Sivut

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ihmisten hyvyyttä ja hetki koti-ikävää Knysnassa

Usko ihmisten hyvyyteen on asia, jonka tuppaan unohtamaan harmillisen usein. Lisäksi elämässä joutuu niin usein kohtaamaan ihmisten pahuutta, että on helppoa vetäytyä kovan, skeptisen kuoren alle. Vuorokausi Knysnassa on kuitenkin osoittanut monella tavalla, miten paljon elämässä voi saada, jos unohtaa hetkeksi skeptisyytensä ja antaa ihmisten hyvyyden yllättää itsensä.
 
Minähän siis olin jo varannut koko päivän kierroksen ympäri Knysnaa tälle päivälle. Kun menin eilen illalla varmistamaan lähtöaikaa, hostellin työntekijä alkoikin selittää, etten lähtisikään retkelle. Ensireaktioni oli tietysti tuohtunut, mutta onneksi kuuntelin selityksen kuitenkin loppuun. Retkeä ei oltukaan peruttu, mutta työntekijä oli varannut sen maanantaille, jotta voisin osallistua ilmaiselle kierrokselle Knysna Elephant Parkiin. Tuo oli minusta aivan uskomattoman ystävällistä ja kiittelinkin työntekijää kovasti tästä järjestelystä.
 
 
Niinpä suuntasimme tänään puoli yhdentoista aikaa Knysna Elephant Parkiin, joka vietti 20-vuotissyntymäpäiviään, minkä takia kaikilla oli sinne ilmainen pääsy. Ihmisiä olikin paikalla valtavasti, mutta onneksi norsut ottivat tilanteen rennosti. Puisto siis adoptoi orpoja, loukkaantuneita tai muuten huonoissa oloissa eläviä norsuja ja antaa heille mahdollisuuden parempaan elämään. 
 

 
Ilmaisen kierroksen aikana pääsimme muun muassa syöttämään norsuille kädestä hedelmiä ja taputtelemaan niitä. Norsujen elinolosuhteet vaikuttivat hyviltä ja muutenkin tästä paikasta jäi hyvä mieli. Pelloilla käyskenteli myös lauma seeproja ja antilooppeja, joten sitä alkoi jo päästä vähän safaritunnelmiin.
 

Toinen osoitus ihmisten hyvyydestä tapahtui myös eilen illalla juuri sen jälkeen, kun olin palaamassa respasta huoneeseeni mutustamaan suklaata koko loppuillaksi. Matkalla törmäsin sattumalta tanskalaiseen mieheen, jonka kanssa jäin hetkeksi vaihtamaan reissukokemuksia. Hän pyysi minua liittymään seuraansa, kun hän aikoi grillata hostellin nuotiolla ruokaa itsellensä. Sanoin, ettei minulla ollut mitään grillattavaa, mutta voisin liittyä muuten vain hänen seuraansa myöhemmin.
 
Menin huoneeseeni ja ensimmäinen ajatus oli, että en todellakaan jaksaisi pitkän päivän jälkeen mennä käymään väkinäistä keskustelua englanniksi tuntemattomien ihmisten kanssa. Olisi kuitenkin ollut epäkohteliasta jättää menemättä, kun tavallaan jo lupasin mennä, joten kiskoin itseni ylös sängynpohjalta. Ja onneksi kiskoin, koska kaikki ihmiset joihin tutustuin olivat todella mukavia, sain käydä monta mielenkiintoista keskustelua ja tanskalainen mies antoi minulle valtavan annoksen herkullista grilliruokaa ja salaatteja. Tuollainen vilpitön ystävällisyys vaan pistää todella sanattomaksi. Voitte vaan arvata, miten hyvin uni maistui tuollaisen illan jälkeen!


Tämä ilta onkin sitten mennyt ihan toisenlaisissa tunnelmissa. Kuluneiden viikkojen aikana en ole oikeastaan kokenut minkäänlaista koti-ikävää, mutta tänään se vyöryi päälleni aikamoisella voimalla. Kävelin syömään ja katselemaan auringonlaskua Knysnan Waterfrontiin. Olin juuri saanut ihania uutisia Suomesta ja yhtäkkiä kaikki tunteet valtasivat mieleni, kun istuin yksin kiinalaisessa ravintolassa. Sillä hetkellä olisin antanut mitä vain, että olisin edes hetken saanut halata kaikkia rakkaitani.


Yritin hotkia ruokani vauhdilla, koska tunsin kyynelten nousevan silmiini. Sen jälkeen yritin saada muuta ajateltavaa kiertelemällä kaupoissa. Ensimmäinen asia, johon törmäsin kaupassa, oli Suunto-merkkinen kello. Rynnin ulos kaupasta, laitoin aurinkolasit päähäni ja itkin. Kyyneleet valuvat vieläkin, mutta lopulta sekin on vain hyvä asia. Tämä matka on pakottanut minut kohtaamaan niin monenlaisia tunteita ja ajatuksia, joita olen yrittänyt paeta aivan liian kauan. Mutta en voi, enkä halua enää paeta. Vaikka olen ollut täällä onnellisempi kuin pitkään aikaan, tiedän etten voi rakentaa elämääni pakomatkojen varaan. Haluan löytää elämälleni suunnan myös Suomessa. Se on kuitenkin kotini. Ja sitä minulla on tänään todella kova ikävä.

4 kommenttia:

  1. Taas kerran kehun sinuu siitä, että uskallat sanoa miltä tuntuu. Joillakin on sellainen käsitys, että reissaaminen on aina pelkkää lomaa sekä fyysisesti että henkisesti. Ei se aina ole ihan niin: henkinen kasvu ja kaikki muut kokemukset voi herättää todella suuria - ja vaikeitakin - tunteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulle tämä on ainoa mahdollinen tapa kirjoittaa blogia. Tulisi todella feikki olo, jos esittäisin, että kaikki on täydellistä ja oikeasti pyyhkisin kyyneliä hostellin nurkassa. Mutta kaikki tunteet kuuluvat matkustamiseen, niin hyvät kuin huonotkin ja ne haluan täällä rehellisesti jakaa. Nyt on ikävät tällä erää ikävöity ja odotan taas innolla uusia seikkailuja, joita tämä päivä tuo tullessaan!

      Poista
  2. Ihania norsuja! Olipa kornia, että yrittäessäsi paeta koti-ikävää törmäsit Suunto kelloon =D. Kyllä elämä on täynnä hassuja sattumuksia. Tuossa on mielestäni matkustamisen kaikki oleellisimmat asiat. Reissussa saa usein ihmetellä miten mukavia ihmiset voivatkaan olla ventovieraalle ja samalla se saa muistamaan miten tärkeitä kaikki omat rakkaat ihmiset ovatkaan. <3. Ihanaa kun tosiaan kirjoitat aidosti kaikista kokemuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä ihan supersuloisia <3 Joo, noi tilanteet on kai sitä elämän tragikomiikkaa parhaimmillaan :D Ei tässä voi olla muuta kuin kiitollinen kaikesta siitä hyvyydestä, mitä on saanut osakseen ja niistä tunteista ja ajatuksista, joita tämä matka on herättänyt :)

      Poista