Sivut

maanantai 17. syyskuuta 2018

Vaellusta Glacier National Parkissa

Viimeinen yöpaikkamme Brittiläisen Kolumbian puolella ennen Albertaan siirtymistä oli Glacier National Park. Maisemat olivat koko matkan olleet hienot ja mitä pidemmälle matkamme eteni, sitä korkeammaksi vuoret kasvoivat. Kunnes ne lopulta muuttuivat lumihuipuiksi, jotka nousivat ylväinä pilvien yläpuolelle. 


Majoitumme Illecillewaet Campgroundille, joka sijaitsi kirkkaiden jokien ja vuorien ympäröimänä. Alueelta lähtee monia mielenkiintoisia vaellusreittejä metsiin, vuoristoon ja jäätiköille. 


Saavuimme perille sen verran myöhään, että teimme illalla ainoastaan lyhyen kävelyn kauniiseen paikkaan, jossa kaksi jokea kohtasivat toisensa. Metsässä kasvoi paljon mustikoita ja niidenkin kohdalla saimme todeta kaiken olevan suurempaa Kanadassa kuin Suomessa. 


Sadetta on täällä Kanadassa riittänyt ja seuraavanakin aamuna heräsimme sateen ropistessa Big Nedin (nimesimme asuntoautomme :D) kattoon. Päätimme kuitenkin urheasti suunnata kohti vuorille nousevaa vaellusreittiä, josta olisi mahdollista nähdä kaksi jäätikköä.


Reitti kulki sankan ja vehreän metsän siimeksessä ja itse vilkuilin vainoharhaisesti karhuja, joista oli ollut useita havaintoja lähipäivinä noilla samoilla reiteillä. Niitä ei kohdallemme kuitenkaan vielä osunut, mutta onhan tässä vielä päiviä jäljellä. Nousu vuorenrinnettä pitkin oli minulle sen verran raskasta, etten tosin olisi varmaan edes huomannut karhua vieressäni.


Välillä sää näytti jo kääntyvän parempaan päin ja maisemat olivat sen mukaiset, mutta sitten meidät ympäröi sankka pilviverho ja kaikki näkymät katosivat kokonaan. Itse olin jo sen verran uuvuksissa lähes 1000 metrin noususta, että päätimme suosiolla kääntyä takaisin, koska tarkoituksenamme oli vielä ajaa perille Banffiin samana päivänä. Väljemmällä aikataululla, paremmalla ilmalla (ja kunnolla) tuon olisi varmasti jaksanut kokonaan, mutta nyt oli pakko myöntää rajallisuutensa ja jättää reitti kesken. Glacier National Park oli mykistävän upea huonosta säästä huolimatta, joten sinne kannattaa ehdottomasti koukata, jos on liikkeellä Brittiläisessä Kolumbiassa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti