Epävireyttä Durbanissa ja Northern Drakensbergissa

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun jo aamulla tietää, että päivästä tulee pitkä ja ikävä, ja sitä haluaisi vaan kääntää kylkeä ja nukkua koko päivän yli. Se tunne minulla oli perjantaina, kun oli aika hyvästellä Mandela unikaverina ja suunnata Baz Busilla Chintsan paratiisista Durbanin harmauteen. Koska sain viettää Chintsassa niin ihanat päivät, oli aika selvää, että jonkinlainen notkahdus olisi taas luvassa.

Alhaalla Mandelan talo

 

Kymmenen tuntia bussissa kului todella hitaasti, koska ikkunoista ei juuri nähnyt mitään sakean sumun ja vesisateen takia. Ohitimme matkan varrella myös Mandelan talon ja hänen viimeisen leposijansa. Kun vihdoin saavuimme puoli kymmenen aikaan Durbaniin jaksoin hädin tuskin käydä suihkussa ennen sänkyyn kömpimistä.

Myös lauantaiaamu valkeni ankeissa merkeissä, kun vettä tuli kaatamalla, hostellin netti ei toiminut ja kamerani lopetti toimintansa. Happy Hippo nimestään huolimatta, hostellin henkilökunta oli todella välinpitämätöntä ja muutenkaan paikka ei ollut siitä viihtyisimmästä päästä. Lähimpään ruokakauppaan oli 15 minuutin kävelymatka vähintäänkin epäilyttävällä alueella, mutta onnistuin sentään saamaan aamupalaa ehjin nahoin. Ainakin opin, ettei hostellia kannata valita vain nimen perusteella :D

 

Ainoa hyvä puoli hostellissa oli se, että se sijaitsi lähellä uShaka Marine Worldia, joka on melko iso, akvaarion ympärille rakennettu teemapuistoalue kauppoineen, ravintoloineen ja aktiviteetteineen. Sieltä sain onnekseni hankittua myös uuden Samsungin kameran, johon olen ollut tyytyväinen kuluneet päivät. Etelä-Afrikka ei selkeästikään pidä pinkistä teknologiasta, kun eka hajosi pinkki kännykkä ja seuraavaksi pinkki kamera. Onneksi Surfaceni ei ole pinkki, joten toivottavasti se edes säästyisi kurjalta kohtalolta.

 

Koska kävin jo Kapkaupungissa akvaariossa, en ajatellut enää käydä toisessa vastaavassa, mutta kun palasin hostellille ostosreissuni jälkeen, eikä netti edelleenkään toiminut, tulin toisiin aatoksiin. Kun toisena vaihtoehtona oli maata sängyllä hostellin kattoa tuijottaen, alkoi akvaariokäynti tuntua ihan houkuttavalta ajatukselta.

 

Niinpä ostin noin kymmenellä eurolla lipun Afrikan suurimpaan akvaarioon, joka on rakennettu ”hylyn” sisään. Miljöönä akvaario oli todella hienosti toteutettu ja se oli täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Tietysti myös kaloja, rapuja, haita, mustekaloja, rauskuja ja muita mereneläviä riitti ihmeteltäviksi.

 

 

Nyt, kun mukana ei ollut laumaa innosta hihkuvia townshipin lapsia, sai akvaario minut kuitenkin myös jollain tavalla surulliseksi. Jotenkin tuntui, että kaikki kalat ja muut uivat juuri minun kohdalle surullinen ilme naamallaan ja saatoin melkein kuulla niiden pyytävän päästä vapauteen.

Vielä pahemman mielen itselleni onnistuin hankkimaan, kun menin aluksi hyljeosastolle ja sieltä seuraamaan lipun hintaan sisältyvää delfiiniesitystä. En ole nähnyt vastaavaa sitten lapsuusvuosieni Särkänniemen delfinaariokäynnin, joka oli silloin tietysti ihan huippujuttu. Yleisön hurratessa pidättelin kyyneleitä ja lähdin pois ennen esityksen loppua. Tuntui ristiriitaiselta, että joka puolella puistoa kiiteltiin siitä, että autamme pelastamaan valtameriä, samalla kun katsomme valtamereen kuuluvien eläinten elämistä pienissä altaissa.

 

Vierailuni jälkeen ymmärsin täysin, miksi Särkänniemen delfinaarion lopettamista vaaditaan. Mutta asiat eivät koskaan ole niin mustavalkoisia. On helppoa allekirjoittaa se, että luonnossa eläviä eläimiä ei pitäisi vangita häkkeihin tai altaisiin. Mutta mitä tehdä niille eläimille, joille elämä häkissä tai altaassa on ainoa todellisuus? Eläimille, jotka ovat tottuneet ihmisen kosketukseen ja ruokintaan. Olisivatko he onnellisempia, jos heidät päästettäisiin luontoon, vaikka se tietäisi heille varmaa kuolemaa?

Sitä ei kai varmasti tiedä kukaan. Elänhän minäkin kesytetyn suden kanssa pienessä asunnossa. Tekeekö se minusta eläinrääkkääjän? Toivon, että ei. Ja on vaikea uskoa, että Mindi olisi onnellinen, jos jättäisin sen metsään yksin. Aivan kuten ihmisetkin, myös eläimet elävät siinä todellisuudessa, mihin he ovat tottuneet. Mutta mielestäni ihmiset ovat velvollisia takaamaan kaikille ”omistamilleen” eläimille parhaat mahdolliset elinolosuhteet suhteutettuna eläimen kokoon ja tarpeisiin. Ja delfinaarioissa tuo tavoite ei vain mielestäni täyty.

Jos ei siis vielä välittynyt kirjoituksesta, lauantai oli kaiken kaikkiaan melko masentava päivä. Tänään siirryin vuoristoon Northern Drakensbergiin, jossa viivyn seuraavat neljä yötä. Tein tänään pienen kävelyn hostellin lähialueilla sveitsiläisen pariskunnan kanssa ja huomenna menen koko päivän kestävälle vaellukselle. Tiistaina puolestaan vierailen jälleen uudessa maassa, kun teen päiväretken Lesothon puolelle.

Yritän pitää itseni kiireisenä, koska muuten aika käy todella pitkäksi. Netti on maksullinen, mutta onneksi itse Amphitheatre Lodge on todella viihtyisä ja ihmiset mukavia. Aistittavissa on kuitenkin jonkinasteista matkauupumusta, mikä on ihan normaalia, kun reissua on kuitenkin jo yli 5 viikkoa takana. Eikä asiaa auta yhtään se, että ilmat ovat olleet viime päivinä niin masentavan harmaita ja sateisia. Eli, jos joku kuvitteli, että Etelä-Afrikassa paistaa aina aurinko ja on todella lämmintä, niin voin kertoa, ettei se pidä paikkansa. No eipähän tule ainakaan Suomen kelit niin kovana shokkina, kun paluun aika koittaa!

 

Mukavaa viikkoa sinne Suomen harmauteen täältä Etelä-Afrikan harmaudesta :)