöty lopullisesti lukkoon ja rahat sijoitettu matkaan, joka tulee toivottavasti muuttamaan minua pysyvästi. Lähden syyskuun 25. päivä vapaaehtoistöihin Etelä-Afrikkaan. Kaikki on tapahtunut niin älyttömän nopeasti, että olen vielä jonkinlaisessa shokissa, mutta tiedän tämän ratkaisun olevan oikea. Koska antamalla voi saada niin paljon enemmän.

Tiesin lähteväni vapaaehtoistöihin jossakin vaiheessa elämääni jo 15-vuotiaana, kun vierailimme Kenian matkamme yhteydessä paikallisessa koulussa. Ajatus vain vahvistui entisestään, kun äitini oli 2008 vapaaehtoistöissä perulaisessa lastenkodissa, jossa myös itse pääsin vierailemaan. On käsittömätöntä, miten lapset jotka ovat kokeneet elämässänsä todella hirveitä asioita, voivat hymyillä niin aidosti. Miten pienistä asioista he löytävät ilon ja onnen. Ja miten paljon me yltäkylläisyydessä elävät länsimaalaiset voimme heiltä oppia.

Lähden antamaan oman pienen panokseni siihen, että maailma muuttuisi paremmaksi, ei pahemmaksi, paikaksi elää. Lähden tekemään hyvää ja saamaan uusia kokemuksia, mutta etenkin lähden oppimaan. Toivon, että tuleva matka saa minut tajuamaan, miten hyvää elämäni on. Toivon, että se saa minut arvostamaan sitä aivan uudella tavalla. Ja toivon löytäväni taas itseni, joka on ollut ihan liian pitkään kadoksissa. 

Kirjoitan tarkemmin matkasuunnitelmistani omassa postauksessaan, kunhan ne selkiytyvät. Tarkoituksena on kuitenkin aloittaa reissu Kapkaupungista, jossa teen kuukauden vapaaehtoistyötä kouluissa ja nuorten parissa. Sen jälkeen lähden matkan "reissausosuudelle" rannikkoa pitkin kohti Johannesburgia, josta käsin teen muutaman päivän safarin Krugerin luonnonpuistossa. Takaisin Suomeen palaan 14. marraskuuta eli kokonaisuudessaan reissu kestää 7 viikkoa.

Tässä siis syy myös siihen, miksi blogissani ei ole taas aikoihin käsitelty mitään matkustukseen liittyvää. On tuntunut vaikealta kirjoittaa mitään matkustuksesta, kun on pyöritellyt näin järisyttäviä suunnitelmia mielessään. Nyt kun suunnitelmat on vihdoin lyöty lukkoon, tuntuu ihanalta päästä kirjoittamaan taas aiheesta, joka inspiroi minua kuitenkin kaikista eniten. Pitkästä aikaa olen taas jostakin asiasta aidosti innoissani, vaikka ennen lähtöä onkin vielä monta mutkaa edessä. Tiedän kuitenkin suunnan olevan vihdoin oikea.