sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Viikkokatsaus + Risteily- ja Koruarvonta

Ei vitsi, miten aika menee nopeasti tällä hetkellä! Nyt on jo joulukuu, JOULUKUU!! Käsittämätöntä, miten aika voi kulua nopeasti, vaikka tuntuu, etten ole edes tehnyt koko syksynä kauhesti mitään. Gradu, jonka kuvittelin ikuisuusprojektiksi lähentelee jo tavoitepituutta (laadusta en sitten sanokaan mitään :D) ja lähtö matkalle, josta aloin haaveilla reilusti yli vuosi sitten, on jo kuukauden päässä. Kuluukohan kaikkien muidenkin aika näin nopeasti vai, onko vain mun kellot laitettu etenemään tuplavauhdilla?

Tämä viikko on kulunut kuitenkin aika arkisissa merkeissä, vaikka viikonlopun jäljiltä olenkin ollut vielä vähän pilvissä. Tällä viikolla olen muistanut jopa räpsiä taas muutamia kuvia, joten ajattelin käydä niiden avulla läpi viikon tapahtumia. Aloitetaan maanantaista, jonka vietin, Helsingistä kotiuduttuani, tasoittumispäivänä viikonlopun ja Matti Nykäsen keikan jäljiltä. Hihittelin itsekseni ja hiihtelin ympäri kämppäni jäätäviä lattioita ihanilla äidin ostamilla pitkillä villiksillä. 


Tiistai oli pinkkipäivä ja näin myös Camillaa. Vaikka juuri edellisessä postauksessa mainostinkin, että pinkkikausi on jäämässä unholaan, niin ei se näköjään ole. Posti toi ihanan Zalandolta hankitun mekon, jonka ostin "lisämotivaattoriksi" gradun tekemiseen. Ajattelin laittaa sen mahdollisesti valmistujaisiini sitten keväällä, jos ja kun sellaiset toivottavasti tulevat. Camillan kanssa käytiin aluksi uuniperunoilla Kårenissa ja sen jälkeen mentiin vielä Skanssiin pyörimään. 


Ostelin muutamia joululahjoja ja tarttui sieltä itsellekin mukaan muutama juttu. Ostin itselleni muun muassa kovasti kehutun Tangle Teezer harjan (tietysti pinkkinä) ja olen kyllä tykännyt siitä kovasti. Hiukset ovat pysyneet selvästi enemmän päässä kuin harjassa :D Cittarissa taas valtava Hello Kitty-joulukalenteri kutsui minua, joten pakkohan se oli ostaa, vaikka Camilla nauroikin lapsellisuuttani! Pinkin päiväni kruunasi vielä upean värinen taivas, kun lähdin Mindin kanssa lenkille. Muuten ilmat onkin ollut aika ankeita ja kovasti odottelen jo sitä lunta, että pääsisin siitäkin vielä nauttimaan ennen lähtöäni lämpöön.


Keskiviikko oli tämän viikon maanantai. Silloin tajusin taas ruveta pakertamaan gradun parissa ihan tosissaan, mikä johti lopulliseen kaaokseen kotona. Yritin myös pestä pyykkiä, mutta se päätyi sukan uittamiseen vessanpöntössä. Ja tietenkään se ei ollut se reikäsin tai muuten surkein sukka, vaan New Yorkista ostettu Tommy Hilfiger "snobistelusukkani" :D Ehkä tää oli taas joku merkki siitä, että pitäisi pysyä kaukana merkkivaatteista ja unohtaa toi kotihengettären esittäminenkin. Eli edelleen on haussa ilmainen siivooja/tiskaaja/pyykkääjä, anyone?

Hallittua kaaostako? :D

Torstai kului myös "ahkerasti" gradun parissa, mitä nyt välillä kävin henkeviä keskusteluja Mindin kanssa sohvalla. Olen muuten täysin vakuuttunut siitä, että Mindi tajuaa mua paljon paremmin kuin useimmat ihmiset. Vaikka kyllä sekin välillä katsoo mua kuin mitäkin pimahtanutta, mutta silti se on aina valmis antamaan pusuja, vaikka olisin kuinka outo. Sydän itkee jo verta, kun ajattelenkin, miten oikein pärjään kaksi kuukautta ilman tuota karvaista ja empaattista ajatustenlukijaa. No ehkä juttelen Mindin kanssa skypellä sitten joka päivä :D

Otteita meidän keskusteluista :D
 
Perjantaina uskoni kohtaloon ja rakkauteen ensisilmäyksellä vahvistui entisestään, kun suuntasin Skanssiin hakemaan B-hepatiittirokotettani. Ei, en kohdannut elämäni miestä, vaan maailman suloisimman neuleen! Ajattelin rokotereissulla vain käväistä H&M:ssä, mutta silloin kohtalo puuttui peliin. Ensimmäinen vaate, jonka näin koko kaupassa oli ihana pöllöneule, jonka nähdessäni tiesin, että se oli saatava. Neuletta oli kuitenkin enää yksi kappale jäljellä, mutta se sattui kerrankin olemaan juuri oikeaa kokoa!!! Ja se vielä lämmittääkin paljon varmemmin kuin miehet näissä pakkaskeleissä ;D Pöllöt <3 

Rakkausneule ja perjantai-illan kattaus :)

Onnellisena löydöstäni suuntasin rokotukseen, jossa hoitaja yritti parhaansa mukaan pelotella kaikista Aasian taudeista. Onneksi en ole hysteriaan taipuvaa sorttia, murehdin vasta sitten, jos joku tauti iskee kohdalle. Illalla päätin paikata vielä yhden aukon elokuvasivistyksessäni ja katsoin Kummisetä-elokuvan. Oli kyllä niin huikea elokuva, etten enää yhtään ihmettele, miksi siitä on kohkattu niin paljon. Täytyy kyllä katsoa jossakin vaiheessa ne kaksi jatko-osaakin.

Lauantai kului kotona haahuillessa ja gradun kanssa väkertäessä, mutta illalla suuntasin Emilyn kanssa West Coast hohtominigolffiin.  Ja oli kyllä niin hauskaa! Tilat, jossa pelattiin olivat siis lähes pimeitä, mutta oleelliset asiat hohtivat pimeässä. Perusratojen lisäksi tuolla oli kauhuratoja, joista osa oli K-15, eikä syyttä, me ainakin kiljuttiin useaan otteeseen Emilyn kanssa, vaikka itse olin jopa kerran ollut tuolla aikaisemmin :D Emily voitti tiukan kisamme kahdella pisteellä, mutta pistän tappioni täysin kauhujen rata 13:ta kontolle! Minigolf on aina hauskaa ja erikoistehosteilla vieläkin hauskempaa. Suosittelen! Pelin jälkeen mentiin sitten vielä istuskelemaan Rentoon

Sain vain surkeita kuvia ilman salamaa, mutta näistä näkee edes vähän millaisesta paikasta oli kyse.
Kauhetehosteita riitti muun muassa erilaisista ääni- ja valoefekteistä klovneihin, ruumispusseihin ja pelottaviin puhelinsoittoihin asti.
Keskittyminen...ja siellä se menee! Eikä klovninkaan kanssa pelottanut kuin ihan vähän :D

Sunnuntai on alkanut leppoisasti perus aamumuumien ja Viivin kanssa käydyn hysteerisen naurupuhelun voimin ja seuraavaksi vuorossa on taas vähän Pikku G:n ("rakkaalla" lapsella on monta nimeä :D) tekoa. Mutta ehkä nyt viimein menen siihen asiaan, minkä takia kaikki kuitenkin päätyivät tätä lätinääni lukemaan! Eli, koska joulun odottaminen on ihan lempparipuuhaani (riemuissani revin jo ensimmäisen luukun auki Hello Kitty-kalenteristani), niin ajattelin joulukuun kunniaksi järjestää jotain kivaa myös niille, jotka säännöllisesti tai epäsäännöllisesti käyvät blogiani kurkkimassa. Joten, tattararaa, luvassa on ensimmäinen blogiarvontani! Ja koska enempi on aina parempi, päätin pistää kerralla niitä pystyyn kaksi. Kaikki säästöt menevät tällä hetkellä matkabudjettiini, joten mitään huikean spektaakkelimaista ei kuitenkaan kannata odottaa :D

Ensimmäisen arvonnan palkinnon valitsin tietysti matkustukseen liittyen. Se on risteilylahjakortti Viking Amorellalle. Lahjakortti oikeuttaa 2-4 hengen vuorokauden miniristeilyyn Turusta Tukholmaan samassa B- tai C-hytissä. Kortti on voimassa 14.2.2014 asti aamulähdöillä su-pe (ei 21.-31.12). Nyt siis jollakulla onnekkaalla on mahdollisuus päästä nautiskelemaan risteilymatkustuksen hauskuudesta, josta vähän aikaa sitten kirjoittelinkin tässä postauksessa. Mukaan laitan myös 5 euron alennuskupongin Ifolorille, joka on voimassa 31.12.2013 asti, niin voi vaikka sitten tilailla kuvia risteilystä :)


 Toisen arvonnan palkinto taas liittyy toiseen rakkauteeni eli muotiin ja tavallaan myös matkustukseen, koska palkinnot olen ostanut kesän New Yorkin matkaltani korutaivaasta, jota hehkutin tässä postauksessa. Palkintona onkin siis neljä paria ihania korvakoruja (punaiset, pinkit, liilat ja mustat), jotka ovat kaikki käyttämättömiä. Mukaan laitan myös 10 euron etukupongin Zalandolle, joka on voimassa 2.2.2014 asti yli 50 euron arvoisissa tilauksissa.



Nyt, kun "huikeat" palkinnot on esitelty, seuraa lyhyet ja ytimekkäät osallistumisohjeet:

Osallistu risteilyarvontaan kommentoimalla tähän postaukseen, mikä on ikimuistoisin reissusi ja mielellään myös miksi.

Osallistu koruarvontaan kommentoimalla tähän postaukseen toiveita/ehdotuksia/ajatuksia blogiini liittyen.

Osallistu molempiin arvontoihin kommentoimalla molempiin juttuihin.

Arvontaan osallistuvat kommentit, jotka on jätetty 9.12.2013 klo 23.23 mennessä, muistathan laittaa kommenttiin myös toimivan sähköpostiosoitteen, jotta voin olla yhteydessä, jos onni osuu kohdallesi :)

Sellaista tällä viikolla. Toivon kovasti, että joku, ehkä juuri sinä, olit sitten tuttu tai tuntematon, uskaltautuisit osallistumaan arvontoihini. Mukavaa tulevaa viikkoa ja ihanaa joulukuun alkua kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti