tiistai 31. elokuuta 2021

Hurmaava Saariston Rengastie

Kesä vetelee viimeisiään ja vaikka kuinka monta kesäreissua odottaa vielä blogiin pääsyään. Olen tietoisesti siirtänyt kirjoittamista syksymmälle ja keskittynyt nauttimaan kesästä ja läheisistä. Kesäisiä juttuja tuleekin vielä riittämään pitkälle syksyyn. Nyt palaan muisteluissa heinäkuun lopulle, jolloin lähdimme Turusta käsin kiertämään Saariston Rengastietä. Tuo reitti oli ollut haaveissani jo pitkään, eikä se tuottanut pettämystä. Päinvastoin, kaksi päivää oli aivan liian vähän tuolle upealle saaristotielle.

Ilma oli kaikkea muuta kuin kesäinen lähtiessämme aamusta liikkeelle. Vettä satoi kaatamalla, vaikka koko kesä oli siihen asti ollut yhtä paistetta. Koska olimme kuitenkin varanneet majoituksen, ei reissua voinut enää peruakaan. Lähdimme ajamaan reittiä Naantalin ja Kustavin suuntaan, koska olin jostain lukenut, ettei se olisi niin ruuhkainen ja lautoille mahtuisi helpommin. Kaatosateessa oli tosin se hyvä puoli, että ruuhkaa ei juuri muutenkaan ollut Iniön lautalle.

Saavuttuamme Iniöön satoi aivan kaatamalla, joten ajelimme hetken aikaa autolla, jotta Aarni sai otettua päiväunet. Kävin pikaisesti myös kauniissa Iniön kirkossa, joka on nimetty Sophia Wilhelminan  mukaan. Lounasta nautimme Björklund Båtslip venesataman thairavintolassa. Ruoka oli oikein hyvää, mutta hinnoissa oli aika paljon "saaristolisää". 

Syömisen aikana sadekin alkoi vähitellen loppua, joten lähdimme vielä kiertelemään autolla saarta. Maalaismaisemat lampaineen ja venevajoineen huokuivat idyllisyyttä ja Iniössä olisi mieluusti viettänyt pidemmänkin aikaa.

Lautta kohti Houtskaria ei kuitenkaan odottanut, joten Iniöön täytyy palata joku toinen kerta paremmalla ajalla. Lauttamatka Houtskariin kesti noin tunnin, jonka aikana saimme nauttia vain muutaman muun ihmisen kanssa saaristomaisemista. Aarni viihtyi hyvin lautan kannella touhuten, jossa vietimme lähes koko matkan sateen lakattua. Pidemmät automatkat ovat Aarnin kanssa hyvin uuvuttavia, kun herra ei vaan viihdy istuimessa usein puolta tuntia pidempään. Siksi olinkin helpottunut, kun yöpymispaikamme odotti heti Mossalassa, jonne saavuimme lautalla iltapäivästä.

Mossala Island Resort on lomakeskus, jossa on todella iso leirintä- ja mökkialue. Olin varannut meille modernin mökin yhdeksi yöksi, joka oli juuri sopiva tuohon tarkoitukseen. Lomakeskus tarjoaa monipuolisia palveluita, hyviä ulkoilumahdollisuuksia ja ruokailun voi hoitaa paikan ravintolassa. Teimme pienen iltakävelyn lomakeskuksen alueella, jonka jälkeen haimme ravintolasta kalakiettoa mökillä syötäväksi. 

Aamu valkeni upean aurinkoisena, jota menimme ihastelemaan lomakeskuksen rantaan ennen aamupalan syömistä. Sen jälkeen lähdimme kävellen alueella sijaitsevalle näköalatornille, josta aukesi huikaisevat maisemat merelle ja saaristoon. Sitten olikin aika pakata auto ja jatkaa matkaa kohti Houtskarin keskustaa.





Matkan varrelle mahtui suloisia bussipysäkkejä, lyhyitä lossimatkoja, kauniita saaristomaisemia ja juhannussalkoja. Ikävä kyllä aikataulu seuraavalle lautalle oli sen verran tiukka, että ehdimme pysähtyä ainoastaan pikaisesti Houstkarin kauniilla kirkolla.





Pelkästään Houtskarissa olisi voinut kierrellä useamman päivän, mutta meidän oli kiirehdittävä kohti Korppoota, jotta ehtisimme takaisin Turkuun ajoissa. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja saaristo näyttäytyi meille kaikessa kauneudessaan lauttamatkan aikana.





Lauttarannasta ajoimme Korppoon keskustaan, jossa vietimme aikaa leikkipuistoilun, lounaan ja viimeisen kirkkovierailun merkeissä. Jotenkin noissa saaristokirkoissa on aivan oma tunnelmansa. Korppoon kirkon erikoisuus on ennen alttaria oleva puinen kuorilehteri 1400-luvulta, joka on Suomen ainoa ehjänä säilynyt kuorilehteri.





Pikaisen ostoskierroksen jälkeen menimme vielä käymään Korppoon Kotiseutumuseossa. Pihapiirin rakennuksen muodostivat viihtyisän kokonaisuuden, jossa oli mielenkiintoisia yksityiskohtia. Alueella järjestetään myös kirpputori välillä. Lopulta oli aika jatkaa kohti Nauvoa. Lautta Korppoosta Nauvoon oli ainoa koko matkalla, johon jouduimme jonottamaan useamman lautan verran. Ajoimme Nauvon läpi pysähtymättä, koska teimme päiväretken sinne jo aiemmin kesällä. Aivan ihana paikka sekin, josta voit lukea lisää tästä.






Viimeinen pysähdyksemme Rengastien varrella oli Paraisten kalkkilouhos, jota pääsi ihmettelemään näköalapaikalta käsin. Siitä jatkoimme takaisin reissun lähtöpisteeseen Turkuun. 250 kilometrin mittainen matka teitä ja vesireittejä pitkin oli tullut päätökseensä. Lähtisin kyllä ehdottomasti uudestaan, mutta varaisin vähintään yhden yön jokaiselta reitin saarelta, jotta aikaa kiertelemiseen olisi paljon enemmän. 

Onko Saariston Rengastie sinulle tuttu? :)

4 kommenttia:

  1. Olen vain kuullut puhuttavan ja se että on todella kehuttu. Itse en ole koskaan ajanut ympäri, mutta voisin hyvinkin mennä. 🥰

    VastaaPoista
  2. Harkitsimme Saariston rengastietä, mutta päädyimme sitten kiertämään Ahvenanmaan saaristoa, mutta Naantalissa ja Nauvossa kävimme, josta lähdimme lautalla Utön majalalle ja kävimme myös Seilin saarella, joten jonkin verran Turunkin saaristossa käytiin, vaikka rengastietä ei mentykään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turun ja Ahvenanmaan saaristossa riittää kyllä valtavasti nähtävää ja koettavaa. Pitäisi lähteä joku kerta oikein ajan kanssa kiertelemään :) Utö ja Seili olisi ainakin hienoa päästä näkemään.

      Poista