Sivut

lauantai 28. lokakuuta 2017

Kodikas Bristol ja suloinen Cheddar

Matkamme alkoi ja päättyi Bristoliin, jossa Emily on asunut jo reilut kaksi vuotta. Bristol on reilu 400 000 asukkaan vanha satamakaupunki Lounais-Englannissa lähellä Walesin rajaa. Vaikka Bristol on Englannin kuudenneksi suurin kaupunki, se oli minusta ihanan kodikas ja kompaktin kokoinen. 


Aloitimme Bristoliin  tutustumisen kaupungin maamerkiltä,  Clifton Suspension Bridgelta. Kyseessä on suuri riippusilta, joka ylittää Avon-joen. Sillan ympäristössä oli laajoja puistoalueita ja siellä on varmasti kesäaikaan ihana viettää piknikkiä.


Sillalta siirryimme Bristolin keskustaan. Aluksi nousimme 32 metriä korkeaan Cabot Toweriin, mikä olikin aika jännittävä kokemus, koska portaikko huipulle oli todella kapea ja pimeä. Koska torni sijaitsee suuren mäen päällä, sieltä aukesi hienot maisemat Bristoliin ja sieltä sai hyvän kokonaiskäsityksen kaupungista. Torniin kiipeäminen on ilmaista, joten suosittelen käymään siellä, jos et ole pahasti klaustrofobinen.


Tornilta jatkoimme lounaalle ydinkeskustaan, joka oli täynnä upeita, vanhoja rakennuksia. Yksi upeimmista rakennuksista oli Bristolin yliopisto, joka muistutti kovasti Tylypahkaa. Ihan uskomatonta, että jotkut saavat oikeasti opiskella niin upeissa  puitteissa!


Bristolissa on mielestäni jaettu keskusta-alue kivasti selkeisiin osiin. Vanhat rakennukset muodostavat oman alueensa, satama omansa ja modernimpi ostosalue omansa. Kaikki nuo alueet ovat kuitenkin kävelyetäisyydellä toisistaan. Bristolin satama toi vahvasti mieleeni Aura-joen kotoisan tunnelman. Ei siis ihme, että Emilykin tuntuu viihtyvän kaupungissa niin hyvin. Rakennukset ja kadut olivat täynnä ihania yksityiskohtia ja yleinen tunnelma kaupungissa miellyttävän rento. Jäi ehdottomasti sellainen olo, että olisi mukavaa käydä joskus uudestaankin.


Vajaan tunnin ajomatkan päässä Bristolista sijaitsee pieni ja suloinen Cheddar, joka on tuon maailmankuulun juuston kotikylä. Ajoimme aluksi kylän läpi sen jälkeen alkavaa upeaa rotkoaluetta Cheddar Gorgea. Kapea ja mutkitteleva tie kulki jylhinä kohoavien kallioseinämien välissä. Alueella on paljon kävelyreittejä ja kallioseinämät näyttivät olevan kiipeilijöiden suosiossa.


Teimme noin tunnin kävelyn näköalapaikalle, josta aukesivat mitä upeimmat maisemat ympäri Englannin maaseutua ja rotkoaluetta. Alueella sijaitsee paljon luolia, mutta niiden tutkiminen sai jäädä seuraavaan kertaan. Myös alueella viihtyvät vuohet jäivät näkemättä eli tuonnekin on monta syytä palata vielä joku päivä.

Kävelyn jälkeen menimme kylään lounaalle ja ostoksille. Juustokaupassa maistoimme niin vahvaa Cheddaria, että se poltti suumme ja kurkkumme. Onneksi valikoimista löytyi myös hieman kevyempiä versioita. Ostimme mukaan herkullisia fudgeja ja minä löysin maailman suloisimman teekannukylän erään teehuoneen ikkunasta. Onneksi poikkesimme sisälle, koska osa kannuista oli myytävänä ja ostin yhden niistä vähän päälle kymmenellä eurolla. Suomessa tuo sama olisi varmasti maksanut lähemmäs kolmekymmentä euroa.


Kierrettyämme kylän poikkesimme vielä teelle ja skonsseille, kunnes lähdimme ajamaan takaisin kohti Bristolia. Cheddar oli aivan ihana kylä ja suosittelen sielä käymistä, jos liikkuu lähialueilla. Sen ainoa huono puoli oli oikeastaan kylän läpi kulkeva autotie, jossa oli vilkas liikenne päristelevine moottoripyörineen.

Seuraavana aamuna jätimme hyvästit Bristolille, vuokrasimme auton ja käänsimme nokan kohti Walesia. Noista seikkailuista kerron lisää  seuraavassa postauksessa. Lämpimät kiitokset vielä Emilylle ja hänen miehelleen, että pitivät meistä niin hyvää huolta koko viikonlopun ja toimivat loistavina paikallisoppaina meille. Enpä usko, että koskaan olisin tutustunut noihin kahteen ihanaan paikkaan, jos Emily ei olisi aikanaan muuttanut Bristoliin. Jotain hyvää siis siinäkin :)

maanantai 23. lokakuuta 2017

Syysterveiset Britanniasta!

Kotiuduimme viime yönä syyslomaltamme, jonka aikana kiersimme auton kanssa ympäri Englantia ja Walesia. Päivät olivat sen verran täynnä ohjelmaa, että kerkesin laitella kuvia vain Instagramin puolella. Kirjoittelen sitten tulevien viikkojen aikana tarkempia matkakertomuksia paikoista, joissa kävimme matkan aikana. 






Itse lähdin matkalle vain sillä ajatuksella, että tärkeintä on päästä näkemään rakkaimpia ystäviäni Viiviä ja Emilyä pitkästä aikaa, kun nuo molemmat ryökäleet ovat karanneet Englantiin asumaan. Avomies suunnitteli matkareittimme lähes täysin, ja Emily ja Viivi toivat omat kohteensa mukaan matkasuunnitelmaamme. 






Koska suuria odotuksia matkan suhteen ei ollut, sain yllättyä todella positiivisesti jälleen kerran.  Matkan ainoa huono asia tapahtui vasta kotimatkalla, kun matkalaukkumme jäi jonnekin välille Bristol-Amsterdam-Helsinki. Mutta eiköhän sekin sieltä jostain vielä kotiin löydä. Kokonaisuudessaan loma oli todella onnistunut ja näimme sen aikana ihania kyliä, kaupunkeja ja maisemia. Jopa sää oli meidän puolellamme ja saimme nauttia monista lämpöisistä syyspäivistä Britanniassa. Ja tietysti niistä ihanista ystävistä, jotka ovat tärkeintä maailmassa <3






Tulevina viikkoina tiedossa tarinoita muun muassa Bristolista, Cheddarista, Tenbystä, Snowdoniasta, Ellesmeresta ja Shrewsburysta. Jossain välissä yritän saada myös loput kertomukset Venäjältä kirjoiteltua.




Mukavaa viikkoa kaikille! :)

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Irkutsk, Novosibirsk ja Jekaterinburg - kolme erilaista näkymää Siperiaan

Matkani Venäjällä alkoi Irkutskista, jonne lensin Moskovan kautta. Irkutsk on reilun 500 000 asukkaan kaupunki Etelä-Siperiassa. Se perustettiin alun perin kasakkalinnoitukseksi ja siitä tuli kaupunki vuonna 1686. Angara-joen varrella sijaitseva Irkutsk oli 1900-luvulla menestyvä kauppapaikka ja sitä kutsutaan jopa Siperian Pariisiksi. 


Itse en juuri löytänyt kaupungista yhtymäkohtia Pariisiin, mutta se oli viehättävä omalla tavallaan. Edellisellä vuosisadalla Irkutsk onkin ehkä lumonnut kauneudellaan, mutta nyt monet sen kauniista taloista olivat kokeneet rapistumisen Siperian ankarissa sääoloissa. Kirkot olivat Irkutskissa hyvin hoidettuja, kauniita ja niitä tuntui olevan todella paljon. Vierailimme niistä yhdessä ja ihailimme muita ulkoa päin. 


Kirkkokierroksen jälkeen lähdimme Kvartal 130 on ulkoilmamuseoon. Sinne on koottu ja kunnostettu vanhoja taloja ympäri Irkutskia yhtenäiseksi alueeksi. Vanhoista taloista löytyy nykyään kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Alue oli todella viehättävä ja sen taloja olisi voinut kuvata loputtomasti. Aluetta vartioi Irkutskin symboli, Babr. Se on arotiikeri, joka kantaa suussansa soopelia. Ne symbolisoivat alueen ainutlaatuisuutta, voimaa ja rikkautta. Löytyi alueelta myös suloisempikin patsas, nimittäin Ritchie-corgista.


Yövyimme Irkutsk-hotellissa yhden yön, josta lähdimme aikaisin aamulla kauniille rautatieasemalle, jossa Zarengold-junamme odotti. Muu ryhmä oli matkannut sillä jo Baikal-järveltä Irkutskiin, mutta minä nousin sen kyytiin vasta ensimmäistä kertaa, koska jouduin ostamaan viime tingassa uudet lennot veljeni Jaakon yllätyshäiden takia. Seuraavat puolitoista vuorokautta saimmekin sitten nauttia Siperian maisemista, hyvistä ruuista ja mukavasta ohjelmasta junassa.

Saavuimme iltapäivällä Siperian suurimpaan kaupunkiin Novosibirskiin. Se on 1,5 miljoonalla asukkaalla Venäjän kolmenneksi suurin kaupunki, joka perustettiin Ob-joen rannalle 1893 (1925 asti se tunnettiin Novonikolajevskina), kun joen yli rakennettiin silta Siperian rautatietä varten. Kaupungin nuori ikä näkyy myös sen yleisilmeessä, josta puuttuvat lähes kokonaan vanhat rakennukset. 


Asemalla paikalliset tanssijat ja laulajat ottivat meidät vastaan tervetuliaisseremonialla ja minutkin tempaistiin mukaan kansantanssiin. Asemalta jatkoimme katsomaan ensimmäistä siltaa Obin yli, jota pitkin poistuimme kaupungista myöhemmin illalla junan kyydissä. Sillalta ajoimme paikalliseen kauppahalliin, joka oli täynnä eri värejä ja tuoksuja. Monet ostivat hallista kaviaaria, mutta itse tyydyin Siperian männynsiemeniin ja hunajaan. 


Päivän lopuksi teimme vielä lyhyen kävelyn keskusta-alueella ja kävimme ihastelemassa Novosibirskin oopperataloa. Se on koko Venäjän suurin ja sen valtava kupoli on 60 metriä leveä ja 35 metriä korkea. Ikävä kyllä emme päässet oopperataloon sisälle, koska siellä oli juuri alkamassa esitys. 


Seuraavana päivänä saavuimme Jekaterinburgiin, joka oli viimeinen pysähdyspaikkamme Siperian puolella. Kaupunki sijaitsee Ural-vuorten itäisellä rinteellä, Aasian ja Euroopan rajalla. Jekaterinburgista alkaa myös Siperia ja se on Novosibirskin rinnalla yksi alueen merkittävimmistä kaupungeista. Se perustettiin vuonna 1723 ja se tunnettiin vuosina 1924-1991 nimellä Sverdlovsk.

Aloitimme alueeseen tutustumisen ajamalla noin 17 kilometriä kaupungin ulkopuolelle katsomaan obeliskia, joka sijaitsee Aasian ja Euroopan rajalla. Sitä ennen teimme lyhyen pysähdyksen Stalinin uhrien muistoksi perustelulle muistopaikalle. Maanosien rajalla nautimme kuohuvaa ja kuuntelimme paikallisten soittajien esityksen (yllättäen löysin taas itseni osallistumasta esitykseen, tällä kertaa triangelin soittajana :D).


Obeliskilta palasimme kaupungin keskustaan, jossa ehdimme tehdä pidemmän kävelykierroksen kuin Novosibirskissa. Kaupunki oli mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa arkkitehtuuria. Kunnostustöitä oli paljon kesken, kun kaupunki valmistautuu vuoden 2018 jalkapallon MM-kisohin Venäjällä. Stadion oli vielä aivan keskeneräinen, mutta toivottavasti saavat sen valmiiksi ennen ensi kesää. Kävelyn lopuksi istahdimme vielä teelle kävelykadun mukavaan kahvilaan.


Viimeinen vierailukohde, jossa kävimme ennen junaan palaamista oli vaikuttava ja kaunis Kirkko veren päällä. Muistokirkko on rakennettu 2000-luvun alkupuolella paikalle, jossa ennen sijaitsi Ipatjevin talo. Tuon talon kellarissa Romanovin suvun viimeinen hallitsija keisari Nikolai II perheineen ja palveluskuntineen teloitettiin heinäkuussa 1918. Koko Romanovien perhe on kanonisoitu pyhiksi ja tuo kirkko on suosittu pyhiinvaelluskohde Venäjällä.


Kirkon alaosassa sijaitsee museo-osasto, johon on kerätty tietoa ja valokuvia Romanovin perheestä. Siellä sijaitsee myös suuri ikonostaasi, jossa on kuvattuna kaikki perheenjäsenet. Pääsimme myös vierailemaan yläkerran kauniissa kirkkosalissa, jossa oli käynnissä jumalanpalvelus. Kirkolta palasimme takaisin junalle, josta jatkoimme matkaa Ural-vuorten alitse kohti Tatarstania ja sen pääkaupunkia Kazania. 

Tuosta ja Moskovasta kirjoitan oman postauksen myöhemmin, kunhan kerkeän. Todennäköisesti vasta sitten, kun palaan reissultani Isosta-Britanniasta, jonne lähden perjantaina reiluksi viikoksi avomiehen kanssa. Jos netti toimii reissussa, niin laittelen kuvia Englannista ja Walesista ainakin Instagramin puolelle, mahdollisesti tänne blogiinkin.

maanantai 9. lokakuuta 2017

Tilausjunalla Venäjän halki

Olen aina pitänyt junamatkustamisesta, siinä on jotakin todella rauhallista ja miellyttävää verrattuna auto- tai lentomatkailuun. Trans-Siperia on maailman pisin rautatie, ja sillä matkustaminen on ollut yksi matkustushaaveistani jo pidemmän aikaa. Siksi en kauaa miettinyt, kun minua pyydettiin avustavaksi matkanjohtajaksi tuolle reissulle.


Sain kokea tuosta rautatiestä matkan aikana vain osan (noin 5048 km) ja kieltämättä kutkuttaisi vielä joskus kokea tuo loppuosakin. Yleensä Trans-Siperia radalla edetään venäläisten junien kyydissä, mutta Olympian matkalla kulkuvälineenä toimi saksalaisomisteinen Zarengold-juna. Ilman kokemusta venäläisistä junista uskallan väittää, että olosuhteet Zarengoldin kyydissä peittoavat paikallisjunien olosuhteet moninkertaisesti.


Majoitus junassa oli kahden hengen hyteissä, joissa oli kaksi alavuodetta samassa tasossa (mitoiltaan noin 68x185 cm). Hytissä oli pieni pöytä sänkyjen välissä, vuodevaatteet ja pyyhkeet. Hytissä ei ollut kaappeja ja muutenkin säilytystilat olivat pienessä hytissä rajalliset. Siksi laukuksi kannattaa ottaa pehmeä laukku, jonka saa mahtumaan sängyn alle. Päivisin sängyt toimivat sohvina ja illallisen aikana junan henkilökunta petasi ne yötä varten. Hytin oven sai sisäpuolelta lukkoon ja tarvittaessa konduktöörit pystyivät lukitsemaan hytin oven ulkopuolelta. Itse en nähnyt tähän tarvetta, koska konduktöörit päivystivät vaunussa vuorokauden ympäri.

Yöksi hytin sai pimennettyä täysin ja korvatulppien kanssa sain itse nukuttua hyvin junan keinuttaessa rauhoittavasti. Koska matkustimme idästä länteen päin useamman aikavyöhykkeen ylitse, sai lähes jokaisena junayönä yhden tai kaksi lisätuntia yöuniin.

Hytissä odotti tällainen selvitysmispakkaus :)

Yhdessä vaunussa oli yhdeksän kahden hengen hyttiä ja konduktöörin hytti. Vaunun kummassakin päässä sijaitsi wc, joissa oli myös pesuallas. Wc:t siivottiin tunnin välien ja ne toimivat moitteettomasti (kuten junan vessoilla on tapana!). Suihkuhuone sijaitsi myös meidän vaunussa ja sen jakoivat useamman vaunun matkustajat keskenään. Suihkuhuone oli todella tilava ja suihku toimi hyvin koko matkan ajan. Siellä oli myös shampoo ja suihkusaippua valmiina. Suihkuvuoro varattiin etukäteen ovessa olevasta listasta, jossa oli suihkuvuoroja 15 minuutin välein. Varaussysteemi oli toimiva ja itse pääsin suihkuun aina silloin, kun halusin. Käytävällä oli 220 V pistorasiat, jossa sai tarvittaessa ladattua kännykkää tai kameraa.

Näitä käytäviä tuli viiden päivän aikana huojuttua aika monta kertaa.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, välimatkat junan sisällä olivat yllättävän pitkiä ja huojuminen omasta hytistä seitsemän vaunun päässä sijaitsevaan ravintolavaunuun oli aikamoinen suoritus 28 oven avaamisineen ja sulkemisineen. Helpointa se oli silloin, jos pääsi mukaan pidemmän ihmisletkan keskiosaan, jossa ei tarvinnut huolehtia ovista. 


Ryhmämme söi koko junamatkan ajan samassa ravintolavaunussa neljän hengen pöydissä. Ruokailujen aikana meistä pitivät huolta ihanat tarjoilijat Juri ja Svetlana, jotka kantoivat eteemme herkullisia venäläisruokia niin paljon, että paluumatka hyttiin tuntui aina vähän raskaammalta. Aamiainen junassa oli todella hyvä ja monipuolinen. Tarjolla oli aina leipiä, juustoja, leikkeleitä, kasviksia, hedelmiä, jogurtteja, myslejä ja pähkinöitä. Lähes aina tarjolla oli myös puuroa, munakkaita ja muuta lämmintä ruokaa. Lounaat ja päivälliset koostuivat lähes aina alkuruuasta, keitosta, pääruuasta ja jälkiruuasta. 


Kaikki ateriat kuuluivat matkan hintaan ja kaikilla aterioilla sai juotavaksi vettä. Aamupalaan kuului myös mehu, kahvi ja tee. Jos halusi ruokajuomaksi jotain muuta, se merkittiin erilliselle juomakortille. Juomien hinnat olivat melko edulliset (viinit 2,50-4 €/lasi, vodka 2 €/5 cl, limut 1,90 €/tölkki). Juomakortti piti säilyttää koko matkan ajan ja sen juomat maksettin viimeisen illan aikana käteisellä (euroilla tai ruplilla). 

Junassa oli paljon erimaalaisia ryhmiä, joista suurin osa oli saksan- ja englanninkielisiä. Yleiset kuulutukset tulivat näillä kielillä ja junamatkojen aikana keskusradiosta pidettiin myös useampia luentoja englanniksi ja saksaksi. Me saimme myös pitää kerran päivässä luennon suomeksi.

Lempiaktiviteettini junassa.

Vaikka junassa vietettiin välillä pitkiäkin aikoja, ei minulla käynyt ainakaan missään vaiheessa aika pitkäksi. Saatoin ihastella sängylläni maaten tunteja ohikiitäviä metsiä, peltoja, jokia, puutalokyliä, kaupunkeja, tehtaita ja juna-asemia. Maisemien katseleminen toimi minulle jonkinlaisena meditaationa ja muistutti, miten tärkeää elämässä on välillä pysähtyä ja hiljentää kaikki mediatulva ympäriltään.

Maisemia junan ikkunasta.

Jos pelkkä maisemien katseleminen ja mielenkiintoisten luentojen kuunteleminen ei riittänyt päiväohjelmaksi, niin sen riittävyydestä huolehti ihanan eloisa junaoppaamme Anna. Hän piti meille matkan aikana kaksi venäjän kielen tuntia, vodkamaistiaiset kaviaarin ja muiden zakuskojen kanssa sekä teehetken ihanien herkkujen kera. Samalla hän tutustutti meitä venäläisiin tapoihin ja innosti meidät jäyhät suomalaiset mukaan venäläisiin seuraleikkeihin.

Kukapa olisi uskonut, että tämä teehetki päätyy siihen, että laulan yksin Maamme-laulua koko ryhmämme edessä.

Koska kyseessä ei ollut mikään varsinainen luksusjuna, myös pukeutuminen siellä oli mukavan rentoa. Monesti menin syömään oloasussa tai farkuissa ja ainoastaan viimeisenä päivänä laitoin päälleni mekon. Junan henkilökunta oli todella ystävällistä ja avuliasta ja myös muut matkustajat (etenkin meidän ryhmässä) olivat todella mukavia. Aika kuluikin rattoisasti muiden matkustajien kanssa jutustellen ja matkakokemuksia vaihdellen. 

Kaiken kaikkiaan kokemukseni Zarengoldista olivat todella positiiviset ja lähtisin mielelläni uudestaan heidän matkassaan Venäjän halki. Zarengoldin ehdottomia etuja on myös se, että junamatkaan kuului useita pysähdyksiä mielenkiintoisissa kaupungeissa asiantuntevan paikallisoppaan johdatuksella. Noista vierailuista kerron tarkemmin seuraavissa postauksissani.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Mitä Siperia opetti?

Kun kerroin tutuilleni lähteväni junamatkalle Siperian halki, heistä lähes jokainen reagoi samalla tavalla. Hämmästynyt ilme kasvoillaan he kysyivät: "Siperiaanko? Miksi ihmeessä? Toivottavasti pääset sieltä vielä poiskin. Kyllä Siperia varmasti opettaa!"

Minulla, kuten monilla tutuillanikaan, ei ollut juuri aiempia matkakokemuksia itärajan taakse. Niinpä mielikuvani tuosta valtavasta naapurimaastamme perustuivat pitkälti uutisiin, historiankirjoihin, kuulopuheisiin ja uskomuksiin. Venäjä on jo kokonsa puolesta jotakin niin suurta, että sitä on hyvin vaikea käsittää.

Yleensä pyrin lähtemään uusin matkakohteisiin mahdollisimman ennakkoluulottomasti, mutta Venäjän suhteen se oli melko haastavaa. Uskon, että lähes jokaisella suomalaisella on jonkinlainen mielikuva Venäjästä pitkästä yhteisestä historiastamme johtuen. Minulla, kuten monilla tuttavapiirissäni, tuo kuva linkittyy vahvasti Neuvostoliiton aikaan. Ennen matkaa mielessäni pyörivät valtavat betoniset lähiöt, ränsistyneet hökkelit, Gulagin vankileirit ja ankara luonto. Syyssäiden ollessa Suomessa kauneimillaan katselin kauhuissani säätiedotuksia Siperiaan, jotka lupasivat jopa lumisadetta.

Tätä odotin näkeväni Siperiassa.

Ehkä juuri näistä ennakkoluuloistani ja epäilyksistäni johtuen sain kokea yhden matkailuhistoriani suurimmista yllätyksistä tuon matkana aikana. Siitäkin huolimatta, että matkaan mahtui myös niitä rumia betonilähiöitä, ränsistyneitä hökkelikyliä, sadetta, tuulta ja jopa sitä lunta. Niiden lisäksi sain nauttia upeista kaupungeista, mielenkiintoisesta historiasta, ystävällisistä ihmisistä, herkullisista ruuista, vodkasta, musiikista, värikkäistä kirkoista, ruskan väreistä ja monesta muusta ainutlaatuisesta elämyksestä.

Siperiasta löytyy myös paljon kaunista arkkitehtuuria. Kuvan rakennus kuului ennen rikkaille kauppiaille. Nykyään Putin majoittuu siellä vieraillessaan Jekaterinburgissa.

Noista kaikista kokemuksistani kerron tulevissa postauksissani, joten valmistaudu lähtemään tuhansien kilometrien mittaiselle nojatuolimatkalle halki valtavan Venäjän.

Nyt joku varmasti miettii, että opettiko se Siperia sitten mitään.
Ehdottomasti! Tässä tärkeimmät 10 asiaa, jotka Siperia minulle opetti.

1. Älä usko ennakkoluuloihin. Mene mieluummin kokemaan ja näkemään asiat itse, ja muodosta mielipiteesi vasta sen jälkeen.

Uutta ja vanhaa sulassa sovussa Leninin valvonnassa.

2. Venäjää, kuten mitään muutakaan maata, ei voi käsittää yhtenä kokonaisuutena. Pelkästään yhden viikon aikana sain kokea kymmeniä sen eri puolia, ja silti lukemattomia puolia jäi vielä näkemättä.

3. Venäläiset ihmiset ovat ystävällisiä, avoimia ja vieraanvaraisia. Vaikka yhteistä kieltäkään ei aina ollut, niin lähes kaikki kohtaamiseni paikallisten kanssa olivat myönteisiä.

4. Ortodoksinen uskonto näkyy vahvasti Venäjällä ja kultakupoliset kirkot ovat osa lähes jokaista kylää ja kaupunkia. Kirkossa käyvät niin nuoret kuin vanhatkin.

Kirkko veren päällä

5. Venäjän kieltä ei opi yhdessä viikossa. Eikä ehkä kahdessakaan.

6. Venäläisillä ihmisillä on hyvin mielenkiintoisia näkemyksiä Venäjän historiasta, neuvostoajasta, tsaareista ja presidenteistä.

7. Maisemien ihailu junan ikkunasta on parasta mahdollista meditaatiota. Tätä sain harrastaa matkan aikana tuntitolkulla.


8. Syyskuun lopussa Siperiaan kannattaa pakata mukaan lämmintä ja vedenpitävää vaatetta. Siperian sääolot muuttuivat ihan hetkessä. Samana päivänä saattoi sataa lunta, vettä ja paistaa aurinko. Tuuli oli välillä purevan kylmä, eikä toppatakkikaan olisi ollut toisina päivinä yhtään liioittelua.

9. Ruoka ja etenkään vodka ei lopu Venäjällä. Ateria koostui yleensä alkupaloista, keitosta, lämpimästä ruuasta ja jälkiruuasta. Ja aina löytyi hyvä syy vodkalle.


10. Junassakin voi harrastaa liikuntaa. Päästäkseni hytistäni junan ravintolavaunuun minun piti kulkea seitsemän vaunuosaston läpi avaten ja sulkien yhteensä 28 ovea. Ja sama matka tietysti takaisinpäin.

Näiden tärkeiden oppien lisäksi, sain valtavan määrän tietoa ja kokemusta matkanjohtajantyöstä ihanalta kolleegaltani, joista on varmasti paljon hyötyä tulevaa Etelä-Afrikan matkaani ajatellen. Seuraavassa postauksessa kirjoitan tarkemmin Zarengold-junasta, jolla matkasimme yli 5000 kilometriä.

Hyvää viikonloppua kaikille! :)

maanantai 2. lokakuuta 2017

Maistiaisia Venäjältä

Syksyn ensimmäinen matka on nyt takanapäin ja millainen reissu se olikaan! Venäjä ja Siperia pääsivät yllättämään tämän maailmanmatkaajan totaalisesti,  ja pelkästään positiivisesti. Yli 5000 kilometriä kului yhdessä hujauksessa ihaillen junan ikkunasta ruskan väreissä hehkuvaa taigaa ja värikkäitä puutalokyliä. Matkalla tutustuimme myös useisiin kaupunkeihin, jotka hämmästyttivät kauneudellaan. 

Nyt matkan jälkeen minulla on paljon asioita hoidettavana, minkä takia pystyn tähän hätään tarjoamaan teille lukijoille ainoastaan visuaalisia tarinoita.  Yritän kuitenkin ehtiä kirjoittelemaan tarkemmin matkastani Venäjän halki vielä  ennen seuraavaa reissua, joka alkaakin jo ensi viikolla.




















Mukavaa viikkoa kaikille! :)