Kävimme tiistaina isommalla porukalla ihastelemassa noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaa upeaa kokonaan puusta rakennettua Totuuden Temppeliä (The Sanctuary of Truth). Noin 100 metriä korkean ja leveän temppelin rakennuttaminen aloitettiin vuonna 1981 ja rakennustöiden on tarkoitus jatkua hamaan tulevaisuuteen. Temppelin rakennuttamisen rahoittanut edesmennyt thaimiljonääri halusi temppelillä korostaa ihmisten yhteyttä toisiinsa ja universumiin sekä tukea thaimaalaisia käsityötaitoja.
Täytyy kyllä sanoa, että temppeli kokonaisuudessaan oli melko mykistävä näky. Joka puolella oli toinen toistaan koristeellisempia yksityiskohtia, joita ihastella. Kaikki temppelin pinnat olivat täynnä ihmisiä, eläimiä, tähtiä ja muita koristekuvioita. Temppelin rakentaminen jatkuu siis edelleen, minkä takia alueella kuljettiin kypärät päässä, jotta rakentajat pystyvät rauhassa tekemään työtänsä eteenpäin.
Sisäänpääsymaksu temppelialueelle oli 500 bahtia (noin 12 euroa) ja ihastelimme noin tunnin itse temppeliä ja sen rakentamista. Sen lisäksi katsoimme thaimaalaista tanssia ja taistelulajeja sisältävän esityksen. Alueella olisi ollut myös mahdollisuus ratsastaa hevosilla tai norsuilla, mutta Changin elefanttisafari oli minulle ihan riittävä kokemus, joten jätin ne tällä kertaa väliin. Pattayalla näkee niin vähä kauniita ja rauhoittavia asioita, joten temppelivierailu oli tervetullutta vaihtelua kaiken roskan ja hälinän keskellä.
Tällä viikolla myös se totuus iskeytyi vasten kasvojani, että kuherruskuukauteni Pattayan kanssa on ohi ja arki alkanut. Ehkä se johtuu siitä, että olen viettänyt täällä jo lähes neljä viikkoa, joten tätä ei pysty enää mitenkään mieltämään mielessään lomaksi. Olen muodostanut täällä omat arkirutiinini, jotka eroavat kyllä huomattavan paljon Suomen rutiineistani, mutta silti ne omalla tavallaan pitävät elämän järjestyksessä täällä toisella puolella palloa. Jos (tai siis kun) jokin yllättävä asia sitten rikkoo nuo rutiinit, olen aivan yhtä raiteiltani kuin Suomessa :D
Tähän asti täällä bloginkin puolella olen tullut esitelleeksi vain lähes kokonaan niitä täällä asumisen hyviä puolia. Ja niitä on paljon, en kiellä sitä! Tarkoituksenani on kuitenkin aina antaa mahdollisimman totuudenmukainen kuva elämästäni ja ajatuksistani myös täällä blogissa, olinpa sitten Suomessa tai ulkomailla. Niinpä ajattelin kertoilla muutaman totuuden myös niistä ikävistä puolista. (Enkä laita joukkoon edes yhtään paasausta keventävää kuvaa, jotta kaikille tulisi selväksi, miten "rankkaa" tämä elämä täällä Pattayalla oikein on :P)
Vaikka elämäni täällä onkin huomattavasti tapahtumarikkaampaa, myös täällä tulee vietettyä melko paljon aikaa ihan vain itsekseen kotona. En vain ole ihminen, joka jaksaisi koko ajan olla menossa pää kolmantena jalkana joka paikkaan, vaan tarvitsen myös oman aikani. Täällä ollessani olen ensimmäistä kertaa elämässäni kuitenkin alkanut jopa välillä ahdistua siitä. Isoimpana syynä tämä asunto, jonka kodikkuusaste on lähes nolla ja mielekästä tekemistä löytyy vain hyvin vähän. Kun sitten vielä yksi niistä harvoista ajantappamisen keinoista vietiin pois, kun netti lakkasi toimimasta viikko sitten, alkoi seinät kaatua päälle aika nopeasti. Muutenkin olen ollut aika pettynyt tähän asuntoon, kun tästä kuitenkin Thaimaan mittapuulla maksaa melko korkeaa vuokraa.
Niinpä viimeisen viikon aikana ajatukset ovat saaneet nettisotkusta johtuen melko negatiivisen vireen, josta yritän nyt päästä eroon, kun netti ainakin taas jotenkin edes toimii. Onneksi ei ole tarvinnut kirota tuotakaan asiaa täysin yksin, kun myöskään H:n netti ei ole toiminut tänä aikana. Siitä onkin tullut suosikki valituksenaiheemme ärsyttävien ihmisten, koulusähellysten ja yleisen asioiden toimimattomuuden joukossa :D Niinhän se vain on, että seepra ei pääse raidoistaan, eivätkä valittajat valittamisestaan! Vaikka välillä kyllä yritämme aina skarpata ja muistaa sen, miten hyvin kaikki asiat kuitenkin ovat vastoinkäymisistä huolimatta.
Kadotin nyt jo pointtini, mutta varmaan se oli jotakin sellaista, että elämäni täällä Pattayalla on pääosin hyvää ja mielenkiintoista, mutta se ei tarkoita sitä että se olisi täydellistä. Esimerkiksi aamut ovat vähintään yhtä vaikeita täällä kuin Suomessakin. Nykyinen rytmini on se, että herään ilman kelloa (tänään esim. paukkupapattien, kukon kiekumisen ja klassisen musiikin sekoitukseen :D) noin kuudelta yllättävän pirteänä. Mutta kun koulu sitten alkaa yhdeksältä, saan tehdä kaikkeni että pysyn edes jotenkin hereillä ykkösten kanssa.
Jos minulla ei olisi H:ta seuranani, tuntisin oloni täällä myös varmasti melko yksinäiseksi, koska kukaan muista täällä olevista aikuisista ei ole tuntunut mitenkään hengenheimolaiseltani. Mutta se ei toisaalta ole ihme, kun olen pohjimmiltani tämmöinen ihmisvihaaja ja luokittelen uudet ihmiset hyvinkin nopeasti toinen toistaan parempiin kategorioihin, kuten ärsyttävät, tylsät, siedettävät, ällöt, ylpeät jne. :D Se ei tarkoita, ettenkö voisi tulla näiden ihmisten kanssa toimeen ja usein vielä oikein hyvinkin. Mutta totuus on, että jos H:ta ei lasketa, tulen parhaiten täällä juttuun oppilaiden kanssa, mikä on tietysti työn kannalta hyvä juttu!
Pattayaankin on alkanut kyllästyä kaiken alkuintoilun jälkeen ja nykyään tulee kiinnitettyä paljon huomiota vain sen negatiivisiin puoliin. Pikku hiljaa alkaa jo kaivata sitä kaikkea toimivuutta, mitä Suomessa pitää itsestäänselvyytenä. Ja tietysti läheisiäkin on silloin tällöin ikävä, etenkin kun olin epätietoinen saanko pidettyä enää juuri ollenkaan heihin yhteyttä koko loppu reissun aikana. Yksi harvoista asioista, mikä on kehittynyt positiivisempaan suuntaan on oloni koulun suhteen. Aluksi siinä menossa ei tuntunut olevan järjen hiventäkään, mutta nyt vihdoin olen löytänyt siellä oman paikkani ja saanut luotua sinnekin jonkinlaiset rutiinit.
Siinä nyt ainakin muutamia ärsytystä aiheuttavia tekijöitä täällä. Tarkoituksenani on vielä lähempänä lähtöä tehdä parempi katsaus Pattayan hyviin ja huonoihin puoliin, joista olen pitänyt pienimuotoista listausta. Tällä hetkellä tilanne on aika tasan, joten saa nähdä kumpaan suuntaan lopullinen mielipiteeni kallistuu. Onneksi huomenna on jo taas viikonloppu ja pääsee ottamaan vähän etäisyyttä arkisiin asioihin. Mukavaa loppuviikkoa kaikille! :)
Vaikka elämäni täällä onkin huomattavasti tapahtumarikkaampaa, myös täällä tulee vietettyä melko paljon aikaa ihan vain itsekseen kotona. En vain ole ihminen, joka jaksaisi koko ajan olla menossa pää kolmantena jalkana joka paikkaan, vaan tarvitsen myös oman aikani. Täällä ollessani olen ensimmäistä kertaa elämässäni kuitenkin alkanut jopa välillä ahdistua siitä. Isoimpana syynä tämä asunto, jonka kodikkuusaste on lähes nolla ja mielekästä tekemistä löytyy vain hyvin vähän. Kun sitten vielä yksi niistä harvoista ajantappamisen keinoista vietiin pois, kun netti lakkasi toimimasta viikko sitten, alkoi seinät kaatua päälle aika nopeasti. Muutenkin olen ollut aika pettynyt tähän asuntoon, kun tästä kuitenkin Thaimaan mittapuulla maksaa melko korkeaa vuokraa.
Niinpä viimeisen viikon aikana ajatukset ovat saaneet nettisotkusta johtuen melko negatiivisen vireen, josta yritän nyt päästä eroon, kun netti ainakin taas jotenkin edes toimii. Onneksi ei ole tarvinnut kirota tuotakaan asiaa täysin yksin, kun myöskään H:n netti ei ole toiminut tänä aikana. Siitä onkin tullut suosikki valituksenaiheemme ärsyttävien ihmisten, koulusähellysten ja yleisen asioiden toimimattomuuden joukossa :D Niinhän se vain on, että seepra ei pääse raidoistaan, eivätkä valittajat valittamisestaan! Vaikka välillä kyllä yritämme aina skarpata ja muistaa sen, miten hyvin kaikki asiat kuitenkin ovat vastoinkäymisistä huolimatta.
Kadotin nyt jo pointtini, mutta varmaan se oli jotakin sellaista, että elämäni täällä Pattayalla on pääosin hyvää ja mielenkiintoista, mutta se ei tarkoita sitä että se olisi täydellistä. Esimerkiksi aamut ovat vähintään yhtä vaikeita täällä kuin Suomessakin. Nykyinen rytmini on se, että herään ilman kelloa (tänään esim. paukkupapattien, kukon kiekumisen ja klassisen musiikin sekoitukseen :D) noin kuudelta yllättävän pirteänä. Mutta kun koulu sitten alkaa yhdeksältä, saan tehdä kaikkeni että pysyn edes jotenkin hereillä ykkösten kanssa.
Jos minulla ei olisi H:ta seuranani, tuntisin oloni täällä myös varmasti melko yksinäiseksi, koska kukaan muista täällä olevista aikuisista ei ole tuntunut mitenkään hengenheimolaiseltani. Mutta se ei toisaalta ole ihme, kun olen pohjimmiltani tämmöinen ihmisvihaaja ja luokittelen uudet ihmiset hyvinkin nopeasti toinen toistaan parempiin kategorioihin, kuten ärsyttävät, tylsät, siedettävät, ällöt, ylpeät jne. :D Se ei tarkoita, ettenkö voisi tulla näiden ihmisten kanssa toimeen ja usein vielä oikein hyvinkin. Mutta totuus on, että jos H:ta ei lasketa, tulen parhaiten täällä juttuun oppilaiden kanssa, mikä on tietysti työn kannalta hyvä juttu!
Pattayaankin on alkanut kyllästyä kaiken alkuintoilun jälkeen ja nykyään tulee kiinnitettyä paljon huomiota vain sen negatiivisiin puoliin. Pikku hiljaa alkaa jo kaivata sitä kaikkea toimivuutta, mitä Suomessa pitää itsestäänselvyytenä. Ja tietysti läheisiäkin on silloin tällöin ikävä, etenkin kun olin epätietoinen saanko pidettyä enää juuri ollenkaan heihin yhteyttä koko loppu reissun aikana. Yksi harvoista asioista, mikä on kehittynyt positiivisempaan suuntaan on oloni koulun suhteen. Aluksi siinä menossa ei tuntunut olevan järjen hiventäkään, mutta nyt vihdoin olen löytänyt siellä oman paikkani ja saanut luotua sinnekin jonkinlaiset rutiinit.
Siinä nyt ainakin muutamia ärsytystä aiheuttavia tekijöitä täällä. Tarkoituksenani on vielä lähempänä lähtöä tehdä parempi katsaus Pattayan hyviin ja huonoihin puoliin, joista olen pitänyt pienimuotoista listausta. Tällä hetkellä tilanne on aika tasan, joten saa nähdä kumpaan suuntaan lopullinen mielipiteeni kallistuu. Onneksi huomenna on jo taas viikonloppu ja pääsee ottamaan vähän etäisyyttä arkisiin asioihin. Mukavaa loppuviikkoa kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti