maanantai 13. lokakuuta 2014

Winelands & Cape Agulhas

Jos joku kerkesi jo luulla minun jääneen hain hampaisiin, niin turha luulo! Toimimaton netti se vain on pitänyt minut pois koneelta. Haihäkkiin palaan seuraavassa postauksessa, mutta nyt palataan lauantaihin, joka alkoi Stellenboschista. Stellenbosch on Etelä-Afrikan toiseksi vanhin kaupunki, jossa on säilytetty paljon hollantilaisten aikaisia rakennuksia. Se on myös eläväinen opiskelijakaupunki, mutta kaikista tunnetuin se on kuitenkin viineistään, joita riittää jokaiseen makuun.

 
 
Ennen kuin annoimme viinien viedä mennessään, kävimme tutustumassa paikalliseen townshipiin. Kyseisessä townshipissä oli selkeästi kaksi puolta. Toinen oli siistimpi puoli, johon oli rakennettu taloja ja palveluita yhteiskunnan varoilla. Toinen puoli taas muistutti townshipiä, jossa työskentelen arkisin. Ränsistyneitä peltihökkeileitä roskakasan keskellä. Vierailu herätti kuitenkin toivoa siitä, että ehkä vielä joku päivä kaikki townshipit tulevat olemaan lähempänä tuota parempaa puoliskoa.

Township
 
Vierailun jälkeen jatkoimme matkaamme Stellenboschin lähistölle Fairviewn viini- ja juustotilalle. Siellä saimme maistella 6 haluamaamme viiniä ja 6 erilaista juustoa. Itsehän en juurikaan juo viinejä ja päivän aikana tulikin varmaan juotua koko elämäni suurin määrä viiniä. Etenkin valkoviinit olivat melko makoisia, mutta eniten nautin kuitenkin juustoista, jotka ovat suuri rakkauteni.

Fairview

Seuraavaksi palasimme takaisin Stellenboschiin, jossa menimme Muratien viinitilalle maistelemaan jälkiruokaviinejä suklaan kanssa. Tarjolla oli paikallista shampanjaa ja portviinejä sekä 4 erilaista suklaata. Yllättävää kyllä sain kaikki nuokin maistiaiset kumottua alas, eikä tehnyt edes kovin tiukkaa. Ehkä sitä vielä alkaa kehittyä tässä viini asiassa myöhemmällä iällä. Eikö se ollutkin niin, että naiset ovat kuin viinejä, paranevat vanhetessaan ;)

Muratie

Maistelukierrosten jälkeen ajoimme lounaalle tunnelmalliseen Franschhoekin kaupunkiin. Sieltä lähdimme ajamaan ylös vuoristoon, josta aukesi upeat maisemat. Jos perjantaina saimme nauttia huikaisevista rantamaisemista, lauantaina pääosassa olivat kumpuilevat viiniviljelmät, pellot ja jylhät vuoristot.

Franschhoekin maisemia
 
 Reittimme päätyi Cape Agulhasiin, jossa sijaitsee Afrikan eteläisin kolkka. Minulle selvisi myös, että olen elänyt väärässä uskossa koko elämäni, kun olen kuvitellut Atlantin ja Intian valtamerien kohtaavan Cape Pointissa, vaikka niiden oikea kohtaamispaikka on Cape Agulhasissa. Aina sitä oppii uutta!

Cape Agulhas, alhaalla vasemmalla Intian valtameri ja oikealla Atlantti
 
Molempien valtamerien tuulisia rantoja ihasteltuamme palasimme takaisin majapaikkaamme, jossa pääsimme nauttimaan maittavasta paikallisesta grillijuhlasta, Braaista. Tunnelma oli hyvä ja paikalla oli paljon nuoria ihmisiä ympäri Etelä-Afrikkaa ja muuta maailmaa. Harmi vain, ettemme voineet nauttia siitä pitkään, koska seuraavana aamuna meitä odotti jälleen herätys kello 5.30.  



Kuinkas sitten kävikään? Se selviää seuraavassa kertomuksessa, jos netti vielä joskus suostuu yhteistyöhön kanssani. Mukavaa maanantaita kaikille :)

2 kommenttia:

  1. Thank you, I've recently been searching for info
    approximately this topic for a long time and yours is the best I have came upon till
    now. However, what concerning the conclusion? Are you certain about the supply?


    Feel free to surf to my site ... sparta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you for your comment! I'm glad to hear my post helped you. I'm not sure, if I understood your question right, but I really enjoyed winelands and all the wines I tasted. The wines in South Africa are very tasty but still very reasonable priced. But I'm not really a wine expert :D Feel free to ask any further questions :)

      Poista