Sitten olisi vuorossa toinen puolikas meidän ruskaretkistä Ylläksellä. Tai oikeastaan toinen niistä sijoittui Muonion puolelle, mutta oli helposti saavutettavissa Ylläkseltä käsin. En vieläkään voi uskoa, miten hyvä tuuri meillä kävi ilmojen suhteen. Vaikka ruska on upeaa joka säällä, saa se aivan erityisen hehkun aurinkoisella säällä. Sellainen luonnon viimeinen värinäytös ennen pitkää, väritöntä kautta.
Kaipasimme väliin vähän leppoisampaa päivää, joka ei sisältäisi kauheasti kävelyä. Siihen löysin sopivaksi kohteeksi Pakasaivon, joka sijaitsee Muonion puolella noin 40 minuutin ajomatkan päässä Ylläkseltä. Se on kapea noin kilometrin pituinen saivojärvi, jota ympäröi jylhät kalliot, jotka nousevat jopa 60 metriä vedenpinnan yläpuolelle. Pakasaivo on syntynyt mannerjäätikön sulamisvesien muokkaamaan kallioperän murroslaaksoon ja se on paikoin jopa 60 metriä syvä. Ja tosiaan sen nimi tavutetaan Pa-ka-sai-vo eikä Pa-kas-ai-vo, kuten luulin ennen tarkempaa tutustumista kohteeseen :D
Saavuimme perille kymmenen aikaan aamulla, jolloin usva vielä peitti Pakasaivoa ympäröivää metsää. Meidän lisäksi paikalla oli vain kaksi ihmistä ja tunnelma todella maaginen. Vähitellen taivas alkoi kirkastua ja keltaisena hehkuva metsä heijastui upeasti järven tyynestä pinnasta. Aivan mielettömän hieno kohde, jonka kauneutta oli vaikea saada vangittua kameralle. Ehdottomasti suosittelen käymään, jos matkailee noilla seuduilla.
Ei mikään ihme, että Pakasaivo on saamelaisille tärkeä paikka. Sen lähellä sijaitsee myös toinen saamelaisten palvontapaikka, Kirkkopahta. Se on suuri ja tasainen seitakivi, jonka ääreltä löytyi edelleen luita ja muuta luonnonmateriaalia. Kirkkopahdalta ajoimme takaisin Ylläkselle ja kävimme lounaalla luontokeskus Kellokkaassa, jossa oli oikein maittava kotiruokalounas. Eikä lounasmaisemissakaan ollut valittamista (yläpuolella oleva kuva).
Viimeinen ruskavaelluksemme oli Ylläsjärven puolella ja sinne pystyimme lähtemään suoraan hotellin ovelta. Mukavaa vaihtelua, kun olimme aiempina päivinä aina joutuneet siirtymään retkikohteisiin autolla. Tuomikurun kierros on 6,3 kilometriä pitkä reitti, joka nousee Ylläksen alarinnettä pitkin ylös ja laskeutuu sen jälkeen Tuomikurun pohjalle. Reitti on helppokulkuinen, mutta alku on vähän raskaampi, kun nousua tulee sen aikana 137 metriä.
Sää oli aivan mieletön auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta. Etenkin maaruska oli Tuomikurun kierroksella uskomattoman kaunista. Koko maa oli yhtä hehkuvan punaista varvikkoa. Eivätkä maisemat kalvenneet siinä rinnalla. Pidimme pienen tauon Tuomikurun kodalla, jonka jälkeen lähdimme laskeutumaan itse kuruun.
Kurussa saimme kulkea lähes koko ajan omassa rauhassa maaston muuttuessa yhä vehreämmäksi. Juomapullot täytimme raikkaasta tunturipurosta, jonka voimalla jaksoimme vaeltaa Kahvikeitaalle, jossa nautimme munkkia ja pullaa onnistuneen retken kunniaksi. Sen lähistöllä pääsimme myös ihastelemaan puolikesyjen kuukkeleiden ruokailua. Lopulta viimeinenkin ruskaretkemme tuli päätökseensä. Kävimme vielä syömässä Ylläs Kota ravintolassa, jossa oli mm. herkullisia pororuokia.
Seuraava päivä oli lähtöpäivämme, jolloin satoi aivan kaatamalla. Se ei kuitenkaan haitannut, koska saimme myöhäistettyä uloskirjautumista hotellilta, jonka jälkeen kävimme lounaalla Cafe Pasilassa, jossa on ehdottomasti Ylläksen parhaat burgerit. Sieltä ajelimme Kolarin juna-asemalle, josta autoyöjuna kuljetti meidät takaisin kotiin. Tunnelmat olivat reissun jälkeen väsyneet, mutta onnelliset.
Ruskaretkeily Lapissa oli juuri niin upeaa kuin olin aina kuvitellutkin. Tuo matka kävi kyllä aivan ulkomaanreissusta, niin totaalisesti se irrotti arjesta. Onneksi täällä etelässäkin on ollut upea ruska tänä vuonna, josta olemme saaneet nauttia lähiympäristöissä. Jos ehdin, niin voisin kirjoitella noistakin retkistä tänne blogiin.
Mukavaa viikon jatkoa kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti