Koti, jonka Sinä täytit

Minun piti julkaista nämä kuvat jo lähes vuosi sitten. Muutama päivä näiden kuvien ottamisen jälkeen jouduin kuitenkin yllättäen luopumaan sinusta ja ajattelin, etten koskaan julkaise näitä kuvia. Kuolemastasi on kulunut jo kymmenen kuukautta ja ensi kuussa jätämme hyvästit tälle asunnolle ja muutamme uuteen kotiin. Siksi päätin julkaista nämä kuvat, jotta muistaisin tämän kodin juuri sellaisena kuin haluan sen muistaa. Kun sinä vielä täytit sen.

Ennen sinä tulit minua aina ovelle vastaan häntä heiluen. Se oli parhaita hetkiä päivästäni ja sai minut aina hymyilemään. 

Nyt avaan oven ja vastassa on vain pimeys. Naapuri avaa kotiovensa samaan aikaan ja huudahtaa iloisen tervehdyksen koirallensa juuri sillä iloisella äänenpainolla, jolla minäkin aina tervehdin sinua. Suljen oven ja valahdan lattialle kyynelten vuotaessa.

Pyysit aina kohteliaasti lupaa sänkyyn nousemiseen. Nukuit kaikki yöt välissämme sängyssä. Halusit olla ihan lähellä ja välillä nukuit jopa pää tyynylläni. Herätessäni öisin silitin sinun silkkistä turkkia ja vaivuin uudestaan uneen.

Nyt välissämme on pehmoinen petisi täyttämässä sinun jättämää aukkoa. Joskus öisin kosketan sitä puoliunessa ja hetken aikaa luulen koskettavani pehmoista turkkiasi, kuten ennen. Kunnes taas muistan, etten enää koskaan pääse koskettamaan sinua. Yöpöydälläni on ystävän tekemä maalaus sinusta, jotta näen sinut viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla, kuten niin monta vuotta ennenkin.

Ennen rouskutit ruokaasi tyytyväisenä keittiön nurkassa. Otit aluksi yhden raksun maistiaiseksi olohuoneen matolle ja vasta todettuasi sen hyväksi ryhdyit syömään omalla paikallasi. Silloin tällöin annoin sinulle keittiön kaapista pieniä herkkupaloja, jotka saivat sinut erityisen tyytyväiseksi.

Nyt ruokapaikallasi on pieni pöytä, jonka alla on edelleen tarvikekassisi, jossa on cavalierien kuvia. Monta kertaa olen suunnitellut käyväni sen läpi ja yhtä monta kertaa olen jättänyt sen tekemättä.

Rakastit makoilla olohuoneen isolla matolla ja sohvalla kanssamme. Sohvalta katselit myös kadulla kulkevia ihmisiä suurella kiinnostuksella. Kun kuulosi heikkeni otit vakiopaikaksesi pienen sivupöydän alustan, josta näit sekä eteiseen, olohuoneeseen ja keittiöön, jotta pystyit tarkkailemaan liikkumistamme mahdollisimman hyvin.

Nyt tuolla paikalla on pieni hyllykkö, jonka alle et mahtuisi makaamaan. Oli pakko hankkia siihen jotain muuta, koska hain jatkuvasti katseellani sinua tuon pöydän alta, vaikka tiesin, ettet ole enää siellä.

Ennen ärsytti imuroida karvojasi ja siivota kuraisia tassunjälkiäsi kodistamme. Nyt vaalin jokaista karvaasi, jonka vielä kodistamme löydän. Kuvittelen sinun olevan vielä jollakin tavalla läsnä niin pitkään kuin vain löydän karvojasi nurkista, sängyn alta, lakanoista tai vaatteista.

Ilman sinua tämä koti on niin kovin tyhjä, täynnä sinun kokoisia aukkoja. Nyt ikkunalaudalla on uurnasi, mitali Kaverikoira-työstäsi ja digikehys, jossa vaihtuvat lukuisat kuvasi. Joka ilta silitän uurnaasi ja kuvaasi toivottaen hyvää yötä mamman rakkaimmalle Mindille. Kuten aina ennenkin.