torstai 25. elokuuta 2022

Tunnelmallinen Tukholma ja ihastuttava Junibacken

Blogikin alkaa vähitellen palailla kesälomilta. Olen tarkoituksella hiljentänyt julkaisutahtia niin täällä kuin Instagramissakin heinä-elokuussa. On tuntunut tärkeältä keskittyä nauttimaan kesästä ja läheisistä, levätä ja kerätä voimia syksyyn. Kesällä mielialani ovat vaihdelleet laidasta laitaan ja olen välillä ollut todella uuvuksissa ja synkissäkin vesissä. Sen vastapainoksi kesään on mahtunut paljon ihania hetkiä ja kivoja reissuja, joista kirjoittelen tänne blogin puolelle varmasti vielä syksynkin startattua. 

Ensimmäisenä niistä on vuorossa Ruotsi ja Tukholma, jonne reissattiin kesäkuussa ensimmäistä kertaa lapsen kanssa. Edellisen kerran olimme käyneet Tukholmassa 2018 ja tässä ajassa olin jo ehtinyt unohtaa, miten upea kaupunki se onkaan. 




Menimme laivalla Helsingistä Tukholmaan ja mukaan lähtivät päiväksi myös paras ystäväni miehensä kanssa. Lapsen kanssa emme tuhlanneet rahoja ja hermoja buffettiin, vaan kävimme syömässä laivan kahvilassa, jossa oli tarjolla monenlaista kylmää ja lämmintä ruokaa, joista maksettiin annoksen painon mukaan. Pääasiassa aika kului lasten leikkihuoneissa ja pallomeressä. Taapero uskalsi myös rohkeasti käydä halaamassa Ville Viikinkiä. Ennen nukkumaanmenoa ehdimme vielä käydä ystäväni kanssa bingossa, josta ikävä kyllä poistuimme tyhjin käsin.




Aamulla kiertelimme leikkihuoneissa ja kävimme aamupalalla ennen laivan saapumista Tukholmaan. Meillä oli auto matkassa mukana, joten ajoimme sen ensin Mornington Hotel Stockholm Cityn parkkihalliin Östermalmille. Hotellin sijainti oli keskeinen, huoneemme todella tilava, aamiainen erittäin hyvä ja hintakin siedettävä Tukholman hintatasoon nähden. Voin siis suositella.




Saimme hotellihuoneemme etuajassa, joten jätimme tavarat huoneeseen ja jatkoimme Tunnelbanalla Gamla Staniin. Kiertelimme päämäärättömästi ihastellen kauniita, vanhoja rakennuksia ja kävimme lounaalla ystäviemme kanssa. 




Turisteja oli jonkin verran, mutta monilla sivukaduista sai kuljeskella lähes omassa rauhassa. Aikaa olisi saanut Gamla Stanin putiikkeja koluten kulumaan vaikka kuinka, mutta taapero piti sekoiluillaan huolen siitä, ettei siihen juuri ollut aikaa. Aivan liian pian olikin aika jättää hyvästit tunnelmalliselle Gamla Stanille ja ystäville, jotka palasivat iltalaivalla kotiin. Meidän perhe puolestaan jatkoi kävellen kohti Djurgårdenia ja Junibackenia.




Toiveissamme oli saada lapsi nukahtamaan päiväunille kävelymatkan ajaksi, mutta se jäi turhaksi haaveeksi. Muutenkin päiväunia tuolloin vältellyt taapero yhdistettynä paikalliseen penkkaripäivään tööttäävine rekkoineen ei ollut ihan se toimivin yhdistelmä. Niinpä siis kuluttelimme aikaa Junibackenin pihassa, kun odotimme sisäänpääsyaikaamme itse museoon.




Junibacken on oikea lasten ja lastenmielisten unelma, jossa riittää vaikka kuinka paljon ihmeteltävää. Oli hauskaa bongata lapsuudesta tuttujen satujen tapahtumapaikkoja ja hahmoja. Junibackenin satujuna oli myös upea elämys, joka sai uppoutumaan täysin tarinoiden maailmaan.




Taaperolla riitti puuhattavaa ja museossa oli kesäisenä arkipäivänä mukavan väljää. Ainoa outous oli ruokatarjoilu, koska ainakaan tuolloin iltapäivästä ei lapsille ollut tarjolla muuta kuin pannukakkuja. Vaikka kuinka ollaankin Peppi Pitkätossun jalanjäljissä, niin olisi tarjolla voinut olla myös jokin suolainen vaihtoehto. Muuten viihdyttiin erittäin hyvin museossa noin pari tuntia ja ehdottomasti voisin mennä myös uudelleen. Liput Junibackeniin pitää ostaa etukäteen ja hinnat vaihtelevat jonkin verran ajankohdan mukaan. Aikuisille museo maksaa noin 18 euroa ja lapsille 15 euroa. 




Junibackenilta lähdimme kävellen kohti hotelliamme ja poikkesimme pikaisella "illallisella" Mäkkärissä. Oli mukavaa vaan nauttia lämpimästä kesäillasta ja kuljeskella pitkin Östermalmin ihastuttavia katuja ja puistoja.




Ennen aamupalaa pakkasin tavarat lähtövalmiiksi, jotta ehdin vielä tehdä aamu-ulkoilun Aarnin kanssa miehen kantaessa tavaroita autoon. Aamiainen oli erittäin monipuolinen ja herkullinen, eikä sieltä todellakaan tarvinnut lähteä vatsa tyhjänä.




Aamiaisen jälkeen kävelimme hotellin läheiseen Humlegårdeniin, jossa riitti paljon nähtävää ja tehtävää lapsen kanssa. Puistossa oli useampi leikkialue ja paljon kauniita kukkia ja istutuksia. Siellä sijaitsee myös Ruotsin kuninkaallinen kansalliskirjasto, jonka edustalla olevan Linnén patsaan kävimme katsastamassa. 




Tukholma on kyllä niin upea ja monipuolinen kaupunki, että siellä pitäisi joskus vierailla kunnolla ajan kanssa. Ainoa ongelma on majoitusten hinnat, jotka ovat tähtitieteelliset. Ehkä joskus sesongin ulkopuolella löytyisi vielä tilaisuus tutustua Tukholmaan laajemminkin. 

Tukholmasta matkamme jatkui kohti Gotlantia, josta kirjoittelen enemmän seuraavassa postauksessa. 
Mukavaa loppuviikkoa kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Ihana teksti kesäisestä Tukholmasta kuvien kera. 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Tukholma on kyllä aivan ihana <3

      Poista
  2. Tukholma on kiva kaupunki ja jotenkin tuntuu, että siellä on lähes aina aurinkoinen sää. Kevät ja kesä ovat omia suosikkivuodenaikoja käydä Tukholmassa. Edellisestä kerrasta tosin alkaa olla jo muutama vuosi, joten viimeistään ensi keväänä voisi tehdä viikonloppumatkan sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ja on muuten totta, että Tukholmassa tuntuu aina olevan aurinkoista. Tukholma on kyllä kiva kohde, jossa riittää ihmeteltävää useammalle kerralle.

      Poista