tiistai 12. joulukuuta 2017

Kaksi kiehtovaa pääkaupunkia - Kazan ja Moskova

Hieman laahaa matkakertomukset jäljessä täällä blogissa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nyt siis vuorossa viimeiset vierailukohteet syksyiseltä junamatkalta Venäjän halki.


Siperiasta matkamme jatkui Tatarstanin tasavallan pääkaupunkiin Kazaniin. Vaikka Tatarstan on osa Venäjän liittovaltiota, tuntui kuin olisimme tulleet kokonaan toiseen maahan. Vaikka päivä oli sateinen ja harmaa, lumosi Kazan kauneudellaan. Jokainen keskustan katu ja rakennus oli moitteettomassa kunnossa ja kaupungin yleisilme todella siisti. Vanhat rakennukset oli entisöity hienosti ja uudisrakennukset puolestaan rakennettu vanhaa kunnioittaen. Tatarstan on kulttuurien ja uskontojen kohtauspaikka, mikä näkyi vahvasti myös sen katukuvassa.


Aluksi tutustuimme Kazanin Kremliin, joka piti sisällään toinen toistaan kauniimpia rakennuksia. Koska Tatarstanin väestössä on lähes saman verran muslimeja kuin ortodokseja, löytyy kaupungista kymmeniä moskeijoita. Suurin niistä, Kul Sharif, sijaitsee Kremlin muurien suojassa. Kaunis valko-turkoosi moskeija oli niin ulkoa kuin sisältä yksi kauneimmista moskeijoista, joissa olen käynyt.


Moskeijavierailun jälkeen kiersimme katsomassa Kremlin muita rakennuksia ja näköalapaikkaa, josta avautui hienot maisemat Kazanka-joelle. Teimme myös lyhyen kävelyn joen rannassa, joka oli täynnä viihtyisän näköisiä kahviloita ja ravintoloja. Harmi vain, että ne ovat auki ainoastaan kesäaikaan, joten jouduimme tyytymään pelkkien ulkokuorien ihastelemiseen.


Joen toisella rannalla pääsimme ihmettelemään Kazanin erikoista avioliittopalatsia, joka on padan muotoinen ja erilaisten taruolentojen ympäröimä. Ankeasta ilmasta huolimatta onnelliset hääparit jonottivat palatsiin vihittäväksi toinen toisensa perään.


Sateista ilmaa pääsimme hetkeksi pakoon viihtyisään ranskalaiseen ravintolaan ja paikalliseen musiikkikouluun, jossa saimme kuunnella 6-16-vuotiaiden oppilaiden upeita musiikkiesityksiä. Päivä Kazanissa kului todella nopeasti ja siellä olisi mieluusti viettänyt useammankin päivän.


Junamme kuitenkin kutsui meitä viimeistä kertaa herkullisine illallisineen, joten käänsimme suunnan kohti sitä ja päätepysäkkiämme Moskovaa. Aamulla junan ikkunoista alkoi näkyä kaupungin laajoja lähiöalueita ja lopulta saavuimme perille Venäjän valtavaan pääkaupunkiin.


Teimme kiertoajelun kaupungilla, jonka jälkeen jalkauduimme Punaiselle torille. Pyhän Vasilin katedraali hurmasi värikkyydellään ja myös muut rakennukset olivat kerrassaan upeita. Torilta kävelimme sisälle Kremliin, jossa jatkui kauniiden kirkkojen ja rakennusten ilotulitus.



Koska Putin ei tullut meitä tervehtimään, lähdimme lounaalle ja hotellille levähtämään ennen iltakierrosta kaupungilla. Sen aikana pääsimme nauttimaan Moskovan upeista rakennuksista iltavalaistuksessa ja vierailimme myös muutamilla kaupungin kauniista metroasemista.


Ennen paluulentoa Suomeen vierailimme vielä kauniissa Kristus Vapahtajan katedraalissa. Sieltä kierroksemme jatkui Novodevitšin nunnaluostarille ja sen vanhalle hautausmaalle, jonne on haudattu muun muassa Anton Tšehov ja Boris Jeltsin.  Moskova on niin suuri kaupunki, ettei siitä noin lyhyessä ajassa ehtinyt nähdä kuin pintaraapaisun. Silti se teki suuren vaikutuksen kaikessa mahtipontisuudessaan.


Viikossa kerkesi saada yllättävän kattavan kuvan valtavasta itänaapuristamme. Minulle matkan kohokohdat olivat etenkin Siperian syksyinen luonto, Jekaterinburgin Kirkko veren päällä, Kazanin keskusta-alue, Moskovan Punainen tori, venäläinen ruoka ja rauhalliset hetket omassa junahytissä maisemia ihaillen. Tuon matkan tärkein anti oli kuitenkin se, että pääsin eroon turhista ennakkoluuloistani Venäjään liittyen. Maassa riittää niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, että sinne on varmasti palattava vielä uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti