7 viikkoa Etelä-Afrikassa - Mitä jäi käteen, mieleen ja sydämeen?

Nyt, kun olen jo kuukauden totutellut elämään taas täällä koti-Suomessa, ajattelin tehdä jonkinlaisen loppukoonnin tuosta Etelä-Afrikan reissustani. Kaikki tuon matkan aikana tapahtunut on niin kaukana tämänhetkisestä todellisuudestani, että välillä sitä oikein havahtuu ihmettelemään, teinkö, näinkö ja koinko todella sen kaiken?

 

Kun aikaa matkasta on jo kulunut jonkin verran tietyt asiat, kokemukset, ajatukset, tunteet ja oivallukset ovat nousseet kirkkaimpina pintaan. Niitä on tietysti aivan valtava määrä ja monet niistä olen jo jakanut matkan aikana täällä blogissa. Nyt keskitynkin siis vain niihin tärkeimpiin asioihin, joita tuo matka jätti käteeni, mieleeni ja sydämeeni.

Aloitetaan niistä konkreettisimmista asioista, joita ei kyllä ole kovinkaan montaa. Yleensähän shoppailu on yksi matkojeni kohokohta, mutta tuosta reissusta käteen jäi yllättävän vähän tavaraa. Se ei suinkaan johtunut siitä, etteikö ihania shoppailumahdollisuuksia olisi ollut loputtomasti, vaan etenkin siitä, että kaiken oli mahduttava rinkkaani ja toiseen pienempään laukkuuni. Niinpä ostin lähes pelkästään sellaista, mitä tarvitsin jo matkalla. Matkaan tarttui joitakin vaatteita, koruja, reppu, uusi kamera ja kännykkä hajonneiden tilalle sekä pieniä käsitöitä matkamuistoiksi.

 

Kerrankin sain olla ylpeä pakkaustaidostani, koska käytin ehkä paria vaatetta lukuun ottamatta jokaista pakkaamaani tavaraa useampia kertoja reissun aikana. Matkan aikana sitä taas huomasi, miten vähällä tavaramäärällä sitä pärjääkään. Nyt kun olen kuluneet viikot yrittänyt sulloa omaisuuttani uuteen kotiini, väkisinkin mieleen on putkahtanut kysymys: "Tarvitsenko todella tätä kaikkea?"

Kuukauden vapaaehtoistyö ihmisten parissa, joilla ei ollut juuri mitään, avasi todella silmiäni. Vaikka rakastankin tavaroitani ja monilla niistä on minulle todella tärkeä merkitys, mahtuu joukkoon myös paljon täysin turhaa tavaraa. Niinpä yritän ensi vuonna kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä tavaroita oikeasti käytän ja mitä en. Nurkissa on älytöntä pitää turhaa kamaa, kun ne voi pistää myös kiertoon tai lahjoittaa jonnekin, missä niitä todella tarvitaan.



Ostoksia enemmän iloa tuottivat tällä matkalla upeat maisemat ja hienot elämykset. Kuvissa maisemia Kapkaupungista, Chapman's Peakilta, Hyväntoivonniemeltä ja Stellenboschin viinialueelta.

Muutenkin haluan tietoisesti alkaa kiinnittää enemmän huomiota hankintoihini ja kulutukseeni ja vähentää niitä merkittävästi. Kun omistaa jo enemmän kuin tarpeeksi, on syytä punnita jokaisen ostoksen kohdalla, tarvitsenko sitä todella ja tuleeko sille paljon käyttöä. Tavaroiden haalimisen sijasta haluan panostaa enemmän elämyksiin ja kokemuksiin, jotka rikastuttavat elämää monesti paljon enemmän kuin jokin uusi tavara.
 

Kohdatessani päivittäin äärimmäistä köyhyyttä tunsin todella suurta turhautumista maailman eriarvoisuuden takia. Sitähän sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen ja sitä se todella on. Vaikka täälläkin on toki paljon apua tarvitsevia ihmisiä ja perheitä, huolehtii suomalainen yhteiskunta kuitenkin kaikista sen jäsenistä monella sellaisella tavalla, joista kehitysmaissa voidaan vain haaveilla. Kun näin ja koin, miten hirveissä oloissa todella suuri osa maailman ihmisistä elää joka päivä, osaan nyt arvostaa lämmintä kotiani, omaisuuttani ja huolehtivia läheisiäni aika paljon enemmän.

Kuvissa neljä eri townshipia, Skandaal, Soweto, Stellenbosch ja Knysna. 

 

Jokaisen länsimaalaisen ihmisen pitäisi käydä peltipaloista kyhätyssä hökkelissä, jossa asuu vähintään kymmenen ihmistä ja jossa ei ole juoksevaa vettä, sähköä, lämmitystä tai wc:tä. Ei tarpeeksi ruokaa, ei tarpeeksi vaatteita, ei minkäänlaista omaisuutta. Jokaisen hyväosaisen pitäisi nähdä ja kokea köyhimpien townshipien ja slummien lohduttomuus. Haisevia ojia, roskakasoja, riutuneita lapsia, päihteillä itsensä turruttaneita aikuisia, mätäneviä hampaita, ruhjottuja vartaloita. Harvalla heistä on mahdollisuutta parempaan tulevaisuuteen ilman apua. Se on kaikki, mitä heillä on aina ollut. Se on kaikki, mitä heillä tulee aina olemaan. Jos kukaan ei auta.

Yksi ihminen ei ehkä pysty muuttamaan maailmaa, mutta yksi ihminen voi tehdä paljon muiden hyväksi. Et ehkä pysty lopettamaan köyhyyttä, mutta voit teoillasi muuttaa yksittäisen lapsen tai perheen elämää. Et ehkä saa lopetettua sotia tai väkivaltaa, mutta voit auttaa niistä selviytymisessä ja jälleenrakentamisessa. Et ehkä pysty lopettamaan AIDS:n tai ebolan leviämistä, mutta voit lisätä ihmisten tietoutta niistä ja auttaa sairastuneita saamaan tarvittavaa lääkitystä. Hyväntekeväisyyteen osallistuminen on tehty niin helpoksi, että kellään hyväosaisella ei ole tekosyytä olla antamatta omaa panostaan. Itse aion ottaa hyväntekeväisyyden yhä tärkeämmäksi ja säännöllisemmäksi osaksi elämääni ja kehittelenkin itselleni siihen liittyvää uuden vuoden lupausta, jonka esittelen varmasti täällä bloginkin puolella.

Köyhyyden lisäksi Etelä-Afrikkassa on myös valtavasti erilaisia rikkauksia, joista minäkin pääsin nauttimaan. Knysna Waterfront, Port Elizabethin herkkupasta, Chintsan upeat maisemat ja uShakan vedenalaista elämää Durbanissa.

Muuttuneen arvomaailman lisäksi matka opetti minulle jälleen valtavan määrän pelkojen voittamisesta. Muistan kun Aasian matkani jälkeen kirjoitin, että yksin reppureissaamaan lähteminen tuntui edelleen pelottavalta ajatukselta, mutta ehkä joku päivä lähden horjuttamaan pelkojani senkin asian suhteen. Enpä silloin tiennyt, miten nopeasti se päivä koittaisi! Ja kaikista maailman kolkista päädyin vielä valitsemaan reissukohteeni Afrikasta, jota pidetään monella tapaa todella vaarallisena paikkana yksin matkustavalle naiselle.

Sain kuulla lukuisia varoituksia ennen matkalle lähtöäni ja myönnän, että itseänikin kyllä pelotti ja epäilytti aika paljon yksin reissuun lähteminen. Minulla oli kuitenkin niin vahva sisäinen tunne siitä, että minun kuuluisi tehdä juuri tuo matka, juuri tuona hetkenä, etten suostunut antamaan peloille ylivoimaa. Ja onneksi en antanut. En voi vieläkään uskoa, miten hyvin ja turvallisesti matkani sujui. En sairastanut kuin lyhyen flunssan, minua ei tapettu, ryöstetty tai raiskattu. Turvattomuuden tunnetta tunsin vain muutaman kerran koko matkan aikana ja sekin johtui yleensä liian vilkkaasta mielikuvituksesta.

Itsensä ylittämistä!

On vaikea kuvata sitä tunnetta, mikä valtasi minut useasti tuon matkan aikana. Muun muassa silloin kun hyppäsin laskuvarjolla, kohtasin valkohain silmästä silmään valtameressä, meloin yksin keskellä villiä luontoa, vaelsin pilvien korkeudella loukkaantuneella jalalla tai nukuin yksin teltassa villieläinten mölytessä taustalla. Itsensä ylittäminen ja pelkojen voittaminen on yksi huikeimmista tunteista, mitä tiedän. Monta kertaa matkatessani yksin pitkin Etelä-Afrikkaa tunsin suunnatonta ylpeyttä siitä, mitä tein. Näytin kaikille epäilijöille ja itselleni, että minusta tosiaan oli siihen kaikkeen. Ja se tuntui hemmetin hyvältä!

Monta kertaa jouduin matkan aikana myös kauas mukavuusalueeltani, joista suurimpana oli asunnon jakaminen viiden muun tytön kanssa. Oma aika ja tila ovat minulle niin tärkeitä asioita, että pelkäsin, etten pystyisi elämään jatkuvasti jonkun seurassa. Vaikeaahan se oli, etenkin loppua kohden, mutta selviydyin siitäkin paljon paremmin kuin odotin ja opin siitä kokemuksesta monia asioita. Ja tuon kokemuksen jälkeen oma koti tuntuu entistäkin ihanammalta paikalta!

Karua luontoa ja suurkaupunkeja. Northern Drakensberg, Lesotho, Pretoria ja Johannesburg.

Tuntuu, että maailma on tämän jälkeen vielä enemmän avoinna minulle kuin ennen. Tästä eteenpäin matkustaminen ei enää ole sidottuna muihin ihmisiin, koska minulla on hyvä ja luotettava matkakumppani ihan omasta takaa. Yksin matkustaminen on monella tapaa erilaista kuin seurassa matkustaminen, mutta siinä on ehdottomasti omat hyvät puolensa. Ei tarvitse miellyttää ketään muuta, voi mennä ja tehdä (tai olla menemättä ja tekemättä!) asioita oman mielensä mukaan. Yksin matkustaessa tulee myös tutustuttua ihan eri tavalla uusiin ihmisiin, niin paikallisiin kuin muihinkin reissaajiin. Oli todella rikastuttavaa saada tutustua noiden viikkojen aikana niin moniin erilaisiin ihmisiin ympäri maailmaa ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan.

Eikä tietenkään pidä unohtaa lukuisia eläinystäviä, joihin sain tutustua reissussa :)

Etelä-Afrikka on uskomattoman monipuolinen maa, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. Se on ainutlaatuinen ja upea paikka, jota en pysty tarpeeksi kehumaan. Minulle se tarjosi huikean määrän erilaisia asioita, joista kaikista olen todella kiitollinen. Matkan aikana sain kokea monia unohtumattomia kokemuksia, nähdä lukuisia upeita paikkoja, nauttia hyvästä ruuasta, tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin, käydä rauhassa läpi omaa elämääni, löytää itsestäni uusia puolia, voittaa pelkojani sekä uudistaa omaa arvo- ja ajatusmaailmaani. Ja silti matkan tärkein oppi on jotain todella pientä, mutta sen merkitys elämässä on todella suuri. Nimittäin hymy.

Ikävä näitä pieniä ihmeitä <3

Kun menin ensimmäisenä päivänä Skandaalin kouluun kohtasin valtavan määrän pieniä, suloisia, hymyileviä kasvoja. Kaiken sen kurjuuden keskellä oli niin paljon iloa, naurua ja riemua. Se on käsittämätöntä. Ja se oli onnekseni tarttuvaa. Leikkiessäni ja hölmöillessäni lasten kanssa nauroin ja hymyilin pitkästä aikaa aidosti, niin että se lämmitti sydämessä asti. Jokaisen päivän paras hetki oli nähdä lapset koulun aidan takana huutamassa: "Teacher, teacher!" hymyssä suin ja jokaisen päivän surullisin hetki oli jättää ne hymynaamat keskelle köyhyyttä ja ajaa takaisin yltäkylläisyyden pariin.

Välillä tuntuu, että on jo alkanut unohtaa paljon matkan aikana tapahtuneita asioita ja välillä taas muistikuvat pureutuvat täysin elävinä mieleeni. Yhtenä aamuna ajaessani yksin Suomen pimeydessä ja sateessa töihin, kuulin tämän biisin. Se sai hymyn huulilleni ja toi kirkkaana mieleeni hauskat työmatkat rämässä minibussissa muiden vapaaehtoisten kanssa istuen ja samoja biisejä kymmeniä kertoja kuunnellen. On niin paljon, mitä en halua koskaan unohtaa. Ja silti aika tekee aina tuhojansa. Mutta hymystä ja naurusta aion pitää kiinni kaikin voimin. Niitä en halua enää koskaan kadottaa.

7 viikkoa Etelä-Afrikassa antoivat niin paljon enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa tai odottaa. Sain toteuttaa niin monta unelmaani tuolla matkalla, että meinasin monta kertaa haljeta onnesta. Toivon, että olen pystynyt esimerkilläni rohkaisemaan ja kannustamaan niitä, jotka vielä epäröivät oman unelmansa toteuttamisessa. Älä anna muiden ihmisten, omien pelkojesi tai minkään estää niiden toteuttamista. Toivon myös, että olen pystynyt innostamaan ihmisiä hyväntekeväisyyden ja vapaaehtoistyön pariin. On niin monta tapaa auttaa, että jokaiselle löytyy varmasti se oikea keino. Antamalla saa niin paljon enemmän.