Sivut

torstai 30. lokakuuta 2014

Rentouttavaa rantaelämää Chintsassa

Keskiviikkoaamusta siirryin Baz Busin kyydissä pieneen Chintsan rantakylään, jossa olen nauttinut kuluneet päivät ihanan rauhallisesta ja rentouttavasta rantaelämästä. Kaikki hostellit, joissa olen yöpynyt matkan varrella, ovat olleet todella siistejä ja viihtyisiä, mutta tämä kyseinen Buccaneers hostelli on kyllä ylittänyt kaikki odotukseni. Minulla on jälleen ollut yksityishuone, joka kyllä peittoaa monet hotellihuoneetkin, joissa olen yöpynyt. Huoneeni on iso ja viihtyisä, uniani on valvonut itse Nelson Mandela, maisemat parvekkeelta ovat huikeat ja seuraa minulle on pitänyt töpöhäntä gekko.


 
Koko hostellialue on rakennettu vehreälle kukkulalle keskelle luonnonrauhaa. Alueelta löytyy muun muassa herkullista ja edullista ruokaa tarjoava ravintola, viihtyisä baari, uima-allas, lentopallokenttä ja paljon muuta. Parasta on kuitenkin nämä upeat maisemat ja se, miten lähelle luontoa täällä on mahdollista päästä. Tämmöisissä paikoissa aika pysähtyy, muu maailma unohtuu ja mieli lepää.
 



Keskiviikko oli lämmin ja aurinkoinen päivä, joten maittavan lounaan jälkeen suuntasin nauttimaan rannalla loikoilusta. Tuli uituakin ensimmäistä kertaa koko reissun aikana, vaikka pikemminkin se oli kyllä jättiaalloissa hyppimistä. En yleensä jaksa maata auringossa kauaa, mutta eilen ilma oli jotenkin todella täydellinen, kun tuuli juuri sopivasti. Nautintoa lisäsi tietysti myös se että koko rannalla oli minun lisäkseni vain muutama muu ihminen.



Illallisen söin hostellin ravintolassa, josta siirryin erään saksalaistytön kanssa hostellin baariin ”yksille”. Yllättäen ne sitten vähän venähtivät, kun tutustuimme hostellin mukavaan henkilökuntaan, joka alkoi tarjota meille myös ilmaisia juomia. Ilta kuluikin mukavasti jutellen ja biljardia pelaten. Pääsin myös pitämään oikein oppitunnin suomalaisuudesta, koska kukaan heistä ei ollut aikaisemmin tavannut suomalaista. Niinpä maailmassa on ainakin yksi saksalainen ja pari etelä-afrikkalaista lisää, jotka tietävät, miten saunotaan oikeaoppisesti, missä Joulupukki asuu ja että molo tarkoittaa Suomessa jotain ihan muuta kuin täällä :D


Tänään on ollut pilvinen ja tuulinen päivä, mutta silti olen nauttinut ympäröivästä luonnosta täysillä. Aamusta suuntasin jälleen melontaretkelle, tosin tällä kertaa ihan omin päin, koska sain hostellilta ilmaiseksi kanootin lainaan.


Lähdin melomaan pitkin Chintsa-jokea, joka tarjosi taas paljon ihmeteltävää lintujen muodossa. Ainoa ongelma oli se, että vettä oli joessa todella vähän, minkä takia jäin vähän väliä pohjasta kiinni, enkä jaksanut meloa kovin kauas.
 

Lounaan jälkeen suuntasin jälleen rannalle istuskelemaan ja ihastelemaan myrskyävää merta. Täydelliseen päivään ei aina tarvita kaunista ilmaa. En nähnyt yhtäkään ihmistä ja minut ympäröi ainoastaan tuulen ujellus ja aaltojen kohina. Tuli taas niin älyttömän kiitollinen olo tästä kaikesta, mitä olen saanut kokea.

Kun ympärillä ei ole kaupungin tuomia ärsykkeitä sitä alkaa kiinnittää ihan eri tavalla huomiota pieniin yksityiskohtiin. Ilon löytää aaltojen muovaamasta kalliosta, valtavista simpukoista tai kippuroista puista. Tai siitä, että voi pysähtyä kuuntelemaan luonnon ääniä ja siinä ohessa omia ajatuksiaan. Ja tajuta olevansa todella onnellinen.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Kierros Knysnassa ja yllätysarvonta Port Elizabethissa

Viettelen tänään rentoa sadepäivää Port Elizabethissa ja tajusin aamulla, että kirjoittelen juuri tämän vuoden sadatta postausta blogiini. Siitä syntyi ex tempore idea arvonnasta, johon palaan tarkemmin kirjoituksen lopussa. Ennen sitä palataan vielä eiliseen auringontäyteiseen päivään Knysnassa.
 
Sunnuntain ikäväpuuska talttui Viiville suunnatulla häröpuhelulla Skypessä ja maanantai alkoikin aurinkoisissa tunnelmissa. Päivä starttasi 4 kilometrin kanoottiretkellä pitkin jokivartta. Joen nimi tarkoitti suomennettuna lehmävettä ja tulihan niitä lehmiäkin siinä meloessa nähtyä (vaikka opas yrittikin väittää niitä buffaloiksi :D). Joella oli myös paljon erilaisia lintuja, joita tarkkaillessa aika kului nopeasti.
 

Melontaretken jälkeen kiersimme auton kanssa katsomassa muutamaa Knysnan keskustan tärkeintä rakennusta, josta jatkoimme matkaamme kohti Knysna Headsin näköalapaikkaa. Knysna Headsin kalliot erottavat kaupungin edustalla olevan laguunin merestä. Kallioiden välinen kapeikko on todella vaarallinen paikka laivoille, koska pahimpina päivinä aallot ovat jopa 8-metrisiä ja merivirrat todella kovia. Paikkaan onkin hukkunut useita kymmeniä laivoja. Näköalapaikalta aukesi myös hyvät näkymät koko Knysnan kaupunkiin ja laguuniin, jonka vuorovesivaihtelut ovat päivän aikana jopa 2,5 metriä.
 

Seuraavaksi suuntasimme kävelylle sademetsään. Garden of Edenissä kulkee eripituisia kävelyreittejä pitkin Knysnan metsiä ja reitit on laudoitettu, jotta pyörätuolit ja lastenvaunutkin pääsevät kulkemaan siellä. Kyllä sitä vaan joka kerta jaksaa hämmästellä, miten paljon kasvillisuutta sademetsässä kasvaakaan. Oppaamme johdatuksella pääsimme tutustumaan moniin Etelä-Afrikkalaisiin kasveihin, kuten aloe veraan, jättimäisiin saniaisiin ja maan kansallispuuhun yellow woodiin.
 
 
Metsän siimeksestä palasimme jälleen ihmisten pariin paikalliseen townshipiin. Yleensähän townshipit on sijoitettu kaupunkien huonoimmille alueille, mutta Knysnassa township sijaitsee vehreillä kukkuloilla, joista aukeaa upeat näkymät laguunille ja Knysna Headsiin. Pääsimme myös tutustumaan rastafari yhteisöön ja heidän ideologiaan, jonka jälkeen nautimme herkullisen aterian townshipin ravintolassa.
 

Monipuolisen päiväkierroksen jälkeen suuntasimme takaisin hostellille, josta jatkoin puoli viideltä matkaani Baz Busin kyydissä kohti Port Elizabethia. Samaan bussiin osui sattumalta myös pari tuttua tanskalaistyttöä vapaaehtoistöiden parista ja alkumatka kuluikin heidän kanssa jutellen. Perillä olin vasta kymmenen aikaan illalla, minkä takia painuinkin vain heti suihkuun ja nukkumaan.
 
Aamulla herätessäni ajattelin, että pitäisi varmaan jaksaa lähteä tutkimaan kaupunkia. Hostellini on kuitenkin kaukana keskustasta ja taivaskin täyttyi harmaista sadepilvistä. Sitten tajusin, ettei minun ole mikään pakko lähteä yhtään minnekään, jos en sitä halua. Yksin matkustamisen hyviä puolia onkin ehdottomasti se, kun ei tarvitse miellyttää valinnoillaan ketään muuta kuin itseään. Niinpä kaivoin oreosuklaan ja salmiakinkorvikkeet esiin, keitin itselleni teetä (omassa huoneessa!) ja käperryin takaisin sänkyyn lukemaan Bridget Jonesin uusimpia kommelluksia. Kyllä sitä vaan matkustaessakin tarvitsee välillä tällaisia rentoja välipäiviä, ihan niin kuin arkenakin.
 
 
 
Sateen tauotessa kävelin läheiselle rannalle ja sieltä jatkoin lounaalle läheiselle malille. Kävellessäni ja syödessäni yhtä herkullisimmista pasta-annoksista pitkään aikaa, aloin miettiä tarkemmin, miten paljon Travelisa minulle merkitsee. Aluksi sen piti olla selvästi matkustus painotteinen blogi, mutta hyvin pian siitä kehittyi myös jotain ihan muuta. Siitä tuli minulle kanava käydä läpi elämäntapahtumiani sekä purkaa ajatuksiani ja tunteitani.  Mitä pidempään olen blogannut, sitä henkilökohtaisemmaksi blogini on muuttunut. Joudun jatkuvasti miettimään, mitä kerron tai jätän kertomatta ja miten sen teen. Koska en pidä tässä rinnalla minkäänlaista yksityistä päiväkirjaa, tulee tänne aika usein kirjoitettua todella henkilökohtaisiakin ajatuksia ja tunteita.
 
Ainoat palani Port Elizabethia

Tottakai sitä tulee kirjoittaessa suodatettua itseään hyvinkin paljon, mutta minulle tärkeimpiä asioita bloggauksessa ovat juurikin aitous ja rehellisyys. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, matkustaminen ei ole täydellistä, eikä kukaan ihminen ole täydellinen. Silti monet suosituimmat blogit luovat mielikuvaa bloggaajien täydellisestä ja hyvin pinnallisesta elämästä. Itse kierrän kyseiset blogit kaukaa. Ei minua kiinnosta se, että joku on ostanut kymmenennen merkkilaukkunsa tai ottanut uudet hiustenpidennykset. Luen mieluummin blogeja,  joista välittyy aitoja tunteita, joissa jaetaan mielenkiintoisia kokemuksia ja jotka antavat minulle ajateltavaa.
 
Sitä kaikkea toivon myös Travelisan antavan lukijoilleen. Olen kiitollinen jokaiselle, joka on joskus blogiani lukenut. Erityisen kiitollinen olen niille, jotka ovat jättäneet jälkensä blogiini. Jakaneet ajatuksiaan, kokemuksiaan ja tunteitaan. Se on jotain, mitä en voisi koskaan saada, jos kirjoittaisin yksityistä päiväkirjaa. En tavoittele blogillani mainetta tai mammonaa. Sen ainoa tavoite on koskettaa edes yhtä lukijaa. Ehkä juuri sinua.
 
Tämän vuoden 100. postauksen kunniaksi päätin pistää pystyyn pienimuotoisen arvonnan, jotta voisin kiittää edes yhtä teistä jollakin erityisellä tavalla. Kiertelin malilla etsien sopivaa palkintoa ja lopulta löysin täydellisen palkinnon, jossa yhdistyy kaksi matkani pääasiaa, Afrikka ja hyväntekeväisyys. Kauniin rannekorun myyntituotosta lahjoitetaan 15 prosenttia (noin 55 senttiä) syövänvastaiseen työhön. Rannekorun kaveriksi laitan arvontapakettiin ihanan African Extractsin Rooibos & Honey huulirasvan. Lisäksi, jos vaan saan vielä hankittua sitä loppureissusta, laitan pakettiin myös levyllisen tuota paljon mainostamaani OREOSUKLAATA!
 
 
Arvontaan voi osallistua 14.11 klo 16.23 asti, joka on hetki, kun arvioin jalkojeni koskettavan taas Suomen maaperää :D Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen oikeastaan mitä vaan, kunhan se ei ole sisällöltään pelkästään: "Hei! Haluan voittaa palkinnot!" Se voi olla esimerkiksi mielipiteitä blogistani, omia matkakokemuksiasi tai kertomuksia hyväntekeväisyydestä. Vain mielikuvitus on rajana! Olit sitten tuttu tai tuntematon, nainen tai mies, nuori tai vanha, ensimmäistä kertaa blogissani tai vakkarilukija, jätä jälki itsestäsi ja muista myös kirjoittaa sähköpostiosoite, josta voin sinut tavoittaa arvonnan päätyttyä. Edelliseen arvontaani ei osallistunut kukaan, joten jos tällä kertaa saadaan edes yksi osallistuja, niin olen enemmän kuin tyytyväinen :)
 
Nyt jatkan löhöpäivääni ja toivottelen sinulle mukavaa tiistaita!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ihmisten hyvyyttä ja hetki koti-ikävää Knysnassa

Usko ihmisten hyvyyteen on asia, jonka tuppaan unohtamaan harmillisen usein. Lisäksi elämässä joutuu niin usein kohtaamaan ihmisten pahuutta, että on helppoa vetäytyä kovan, skeptisen kuoren alle. Vuorokausi Knysnassa on kuitenkin osoittanut monella tavalla, miten paljon elämässä voi saada, jos unohtaa hetkeksi skeptisyytensä ja antaa ihmisten hyvyyden yllättää itsensä.
 
Minähän siis olin jo varannut koko päivän kierroksen ympäri Knysnaa tälle päivälle. Kun menin eilen illalla varmistamaan lähtöaikaa, hostellin työntekijä alkoikin selittää, etten lähtisikään retkelle. Ensireaktioni oli tietysti tuohtunut, mutta onneksi kuuntelin selityksen kuitenkin loppuun. Retkeä ei oltukaan peruttu, mutta työntekijä oli varannut sen maanantaille, jotta voisin osallistua ilmaiselle kierrokselle Knysna Elephant Parkiin. Tuo oli minusta aivan uskomattoman ystävällistä ja kiittelinkin työntekijää kovasti tästä järjestelystä.
 
 
Niinpä suuntasimme tänään puoli yhdentoista aikaa Knysna Elephant Parkiin, joka vietti 20-vuotissyntymäpäiviään, minkä takia kaikilla oli sinne ilmainen pääsy. Ihmisiä olikin paikalla valtavasti, mutta onneksi norsut ottivat tilanteen rennosti. Puisto siis adoptoi orpoja, loukkaantuneita tai muuten huonoissa oloissa eläviä norsuja ja antaa heille mahdollisuuden parempaan elämään. 
 

 
Ilmaisen kierroksen aikana pääsimme muun muassa syöttämään norsuille kädestä hedelmiä ja taputtelemaan niitä. Norsujen elinolosuhteet vaikuttivat hyviltä ja muutenkin tästä paikasta jäi hyvä mieli. Pelloilla käyskenteli myös lauma seeproja ja antilooppeja, joten sitä alkoi jo päästä vähän safaritunnelmiin.
 

Toinen osoitus ihmisten hyvyydestä tapahtui myös eilen illalla juuri sen jälkeen, kun olin palaamassa respasta huoneeseeni mutustamaan suklaata koko loppuillaksi. Matkalla törmäsin sattumalta tanskalaiseen mieheen, jonka kanssa jäin hetkeksi vaihtamaan reissukokemuksia. Hän pyysi minua liittymään seuraansa, kun hän aikoi grillata hostellin nuotiolla ruokaa itsellensä. Sanoin, ettei minulla ollut mitään grillattavaa, mutta voisin liittyä muuten vain hänen seuraansa myöhemmin.
 
Menin huoneeseeni ja ensimmäinen ajatus oli, että en todellakaan jaksaisi pitkän päivän jälkeen mennä käymään väkinäistä keskustelua englanniksi tuntemattomien ihmisten kanssa. Olisi kuitenkin ollut epäkohteliasta jättää menemättä, kun tavallaan jo lupasin mennä, joten kiskoin itseni ylös sängynpohjalta. Ja onneksi kiskoin, koska kaikki ihmiset joihin tutustuin olivat todella mukavia, sain käydä monta mielenkiintoista keskustelua ja tanskalainen mies antoi minulle valtavan annoksen herkullista grilliruokaa ja salaatteja. Tuollainen vilpitön ystävällisyys vaan pistää todella sanattomaksi. Voitte vaan arvata, miten hyvin uni maistui tuollaisen illan jälkeen!


Tämä ilta onkin sitten mennyt ihan toisenlaisissa tunnelmissa. Kuluneiden viikkojen aikana en ole oikeastaan kokenut minkäänlaista koti-ikävää, mutta tänään se vyöryi päälleni aikamoisella voimalla. Kävelin syömään ja katselemaan auringonlaskua Knysnan Waterfrontiin. Olin juuri saanut ihania uutisia Suomesta ja yhtäkkiä kaikki tunteet valtasivat mieleni, kun istuin yksin kiinalaisessa ravintolassa. Sillä hetkellä olisin antanut mitä vain, että olisin edes hetken saanut halata kaikkia rakkaitani.


Yritin hotkia ruokani vauhdilla, koska tunsin kyynelten nousevan silmiini. Sen jälkeen yritin saada muuta ajateltavaa kiertelemällä kaupoissa. Ensimmäinen asia, johon törmäsin kaupassa, oli Suunto-merkkinen kello. Rynnin ulos kaupasta, laitoin aurinkolasit päähäni ja itkin. Kyyneleet valuvat vieläkin, mutta lopulta sekin on vain hyvä asia. Tämä matka on pakottanut minut kohtaamaan niin monenlaisia tunteita ja ajatuksia, joita olen yrittänyt paeta aivan liian kauan. Mutta en voi, enkä halua enää paeta. Vaikka olen ollut täällä onnellisempi kuin pitkään aikaan, tiedän etten voi rakentaa elämääni pakomatkojen varaan. Haluan löytää elämälleni suunnan myös Suomessa. Se on kuitenkin kotini. Ja sitä minulla on tänään todella kova ikävä.

lauantai 25. lokakuuta 2014

Kohti Knysnaa

Tänään oli aika nostaa kimpsut ja kampsut selkään, hyvästellä Kapkaupunki ja suunnata kohti uusia kommelluksia. Elämä Kapkaupungissa muodostui nopeasti niin arkiseksi, että sinne kerkesi kotiutua jo tuossa yhdessä kuukaudessa. Siksi olisikin ollut helppoa vain viettää loppuaikakin tästä matkasta siellä, mutta helpot tiet eivät vain ilmeisesti ole minua varten. Niinpä minua odotti eilen haikeat hyvästit asuintovereille ja epätoivoinen pakkausoperaatio.
 
Tänään heräsin taas vaihteeksi viideltä ja ajelin taksilla Kapkaupungin keskustaan, josta lähdin Baz Busin matkaan. Tietysti Kapkaupunki näytti parhaimmat puolensa viimeisenä aamuna. Aurinko nousi upeasti vuorten takaa, meri oli kirkkaan sinistä ja pilvet lipuivat alas pitkin Pöytävuoren uljasta pintaa. Vähän teki mieli taas itkeskellä, mutta nielin kyyneleeni ja aloin keskittyä tulevaan piinaan, kymmenen tunnin bussimatkaan.  
 
Väkinäinen vammapeukku ja rehellisemmät matkatunnelmat :D

Onneksi bussi oli alkumatkasta todella tyhjä, joten sain vallattua kokonaisen penkkirivin itselleni, jossa pystyin hyvin jatkamaan keskenjääneitä yöuniani. Torkkumisen välissä ihastelin Etelä-Afrikan upeita maisemia, kun ajelimme pitkin Garden Routea. On uskomatonta, miten monenlaista luontoa ja maisemaa yhteen maahan mahtuukaan. Bussi toimii hop on, hop off-periaatteella, joten ihmisiä tuli bussiin ja lähti bussista erinäinen määrä eri pysähdyspaikoilla. Vihdoin noin puoli viiden aikaan tuli minun vuoro hypätä ulos bussista, kun saavuimme Knysnaan. Majoituin Island Vibe nimiseen hostelliin, jossa minua odotti autuus.
 


Nimittäin OMA HUONE!!! Onneksi osasin jo etukäteen ennustaa, että tulisin kaipaamaan kovasti omaa tilaa sen jälkeen, kun olen jakanut asunnon kuuden ihmisen kanssa, ja varasin tämän huoneen. Voi tätä luksusta! Iso sänky, oma kylppäri ja ovi, josta kuljen vain minä. Lieventää aika hyvin ikävääni Kapkaupunkiin, koska viimeisellä viikolla alkoi hermot todella kiristyä esimerkiksi kylppärin käyttövuoroista.
 

Väsymyksestä huolimatta kiskoin itseni vielä pienellä kävelylle pitkin Knysnaa, jotta saisin yleiskäsityksen paikasta ennen auringonlaskua. Paikkana tämä ei vaikuta mitenkään erityiseltä, mutta toimii varmasti hyvänä levähdyspaikkana. Pienehkö kaupunki kohoaa kukkuloille ja sen edessä on kaunis laguuni.  


Virheellisestihän luulin, että täältä käsin pääsee tekemään benjihypyn sillalta, mutta eihän tämä ole lähelläkään sitä paikkaa. Sen siitä saa, kun suunnittelee matkansa vauhdilla! Varasin kuitenkin huomiselle päiväretken, johon kuuluu melontaa, historiallisia rakennuksia sekä vierailut Knysna Headsin kallioilla ja paikallisessa townshipissa. Jos sen avulla saisi edes jonkinlaisen käsityksen tästäkin paikasta.
 

Vaikka Knysna ei olekaan vielä täysin säväyttänyt minua, niin sen supermarketti on. Viikon kestänyt piinani on ohi, kun löysin vihdoin taas OREOSUKLAATA!!! Kapkaupungin kaupoista en sitä enää löytänyt (en myönnä että sen loppuminen olisi johtunut minusta :D), joten voi sitä jälleennäkemisen riemua, kun kohtasin jälleen rakkaani <3


Niinpä kuluttelenkin loppuillan sen parissa ja painun varmasti pian suihkun kautta untenmaille. Nyt se on sitten virallisesti alkanut, matkustaminen yksin pitkin Etelä-Afrikkaa. Jotenkin jännä fiilis, kun ei ole ketään jakamassa näitä kokemuksia kanssani, mutta ehkä siihen tottuu. Ja onneksi on tämä blogi ja te kaikki ihanat lukijat, joiden kanssa saan jakaa tämän seikkailuni. Wish me luck!

perjantai 24. lokakuuta 2014

It's hard to say goodbye

Miten päästää irti pienestä kädestä, kun tietää,  ettei siihen pääse enää tarttumaan uudestaan?


 
Miten herätä aamuun, kun tietää, ettei pääse enää näkemään niitä suloisia kasvoja, jotka saivat aina hymyilemään?



 
Miten olla ikävöimättä lasten aurinkoisia nauruja, elämäniloa ja hölmöjä juttuja?




Miten täyttää se tyhjä tila sylissä, johon on kuukauden ajan ollut tungosta?


 
Miten elää ilman jatkuvaa huolta siitä, mikä näitä pieniä ihmeitä odottaa tulevaisuudessa?

 

Miten kiittää näitä tyttöjä ja poikia siitä, että he tekivät minusta ehjemmän, vahvemman ja onnellisemman?



Miten sanoa hyvästit lapsille, jotka muuttivat käsitystäni maailmasta, elämästä ja itsestäni?


 
Iso itkuhan siinä lopulta tuli, vaikka vietimmekin iloisen päivän lasten kanssa hämmästellen akvaarion ihmeellistä maailmaa. Vihaan hyvästejä ja tämän päiväiset olivat yhdet pahimmista ikinä. Olen särkenyt sydämeni monen ihmissuhteen takia. Tämä ero oli vähintään yhtä vaikea. En joutunut luopumaan vain yhdestä ihmisestä, joka on mullistanut maailmani. Heitä on yli kolmekymmentä. Jokainen omalla tavallaan ihmeellinen ja rakas. Ja jokainen heistä on parantanut hajalla ollutta sydäntäni. Tänään sen oli kuitenkin aika jälleen särkyä. Jää valtava ikävä jokaista kultahippua. Nämä lapset elävät ikuisesti sielussani. Jätän heille palan sydäntäni ja toivon, että pystyin antamaan heille takaisin edes murto-osan siitä onnesta, jonka he antoivat minulle. Ja toivon koko sydämestäni, että heitä jokaista odottaa valoisa tulevaisuus.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Aaltoja ja Ajatuksia

Jos kesän alussa minulta olisi kysytty, missä näen itseni syksyllä, en tosiaankaan olisi vastannut: "Etelä-Afrikassa tekemässä vapaaehtoistyötä." Mutta niin se elämä vain kuljettaa juuri niihin oikeisiin paikkoihin, kun lopettaa stressaamisen ja alkaa kuunnella sydäntään ja intuitiotaan. Ajatus matkasta syntyi tästä Gandhin lauseesta, enkä olisi koskaan voinut uskoa, millaiseen seikkailuun se tulisi minut viemään. Näin reissun puolivälissä ajattelin koota hieman niitä ajatuksia, joita olen käynyt läpi näiden viikkojen aikana.
 
Tästä ajatuksesta se kaikki lähti:
"You must be the change you want to see in the world."
-Gandhi
 
Meri on aina ollut osa elämääni ja sen äärellä pystyn ajattelemaan kaikista parhaiten. Sen takia olinkin onnellinen, kun selvisi, että saisin asua Kapkaupungissa aivan meren läheisyydessä. Kuluneina viikkoina meri on ollut osa lähes jokaista päivääni tavalla tai toisella. Olen mennyt useita kertoja istumaan rantaan itsekseni ja käynyt läpi menneisyyttäni. Jotenkin on ollut helpompaa kohdata myös ne vaikeat ja ahdistavat asiat, kun olen ollut kaukana niiden syntypaikasta. Tuntuu, että täällä olen vihdoin pystynyt päästämään monesta tuskaisesta muistosta irti ja lähettämään ne aaltojen mukana ulapalle.
 
"Hapiness is when what you think, what you say and what you do are in harmony."
-Gandhi

Aaltoja tuijotellessa olen miettinyt koko tätä lähes 25-vuotista elämääni, käynyt läpi sen huippuja ja pohjia sekä niiden väliin mahtunutta tasaista taivallusta. Ajatellut niitä ihmisiä ja eläimiä, joita olen vuosien varrella saanut vierelleni kulkemaan ja niitä, jotka olen tavalla tai toisella menettänyt. Itkenyt pois ikäväni menneeseen, jotta voisin keskittyä tähän hetkeen ja tulevaisuuden rakentamiseen. Hyvästellyt vanhat rakkaudet, jotta pystyisin taas joku päivä rakastumaan uudelleen. Paikannut avonaiset haavani, jotta olisin valmis uusiin kolhuihin. Pohtinut, kuka minä olen ja pyrkinyt hyväksymään itseni kaikkine puutteineni.


"The future depends on what we do in the present."
-Gandhi
 
Kuluneiden viikkojen aikana olen ymmärtänyt, että menneisyyteni tulee aina olemaan osa minua, mutta voin itse päättää, miten annan sen vaikuttaa tähän hetkeen ja tulevaan elämääni. Voin joko roikkua ikuisesti vanhoissa tuskissa tai kääntää ne voimakseni. Olen tajunnut, etten halua käyttää energiaani menetettyjen ja menneiden asioiden suremiseen, kun elämässä on niin paljon ihania ja mahtavia asioita, joihin keskittää voimavarani. Nuo asiat pitää vain oppia näkemään, ei pelkästään silmillään vaan etenkin sydämellään.
 
"The best way to find yourself is to lose yourself in the service of others."
-Gandhi
 
Työskentely köyhyyden keskellä on saanut minut tajuamaan, miten vääriä ja pinnallisia arvoja länsimaalainen yhteiskunta ylläpitää. Itsekeskeisyys, ahneus ja materialismi jylläävät, vaikka suurella osalla maailman ihmisistä ei ole varaa edes elämän perustarpeisiin. On ollut vapauttavaa olla poissa ympäristön luomista paineista ja unohtaa stressaaminen omasta elämästä. On ollut tärkeämpääkin tekemistä. Toivon todella, että saan pidettyä kiinni muuttuneesta arvo- ja ajatusmaailmastani myös sitten, kun palaan takaisin suomalaisen yhteiskunnan paineisiin.

"The world has enough for everyone's need, but not enough for everyone's greed."
-Gandhi

Joka kerta rannalla ollessani on ollut erilainen ilma. On ollut aurinkoisia ja sateisia, tyyniä ja tuulisia, kirkkaita ja harmaita päiviä. Ihan niin kuin elämässäkin. Toiset päivät ovat parempia kuin toiset, mutta jokaisella päivällä on yhtä tärkeä merkitys. Jokainen niistä on osa elämääni, minun matkaani. Ilman myrskyisiä ja sateisia päiviä, en osaisi arvostaa ihanan aurinkoisia päiviä.

"Freedom is not worth having if it does not include freedom to make mistakes."
-Gandhi

Toiset saavat osakseen enemmän myrskyjä kuin toiset, mutta se tekee heistä monella tapaa vahvempia verrattuna niihin, jotka kulkevat aina päivänpaisteessa. Täällä ollessani olen myös tajunnut, miten pieniä omat myrskyni ovat olleet verrattuna monien muiden hurrikaaneihin. Jos he pystyvät hymyilemään kaiken sen jälkeen, niin enköhän minäkin pysty.
 
"Streght does not come from winning. Your struggles develop your strenghts.
When you go through hardships and decide not surrender, that is strenght."
-Gandhi
 
Tällä hetkellä tuntuu, että tämä matka ja täällä muodostuneet ajatukset ovat todella muuttaneet minua. Että olen jo nyt saavuttanut matkalleni asettamani tavoitteet. Oppinut näkemään elämäni uudesta näkökulmasta, alkanut arvostaa sitä enemmän ja löytänyt taas itseni. En edelleenkään ole täydellinen ihminen, mutta riitän tällaisena. Olen ylpeä saavuttamistani asioista ja siitä kuka olen. Ja haluan tulevaisuudessa tehdä vielä paljon hyvää itselleni ja etenkin muille.
 
"It's easy to stand in the crowd, but it takes courage to stand alone."
-Gandhi

 
Sydän kiitollisena jo kaikista saamistani uusista kokemuksista ja ajatuksista suuntaan kohti seikkailuni toista puolikasta. Se tulee sisältämään ainakin vaikeat hyvästit lapsille, jotka ovat muuttaneet elämääni ja paljon matkustamista ihan vain itseni kanssa. Jännittää ja kauhistuttaa vähintään yhtä paljon kuin Helsingistä lähtiessäni. On kuitenkin vain luotettava, että tämä polku on tehty minua varten ja se kuljettaa minut monien mutkien kautta lopulta ehjempänä takaisin kotiin.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sairasviikko ja viimeinen viikonloppu Kapkaupungissa

Matkustaessa yksi pahimmista ja toisaalta parhaimmista puolista on se, miten nopeasti tilanteet, tunteet ja olotilat voivat muuttua. Koska tähän viikkoon asti matkani on edennyt melko täydellisesti, oli odotettavissa, että jossakin vaiheessa otetaan myös sitä kuraa niskaan. Sen vuoro on ollut tällä viikolla. Onneksi näen huomenna taas lapset, jotka saavat varmasti hymyn takaisin huulilleni.

Kulunut viikko on sujunut melko tahmeasti, kiitos flunssan, jonka onnistuin nappaamaan jostakin edellisenä viikonloppuna. Maanantaina ja tiistaina pystyin vielä menemään töihin, mutta keskiviikkona ja torstaina näin parhaaksi pysytellä sängyssä, ihan jo senkin takia, etten tartuttaisi lapsia. Alkuviikosta lapsia oli koululla tosi vähäsen ja päivät kuluivatkin melko rauhallisesti leikkien, pelaten ja uusia asioita oppien.
 
 
 
Keskiviikkoaamuna oloni oli todella flunssainen ja kuumeinen, joten jäin suosiolla nukkumaan oloani paremmaksi. Myös torstai kului sängynpohjalla Finrexiniä juoden ja uutta rakkauttani, Oreosuklaata, mutustaen. Onneksi lepo teki tehtävänsä ja perjantaina olo oli jo huomattavasti parempi, joten ei se ilmeisesti ollut ainakaan ebolaa (pliis, älkää laittako mua karanteeniin! :P). Perjantaina muutama townshipin lapsi tuli viettämään päivää asuntolallemme, jonka jälkeen suuntasin läheiselle malille hankkimaan toimivaa kännykkää.

Kaksi ja puoli viikkoa ilman puhelinta on sujunut kivuttomasti ja on ollut todella vapauttavaa, kun on voinut olla tavoitettavissa vain kun sitä itse haluaa. Tuli vanhat, hyvät lankapuhelinajat mieleen <3 Harmi vaan, että Suomessa kännykkä on nykyään aikamoinen välttämättömyys, joten kai sitä kapistusta täytyy taas opetella käyttämään. Olisin mielelläni ollut koko loppureissun ilman kännykkää, mutta on se ehkä ihan hyvä olla puhelin, kun lähtee itsekseen reissaamaan pitkin maita ja mantuja. Niinpä mulla on nyt ihana vanhanajan kännykkä ilman väri- taikka kosketusnäyttöä, mutta eipä sillä ollut hintaakaan kuin 9 euroa (vain matopeli puuttuu :D).
 
Syys-/kevätflunssan taltuttajat ja uusi yhteydenpitovälineeni
 
Perjantai-iltana kävimme yksillä läheisessä News Cafessa, jossa on herkullista ruokaa ja ihania cocktaileja. Ihme kyllä, tällä kertaa se jopa jäi siihen yhteen. Toisaalta lauantaina tulikin taas juotua senkin edestä! Lauantai kului rennosti rannalla ja uima-altaalla makoillen, koska ilma oli pitkästä aikaa ihanan helteinen. Yritän nauttia tästä lämmöstä nyt mahdollisimman paljon ennen paluuta Suomen räntäsateisiin. Illemmasta suuntasimme sitten Kapkaupungin keskustaan isommalla porukalla, mikä meni taas aikamoiseksi säädöksi. Usean mutkan kautta päädyimme lopulta 169 baariin/yökerhoon, jossa tanssimme aina kolmeen asti hyvän musiikin tahdissa.


Perjantai-iltaa ja lauantaiaamua

Tänään oli tarkoitus tehdä jäähyväiskierros Kapkaupungissa, johon olisi sisältynyt bussiajelu ympäri kaupunkia ja Pöytävuoren valloitus. Kohtalo kuitenkin päätti, ettei tästäkään krapulapäivästä todellakaan selvitty helpolla ja suunnitelmat jäivät lopulta toteuttamatta. Jos sitä nyt vihdon oppisi, ettei krapulapäiville pidä varata mitään muuta ohjelmaa kuin löhöily ja mässäily!

Aluksi sain kärsiä yli tunnin kuumassa bussissa, kiitos jalkapallo-ottelusta johtuneitten ruuhkien, jotta pääsin Waterfrontiin, josta Hop On, Hop Off-bussi olisi lähtenyt. Kun menin ostamaan lippuja bussiin ja vuorelle, myyjä ilmoittikin, että kaapelihissi vuorelle oli juuri suljettu koko loppu päiväksi. Koska vuoren valloitus oli päätavoitteeni päivälle, päätin sitten jättää bussikierroksenkin tekemättä, koska kaupunkia olen muuten päässyt jo näkemään jonkin verran. Niinpä minua odotti vain hikinen paluumatka takaisin kotinurkille täpötäydessä bussissa. Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä :D Sen takia oli pakko mennä News Cafen herkullisille wrapeille, jotta suuhun jäi edes vähän parempi maku.


Voi siis olla, että Kapkaupungin tunnetuin nähtävyys jää tällä reissulla valloittamatta, mutta onneksi olen saanut ihailla sitä muuten lähes joka päivä. Ehkä se on kaupungin tapa kertoa, että minun on vielä joskus palattava tähän upeaan kaupunkiin. Tai sitten se halusi näyttää huonon puolen itsestään, jotta en kaipaisi sitä niin kovasti, kun ensi viikolla jatkan matkaani kohti uusia seikkailuja. Niin tai näin, kyllä minä vielä joskus tuon samperin vuoren valloitan!


Uskomatonta, miten nopeasti aika on kulunut. Tuntuu, että siitä on vasta hetki, kun saavuin tänne ja ensi viikolla pitäisi jo jatkaa matkaa. Tunteet lähdön suhteen on tosi ristiriitaiset. Toisaalta on surullista jättää hyvästit kaikille lapsille, kun haluaisi vielä jäädä heidän luokseen. Toisaalta odottaa taas innolla uusia paikkoja ja kokemuksia ja aikaa itsensä kanssa. Vaikka yhteiselo viiden samassa asunnossa asuvan ihmisen kanssa onkin sujunut yllättävän hyvin ennakko-odotuksiini nähden, niin kyllä tämä erakkosielu on taas alkanut kaivata aikaa ihan vain yksikseen. Jännittävä ja tunnerikas viikko varmasti edessä. Toivottavasti yleisvire pysyy kuitenkin parempana kuin tällä viikolla.

Hyvää alkavaa viikkoa myös teille kaikille! :)